El vuori on valloitettu. Kuvia siitä ja muista riennoista tutussa paikassa.
Ens yönä ois edessä matkustus Suomeen. Uudeksi vuodeksi sitten takas. Pohjolan perukoilla voisi ainakin harrastaa syömistä, vaikka luoja tietää, että sitä on tullut harrastettua täälläkin. Nytkin on maha täys. Mutta niin se pitääkin. Joulukuun alusta alkaen itsensä ulkoiluttamista on tullut harrastettua varsin kiitettävästi. En tiiä ollaanko menty eteenpäin, mutta ylöspäin on ainakin menty. Joulukuun kahden ekan viikon aikana nousua tuli kutakuinkin 10000m. Siihen saa jo juosta Laajavuoren 50 kertaa ylös (ja alas), per viikko. Hiihtoakin voisi käydä vähän harrastamassa, onhan meikäläisille tarjottu hommia hiihdon opetuksen piiristä. Siinä on muuten Musti ihmeissään, kun Nordicó Monachilin trikoot painaa Ainiovaaran ladulla ohi. Ei auta täysmaidot siinä.
perjantai 18. joulukuuta 2009
maanantai 7. joulukuuta 2009
Walk This Way
4h-kerhon vaellus tuli taas puskettua. Reittinä tällä kertaa Antequeran Via Ferrata.
Kypärät päähän ja menoks.
Olé!
Kypärät päähän ja menoks.
Olé!
perjantai 4. joulukuuta 2009
torstai 3. joulukuuta 2009
All the Kings Men
Eilen oli taas vuorossa jokaviikkoinen keskiviikon S-reeni. Tällä kertaa järjestäjänä ei ollut Antonio, vaan Guardia Real, joka suunnistus-harjoitusten järjestämisen lisäksi vastaa mm. Espanjan kuninkaan ja kuningasperheen turvallisuudesta. Hyvän reenin olivat väsänneet, vaikka kutonen olikin väärässä notkossa. Ajatustoiminta oli toimintaa ajatusmaisillaan ja ajatustasolla homma toimikin hyvin, mutta ei ehkä silti kuitenkaan niin hyvin kuin käytännössä. Ota nyt tuostakin selvää.
Tänään harrastetiin sitten enempi kestävyysliikuntaa. 3,5h Monachilista takakautta Trevenquen huipulle ja jonnin matkaa takasin. Reilu puolet juoksua tuosta. Jyrkimmät kohdat kävellen. Ylhäällä ylhäällä on muuten taas lunta - tällä kertaa varmaan jo pysyvästi.
Lisee kuvii picasas. Jajajaja!
Tänään harrastetiin sitten enempi kestävyysliikuntaa. 3,5h Monachilista takakautta Trevenquen huipulle ja jonnin matkaa takasin. Reilu puolet juoksua tuosta. Jyrkimmät kohdat kävellen. Ylhäällä ylhäällä on muuten taas lunta - tällä kertaa varmaan jo pysyvästi.
Lisee kuvii picasas. Jajajaja!
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Howling at the Moon
Sha-La-La!
Käytiin viikonloppuna Barbatessa reenaamassa. Ohjelmassa oli yö-reeni ja samassa yhteydessä käytiin reenaamassa paikallisissa pikkukisoissa, aivan helmeilevällä kartalla, kuten kuvasta näkyy:
En tiiä mitä, missä ja milloin super-Mario niitä karttojansa heruttelee, mutta epäilen, että tämän kartan tekoon oli käytetty noin vuorokausi. Siis piirtämiseen, vaikea kuvitella, että maastossa olisi koskaan käyty.
Menomatkalla Barbateen kilpailunjohtaja soitteli ja sanoi, että hänen ja kilpailun valvojan välillä on veto meidän kilometrivauhdista kyseisessä maastossa ja että me olemme mukana vedossa. Ilmoitusluontoisena asiana kerrottiin, että jos emme juokse tarpeeksi kovaa, niin joudumme ostamaan koko järjestysorganisaatiolle oluet, jos taas juoksemme, niin maalissa meitä odottaa kylmät Coronat, sitruunan kera tottakai. Ja niinhän siellä poikain odottivat. Kyllä hyvän reenin päälle hyvä olut maistuu, ajokoiriahan mekin vain olemme.
Lauantai-iltana koin jotain ihanaa. Pääsin yö-suunnistamaan ensimmäistä kertaa sitten ties minkä. Muistan kun keväällä ja kesällä makailin sohvalla ihan Timmynä, niin eniten kaipasin juuri SITÄ. Voi veljet, että oli mukavaa pitkästä aikaa. 15vuotta vanha halogeeni oli kaivettu muutaman vuoden tauon jälkeen naftaliinista, valaisemaan edessä siintäviä kolmea metriä. Uuuh. Voiko ihmislapsi mitään hienompaa tehdä.
Olé!
ps.Latailin lissää kuvia tänne.
Käytiin viikonloppuna Barbatessa reenaamassa. Ohjelmassa oli yö-reeni ja samassa yhteydessä käytiin reenaamassa paikallisissa pikkukisoissa, aivan helmeilevällä kartalla, kuten kuvasta näkyy:
En tiiä mitä, missä ja milloin super-Mario niitä karttojansa heruttelee, mutta epäilen, että tämän kartan tekoon oli käytetty noin vuorokausi. Siis piirtämiseen, vaikea kuvitella, että maastossa olisi koskaan käyty.
Menomatkalla Barbateen kilpailunjohtaja soitteli ja sanoi, että hänen ja kilpailun valvojan välillä on veto meidän kilometrivauhdista kyseisessä maastossa ja että me olemme mukana vedossa. Ilmoitusluontoisena asiana kerrottiin, että jos emme juokse tarpeeksi kovaa, niin joudumme ostamaan koko järjestysorganisaatiolle oluet, jos taas juoksemme, niin maalissa meitä odottaa kylmät Coronat, sitruunan kera tottakai. Ja niinhän siellä poikain odottivat. Kyllä hyvän reenin päälle hyvä olut maistuu, ajokoiriahan mekin vain olemme.
Lauantai-iltana koin jotain ihanaa. Pääsin yö-suunnistamaan ensimmäistä kertaa sitten ties minkä. Muistan kun keväällä ja kesällä makailin sohvalla ihan Timmynä, niin eniten kaipasin juuri SITÄ. Voi veljet, että oli mukavaa pitkästä aikaa. 15vuotta vanha halogeeni oli kaivettu muutaman vuoden tauon jälkeen naftaliinista, valaisemaan edessä siintäviä kolmea metriä. Uuuh. Voiko ihmislapsi mitään hienompaa tehdä.
Olé!
ps.Latailin lissää kuvia tänne.
maanantai 23. marraskuuta 2009
Kevyesti Keskellä Päivää
Hiljalleen matka suuntaa poispäin pihasta puisen talon
Hiljalleen hiertää hihna vanhan repun olkaan vaon
Vaan kevyeen silti askel nousee
kevyeen
Kevyesti keskellä päivää
Kevyeen mieltä aatos painaa
kevyeen
Kevyesti keskellä päivää
Kajastaa enää himmeä valo vihreän talon ikkunasta
Kiristää hihna repun koverretun hartian päällä
Vaan kevyeen silti askel nousee
kevyeen
Kevyesti keskellä päivää
Kevyeen mieltä aatos painaa
kevyeen
Kevyesti keskellä päivää
Viimein jäänyt on tupa taa ja reppu olkaa painaa yhä kovempaa
Kieltäytyi nyt itku tulemaan, ei suostu pala liikkumaan,
suuntaan taikka toiseen, kunhan edes sais hengen kulkemaan
(-viikate)
Laskin tuossa juuri, että Helmikuun jälkeen olen juossut 391km ja suunnistanut 80km.
Se tekee 471km juoksua viimeisen 38 viikon aikana.
Se antaa keskiarvoksi 12,4km /viikko.
Se, se taitaa olla aika vähän.
Eilen kävin testailemassa, minne moisilla määrillä pääsee.
Ohjelmassa oli 15km katukisa, nousua reitillä 175m. Aika 51.01, (kympin väliaika 33.38).
Sinne moisilla määrillä pääsee, kevyesti keskellä päivää.
Hiljalleen hiertää hihna vanhan repun olkaan vaon
Vaan kevyeen silti askel nousee
kevyeen
Kevyesti keskellä päivää
Kevyeen mieltä aatos painaa
kevyeen
Kevyesti keskellä päivää
Kajastaa enää himmeä valo vihreän talon ikkunasta
Kiristää hihna repun koverretun hartian päällä
Vaan kevyeen silti askel nousee
kevyeen
Kevyesti keskellä päivää
Kevyeen mieltä aatos painaa
kevyeen
Kevyesti keskellä päivää
Viimein jäänyt on tupa taa ja reppu olkaa painaa yhä kovempaa
Kieltäytyi nyt itku tulemaan, ei suostu pala liikkumaan,
suuntaan taikka toiseen, kunhan edes sais hengen kulkemaan
(-viikate)
Laskin tuossa juuri, että Helmikuun jälkeen olen juossut 391km ja suunnistanut 80km.
Se tekee 471km juoksua viimeisen 38 viikon aikana.
Se antaa keskiarvoksi 12,4km /viikko.
Se, se taitaa olla aika vähän.
Eilen kävin testailemassa, minne moisilla määrillä pääsee.
Ohjelmassa oli 15km katukisa, nousua reitillä 175m. Aika 51.01, (kympin väliaika 33.38).
Sinne moisilla määrillä pääsee, kevyesti keskellä päivää.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Amores Perros
Keskiviikko 14.00, Monachil, España. Perus kynttiläpäivällinen.
Jaaha. Pitäs päivitellä. Mitäs tässä on ollu. Jaana kävi pyörähtämässä täällä viikon verran, oli muuten mukavaa. Mulhacenia on yritetty valloittaa. On se perkele kun tuuli heittää miehen polulta pois, niin silloin on parempi nöyrtyä ja kääntyä takaisin. Saas nähä kuin käy, vieläkö keretään. Säät on kyllä suosinu. Kutakuinkin vissiinkin lämpimintä 40 vuoteen. Me gusta. Camino del Rey on muuten suljettu, pitää keksiä jotain muuta, tai olla keksimättä. Sen pari kertaa viikossa kun käydään koululla, niin mennään autolla. Se onkin monesti melkoinen seikkailu aamuruuhkassa. Jotkut sen sijaan menee Espanjan tunnille näin. Ei paljoa ruuhkista tietoa.
Toissapäivänä otin yhteen naapurin koirien kanssa, vai oisko se ollu lauantaina? Joo, oli se. Toissapäivänä juoksin ylämäkeä niin, etten alas enää jaksanut. Mikko tuli onneksi hakemaan autolla pois.
Eilen otettiin yhteen poliisien kanssa. Auto oli kuulemma laittomasti parkkeerattu ja jonkun virallisen näköisen lapun olivat asetelleet tuulilasin pyyhkijän alle. Pitäis nekin ottaa irti, koska ei täällä sada. Toista se on vaikka Teneriffalla. Siellä on metri vettä kaduilla, jos jossain sattuu katua vielä olemaan jäljellä. Varmaan saattaa ketuttaa, jos on jo ehtinyt juhlia Kinnairin lakon päättymistä ja matkaansa Tenelle, niinkuin meidän ammattilaisten keskuudessa sanotaan, ja perillä odottaakin maailmanlopun maailmanloppu.
Niin ne poliisit oli onneksi vielä siinä kadun toisella puolella kun tultiin autolle, (joka näin välihuomautuksena mainittakoon oli parkkeerattu aivan täydellisesti paikkaan, jossa se ei voisi ikinä ketään häiritä edes teoriassa), ja tulivat iloisesti valistamaan meitä. Oli puhetta jostain dokumenteista, joita ei ollut tai ehkä olikin, mutta emme tienneet niiden olemassaolosta. Jokatapauksessa sain virheettömällä Espanjan kielelläni vakuutettua poliisit siitä, että kolmen metrin päässä sijainnut pysäköintikieltomerkki ei Suomessa tarkoita samaa kuin Espanjassa ja Suomessa voi oikeastaan parkkeerata autonsa ihan miten huvittaa, vaikka asiahan on faktisesti juurikin toisinpäin. Espanjalaiset ovat maailman taitavimpia taskuparkkeeraajia, mutta jos kolme Seat-miestä lyö mustat Leoninsa parkkiin Camp Noulle, niin ne on siellä taatusti niin, että sinne ei enää neljättä autoa mahdu. Näin on.
Jotain muutakin siinä tuli höpistyä, mutta olin asiassani tarpeeksi vakuuttava ja lopputulemana poliisit ottivat kirjoittamansa lapun takaisin ja käskivät lähtemään kaljalle. Näin lainkuuliaisina kansalaisina olihan se virkavaltaa toteltava. Huhhei.
Naapurin koiristakaan ei enää ole riesaa
(2min / puoli)
Jälkiruuaksi käytiin El Pozuelossa nauttimassa käyristä
Kyllä maistui hyvälle, kiitos sinne pohjoiseen Pohjoiseen!
Jaaha. Pitäs päivitellä. Mitäs tässä on ollu. Jaana kävi pyörähtämässä täällä viikon verran, oli muuten mukavaa. Mulhacenia on yritetty valloittaa. On se perkele kun tuuli heittää miehen polulta pois, niin silloin on parempi nöyrtyä ja kääntyä takaisin. Saas nähä kuin käy, vieläkö keretään. Säät on kyllä suosinu. Kutakuinkin vissiinkin lämpimintä 40 vuoteen. Me gusta. Camino del Rey on muuten suljettu, pitää keksiä jotain muuta, tai olla keksimättä. Sen pari kertaa viikossa kun käydään koululla, niin mennään autolla. Se onkin monesti melkoinen seikkailu aamuruuhkassa. Jotkut sen sijaan menee Espanjan tunnille näin. Ei paljoa ruuhkista tietoa.
Toissapäivänä otin yhteen naapurin koirien kanssa, vai oisko se ollu lauantaina? Joo, oli se. Toissapäivänä juoksin ylämäkeä niin, etten alas enää jaksanut. Mikko tuli onneksi hakemaan autolla pois.
Eilen otettiin yhteen poliisien kanssa. Auto oli kuulemma laittomasti parkkeerattu ja jonkun virallisen näköisen lapun olivat asetelleet tuulilasin pyyhkijän alle. Pitäis nekin ottaa irti, koska ei täällä sada. Toista se on vaikka Teneriffalla. Siellä on metri vettä kaduilla, jos jossain sattuu katua vielä olemaan jäljellä. Varmaan saattaa ketuttaa, jos on jo ehtinyt juhlia Kinnairin lakon päättymistä ja matkaansa Tenelle, niinkuin meidän ammattilaisten keskuudessa sanotaan, ja perillä odottaakin maailmanlopun maailmanloppu.
Niin ne poliisit oli onneksi vielä siinä kadun toisella puolella kun tultiin autolle, (joka näin välihuomautuksena mainittakoon oli parkkeerattu aivan täydellisesti paikkaan, jossa se ei voisi ikinä ketään häiritä edes teoriassa), ja tulivat iloisesti valistamaan meitä. Oli puhetta jostain dokumenteista, joita ei ollut tai ehkä olikin, mutta emme tienneet niiden olemassaolosta. Jokatapauksessa sain virheettömällä Espanjan kielelläni vakuutettua poliisit siitä, että kolmen metrin päässä sijainnut pysäköintikieltomerkki ei Suomessa tarkoita samaa kuin Espanjassa ja Suomessa voi oikeastaan parkkeerata autonsa ihan miten huvittaa, vaikka asiahan on faktisesti juurikin toisinpäin. Espanjalaiset ovat maailman taitavimpia taskuparkkeeraajia, mutta jos kolme Seat-miestä lyö mustat Leoninsa parkkiin Camp Noulle, niin ne on siellä taatusti niin, että sinne ei enää neljättä autoa mahdu. Näin on.
Jotain muutakin siinä tuli höpistyä, mutta olin asiassani tarpeeksi vakuuttava ja lopputulemana poliisit ottivat kirjoittamansa lapun takaisin ja käskivät lähtemään kaljalle. Näin lainkuuliaisina kansalaisina olihan se virkavaltaa toteltava. Huhhei.
Naapurin koiristakaan ei enää ole riesaa
(2min / puoli)
Jälkiruuaksi käytiin El Pozuelossa nauttimassa käyristä
Kyllä maistui hyvälle, kiitos sinne pohjoiseen Pohjoiseen!
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Las Obras Viarias
Viime viikonloppu vietettiin kuvan kauniissa Toledossa, kuten kuvasta näkyy:
Ohjelmassa oli Iberian mestikset kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla. Itse en kumminkaan juossut kuin Sprintin. Pitkäkin piti juosta, mutta polvi vähän kipeytyi sprintistä, joten päätin jättää sen varmuuden vuoksi juoksematta.
Sprintti oli viety Toledon vanhaan kaupunkiin, johon on joskus keskiajalla rakennettu hiukeaa sprintti materiaalia. Valitettavasti ratamesturo oli kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti onnistunut loihtimaan vähän liian simppelin radan, eikä se karttakaan ihan täysin ISSOM:n mukainen ollut. No harvoin tällaisia kuitenkaan pääsee juoksemaan, Suomessa ei koskaan. Siksi hienoa se oli. Kadut olivat turisteja puolillaan, joten suunnistamisen lisäksi sai niitäkin väistellä, kuten myös paria autoa. Mukavaa keskittymisen häirintää.
Vauhti oli taas yllättävän hyvää ja suunnistus sujuvaa, mikä näkyy väliajoista ja sykekäyrästä: AVG 193 - MAX 198.
Pari virhettä onnistuin kuitenkin leipomaan.
4-5 välin alussa portaat olivat suljetut jonkun perkeleen työmaan takia, enkä oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä, joten lähdin kiertämään oikealta, jonka jälkeen eksyin pian väärälle kujalle ja meni hetki ennenkuin huomasin virheen. Laitan tän kyllä ihan täysin puutteellisen kartan piikkiin, mutta pakko myöntää, että en hommaa osannut tuossa täysin odottamattomassa tilanteessa kunnolla haltuunkaan ottaa. 23'' tuli kumminkin nopeimmalta käkeen.
6-7 välin reitinvalintani oli ihan käsittämätön. Näin pöydän ääressä ei voi mitenkään tajuta, miten on tollasen valinnan ottanu. Blackout, sanois Pekka Nikulainen. 34'' käkeen nopeimmalta.
Muutoin tekeminen olikin sitten kutakuinkin täydellistä. Vertailin omia splitsejä Kodyn vastaaviin, ja K-4 menin 14'' kovempaa ja 7-M sekunnilleen samaa vauhtia. Siinä välissä leivoin sit nuo virheet. Taisin kumminkin oppia taas jotain. Ainakin sain ajattelemisen aihetta.
6-7:
Mapa y ruta:
Ohjelmassa oli Iberian mestikset kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla. Itse en kumminkaan juossut kuin Sprintin. Pitkäkin piti juosta, mutta polvi vähän kipeytyi sprintistä, joten päätin jättää sen varmuuden vuoksi juoksematta.
Sprintti oli viety Toledon vanhaan kaupunkiin, johon on joskus keskiajalla rakennettu hiukeaa sprintti materiaalia. Valitettavasti ratamesturo oli kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti onnistunut loihtimaan vähän liian simppelin radan, eikä se karttakaan ihan täysin ISSOM:n mukainen ollut. No harvoin tällaisia kuitenkaan pääsee juoksemaan, Suomessa ei koskaan. Siksi hienoa se oli. Kadut olivat turisteja puolillaan, joten suunnistamisen lisäksi sai niitäkin väistellä, kuten myös paria autoa. Mukavaa keskittymisen häirintää.
Vauhti oli taas yllättävän hyvää ja suunnistus sujuvaa, mikä näkyy väliajoista ja sykekäyrästä: AVG 193 - MAX 198.
Pari virhettä onnistuin kuitenkin leipomaan.
4-5 välin alussa portaat olivat suljetut jonkun perkeleen työmaan takia, enkä oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä, joten lähdin kiertämään oikealta, jonka jälkeen eksyin pian väärälle kujalle ja meni hetki ennenkuin huomasin virheen. Laitan tän kyllä ihan täysin puutteellisen kartan piikkiin, mutta pakko myöntää, että en hommaa osannut tuossa täysin odottamattomassa tilanteessa kunnolla haltuunkaan ottaa. 23'' tuli kumminkin nopeimmalta käkeen.
6-7 välin reitinvalintani oli ihan käsittämätön. Näin pöydän ääressä ei voi mitenkään tajuta, miten on tollasen valinnan ottanu. Blackout, sanois Pekka Nikulainen. 34'' käkeen nopeimmalta.
Muutoin tekeminen olikin sitten kutakuinkin täydellistä. Vertailin omia splitsejä Kodyn vastaaviin, ja K-4 menin 14'' kovempaa ja 7-M sekunnilleen samaa vauhtia. Siinä välissä leivoin sit nuo virheet. Taisin kumminkin oppia taas jotain. Ainakin sain ajattelemisen aihetta.
6-7:
Mapa y ruta:
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
maanantai 26. lokakuuta 2009
Campeones
Hyvä valmistautuminen on puoli voittoa. Se tuli taas todettua, sillä mestaruusjuhlallisuudethan sieltä puski. Andalucían mestaruusviestin voittojoukkue:
1.Mädi 2.Juanma 3.Misu oli kerrassaan tikissä. Arriba Veleta!
Oli muuten melkoisen hienoa lähteä juoksemaan pitkästä aikaa viestiä. Vaikka kakkosen jälkeen ei muita edellä/sivuilla näkynytkään, niin silti se tunne on erilainen, kun tietää, että siellä se härkälauma jossain ryskii.
Suunnistuksellisesti meininki oli hyvää. Suunnitelmat ja lähtösuunnat pyrin katsomaan ennakkoon ja lähtemään rasteilta agressiivisesti. Taktiikkanahan oli karata het. Onnistu suht hyvin. Kaikilta rateilta lähdin kyllä agrella, mutta pari kertaa vähän liiankin (8-9 ja 14-15), kuten viivasta näkyy. Anyway, hyvää tekemistä.
Cto Andalucía - Relevos
Illemmalla juostiin sitten vielä keskari. Olin jo päätänyt ennen kisaa ottaa tämän vain hyvänä taitoharjoituksena, mutta ykkösen jälkeen se nyt viimeistään oli selvää. Se kun oli laitettu 50metriä väärään paikkaan. Vois kuvitella, että rastin, joka on "vain" 50 metriä väärässä paikassa voisi löytää nopeammin kuin 12 minuutissa, mutta ei löytyynyt. Ajatustoiminta meni jotenkin näin:
Aika lähdöstä:
~2.00: Tulen rastinotkoon kuin se kuuluisa telkkä siihen kuuluisaan pönttöön, mutta en näe lippua. Seisoskelen hetken ja ihmettelen. Katselen ja ajattelen taaksepäin ja totean kaiken täsmäävän.
~2.00-4.00: Pyörin ympyrää rastiympyrässä ja ajattelen, että tulipas aloitettua huonosti. Olen hämmentynyt, koska koko alue alkaa olemaan läpi koluttu.
~4.00-6.00: Haen vauhtia kahdesta varmasta kohteesta ja tulen taas ja taas samaan notkoon.
~6.00: Ajattelen, että rastia ei ole viety metsään lainakaan, mutta mietin, että joku aikaisempi lähtijä varmaan olisi tullut asiasta ilmoittamaan.
~6.05: Totean, että rasti on sitten varmaan väärässä paikassa.
~6.30: Lähden hakemaan K-pisteeltä vauhtia. Ihan vaan mielenkiinnosta.
~9.30: Tulen taas samaan notkoon, tällä kertaa eri reittiä ja kävellen.
~10.00: Päätän lähteä juoksemaan ihan ihmeellisiin suuntiin, jos jossain näkyisi lippuja, toisella lipulla tärppää.
~12.00: Piip.
Loput liput ja laput olivat sentään oikeassa paikassa. Se ja sama, mutta oli kyllä todella hieno ja vaativa maasto, ratamesturikin tarjosi tiukkaa settiä. El Chorroon lähdetään muuten aika saletisti toistekin.
Parit kuvat
1.Mädi 2.Juanma 3.Misu oli kerrassaan tikissä. Arriba Veleta!
Oli muuten melkoisen hienoa lähteä juoksemaan pitkästä aikaa viestiä. Vaikka kakkosen jälkeen ei muita edellä/sivuilla näkynytkään, niin silti se tunne on erilainen, kun tietää, että siellä se härkälauma jossain ryskii.
Suunnistuksellisesti meininki oli hyvää. Suunnitelmat ja lähtösuunnat pyrin katsomaan ennakkoon ja lähtemään rasteilta agressiivisesti. Taktiikkanahan oli karata het. Onnistu suht hyvin. Kaikilta rateilta lähdin kyllä agrella, mutta pari kertaa vähän liiankin (8-9 ja 14-15), kuten viivasta näkyy. Anyway, hyvää tekemistä.
Cto Andalucía - Relevos
Illemmalla juostiin sitten vielä keskari. Olin jo päätänyt ennen kisaa ottaa tämän vain hyvänä taitoharjoituksena, mutta ykkösen jälkeen se nyt viimeistään oli selvää. Se kun oli laitettu 50metriä väärään paikkaan. Vois kuvitella, että rastin, joka on "vain" 50 metriä väärässä paikassa voisi löytää nopeammin kuin 12 minuutissa, mutta ei löytyynyt. Ajatustoiminta meni jotenkin näin:
Aika lähdöstä:
~2.00: Tulen rastinotkoon kuin se kuuluisa telkkä siihen kuuluisaan pönttöön, mutta en näe lippua. Seisoskelen hetken ja ihmettelen. Katselen ja ajattelen taaksepäin ja totean kaiken täsmäävän.
~2.00-4.00: Pyörin ympyrää rastiympyrässä ja ajattelen, että tulipas aloitettua huonosti. Olen hämmentynyt, koska koko alue alkaa olemaan läpi koluttu.
~4.00-6.00: Haen vauhtia kahdesta varmasta kohteesta ja tulen taas ja taas samaan notkoon.
~6.00: Ajattelen, että rastia ei ole viety metsään lainakaan, mutta mietin, että joku aikaisempi lähtijä varmaan olisi tullut asiasta ilmoittamaan.
~6.05: Totean, että rasti on sitten varmaan väärässä paikassa.
~6.30: Lähden hakemaan K-pisteeltä vauhtia. Ihan vaan mielenkiinnosta.
~9.30: Tulen taas samaan notkoon, tällä kertaa eri reittiä ja kävellen.
~10.00: Päätän lähteä juoksemaan ihan ihmeellisiin suuntiin, jos jossain näkyisi lippuja, toisella lipulla tärppää.
~12.00: Piip.
Loput liput ja laput olivat sentään oikeassa paikassa. Se ja sama, mutta oli kyllä todella hieno ja vaativa maasto, ratamesturikin tarjosi tiukkaa settiä. El Chorroon lähdetään muuten aika saletisti toistekin.
Parit kuvat
perjantai 23. lokakuuta 2009
Säät vaihtuu, Weckman pysyy
Siinä missä viimeiset kaksi viikkoa on puskenut +30C, parhaimmillaan +36C, niin vastapainoksi maanantai-tiistai välisenä yönä tuli lumet. Ei tänne sentään, mutta ei niin kauaskaan. Oli suhteellisen hämmentävää kun köröteltiin vesisateessa kaupungista tänne landelle päin ja ihmeteltiin, miksi vuoret näkyvät niin erikoisen valkoisina. No eilisten näköhavaintojen perusteella lumet olivat jo kutakuinkin sulaneet ja taas puskee +25C.
---
Se on muuten huomenna yksi kauden kovimmista viesteistä. Omalla kohdallani voin puhua jopa kauden kovimmasta viestistä, sillä teenhän pitkän tauon jälkeen paluun viesti-areenoille, ja mainittakoon, että heti ykkösjoukkueeseen. Sen verran valmennusjohtoa on taukoni mietityttänyt, että ovat laittaneet minut juoksemaan itselleni hyvinkin tuttua osuutta, aloitusta.
Ennakkospekulaatiot ovat käyneet kuumina. Naapurien aloituskokoonpanoja on spekuloitu ja taktiikkaa hiottu viimeisen päälle. On katsottu vastustajien GPS-viivat ja hiottu tarkkaan laaditut taktiikat jokaista yksilöä vastaan. Siinä missä jotkut omaavat taipumuksen oikaista yleisörastilta maaliin, toiset saattavat pummata joka toista rastia vähintään kolmosen.
On myös tilattu NASA:lta viimeisimmät sateelliittikuvat, joista ollaan tutkittu kartoittaja Zanne Beckmanin tekemältä kartalta löytyvien vedenpinnan tasojen mahdollisia muutoksia.
On tehty viimeistelyharjoitukset.
Eilinen tyhjennysharjoitus, 5h 31min juoksukävelykiipeilyhengenpuolestapelkäämispimeäävastaantaisteluilmanvaloavaellus 141:n keskisykkeellä kulutti '2,5:n budjetoinnin ylittäneen tunnin' lisäksi 3996kcal, joten pastat ovat menneet aikalailla kuivaan peltoon. Tämän päivän mentaalinen herkistelyharjoitus on virittänyt lihakset sellaiseen kuosiin, että huomisessa viestissä on mahdollisuuksia tasan kaksi: tulos tai ulos.
Kämmenet ovat kyllä eilisen jäljiltä sen verran riekaleina, että ainakin kompassin joutunee jättämään pois, ehkä myös kartan. Onneksi tuli jo keskiviikkona harjoiteltua ennakoivaa peesaamista, joten sekin on hallussa.
Andalucían mestaruusviesti saa tulla.
---
Se on muuten huomenna yksi kauden kovimmista viesteistä. Omalla kohdallani voin puhua jopa kauden kovimmasta viestistä, sillä teenhän pitkän tauon jälkeen paluun viesti-areenoille, ja mainittakoon, että heti ykkösjoukkueeseen. Sen verran valmennusjohtoa on taukoni mietityttänyt, että ovat laittaneet minut juoksemaan itselleni hyvinkin tuttua osuutta, aloitusta.
Ennakkospekulaatiot ovat käyneet kuumina. Naapurien aloituskokoonpanoja on spekuloitu ja taktiikkaa hiottu viimeisen päälle. On katsottu vastustajien GPS-viivat ja hiottu tarkkaan laaditut taktiikat jokaista yksilöä vastaan. Siinä missä jotkut omaavat taipumuksen oikaista yleisörastilta maaliin, toiset saattavat pummata joka toista rastia vähintään kolmosen.
On myös tilattu NASA:lta viimeisimmät sateelliittikuvat, joista ollaan tutkittu kartoittaja Zanne Beckmanin tekemältä kartalta löytyvien vedenpinnan tasojen mahdollisia muutoksia.
On tehty viimeistelyharjoitukset.
Eilinen tyhjennysharjoitus, 5h 31min juoksukävelykiipeilyhengenpuolestapelkäämispimeäävastaantaisteluilmanvaloavaellus 141:n keskisykkeellä kulutti '2,5:n budjetoinnin ylittäneen tunnin' lisäksi 3996kcal, joten pastat ovat menneet aikalailla kuivaan peltoon. Tämän päivän mentaalinen herkistelyharjoitus on virittänyt lihakset sellaiseen kuosiin, että huomisessa viestissä on mahdollisuuksia tasan kaksi: tulos tai ulos.
Kämmenet ovat kyllä eilisen jäljiltä sen verran riekaleina, että ainakin kompassin joutunee jättämään pois, ehkä myös kartan. Onneksi tuli jo keskiviikkona harjoiteltua ennakoivaa peesaamista, joten sekin on hallussa.
Andalucían mestaruusviesti saa tulla.
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
The Roof Is on Fire
Eilisen päivän auringon polttamat pohkeet, Mikko edition:
Tänään poltettiin pohkeita Guadixissa. Mikko juoksi mäkisen puolikkaan ja mä tein sprintti-reeniä talojen katoilla. Oli taas jokseenkin huikeeta sprinttiä suomalaisin silmin katsottuna. Kartan sijaan julkaisen yhden rastivälin. Ekassa kuvassa havainnoillistettu rastiväli, toisessa reitinvalinnat. Eli eka ens, toka tokaks.
väli
|
|
|
|
|
|
|
|
(ei kujuilla siellä)
|
|
|
|
|
ratkaisut
óle!
Tänään poltettiin pohkeita Guadixissa. Mikko juoksi mäkisen puolikkaan ja mä tein sprintti-reeniä talojen katoilla. Oli taas jokseenkin huikeeta sprinttiä suomalaisin silmin katsottuna. Kartan sijaan julkaisen yhden rastivälin. Ekassa kuvassa havainnoillistettu rastiväli, toisessa reitinvalinnat. Eli eka ens, toka tokaks.
väli
|
|
|
|
|
|
|
|
(ei kujuilla siellä)
|
|
|
|
|
ratkaisut
óle!
lauantai 17. lokakuuta 2009
torstai 15. lokakuuta 2009
"Kinnaslammella...
...Anssi puhelimessa."
Totesi Teemu Rannikko eilen Meridiano Alicanten Vule Avdalovicille, jonka puolusti täysin pimentoon. Eikä se mittä, jos heitto ei viäl uppo ku jakelee tällassi syöttöj:
Vamos Granada! Venga Teemu! Arriba Arriba!
ps.Maco, pakkaa laukut ja varaa lennot. 5.12.2009 Regal FC Barcelona saapuu kaupunkiin.
Totesi Teemu Rannikko eilen Meridiano Alicanten Vule Avdalovicille, jonka puolusti täysin pimentoon. Eikä se mittä, jos heitto ei viäl uppo ku jakelee tällassi syöttöj:
Vamos Granada! Venga Teemu! Arriba Arriba!
ps.Maco, pakkaa laukut ja varaa lennot. 5.12.2009 Regal FC Barcelona saapuu kaupunkiin.
tiistai 13. lokakuuta 2009
Quiero Ser una Estrella
Täällä on taas kohta viikko vierähtänyt. Aika hektistä on välistä, mutta luulenpa, että tässä alkaa pikkuhiljaa arki arkivoitumaan, ja pääsee jonkinlaiseen rytmiin kiinni, harjoittelun ja muunkin elämisen suhteen.
Männä viikonloppuna oltiin taas kisoissa, tällä kertaa Totanassa juoksemassa La Ligaa. Laitettiin kolmet startit vuorokauden sisään. Varmaan olisi ollut järkevää kun olis tuollakin jättänyt jonkun startin kokonaan juoksematta, mutta perkele kun siitä nauttii ihan liikaa. Ja sunnuntain keskimatkalla olinkin säästöliekillä matkassa, tosin ehkä vain koska olin lauantain jäjiltä niin hapoilla. Lauantain ohjelmassa oli aamulla pitkä matka (69min voittoaika) ja illalla sprintti - yhteislähdöllä.
Lauantain pitkällä matkalla suunnistin hyvin ja jaksoin jopa juosta kutakuinkin samaa vauhtia maaliin asti. Se vauhti ei ollut kummoinen, mutta tuntui, että mies oli jaksamisen suhteen aivan eri planeetalta kuin viikko sitten. Keskisyke oli 190, joten myös sykkeet ovat vielä toiselta planeetalta. Virhettä laskin pari minuuttia, mutta muutamat rasteista olivat toudella piilossa, joten se oli vähän onnestakin kiinni, että sattuiko niitä rastiympyrässä bongaamaan, vaikka eihän onnella mitään tekemistä tässä lajissa ole. Anyway nuo hakajyrkänteet, joita kartassa on, olivat kaljapullon korkuisia (huom. litran pullo) valleja, eivätkä kivetkään aina sen suurempia olleet, mutta kyllä sinne rastilipun taakse sai piilotettua. Jos tämän kartan olisi tehnyt vaikka Z Beckmann, koko kartassa olisi ollut n.70% vähemmän mustaa väriä, mutta se siitä jaarittelusta. Käkeen tuli Terkelseniltä vajaa 3 min, mutta sekin nyt on ihan se ja sama, kunhan pää toimii, ja sehän toimii yllättävän hyvin, vaikka alla on kutakuinkin puolen vuoden suunnistus-tauko, no ei kuitenkaan suunnistus-ajatus tauko. Jep. Alla kartat, ennen ja jälkeen kartanvaihdon.
Larga mapa 1
Larga mapa 2
Aamun kisoista kun selvittiin mentiin lounastamaan. Se taas vähän venähti ja ruokapöydästä saikin siirtyä kutakuinkin suoraan lähtökynnykselle odottelemaan päivän toista starttia - sprinttiä yhteislähdöllä. About 50-60 jampaa oli viivalla, joten aika hektinen otatus oli tiedossa. Kaksi ekaa rastia sai sentään poimia vapaassa järjestyksessä ja olihan siinä perhosetkin. Lähtö juostiin kuivaa joen pohjaa pitkin, josta kolmen sadan metrin jälkeen noustiin rappusia ylös, sellaisia joihin mahtui yksi mies vierekkäin. Espanjan hurjat kiskoivat alkuun jäätävää kyytiä, mutta k-pisteellä olivatkin sitten jo kartta levjänä. Otin siitä homman haltuun. Adizero Adios 1 - Muut 0. AVG:193. Hallitseva Sprintin nuorten Euroopan mestari Antonio Martinez Perez näytti Patanalle loppusuoralla kenkimisen mallia ja oli toka. Yhden virheen (10sek) tein kisassa, kun kiersin pensasaidan, jonka läpi olisi saanut mennä. Katoin kyllä kartasta, että siitä saa mennä, mutta se oli sen luokan pensasaita, johon on tuhlattu kunnan varoja ja miestyötunteja sen verran, että en kehdannut.
Sprint mapa
Salida masa de Sprint
Sunnuntai-aamuna, kahden kisan ja kahden liikuntahallin lattialla huonosti nukutun yön jälkeen olo oli suht rapsakka. Päätin ottaa kisan vähän kevyemmin. AVG:177. Suunnistaminen oli hanskassa alun uinuilun jälkeen ja nautin taas tekemisestä täysin rinnoin, tällaista kulahtanutta sanontaa käyttääkseni. Virheet tein, kun en osannut mennä jyrkänteeltä oikeasta kohtaa alas.
Media mapa
Pistin merkille viikonlopun aikana kaksi asiaa. Täällä on tämä kisoissa-käymis-kulttuuri melko erilainen kuin Suomessa. Suurin osa kauempaa tulevista kilpailijoista on kisaviikonlopun yötä jossain liikuntahallin lattialla, josta sitten valutaan iltaisin tuttujen kanssa syömään ja toki aina muutamalle oluelle. Kisojen jälkeen ei lähdetä parasta mahdollista vauhtia vekeen kisapaikalta, vaan jäädään kisapaikalle hillumaan ja chattailemään muiden suunnistajien kanssa. Toki siinä samalla otetaan kisaravintolasta yhdet oluet ja lihapulla-annokset (yht. 3,50€) ja jos palkintojen jaon alku nyt vähän venähtää niin sou not, otetaan toiset.
Eilen oltiin paikallisen hiihtoporukan syömingeissä. Se on myös täällä kokopäivähommaa, tuo syöminen. Paikalla oli myös Roberto Rodrigues, Huhtasuon Hiihdon vuoden tulokas 2006, jonka liikuntalaiset ehkä tuntee? Jäbä oli opiskellut Jyväskylässä kolme vuotta, ja hiihtänyt joitain kisojakin. Täällä on myös joka toinen jamppa juossut jonkun vähintään 60kilsan vuoristomaratonin. Vuorijuoksu on täällä muutenkin kova juttu. Fyysisesti parhaat suunnistajatkin ovat kuulemma melkoisia rahan kerääjiä vuorijuoksujen jylhillä areenoilla. Jos olisin tikissä, niin olisimpa itsekin vuorijuoksemassa. Nyt täytyy tyytyä Jommun joogaan.
Kisojen tuloksia ja kuvia ja kai sinne jotain videotakin jossain vaiheessa pusketaan, voi kujuilla täältä: Totana-O
óle!
Männä viikonloppuna oltiin taas kisoissa, tällä kertaa Totanassa juoksemassa La Ligaa. Laitettiin kolmet startit vuorokauden sisään. Varmaan olisi ollut järkevää kun olis tuollakin jättänyt jonkun startin kokonaan juoksematta, mutta perkele kun siitä nauttii ihan liikaa. Ja sunnuntain keskimatkalla olinkin säästöliekillä matkassa, tosin ehkä vain koska olin lauantain jäjiltä niin hapoilla. Lauantain ohjelmassa oli aamulla pitkä matka (69min voittoaika) ja illalla sprintti - yhteislähdöllä.
Lauantain pitkällä matkalla suunnistin hyvin ja jaksoin jopa juosta kutakuinkin samaa vauhtia maaliin asti. Se vauhti ei ollut kummoinen, mutta tuntui, että mies oli jaksamisen suhteen aivan eri planeetalta kuin viikko sitten. Keskisyke oli 190, joten myös sykkeet ovat vielä toiselta planeetalta. Virhettä laskin pari minuuttia, mutta muutamat rasteista olivat toudella piilossa, joten se oli vähän onnestakin kiinni, että sattuiko niitä rastiympyrässä bongaamaan, vaikka eihän onnella mitään tekemistä tässä lajissa ole. Anyway nuo hakajyrkänteet, joita kartassa on, olivat kaljapullon korkuisia (huom. litran pullo) valleja, eivätkä kivetkään aina sen suurempia olleet, mutta kyllä sinne rastilipun taakse sai piilotettua. Jos tämän kartan olisi tehnyt vaikka Z Beckmann, koko kartassa olisi ollut n.70% vähemmän mustaa väriä, mutta se siitä jaarittelusta. Käkeen tuli Terkelseniltä vajaa 3 min, mutta sekin nyt on ihan se ja sama, kunhan pää toimii, ja sehän toimii yllättävän hyvin, vaikka alla on kutakuinkin puolen vuoden suunnistus-tauko, no ei kuitenkaan suunnistus-ajatus tauko. Jep. Alla kartat, ennen ja jälkeen kartanvaihdon.
Larga mapa 1
Larga mapa 2
Aamun kisoista kun selvittiin mentiin lounastamaan. Se taas vähän venähti ja ruokapöydästä saikin siirtyä kutakuinkin suoraan lähtökynnykselle odottelemaan päivän toista starttia - sprinttiä yhteislähdöllä. About 50-60 jampaa oli viivalla, joten aika hektinen otatus oli tiedossa. Kaksi ekaa rastia sai sentään poimia vapaassa järjestyksessä ja olihan siinä perhosetkin. Lähtö juostiin kuivaa joen pohjaa pitkin, josta kolmen sadan metrin jälkeen noustiin rappusia ylös, sellaisia joihin mahtui yksi mies vierekkäin. Espanjan hurjat kiskoivat alkuun jäätävää kyytiä, mutta k-pisteellä olivatkin sitten jo kartta levjänä. Otin siitä homman haltuun. Adizero Adios 1 - Muut 0. AVG:193. Hallitseva Sprintin nuorten Euroopan mestari Antonio Martinez Perez näytti Patanalle loppusuoralla kenkimisen mallia ja oli toka. Yhden virheen (10sek) tein kisassa, kun kiersin pensasaidan, jonka läpi olisi saanut mennä. Katoin kyllä kartasta, että siitä saa mennä, mutta se oli sen luokan pensasaita, johon on tuhlattu kunnan varoja ja miestyötunteja sen verran, että en kehdannut.
Sprint mapa
Salida masa de Sprint
Sunnuntai-aamuna, kahden kisan ja kahden liikuntahallin lattialla huonosti nukutun yön jälkeen olo oli suht rapsakka. Päätin ottaa kisan vähän kevyemmin. AVG:177. Suunnistaminen oli hanskassa alun uinuilun jälkeen ja nautin taas tekemisestä täysin rinnoin, tällaista kulahtanutta sanontaa käyttääkseni. Virheet tein, kun en osannut mennä jyrkänteeltä oikeasta kohtaa alas.
Media mapa
Pistin merkille viikonlopun aikana kaksi asiaa. Täällä on tämä kisoissa-käymis-kulttuuri melko erilainen kuin Suomessa. Suurin osa kauempaa tulevista kilpailijoista on kisaviikonlopun yötä jossain liikuntahallin lattialla, josta sitten valutaan iltaisin tuttujen kanssa syömään ja toki aina muutamalle oluelle. Kisojen jälkeen ei lähdetä parasta mahdollista vauhtia vekeen kisapaikalta, vaan jäädään kisapaikalle hillumaan ja chattailemään muiden suunnistajien kanssa. Toki siinä samalla otetaan kisaravintolasta yhdet oluet ja lihapulla-annokset (yht. 3,50€) ja jos palkintojen jaon alku nyt vähän venähtää niin sou not, otetaan toiset.
Eilen oltiin paikallisen hiihtoporukan syömingeissä. Se on myös täällä kokopäivähommaa, tuo syöminen. Paikalla oli myös Roberto Rodrigues, Huhtasuon Hiihdon vuoden tulokas 2006, jonka liikuntalaiset ehkä tuntee? Jäbä oli opiskellut Jyväskylässä kolme vuotta, ja hiihtänyt joitain kisojakin. Täällä on myös joka toinen jamppa juossut jonkun vähintään 60kilsan vuoristomaratonin. Vuorijuoksu on täällä muutenkin kova juttu. Fyysisesti parhaat suunnistajatkin ovat kuulemma melkoisia rahan kerääjiä vuorijuoksujen jylhillä areenoilla. Jos olisin tikissä, niin olisimpa itsekin vuorijuoksemassa. Nyt täytyy tyytyä Jommun joogaan.
Kisojen tuloksia ja kuvia ja kai sinne jotain videotakin jossain vaiheessa pusketaan, voi kujuilla täältä: Totana-O
óle!
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Voces de Ultrarumba
Alkaa olee suurimmat säädöt kutakuinkin säädettynä täällä päässä.
On kämppä ja siinä sähköt. Espanjan lisenssit ja O-Veleta. Löytyy läjä karttoja ja FIFA10. On puhelimet ja netit, kinturi-netti, mutta kumminkin. Asuminen ja ruoka on niin halpaa, että täällä oleskelu on vähän ko laittais rahaa pankkiin.
Maailmanlopun mättäminen on saanut vielä odottaa itseään. Varovaisuus on tällä hetkellä mun harjoittelun teema numero uno. Polvi on ollut täällä yllättävänkin hyvässä kunnossa, mutta rauhassa, rauhassa. Toki sitä silti jonkin verran on jo ehtinyt lähimpiä polkuja tamplaamaan. Latailen tänne kuvia
Viime viikonloppu oli aika hektinen. Sen lisäksi, että piti koko ajan spekuloida SM-yötä ja Mäksän tulevaa viimeistelyharjoitusta, oltiin Benaluassa kisoissa. Lauantaille tarjoiltiin "pitkää matkaa" ja sunnuntaille keskaria. Mestoille pamahti samaan aikaan myös pari cabronea lännestä, el Sombrero ja el Pipo, mapa rusojensa kanssa. Zanne potki meidät piireihin ja näytti parhaat tapas-paikat. Ei siin midist.
Lauantain 7 kilsan kisan sain kuin sainkin puristettua alle tuntiin. Vaikka lähdin rauhallisesti liikkeelle ja pidin oikeastaan kynttilää vakan alla koko kisan, niin sydän syljeskeli häijyn lyhyitä lyöntivälejä. Ekaa kertaa tummuin jossain vartin kohdalla, saattoi toki olla 10minsankin kohdalla. Toinen seinä tuli vastaan 40min kohdalla. 45min kohdalla oli jo sellaiset fiilikset, että PÄÄTIN pudottaa vauhtia ja tulin vikan vartin aikalailla "kävellen". Yllättävän vähän jäin silti jätkille. Suunnistus sujui kuitenkin yllättävän hyvin, vaikka maasto oli melko spesiaali. En ole tuollaisssa koskaan suunnistanut. Toisaalta kun suoritusta kävin kisan jälkeen läpi, niin olihan siellä paljon puutteita pään sisällä.
Seuraavana päivänä juostiin samassa maastossa keskari. Eiliset kisat painoivat lievästi jaloissa, ja päätinkin jo hyvissä ajoin, että otan tämän vain kevyenä lenkkinä. Kisojen jälkeen fiilis oli aavistuksen hapokas. Eilen käytiin heittämässä kolmen tunnin vaellus ja olo olikin jo paljon freesimpi. Tonne päälle ja takas:
Tunnin päästä on Veletan yhteisreenit. Ekat meidän osalta ja suunnistusta vissiin on ohjelmassa. Saas nähdä minkälaista settiä entrenador Salguero on kehitellyt.
ps.Monachilistahan on vanha sprintti-kartta, jota ei olla kyl viel nähty. Päivitysprojekti alkaa heti kun saadaan se ocadina. óle!
On kämppä ja siinä sähköt. Espanjan lisenssit ja O-Veleta. Löytyy läjä karttoja ja FIFA10. On puhelimet ja netit, kinturi-netti, mutta kumminkin. Asuminen ja ruoka on niin halpaa, että täällä oleskelu on vähän ko laittais rahaa pankkiin.
Maailmanlopun mättäminen on saanut vielä odottaa itseään. Varovaisuus on tällä hetkellä mun harjoittelun teema numero uno. Polvi on ollut täällä yllättävänkin hyvässä kunnossa, mutta rauhassa, rauhassa. Toki sitä silti jonkin verran on jo ehtinyt lähimpiä polkuja tamplaamaan. Latailen tänne kuvia
Viime viikonloppu oli aika hektinen. Sen lisäksi, että piti koko ajan spekuloida SM-yötä ja Mäksän tulevaa viimeistelyharjoitusta, oltiin Benaluassa kisoissa. Lauantaille tarjoiltiin "pitkää matkaa" ja sunnuntaille keskaria. Mestoille pamahti samaan aikaan myös pari cabronea lännestä, el Sombrero ja el Pipo, mapa rusojensa kanssa. Zanne potki meidät piireihin ja näytti parhaat tapas-paikat. Ei siin midist.
Lauantain 7 kilsan kisan sain kuin sainkin puristettua alle tuntiin. Vaikka lähdin rauhallisesti liikkeelle ja pidin oikeastaan kynttilää vakan alla koko kisan, niin sydän syljeskeli häijyn lyhyitä lyöntivälejä. Ekaa kertaa tummuin jossain vartin kohdalla, saattoi toki olla 10minsankin kohdalla. Toinen seinä tuli vastaan 40min kohdalla. 45min kohdalla oli jo sellaiset fiilikset, että PÄÄTIN pudottaa vauhtia ja tulin vikan vartin aikalailla "kävellen". Yllättävän vähän jäin silti jätkille. Suunnistus sujui kuitenkin yllättävän hyvin, vaikka maasto oli melko spesiaali. En ole tuollaisssa koskaan suunnistanut. Toisaalta kun suoritusta kävin kisan jälkeen läpi, niin olihan siellä paljon puutteita pään sisällä.
Seuraavana päivänä juostiin samassa maastossa keskari. Eiliset kisat painoivat lievästi jaloissa, ja päätinkin jo hyvissä ajoin, että otan tämän vain kevyenä lenkkinä. Kisojen jälkeen fiilis oli aavistuksen hapokas. Eilen käytiin heittämässä kolmen tunnin vaellus ja olo olikin jo paljon freesimpi. Tonne päälle ja takas:
Tunnin päästä on Veletan yhteisreenit. Ekat meidän osalta ja suunnistusta vissiin on ohjelmassa. Saas nähdä minkälaista settiä entrenador Salguero on kehitellyt.
ps.Monachilistahan on vanha sprintti-kartta, jota ei olla kyl viel nähty. Päivitysprojekti alkaa heti kun saadaan se ocadina. óle!
tiistai 29. syyskuuta 2009
Bang a Gong Get it On
Pyörähdettiin eilen yliopistolla. Oltiin kuulemma viikkoa myöhässä, mutta ei se onneksi vaatinut kuin vähän ylimääräistä säätöä. Toki sitä on ihan pihalla kaikesta, mutta sou not, ehkä se on vaan hyväkin asia. Oikeastaanhan ois pitäny tulla jo kaks viikkoa sitten: http://www.lavuelta.com/09/espanol/recorrido/index.html?e=13
Kämppienkin kohdalla on alkanut tapahtua. Tänään käytiin jo yhtä lupaavaa kokelasta katsomassa ja illalla mennään katsomaan toista. Josko sekin asia sitten selviäis.
Jos haluaa olla yhteyksissä tännepäin niin mun skype-käyttis on: tutakari . Suomen numeroon en viitsine vastailla, korkeiden kustannusten takia.
Arriba!
Kämppienkin kohdalla on alkanut tapahtua. Tänään käytiin jo yhtä lupaavaa kokelasta katsomassa ja illalla mennään katsomaan toista. Josko sekin asia sitten selviäis.
Jos haluaa olla yhteyksissä tännepäin niin mun skype-käyttis on: tutakari . Suomen numeroon en viitsine vastailla, korkeiden kustannusten takia.
Arriba!
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Vuelta
hola amigos,
Mihis sitä viimeksi jäätinkään. Ai niin. Olin vetämässä ituja ja jogurttia, ja menossa tasotestiin.
No tasotestin tulokset olivat sitä mitä odottaa saattaa eli aika kehnot. Neljän kuukauden levon ja parin kuukauden kuntouttamisen ja kahden viikon kevyen reenin (jotka siis olivat tuossa edellisessä kertomuksessa) jälkeen kynnykset napsahti lukemiin 4:50/km ja 3:50/km. Vika tonni meni sentään vielä alle kolmen minuutin, reilusti. Testissä oli hassu fiilis kun juoksentelin 195 sykkeillä oikeastaan edes hengästymättä. Mielenkiitoisessa kondiksessa tuo elimistö. Maksimi sykkeenkin sain taas korkeimpiin lukemiin sitten armeija aikojen = 204. Viime kauden huiput taisivat olla jotain 196. Kaikkea se pakkolepo teettää.
Tasotestin tuloksista huolestuneena pakkasin kamat ja hyppäsin Patanan kanssa autoon. Köröteltiin samantein Espanjaan asti. Reittinä Stockholm-Hamburg-Bremen-Leverkusen-Luxembourg-Dijon-Lyon-SaintEtienne-Perpignan-Barcelona-Begues-Valencia-Murcia-Granada-Monachil = 3798km. 5 kuukautta olisi tarkoitus viettää täällä.
Ajomatka oli yllättävän kevyt reissu, Saksaa lukuunottamatta. Koko maa oli remontissa. Saksa on paska maa. Ruotsi ja Tanska puolestaan oikein keveitä. Tiistai aamuna kun Silja lainin satamasta Stulkholmasta startattiin, niin puolen päivän aikaan oltiin jo Tanskassa ja siitä jo heti kohta Saksassa. Hamburgerin kautta Bremeniin vaan kesti ja kauan. Lily Allenin fuck yout siihen. 1220km.
Seuraavana päivänä puskettiin Luxemburgin (jossa laitettiin bensaa tankki täyteen ja vähän takaluukkuunkin) kautta Saint Etiénneen Vercelottien kämpille, jossa Heinikin majailee. Saksa oli edelleen remontissa, mutta ranskan puolella homma alkoi sujumaan. Leppoisaa ajelua. 1150km.
Seuraavana päivänä käytiin sitten jopa lenkillä, kun Heini ulkoilutti meitä SE:n hoodeilla. Reenin päälle annettiin Volvollekin palauttava lenkki ja otettiin suunnaksi Casa de Tölkkö, Begues. 650km.
Vikana päivänä kiskottiin sitten Volvosta viimeiset öljyt pihalle ja päristeltiin Granadaan asti. Ratin takana istuminen alkoi tuntua jo varsin kotoisalta. Ja mikäs siinä ajellessa kun on hyvää carreteraa alla, ulkona +30C ja ei ilmastointia. Oli jopa vähän kesän tuntua ilmassa. Mikäs sen mukavampaa. 850km.
Ei täälläkään enää mikään loputon kesä ole, mutta muuten kyllä ihan mageeta. Kaikenlaista säätämistä tässä on vielä paljon, joten lenkillä ei ole vielä paljoa käyty. Eihän meillä oo edes kämppää vielä. Lenkkimaastojen loppumiseen homma ei kyllä tule kaatumaan. Se on jo tajuttu. Parit reenit kumminkin ollaan tehty.
Eilen käytiin tunnin verkkalenkki ja tänään käytiin hiihtokeskuksella vaeltamassa, mutta siellä oli niin perkeleen pilvistä ja sumuista, että ei nähny yhtään mittään. Eilen näkyi sentään jotain siltoja:
ps. Täältä Monachilista sais aivan helekutin hyvän sprintti-kartan. óle!
Mihis sitä viimeksi jäätinkään. Ai niin. Olin vetämässä ituja ja jogurttia, ja menossa tasotestiin.
No tasotestin tulokset olivat sitä mitä odottaa saattaa eli aika kehnot. Neljän kuukauden levon ja parin kuukauden kuntouttamisen ja kahden viikon kevyen reenin (jotka siis olivat tuossa edellisessä kertomuksessa) jälkeen kynnykset napsahti lukemiin 4:50/km ja 3:50/km. Vika tonni meni sentään vielä alle kolmen minuutin, reilusti. Testissä oli hassu fiilis kun juoksentelin 195 sykkeillä oikeastaan edes hengästymättä. Mielenkiitoisessa kondiksessa tuo elimistö. Maksimi sykkeenkin sain taas korkeimpiin lukemiin sitten armeija aikojen = 204. Viime kauden huiput taisivat olla jotain 196. Kaikkea se pakkolepo teettää.
Tasotestin tuloksista huolestuneena pakkasin kamat ja hyppäsin Patanan kanssa autoon. Köröteltiin samantein Espanjaan asti. Reittinä Stockholm-Hamburg-Bremen-Leverkusen-Luxembourg-Dijon-Lyon-SaintEtienne-Perpignan-Barcelona-Begues-Valencia-Murcia-Granada-Monachil = 3798km. 5 kuukautta olisi tarkoitus viettää täällä.
Ajomatka oli yllättävän kevyt reissu, Saksaa lukuunottamatta. Koko maa oli remontissa. Saksa on paska maa. Ruotsi ja Tanska puolestaan oikein keveitä. Tiistai aamuna kun Silja lainin satamasta Stulkholmasta startattiin, niin puolen päivän aikaan oltiin jo Tanskassa ja siitä jo heti kohta Saksassa. Hamburgerin kautta Bremeniin vaan kesti ja kauan. Lily Allenin fuck yout siihen. 1220km.
Seuraavana päivänä puskettiin Luxemburgin (jossa laitettiin bensaa tankki täyteen ja vähän takaluukkuunkin) kautta Saint Etiénneen Vercelottien kämpille, jossa Heinikin majailee. Saksa oli edelleen remontissa, mutta ranskan puolella homma alkoi sujumaan. Leppoisaa ajelua. 1150km.
Seuraavana päivänä käytiin sitten jopa lenkillä, kun Heini ulkoilutti meitä SE:n hoodeilla. Reenin päälle annettiin Volvollekin palauttava lenkki ja otettiin suunnaksi Casa de Tölkkö, Begues. 650km.
Vikana päivänä kiskottiin sitten Volvosta viimeiset öljyt pihalle ja päristeltiin Granadaan asti. Ratin takana istuminen alkoi tuntua jo varsin kotoisalta. Ja mikäs siinä ajellessa kun on hyvää carreteraa alla, ulkona +30C ja ei ilmastointia. Oli jopa vähän kesän tuntua ilmassa. Mikäs sen mukavampaa. 850km.
Ei täälläkään enää mikään loputon kesä ole, mutta muuten kyllä ihan mageeta. Kaikenlaista säätämistä tässä on vielä paljon, joten lenkillä ei ole vielä paljoa käyty. Eihän meillä oo edes kämppää vielä. Lenkkimaastojen loppumiseen homma ei kyllä tule kaatumaan. Se on jo tajuttu. Parit reenit kumminkin ollaan tehty.
Eilen käytiin tunnin verkkalenkki ja tänään käytiin hiihtokeskuksella vaeltamassa, mutta siellä oli niin perkeleen pilvistä ja sumuista, että ei nähny yhtään mittään. Eilen näkyi sentään jotain siltoja:
ps. Täältä Monachilista sais aivan helekutin hyvän sprintti-kartan. óle!
maanantai 14. syyskuuta 2009
Good Golly Miss Molly
Moro, käskettiin päivittämään blogia. Mitäs tänne nyt kirjoittais ku ei oo mitään ihmeellistä. Tai no onhan sitä vaikka ja mitä.
Laitetaan alkuun vaikka vähän hpk:ta, ja nyt ei puhuta siitä Hämeenlinnalaisesta kendo-joukkueesta.
ma: lepo
ti: vaellus 2.14
ke: pyöräily 2.05 \ juoksu 0.19 + voima 0.33
to: juoksu 1.25
pe: voima 0.43 \ juoksu 0.21
la: maasto-tie-pyöräily 2.51
su: juoksu 0.36
-11.09-
ma: soutu + kuntopyörä 20' + voima 1.00 + vesijuoksu 0.15 \ juoksu 0.26
ti: juoksu 0.40
ke: maastopyöräily 2.02
to: juoksu 1.34
pe: soutu + kuntopyörä 20' + voima 1.00 + vesijuoksu 0.15
la: vaellus 3.02
su: juoksu 1.30
-12.26-
Eihän näillä Karhulahdelle pärjää (eikä Avaruuskadun miehille), mutta Vormisto soitti juuri ja sano, että huomenna juoksemaan tasotestiä kello 10.15 punto com. Pitää mennä nukkumaan. Sitä ennen tietty ituja jougurttiin. Jatketaan juttua joskus toiste. óle!
Laitetaan alkuun vaikka vähän hpk:ta, ja nyt ei puhuta siitä Hämeenlinnalaisesta kendo-joukkueesta.
ma: lepo
ti: vaellus 2.14
ke: pyöräily 2.05 \ juoksu 0.19 + voima 0.33
to: juoksu 1.25
pe: voima 0.43 \ juoksu 0.21
la: maasto-tie-pyöräily 2.51
su: juoksu 0.36
-11.09-
ma: soutu + kuntopyörä 20' + voima 1.00 + vesijuoksu 0.15 \ juoksu 0.26
ti: juoksu 0.40
ke: maastopyöräily 2.02
to: juoksu 1.34
pe: soutu + kuntopyörä 20' + voima 1.00 + vesijuoksu 0.15
la: vaellus 3.02
su: juoksu 1.30
-12.26-
Eihän näillä Karhulahdelle pärjää (eikä Avaruuskadun miehille), mutta Vormisto soitti juuri ja sano, että huomenna juoksemaan tasotestiä kello 10.15 punto com. Pitää mennä nukkumaan. Sitä ennen tietty ituja jougurttiin. Jatketaan juttua joskus toiste. óle!
maanantai 24. elokuuta 2009
Ramble on
Fiilikset polven suhteen menee parempaan suuntaan koko ajan ja ajoittain odotusarvo polven entiselleen palautumisesta on jopa varsin positiivinen. Liikerata on vieläkin vajavainen kun yrittän venyttää etureittä, vaikka istuessa kantapää meneekin miltei pakaraan asti. Väkisinhän hermotuskin on vielä jonkin verran off-asennossa, koska nopealla frekvenssillä ei ole vielä tullut juostua. Mutta mikä tärkeintä, mitään kipuja ei polvessa ole esiintynyt.
Viime viikolla asiaa tuli tietoisesti testattua enemmänkin. Ensimmäistä kertaa otin kyykkyihin mukaan taas normi tangon ja vähän painoakin, kun tähän mennessä mukana on ollut vain 10-15 kilon keppi. Tein myös ensimmäisen kovan harjoituksen juosten (vetoja suolla) ja ensimmäiset oikeat suunnistusharjoitukset noin puoleen vuoteen. Ja metsässä, ei sohvalla tai läppärin ääressä. Kyllä muuten tuntui hyvältä, kaikkien digitaalisten piperrysten jälkeen, saada kouraan kunnon analoginen kartta. Mitään kipuja ei polveen tullut, mutta silti otan nyt pari päivää lepiä varmuuden vuoksi, lihakset sitä ainakin pyytävät.
Hyvältä siis vaikuttaa polven suhteen ainakin tällä hetkellä. Tosin harjoitusviikkoja ei ole takana kuin kourallinen ja nekin 7-8 tuntisia. Toivottavasti polvi pysyy kondiksessa vielä kun harjoitusmäärätkin jossain vaiheessa lisääntyvät takaisin entiselleen.
Jestas kun tuntui pitkiltä kaikki välimatkat. Kasin jälkeen alkoi tulla verta nenästä ja käpyilin pois. Kökkökankaan laitamilla kohoavan Kinturi-vaaran rinteet jäi valloittamatta.
Nautin todella paljon ihan koko ajan, vaikka kakkoselle murjaisinkin melkoisen koukun.
Ruokakin on maistunut...
...mut kesäksi rantakuntoon, ensh kesäksi.
Viime viikolla asiaa tuli tietoisesti testattua enemmänkin. Ensimmäistä kertaa otin kyykkyihin mukaan taas normi tangon ja vähän painoakin, kun tähän mennessä mukana on ollut vain 10-15 kilon keppi. Tein myös ensimmäisen kovan harjoituksen juosten (vetoja suolla) ja ensimmäiset oikeat suunnistusharjoitukset noin puoleen vuoteen. Ja metsässä, ei sohvalla tai läppärin ääressä. Kyllä muuten tuntui hyvältä, kaikkien digitaalisten piperrysten jälkeen, saada kouraan kunnon analoginen kartta. Mitään kipuja ei polveen tullut, mutta silti otan nyt pari päivää lepiä varmuuden vuoksi, lihakset sitä ainakin pyytävät.
Hyvältä siis vaikuttaa polven suhteen ainakin tällä hetkellä. Tosin harjoitusviikkoja ei ole takana kuin kourallinen ja nekin 7-8 tuntisia. Toivottavasti polvi pysyy kondiksessa vielä kun harjoitusmäärätkin jossain vaiheessa lisääntyvät takaisin entiselleen.
Jestas kun tuntui pitkiltä kaikki välimatkat. Kasin jälkeen alkoi tulla verta nenästä ja käpyilin pois. Kökkökankaan laitamilla kohoavan Kinturi-vaaran rinteet jäi valloittamatta.
Nautin todella paljon ihan koko ajan, vaikka kakkoselle murjaisinkin melkoisen koukun.
Ruokakin on maistunut...
...mut kesäksi rantakuntoon, ensh kesäksi.
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Hot Stuff
Perunat kiehuu, kirjoitan nopeasti.
Huikea päivä eilen. Merkkipaalua toisen perään. Tässä vain osa eilispäivän saavutuksista:
1. Pisin harjoitus sitten helmikuun lopun Portugalin leirin.
2. Ensimmäinen yhteislenkki sitten helmikuun lopun Portugalin leirin.
3. Beach-Volley kauden avaus Tuomiojärven hiekoilla ja heti neljännellä syötöllä pallo verkon yli.
4. Ekat (pienet) känät sitten helmikuun puolen välin (poislukien Juhannus).
5. Söin ensimmäistä kertaa Jyväskylässä kebabia, joka voi hyvällä omalla tunnolla kutsua itseään kebabiksi (kertoo juurikin Jyväskylän kebab-tarjonnan tasokkuudesta). Universaalina mittarina toimii tietenkin Salon kirkkokadun Rötöksen kebab (pita-leivällä tai riisillä) vahvalla kastikkeella ja paljoilla pippureilla.
6. Ensimmäinen kerta Nightissä niin, ettei kukaan lentänyt ulos. (ErikoisHuom! Aapeli EI ollut mukana).
Saattoihan sitä jotain muutakin merkittävää tapahtua. Kattellaan.
Huikea päivä eilen. Merkkipaalua toisen perään. Tässä vain osa eilispäivän saavutuksista:
1. Pisin harjoitus sitten helmikuun lopun Portugalin leirin.
2. Ensimmäinen yhteislenkki sitten helmikuun lopun Portugalin leirin.
3. Beach-Volley kauden avaus Tuomiojärven hiekoilla ja heti neljännellä syötöllä pallo verkon yli.
4. Ekat (pienet) känät sitten helmikuun puolen välin (poislukien Juhannus).
5. Söin ensimmäistä kertaa Jyväskylässä kebabia, joka voi hyvällä omalla tunnolla kutsua itseään kebabiksi (kertoo juurikin Jyväskylän kebab-tarjonnan tasokkuudesta). Universaalina mittarina toimii tietenkin Salon kirkkokadun Rötöksen kebab (pita-leivällä tai riisillä) vahvalla kastikkeella ja paljoilla pippureilla.
6. Ensimmäinen kerta Nightissä niin, ettei kukaan lentänyt ulos. (ErikoisHuom! Aapeli EI ollut mukana).
Saattoihan sitä jotain muutakin merkittävää tapahtua. Kattellaan.
lauantai 4. heinäkuuta 2009
On the Streets Again
Timmyyy!
Kolme (erittäin pitkää) kuukautta on kulunut operaatiosta. Mielenterveys on ollut koetuksella ja perseeni on jättänyt sohvaan lähtemättömän jäljen. Kuntousta on takana paljon niin kotona kuin fyssallakin ja pikkuhiljaa ollaan pääsemässä takaisin rintamalle. Polvessa on palikat luutuneet paikoilleen. Polven liikerata on palautunut 99%:sesti ja turvotustakaan ei ole enää paljoa jäljellä. Lihaksiakin olen saanut kasvatettua takaisin, eikä jalka enää muistuta afrikkalaisen maratoonarin kinttua. Pientä harjoitteluakin olen jo pystynyt tekemään ja alla on jopa jokunen juoksukerta. Reilu pari viikkoa sitten ekalla juoksuyrityksellä en pystynyt juoksemaan viittätoista metriä enempää, mutta seuraavalla kerralla meni sitten jo 5 minuuttia, sitä seuraavalla 10min ja nyt olen ylittänyt jo viidentoista minuutin maagisen rajan. Pientä kipuilua on juoksemisen yhteydessä ollut havaittavissa, mutta se on ihan normaalia. Eihän tuo juoksu kovin kaunista ole - Jos Kinnusen kanssa lähtis viivalle, niin voi olla, että laikka saattais just heilahtaa. Pyörällä olen sentään pystynyt polkemaan jo muutamia tunnin lenkkejä. Voin muuten kertoa, että jonnin verran ahisti keuhkoja ekoilla kerroilla, mutta pikkuhiljaa täältä noustaan. Maltilla.
Yksi reeni, jota olen myös tehnyt, on tunnin salireeni (20min verkat pyörällä ja soutaen alle ja päälle), jossa liikkeitä on laidasta laitaan ja päästä varpaisiin. Osa liikkeistä tehdään laitteilla, osa vapailla painoilla ja osa on kuntopiiriliikkeitä. Idea on joka tapauksessa siinä, että erilaisia liikkeitä tehdään koko ajan ja palautuksia ei ole muuta kuin nopea siirtyminen liikkeestä toiseen. Tunnin kun vääntää tätä, niin hyvän kokonaisvaltaisen voimatreenin lisäksi, kolme kuukautta tallissa seissyt mopo saa samalla hyvää pk-ärsykettä. Syke meinaan pysyy suht korkealla koko setin ajan. Yleensä viimeisiä liikkeitä tehdessä on ollut melkoisen hapottava olo, niin eilenkin, liikunnan salilla rehkiessäni. Itse asiassa jouduin jättämään koko leikin kesken 55min kohdalla. Olin juuri saanut selkäpenkissä tehtyä kolmannen sarjan viiden kilon painon kanssa, kun ylös noustessani hapotti niiiiiin saatanasti, että teki mieli heittää yleisradiot seinille. Kävelin hiljaa spinningpöörien vieressä olevan sermin taakse hakemaan reppuani. Varmistettuani, että kukaan ei näe, nojasin myös salaa polviini. Kävelin siitä suoraa päätä ovesta ulos ja heitin nurtsille levjäksi Paavo Nurmen viereen. Aikani Paven askelta ihailtuani, heitin palautusjuomat huiviin. Puhaltelin vielä hetken ja nousin ylös. Hapotti. Kävelin hiljaa pyörälleni ja päätin taluttaa sen kotiin. Olin päässyt liikunnan rakennukselta noin 150metrin päähän, Aalto Alvarin eteen, kun tajusin, että olo on hyvin pitkälti samanlainen kuin pitkän kisan jälkeen. Euforia valtasi mielen ja huulilleni muodostui (mieli)sairas hymy. Hyppäsin pyörän selkään ja ajoin kotiin.
Kolme (erittäin pitkää) kuukautta on kulunut operaatiosta. Mielenterveys on ollut koetuksella ja perseeni on jättänyt sohvaan lähtemättömän jäljen. Kuntousta on takana paljon niin kotona kuin fyssallakin ja pikkuhiljaa ollaan pääsemässä takaisin rintamalle. Polvessa on palikat luutuneet paikoilleen. Polven liikerata on palautunut 99%:sesti ja turvotustakaan ei ole enää paljoa jäljellä. Lihaksiakin olen saanut kasvatettua takaisin, eikä jalka enää muistuta afrikkalaisen maratoonarin kinttua. Pientä harjoitteluakin olen jo pystynyt tekemään ja alla on jopa jokunen juoksukerta. Reilu pari viikkoa sitten ekalla juoksuyrityksellä en pystynyt juoksemaan viittätoista metriä enempää, mutta seuraavalla kerralla meni sitten jo 5 minuuttia, sitä seuraavalla 10min ja nyt olen ylittänyt jo viidentoista minuutin maagisen rajan. Pientä kipuilua on juoksemisen yhteydessä ollut havaittavissa, mutta se on ihan normaalia. Eihän tuo juoksu kovin kaunista ole - Jos Kinnusen kanssa lähtis viivalle, niin voi olla, että laikka saattais just heilahtaa. Pyörällä olen sentään pystynyt polkemaan jo muutamia tunnin lenkkejä. Voin muuten kertoa, että jonnin verran ahisti keuhkoja ekoilla kerroilla, mutta pikkuhiljaa täältä noustaan. Maltilla.
Yksi reeni, jota olen myös tehnyt, on tunnin salireeni (20min verkat pyörällä ja soutaen alle ja päälle), jossa liikkeitä on laidasta laitaan ja päästä varpaisiin. Osa liikkeistä tehdään laitteilla, osa vapailla painoilla ja osa on kuntopiiriliikkeitä. Idea on joka tapauksessa siinä, että erilaisia liikkeitä tehdään koko ajan ja palautuksia ei ole muuta kuin nopea siirtyminen liikkeestä toiseen. Tunnin kun vääntää tätä, niin hyvän kokonaisvaltaisen voimatreenin lisäksi, kolme kuukautta tallissa seissyt mopo saa samalla hyvää pk-ärsykettä. Syke meinaan pysyy suht korkealla koko setin ajan. Yleensä viimeisiä liikkeitä tehdessä on ollut melkoisen hapottava olo, niin eilenkin, liikunnan salilla rehkiessäni. Itse asiassa jouduin jättämään koko leikin kesken 55min kohdalla. Olin juuri saanut selkäpenkissä tehtyä kolmannen sarjan viiden kilon painon kanssa, kun ylös noustessani hapotti niiiiiin saatanasti, että teki mieli heittää yleisradiot seinille. Kävelin hiljaa spinningpöörien vieressä olevan sermin taakse hakemaan reppuani. Varmistettuani, että kukaan ei näe, nojasin myös salaa polviini. Kävelin siitä suoraa päätä ovesta ulos ja heitin nurtsille levjäksi Paavo Nurmen viereen. Aikani Paven askelta ihailtuani, heitin palautusjuomat huiviin. Puhaltelin vielä hetken ja nousin ylös. Hapotti. Kävelin hiljaa pyörälleni ja päätin taluttaa sen kotiin. Olin päässyt liikunnan rakennukselta noin 150metrin päähän, Aalto Alvarin eteen, kun tajusin, että olo on hyvin pitkälti samanlainen kuin pitkän kisan jälkeen. Euforia valtasi mielen ja huulilleni muodostui (mieli)sairas hymy. Hyppäsin pyörän selkään ja ajoin kotiin.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Boulevard of Broken Dreams
Perkele. Siinä kävi sitten niin, että jouduttiin tekemään vähän isompaa operaatiota.
Alkuunhan piti vain putsata rustovaurio polvilumpion takaa ylhäältä (tai jostain sieltä hoodeilta).
Magneeteissa kumminkin oli näkynyt myös reisiluussa oleva irtonainen palanen, mutta lääkäri oli hyvin luottavainen sen suhteen, että sille ei tarvitsisi tehdä mitään. Reisiluusta oli irronnut palanen, joka oli reisiluussa kiinni vain sen ja luun väliin kasvaneella rustolla. Jotain kasvuhäiriötä se todennäköisesti oli, sano doc.
Jokatapauksessa olinkin menossa vain tähystykseen ja kuukauden päästä piti olla back in action. Toki sen huonommankin vaihtoehdon, että reisiluu pitäisi korjata, seuraukset käytiin läpi.
Leikkauspöydällä alkuun putsattiin rustovaurio tähystyksellä, jonka jälkeen lääkäri tarkisti reisiluun tilanteen ja totesi sen (yllättäen, siis oikeasti yllättäen) aika heikoksi. Ei siinä auttanut. Rauhoittavia oli mieli täynnä, joten varmaan olisin vastannut mihin tahansa kysymykseen myöntävästi, mutta kun lääkäri sanoi, että tämä reisiluukin pitäisi nyt korjata, niin ei siinä auttanut. Jossain vaiheessa heräsin kun joku hakkasi vasaralla peltiä, hirveä meteli. Hetken aikaa pällisteltyäni totesin, että lääkäri siinä vain vasaroi polveani. Taisin vähän hymyillä.
Tällainen hommeli siinä väsättiin (rustovaurion korjauksen lisäksi):
Kuusi viikkoa kepeillä, jonka aikana jalalle saa varata painoa max 15kg. Sen jälkeen saa aloittaa (jos menee hyvin) vesijuoksun. Keppien heivauksen jälkeen kuntopöörääkin saa alkaa sitten polkea semi-maltillisina annoksina, alkuun 5min, seuraavalla kerralla 10min, sitten 15min jne. 10viikon kohdalla, eli joskus jukolan aikoihin, saisi alkaa ottaa ensimmäisiä juoksuaskelia (jos hyvin menee). Jossain 6 ja 10 viikon välillä aloitetaan kuihtuneiden lihasten jälleenrakennus.
Pientä liikettä jalalla pitikin alkaa tehdä jo heti leikkauksen jälkeen, mutta annetuista kuntoutusliikkeistä en kyllä vieläkään pysty kaikkia suorittamaan edes auttavasti. Joka tapauksessa kolmesti päivässä noita hyvin pieniä liikkeitä tulee tehtyä. Ensi viikolla alkaa onneksi fysioterapeutilla ramppaaminen, joten apua on tarjolla näiden liikkeiden suorittamiseen.
Päällimäisenä nyt on mielessä polven kuntouttaminen ja paraneminen. Notta tulisi nyt kerralla kuntoon. Toiveena ja tavoitteena on, että pääsisi elokuuhun mennessä sellaisen toiminnan pariin, jota kehtaa kortsun saunaillassa kutsua harjoitteluksi. Kiirettä ei ole, kunhan saa itsensä loppukesästä siihen kuntoon, että pystyy hyvissä ajoin aloittamaan valmistautumisen seuraavaan sesongiin. Ylimenokauttakaan ei tarvitse syksyllä pitää, kun ei ole kautta välttämättä aloittanutkaan. Saas nähä.
Ensh kauel. Perkele.
Alkuunhan piti vain putsata rustovaurio polvilumpion takaa ylhäältä (tai jostain sieltä hoodeilta).
Magneeteissa kumminkin oli näkynyt myös reisiluussa oleva irtonainen palanen, mutta lääkäri oli hyvin luottavainen sen suhteen, että sille ei tarvitsisi tehdä mitään. Reisiluusta oli irronnut palanen, joka oli reisiluussa kiinni vain sen ja luun väliin kasvaneella rustolla. Jotain kasvuhäiriötä se todennäköisesti oli, sano doc.
Jokatapauksessa olinkin menossa vain tähystykseen ja kuukauden päästä piti olla back in action. Toki sen huonommankin vaihtoehdon, että reisiluu pitäisi korjata, seuraukset käytiin läpi.
Leikkauspöydällä alkuun putsattiin rustovaurio tähystyksellä, jonka jälkeen lääkäri tarkisti reisiluun tilanteen ja totesi sen (yllättäen, siis oikeasti yllättäen) aika heikoksi. Ei siinä auttanut. Rauhoittavia oli mieli täynnä, joten varmaan olisin vastannut mihin tahansa kysymykseen myöntävästi, mutta kun lääkäri sanoi, että tämä reisiluukin pitäisi nyt korjata, niin ei siinä auttanut. Jossain vaiheessa heräsin kun joku hakkasi vasaralla peltiä, hirveä meteli. Hetken aikaa pällisteltyäni totesin, että lääkäri siinä vain vasaroi polveani. Taisin vähän hymyillä.
Tällainen hommeli siinä väsättiin (rustovaurion korjauksen lisäksi):
Kuusi viikkoa kepeillä, jonka aikana jalalle saa varata painoa max 15kg. Sen jälkeen saa aloittaa (jos menee hyvin) vesijuoksun. Keppien heivauksen jälkeen kuntopöörääkin saa alkaa sitten polkea semi-maltillisina annoksina, alkuun 5min, seuraavalla kerralla 10min, sitten 15min jne. 10viikon kohdalla, eli joskus jukolan aikoihin, saisi alkaa ottaa ensimmäisiä juoksuaskelia (jos hyvin menee). Jossain 6 ja 10 viikon välillä aloitetaan kuihtuneiden lihasten jälleenrakennus.
Pientä liikettä jalalla pitikin alkaa tehdä jo heti leikkauksen jälkeen, mutta annetuista kuntoutusliikkeistä en kyllä vieläkään pysty kaikkia suorittamaan edes auttavasti. Joka tapauksessa kolmesti päivässä noita hyvin pieniä liikkeitä tulee tehtyä. Ensi viikolla alkaa onneksi fysioterapeutilla ramppaaminen, joten apua on tarjolla näiden liikkeiden suorittamiseen.
Päällimäisenä nyt on mielessä polven kuntouttaminen ja paraneminen. Notta tulisi nyt kerralla kuntoon. Toiveena ja tavoitteena on, että pääsisi elokuuhun mennessä sellaisen toiminnan pariin, jota kehtaa kortsun saunaillassa kutsua harjoitteluksi. Kiirettä ei ole, kunhan saa itsensä loppukesästä siihen kuntoon, että pystyy hyvissä ajoin aloittamaan valmistautumisen seuraavaan sesongiin. Ylimenokauttakaan ei tarvitse syksyllä pitää, kun ei ole kautta välttämättä aloittanutkaan. Saas nähä.
Ensh kauel. Perkele.
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Broken, Beat & Scarred
Tuomio on kuultu. Magneetit osoittivat polven olevan pienen pintaremontin tarpeessa.
Latinankielinen lukijakunta lienee sen verran vähäinen, että todetaan nyt vain, että sieltä löytyi muun muassa rustovaurio, jonka korjaaminen vaatii tietysti tähystysoperaation. Tähystys onkin tuttua puuhaa. Sen lisäksi, että toinenkin rodilla on joskus aikoinaan tähystetty, niin olenhan melkoinen tähystäjämestari itsekin. Sen verran tuli eräänä herran vuona rekkoja laskettua Luumäki-Kaipiainen akselilla, ja jonkinlaisessa montussa silloinkin maattiin. Tähyily on nyt seuraavana ohjelmassa. Opereissonin jälkeen parin viikon kuluttua saisi kokeilla vesijuoksua ja kuukauden perästä pitäisi päästä ottamaan juoksuaskelia.
Latinankielinen lukijakunta lienee sen verran vähäinen, että todetaan nyt vain, että sieltä löytyi muun muassa rustovaurio, jonka korjaaminen vaatii tietysti tähystysoperaation. Tähystys onkin tuttua puuhaa. Sen lisäksi, että toinenkin rodilla on joskus aikoinaan tähystetty, niin olenhan melkoinen tähystäjämestari itsekin. Sen verran tuli eräänä herran vuona rekkoja laskettua Luumäki-Kaipiainen akselilla, ja jonkinlaisessa montussa silloinkin maattiin. Tähyily on nyt seuraavana ohjelmassa. Opereissonin jälkeen parin viikon kuluttua saisi kokeilla vesijuoksua ja kuukauden perästä pitäisi päästä ottamaan juoksuaskelia.
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Tangled Up in Blue
Epätoivo hiipii ikkunan taa, nyt uidaan tummissa vesissä ja niin edelleen.
10 päivän (polvi)lepo ei varsinaisesti vienyt polvea kohti seuraavia haasteita. Tiistaina polvi kesti pyöräilyä noin kaksi minuuttia ja keskiviikkona juoksua ei yhtäkään. Torstaina olin sitten fyssalla, tänään taas lääkärillä (eri lääkäri tällä kertaa) ja paria tuntia myöhemmin löysin itseni saman rakennuksen alakerrasta ja magneettikuvathan siinä tuli räpsittyä. Tiistaina kuulemaan tuomiota.
Fyysisen ahistamisen puuteessa olen katsellut ja tutkin karttoja. Muodostanut mielikuvia, suunnitelmia, tilanteita, tunti-pari päivässä, välillä on mennyt kolmekin. Varmaan 200 rataa olen joussut mielessäni läpi, mutta yksi on ollut aivan omassa luokassaan. Alessio Tenanin blogista löytyi viikon helmi.
Männä aikojen harjoituksellisissa yt-neuvotteluissa huonosti pärjänneiden Kortepohjan telakkamiesten vertaistukiryhmä järjesti eilen matkan Uuden Jyväskylän fantasiaan katsomaan elokuvaa, joka näin vapaasti kääntyy 'Rannekellomiehet'. Jonkinlaisia kellomiehiä mekin kuitenkin olemme kerhon toisen jäsenen, Raimon, kanssa. Tosin sykemittaria en ranteeseen ole pariin viikkoon saanut ripustaa. Saattoihan tuo jonkun ulkopuolisen silmiin näyttää hieman erikoiselta, kun kaksi lommoposkista adonista raahaa toista jalkaansa perässään ja matelee eteenpäin vauhdilla, jolla ei olisi asiaa edes rollaattorikerhon iltapäiväajoihin. Jokatapauksessa, mitä piti sanomani, kyseisessä elokuvassa on paras soundtrack ikinä.
Ja jottei sielunmaisema näyttäisi liian synkältä, niin laitetaan loppuun pieni 'sportident-kevennys':
10 päivän (polvi)lepo ei varsinaisesti vienyt polvea kohti seuraavia haasteita. Tiistaina polvi kesti pyöräilyä noin kaksi minuuttia ja keskiviikkona juoksua ei yhtäkään. Torstaina olin sitten fyssalla, tänään taas lääkärillä (eri lääkäri tällä kertaa) ja paria tuntia myöhemmin löysin itseni saman rakennuksen alakerrasta ja magneettikuvathan siinä tuli räpsittyä. Tiistaina kuulemaan tuomiota.
Fyysisen ahistamisen puuteessa olen katsellut ja tutkin karttoja. Muodostanut mielikuvia, suunnitelmia, tilanteita, tunti-pari päivässä, välillä on mennyt kolmekin. Varmaan 200 rataa olen joussut mielessäni läpi, mutta yksi on ollut aivan omassa luokassaan. Alessio Tenanin blogista löytyi viikon helmi.
Männä aikojen harjoituksellisissa yt-neuvotteluissa huonosti pärjänneiden Kortepohjan telakkamiesten vertaistukiryhmä järjesti eilen matkan Uuden Jyväskylän fantasiaan katsomaan elokuvaa, joka näin vapaasti kääntyy 'Rannekellomiehet'. Jonkinlaisia kellomiehiä mekin kuitenkin olemme kerhon toisen jäsenen, Raimon, kanssa. Tosin sykemittaria en ranteeseen ole pariin viikkoon saanut ripustaa. Saattoihan tuo jonkun ulkopuolisen silmiin näyttää hieman erikoiselta, kun kaksi lommoposkista adonista raahaa toista jalkaansa perässään ja matelee eteenpäin vauhdilla, jolla ei olisi asiaa edes rollaattorikerhon iltapäiväajoihin. Jokatapauksessa, mitä piti sanomani, kyseisessä elokuvassa on paras soundtrack ikinä.
Ja jottei sielunmaisema näyttäisi liian synkältä, niin laitetaan loppuun pieni 'sportident-kevennys':
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Mr. Brightside
"I'm coming out of my cage
And I've been doing just fine
Gotta gotta be down
Because I want it all"
Portugalin Sao Gerardossa sijaitsee pieni maatila, joka tarjoaa myös majoituspalveluita. Agro turismo kylttiä seuraamalla mekin sinne löysimme ja 12 yötä paikan päällä vietimme. Samalla seudulla juostiin myös POM, ja läheiset reenimaastot olivat muutenkin kohdillaan, ilmoista puhumattakaan, joka päivä aurinkoa kirkkaalta taivaalta, 18-21C, kelpas. Onnistuin bongaamaan myös the ultimate big fiven: lampaita, hevosia, sikoja, lehmiä, sekä tuhansittain lande-kaneja, vaviskaa Afrikan miehet. Kyllä oli kamerakin kovilla, huh huh. -muutama kuva reissusta-
"It started out with a kiss"
Heti leirin alkuun käytiin Macon kanssa vuokraamassa Evorasta pöörät kymmeneksi päiväksi, oli muuten hyvät pelit. Kumminkin ennen varsinaista pyöräilyn aloittamasti oli vuorossa eka reeni Evora Cityssä, sprinttiä kaduilla ja kujilla, kovaa totta kai. Nilkka ei oikein tykännyt mukulakivistä. Päätin laittaa seuraaviin reeneihin tukevammat teippaukset. Reenin jälkeen sotkettiinkin sitten pöörät kämpille, n.50km. Täytyy sanoa, että siinä missä Maco veteli kahden kuukauden pyöräilytaustalla, lukkopolkimilla ja 3cm kapeammilla renkailla pk1:stä, mjää vetelin pk2-vk1:stä. Siinä olikin sitten viikon ainoat vk1:set.
(Evora)
Seuraavana päivänä vedeltiinkin sitten muun muassa pitkää suunnistusta, kolme lyhyttä rataa kerralla, multiteknikaalia alkuun, sitten keskari ja lopuksi no compass, jossa Maco vei koko porukan sokkona jollekkin rastille ja siellä saatiin kartat, piti ottaa kiinni ja suunnistaa rata läpi mahdollisimman suoraan eli lyhintä reittiä. Siinä missä Mäksä arpoi itsensä oikealle rastille 24sekunnissa, minä vietin aikaa viisi minuuttia, ehkä vähän ylikin. En tajunnut jujua. Lyhintä reittiä radan onnistui kiertämään Lasse, mutta toisaalta sen forwardi näytti matkaksi vähemmän mitä radan pituuskaan oli. Jokatapauksessa virheet laskettiin metreissä, jokainen oli ylimääräinen. Polvi tuntui hyvältä, mutta nilkka ei tykännyt pienistäkään väännöistä.
-
(keski ja no compass)
Se olikin sitten jo leirikisan vuoro. Prologi vedeltiin Arraiolosin kaduilla ja finaalii takaa-ajona Pastaneiran nurtseilla. Mä vein prologin, mäksä finaalin ja koko skaban. Oli siistii. Nilkkaan lisättiin taas yksi kerros lisää teippiä ja se auttoi.
-
(Arraiolos ja Pastaneira)
Tämän päälle tuli otettua pari kevyempää päivää ennen viikonlopun kisoja. Ekana kevyenä päivänä oltiin vaeltamassa ja voin kertoa, että kovien (ja) juoksureenien puute tuntui. Olin vaelluksella melko nahka, mutta pari kevyempi tehoista päivää teki hyvää. Model Event maastoon yrittämisestä Mäksä kertoikin jo varsin kattavasti, tarina sinänsä sekin.
Eka skaba, keskimatka, meni en tiedä minkä piikkiin, mutta päin persettä kumminkin. Ehkä sellaista ekan kisan hermoilua, kun ei oikein muistanut mistä onkaan taas kyse. Oikein aloittelijoiden virheitä tuli tehtyä. Nelosen koukut ja kuus kärkeen. Kyllä piti ottaa illalla oravapolkukoulun kirja käyttöön.
(POM 1)
Oravapolulta on ennenkin haettu vauhtia ja taas se onnistui, sillä toisen päivän WRE-kisa meni mainiosti. 17,1km matkalle (oikein mitattuna) lupailtiin reilu 600m nousua ja 80'-90' voittoaikaa. Kovaa touhua. Tasokin oli suht kova kun messissä oli Sveitsin-, Tsekin- ja Tanskan maajoukkueet + muita kovia jamppoja. Etukäteen spekuloin, että Hubmanin lähtiessä 2min perään pääsisin hyvinkin pian näkemään millaista vauhtia siellä maailman kärjessä juostaan, mutta ei. Hubimann sai kiinni vasta 35min kohdalla, sopivasti perhosten keskusrastille ja lähti luonnollisesti toiseen suuntaan, moro, ja oli vielä oikaissut 5:lta 7:lle. Merzi jokatapauksessa juoksi radan hiukan alle 84', mutta sillä irtosikin sitten voitto viidellä minuutilla, eikä sitä kukaan maailmassa olisi kovempaa juossut. Itse otin pataan 10min, jolla heltesi varsin kohtuullinen 8. sija, 1,5min neljännestä sijasta. Siihen olisin päässyt oikeastaan melko helpostikin.
Kun miettii, että alla oli kuusi päivää oikeaa ja kuusi viikkoa korvaavaa harjoittelua, niin olen kyllä erittäin positiivisesti yllättynyt omasta vauhdista, varsinkin kun kaikki alamäet piti nilkan takia nilkuttaa melko rauhassa. Kartan kyljessä enempi pohdintaa jaksamisesta ja suorituksesta. Tulokset
(BC2 WRE)
Kisan jälkeen en jaksanut odottaa Mäksää metsästä vaan lähdin pyörällä takaisin majoitukseen Macon kanssa. Järjestäjät neuvoivat sopivan oikotien maaston poikki, joka oikaisisi reilun 10kilsaa. Yhdessä kohtaa tien yli virtaisi vain vähän vettä, näyttivät käsillä, että 10cm. Aikanaan kyseiseen paikkaan saavuttuamme totesimme, että vettä saattoi olla myös enemmän. Rohkeasti vaan yli. Se oli noin puolessa välissä kun polkimet alkoivat läiskyttää vettä, ennenkuin vettä olikin sitten puoleen sääreen. Todellista vesipyöräilyä, mutta yli mentiin, ja yhdellä polkemalla, paitsi Maco, joka päätti testata pohjan pehmeyttä muullakin kuin pyörän renkailla. Kesken matkan polvi alkoi oikeasti vaivaamaan ensimmäistä kertaa koko viikkona ja illuusiot polven paranemisesta meni sen siliän tien.
"How did it end up like this"
Ekaan viikkoon tuli reeniä 21h ja kilsoja ihan soppelisti juoksun ja pyörän välillä. Tehotkin oli kohdillaan, sillä sitä vk1:stä ei tosiaankaan tullu kun siinä yhdellä pyörälenkillä, mutta vk2:sta ja maukkaa tuli yhteensä 4,5h. Uusi Sveitsiläinen harjoitusfilosofiani.
Seuraavana kahtena päivänä piti muiden reenien ohessa polkea 2h pöörälenkit, mutta ne piti keskeyttää kun polveen alkoi sattua 10min ajon jälkeen liikaa. Käytiin siinä myös vaeltaa POMin 4 päivän rata läpi Macon kanssa ja todettiin, että Tanska tulee hallitsemaan naissuunnistusta 7 vuoden päästä, katotaan.
Polvi siitä parani hieman parin kevyemmän päivän jälkeen ja leirin loppuun pystyin vetämään yhden kahden pidemmän suunnistuksen päivän jotenkuten ja viimeisenäkin päivänä pyörien polkeminen takaisin Evoraan sujui jopa hyvin. Viimeinen varsinainen reeni oli vikana iltana Morassa juostu sprinti, jonka pystyin juoksemaan kovaa ihan pelkästään henkisellä adrenaliinin luonnilla. Oikeastaan polvi ei ollut koko iltana kipeä. Seuraavana aamuna leirin ainoalla aamulenkillä sitten senkin edestä, sen jälkeen viimeistään olikin hyvä lähteä kohti kotia. Viimeiseen neljään päivään reeniä tuli 11h ja yhteensä 11 päivään 32h. Sopivasti.
(Mora)
Näin jälkeenpäin ajatelleena taisin lähteä leirille aika optimistisin kuvitelmin polven kestävyyden suhteen, mutta uskon vakaasti, että vaikka olisin reenannut vähemmänkin, niin jossain vaiheessa se polvi olisi kumminkin tullut kipeäksi. Nyt tähän väliin otetaan se kait väistämättä pakollinen lepo. Olen silti perkeleen tyytyväinen, että sain vietyä leirin läpi, niitä kahta keskeytettyä pyörälenkkiä lukuunottamatta, niinkuin toivoinkin. Kestin myös kovat tehot ja leirin rasitukset mielestäni melko hyvin ja WRE-kisa nosti itseluottamuksenkin takaisin plussan puolelle.
"But it's just the price I pay
Destiny is calling me
Open up my eager eyes
'Cause I'm Mr Brightside"
I never...
And I've been doing just fine
Gotta gotta be down
Because I want it all"
Portugalin Sao Gerardossa sijaitsee pieni maatila, joka tarjoaa myös majoituspalveluita. Agro turismo kylttiä seuraamalla mekin sinne löysimme ja 12 yötä paikan päällä vietimme. Samalla seudulla juostiin myös POM, ja läheiset reenimaastot olivat muutenkin kohdillaan, ilmoista puhumattakaan, joka päivä aurinkoa kirkkaalta taivaalta, 18-21C, kelpas. Onnistuin bongaamaan myös the ultimate big fiven: lampaita, hevosia, sikoja, lehmiä, sekä tuhansittain lande-kaneja, vaviskaa Afrikan miehet. Kyllä oli kamerakin kovilla, huh huh. -muutama kuva reissusta-
"It started out with a kiss"
Heti leirin alkuun käytiin Macon kanssa vuokraamassa Evorasta pöörät kymmeneksi päiväksi, oli muuten hyvät pelit. Kumminkin ennen varsinaista pyöräilyn aloittamasti oli vuorossa eka reeni Evora Cityssä, sprinttiä kaduilla ja kujilla, kovaa totta kai. Nilkka ei oikein tykännyt mukulakivistä. Päätin laittaa seuraaviin reeneihin tukevammat teippaukset. Reenin jälkeen sotkettiinkin sitten pöörät kämpille, n.50km. Täytyy sanoa, että siinä missä Maco veteli kahden kuukauden pyöräilytaustalla, lukkopolkimilla ja 3cm kapeammilla renkailla pk1:stä, mjää vetelin pk2-vk1:stä. Siinä olikin sitten viikon ainoat vk1:set.
(Evora)
Seuraavana päivänä vedeltiinkin sitten muun muassa pitkää suunnistusta, kolme lyhyttä rataa kerralla, multiteknikaalia alkuun, sitten keskari ja lopuksi no compass, jossa Maco vei koko porukan sokkona jollekkin rastille ja siellä saatiin kartat, piti ottaa kiinni ja suunnistaa rata läpi mahdollisimman suoraan eli lyhintä reittiä. Siinä missä Mäksä arpoi itsensä oikealle rastille 24sekunnissa, minä vietin aikaa viisi minuuttia, ehkä vähän ylikin. En tajunnut jujua. Lyhintä reittiä radan onnistui kiertämään Lasse, mutta toisaalta sen forwardi näytti matkaksi vähemmän mitä radan pituuskaan oli. Jokatapauksessa virheet laskettiin metreissä, jokainen oli ylimääräinen. Polvi tuntui hyvältä, mutta nilkka ei tykännyt pienistäkään väännöistä.
-
(keski ja no compass)
Se olikin sitten jo leirikisan vuoro. Prologi vedeltiin Arraiolosin kaduilla ja finaalii takaa-ajona Pastaneiran nurtseilla. Mä vein prologin, mäksä finaalin ja koko skaban. Oli siistii. Nilkkaan lisättiin taas yksi kerros lisää teippiä ja se auttoi.
-
(Arraiolos ja Pastaneira)
Tämän päälle tuli otettua pari kevyempää päivää ennen viikonlopun kisoja. Ekana kevyenä päivänä oltiin vaeltamassa ja voin kertoa, että kovien (ja) juoksureenien puute tuntui. Olin vaelluksella melko nahka, mutta pari kevyempi tehoista päivää teki hyvää. Model Event maastoon yrittämisestä Mäksä kertoikin jo varsin kattavasti, tarina sinänsä sekin.
Eka skaba, keskimatka, meni en tiedä minkä piikkiin, mutta päin persettä kumminkin. Ehkä sellaista ekan kisan hermoilua, kun ei oikein muistanut mistä onkaan taas kyse. Oikein aloittelijoiden virheitä tuli tehtyä. Nelosen koukut ja kuus kärkeen. Kyllä piti ottaa illalla oravapolkukoulun kirja käyttöön.
(POM 1)
Oravapolulta on ennenkin haettu vauhtia ja taas se onnistui, sillä toisen päivän WRE-kisa meni mainiosti. 17,1km matkalle (oikein mitattuna) lupailtiin reilu 600m nousua ja 80'-90' voittoaikaa. Kovaa touhua. Tasokin oli suht kova kun messissä oli Sveitsin-, Tsekin- ja Tanskan maajoukkueet + muita kovia jamppoja. Etukäteen spekuloin, että Hubmanin lähtiessä 2min perään pääsisin hyvinkin pian näkemään millaista vauhtia siellä maailman kärjessä juostaan, mutta ei. Hubimann sai kiinni vasta 35min kohdalla, sopivasti perhosten keskusrastille ja lähti luonnollisesti toiseen suuntaan, moro, ja oli vielä oikaissut 5:lta 7:lle. Merzi jokatapauksessa juoksi radan hiukan alle 84', mutta sillä irtosikin sitten voitto viidellä minuutilla, eikä sitä kukaan maailmassa olisi kovempaa juossut. Itse otin pataan 10min, jolla heltesi varsin kohtuullinen 8. sija, 1,5min neljännestä sijasta. Siihen olisin päässyt oikeastaan melko helpostikin.
Kun miettii, että alla oli kuusi päivää oikeaa ja kuusi viikkoa korvaavaa harjoittelua, niin olen kyllä erittäin positiivisesti yllättynyt omasta vauhdista, varsinkin kun kaikki alamäet piti nilkan takia nilkuttaa melko rauhassa. Kartan kyljessä enempi pohdintaa jaksamisesta ja suorituksesta. Tulokset
(BC2 WRE)
Kisan jälkeen en jaksanut odottaa Mäksää metsästä vaan lähdin pyörällä takaisin majoitukseen Macon kanssa. Järjestäjät neuvoivat sopivan oikotien maaston poikki, joka oikaisisi reilun 10kilsaa. Yhdessä kohtaa tien yli virtaisi vain vähän vettä, näyttivät käsillä, että 10cm. Aikanaan kyseiseen paikkaan saavuttuamme totesimme, että vettä saattoi olla myös enemmän. Rohkeasti vaan yli. Se oli noin puolessa välissä kun polkimet alkoivat läiskyttää vettä, ennenkuin vettä olikin sitten puoleen sääreen. Todellista vesipyöräilyä, mutta yli mentiin, ja yhdellä polkemalla, paitsi Maco, joka päätti testata pohjan pehmeyttä muullakin kuin pyörän renkailla. Kesken matkan polvi alkoi oikeasti vaivaamaan ensimmäistä kertaa koko viikkona ja illuusiot polven paranemisesta meni sen siliän tien.
"How did it end up like this"
Ekaan viikkoon tuli reeniä 21h ja kilsoja ihan soppelisti juoksun ja pyörän välillä. Tehotkin oli kohdillaan, sillä sitä vk1:stä ei tosiaankaan tullu kun siinä yhdellä pyörälenkillä, mutta vk2:sta ja maukkaa tuli yhteensä 4,5h. Uusi Sveitsiläinen harjoitusfilosofiani.
Seuraavana kahtena päivänä piti muiden reenien ohessa polkea 2h pöörälenkit, mutta ne piti keskeyttää kun polveen alkoi sattua 10min ajon jälkeen liikaa. Käytiin siinä myös vaeltaa POMin 4 päivän rata läpi Macon kanssa ja todettiin, että Tanska tulee hallitsemaan naissuunnistusta 7 vuoden päästä, katotaan.
Polvi siitä parani hieman parin kevyemmän päivän jälkeen ja leirin loppuun pystyin vetämään yhden kahden pidemmän suunnistuksen päivän jotenkuten ja viimeisenäkin päivänä pyörien polkeminen takaisin Evoraan sujui jopa hyvin. Viimeinen varsinainen reeni oli vikana iltana Morassa juostu sprinti, jonka pystyin juoksemaan kovaa ihan pelkästään henkisellä adrenaliinin luonnilla. Oikeastaan polvi ei ollut koko iltana kipeä. Seuraavana aamuna leirin ainoalla aamulenkillä sitten senkin edestä, sen jälkeen viimeistään olikin hyvä lähteä kohti kotia. Viimeiseen neljään päivään reeniä tuli 11h ja yhteensä 11 päivään 32h. Sopivasti.
(Mora)
Näin jälkeenpäin ajatelleena taisin lähteä leirille aika optimistisin kuvitelmin polven kestävyyden suhteen, mutta uskon vakaasti, että vaikka olisin reenannut vähemmänkin, niin jossain vaiheessa se polvi olisi kumminkin tullut kipeäksi. Nyt tähän väliin otetaan se kait väistämättä pakollinen lepo. Olen silti perkeleen tyytyväinen, että sain vietyä leirin läpi, niitä kahta keskeytettyä pyörälenkkiä lukuunottamatta, niinkuin toivoinkin. Kestin myös kovat tehot ja leirin rasitukset mielestäni melko hyvin ja WRE-kisa nosti itseluottamuksenkin takaisin plussan puolelle.
"But it's just the price I pay
Destiny is calling me
Open up my eager eyes
'Cause I'm Mr Brightside"
I never...
Ball and Chain
Edellisestä (varsin yltiöpositiivisesta) kirjoituksesta on ehtinyt vierähtää kuukausi. Silloin olin ehtinyt tepastella korvaavan harjoittelun parissa jo 3-4 viikkoa ja kortisonipiikin ohella ohjelmaan kirjoitettiin pari viikkoa lisää samaa puuroa. Mieltä virkisti seuran hiihtoleiri Jämillä, mutta muuten uitiin aika tummissa vesissä. Piikin jälkeen toisella viikolla koitin juoksemista neljä kertaa ja polvi kestikin jokaisen puolen tunnin lenkin oikein hyvin. Sen viikon päätteeksi tulikin suunnattua melko pelonsekaisin tuntein 12 päivän Portugalin leirille.
Portugalin leirin pystyin vetämään läpi suhthyvin "no junk miles" -teemalla. En herännyt kahtakymmentäviittäminuuttia ennen aamupalaa aamulenkille, vaan aamuvenyttelylle. Pari-kolme kertaa päivässä otin kylmähoidot ja osan treeneistä tein pyörällä. Polvi tuntui ensimmäisen viikon oikein hyvältä. Ehkä liiankin hyvältä, sillä viikon viimeisessä harjoituksessa, WRE-kisan päälle tehdyllä pyörälenkillä, vaiva tuli kertaheitolla takaisin ja kovaa. Toisen viikon alkuun oli jokatapauksessa suunniteltu pari päivää juoksutaukoa, mutta ne pari suunniteltua 2h pyörälenkkiäkin jouduin keskeyttämään heti alkuunsa. Vaeltaa sentään pystyi ja parin päivän jälkeen pystyin taas suunnistamaankiin, kunnes leirin viimeisenä aamuna polvi niinsanotusti ilmoitti olevansa valmis kotimatkalle, tulemalla pirun kipeäksi jo muutaman minuutin hölkän jälkeen. Voihan S.O.D. sentään.
Nyt on kulunut siis 9 viikkoa siitä kun polvi tuli kipeäksi ja vieläkin sitä on. Hoitajakin on testattu jos jonkinmoista. Ensin kylmä/orudis/pieni-lepo hoito, sitten tulehduskipulääkekuuri, kortisoni ja ehkä jossainmäärin tuli viimeiseksi koitettua sitä perinteistäkin: "sillä se lähtee millä on tullukkin", no ei lähteny.
Eilen olin sitten fysioterapeutin pakeilla ja vihdoin ja viimein joku osasi sanoa jotain kivun syystä. Ilmeisesti oikea jalkaterä tulee jotenkin hieman kallellaan maahan, jota kompensoidakseen lantio kiertyy oikealta hieman sisäänpäin, joka puolestaan ärsyttää polven limapussia.
Fyssa veti polveen kinesioteippauksen viikoksi, jonka pitäisi nostaa polvilumpiota hieman ja vähentää rasitusta ärtyneestä paikasta. Lenkkarit pitäs laitaa myös vaihtoon, Kayanot veke ja neutraalit tilalle. Sekä tehdä lonkan ulkokiertoliikkeitä keskimmäisen pakaralihaksen vahvistamiseksi jostain syvältä. Ja niin, pitäisi tässä myös levätä 10 päivää. Kait sekin kortti on nyt sitten katsottava, jos sillä polvi jo vihdoin korjaantuisi.
Samaan syssyyn lyötiin myös Teneriffalla telottuun nilkkaan toiminnallinen teippaus, jota pitäisi myös pitää viikko. Sen pitäisi jotenkin siirtää pohjeluuta ja tukea nilkkaa, samalla antaen sen parantua paremmin. Sekin kun on vielä kahden kuukauden jälkeen hieman turvoksissa ja suunnistaessa vaivasi. Jos tällä levolla nyt saisi paikkansa kuntoon, niin ehkä sen miehenkin vielä ehtii saamaan. Täytyy kyllä sanoa, että jotenkin nyt löytyy enemmän malttia ottaa se lepojakso, kun tiedän, että olen kaikesta huolimatta kuitenkin kohtuullisessa kunnossa.
(tämä viikko mennään tällä - sohvalle karttoja tutkimaan)
ps.Portugalin leiristä enemmän juttua tulossa.
Portugalin leirin pystyin vetämään läpi suhthyvin "no junk miles" -teemalla. En herännyt kahtakymmentäviittäminuuttia ennen aamupalaa aamulenkille, vaan aamuvenyttelylle. Pari-kolme kertaa päivässä otin kylmähoidot ja osan treeneistä tein pyörällä. Polvi tuntui ensimmäisen viikon oikein hyvältä. Ehkä liiankin hyvältä, sillä viikon viimeisessä harjoituksessa, WRE-kisan päälle tehdyllä pyörälenkillä, vaiva tuli kertaheitolla takaisin ja kovaa. Toisen viikon alkuun oli jokatapauksessa suunniteltu pari päivää juoksutaukoa, mutta ne pari suunniteltua 2h pyörälenkkiäkin jouduin keskeyttämään heti alkuunsa. Vaeltaa sentään pystyi ja parin päivän jälkeen pystyin taas suunnistamaankiin, kunnes leirin viimeisenä aamuna polvi niinsanotusti ilmoitti olevansa valmis kotimatkalle, tulemalla pirun kipeäksi jo muutaman minuutin hölkän jälkeen. Voihan S.O.D. sentään.
Nyt on kulunut siis 9 viikkoa siitä kun polvi tuli kipeäksi ja vieläkin sitä on. Hoitajakin on testattu jos jonkinmoista. Ensin kylmä/orudis/pieni-lepo hoito, sitten tulehduskipulääkekuuri, kortisoni ja ehkä jossainmäärin tuli viimeiseksi koitettua sitä perinteistäkin: "sillä se lähtee millä on tullukkin", no ei lähteny.
Eilen olin sitten fysioterapeutin pakeilla ja vihdoin ja viimein joku osasi sanoa jotain kivun syystä. Ilmeisesti oikea jalkaterä tulee jotenkin hieman kallellaan maahan, jota kompensoidakseen lantio kiertyy oikealta hieman sisäänpäin, joka puolestaan ärsyttää polven limapussia.
Fyssa veti polveen kinesioteippauksen viikoksi, jonka pitäisi nostaa polvilumpiota hieman ja vähentää rasitusta ärtyneestä paikasta. Lenkkarit pitäs laitaa myös vaihtoon, Kayanot veke ja neutraalit tilalle. Sekä tehdä lonkan ulkokiertoliikkeitä keskimmäisen pakaralihaksen vahvistamiseksi jostain syvältä. Ja niin, pitäisi tässä myös levätä 10 päivää. Kait sekin kortti on nyt sitten katsottava, jos sillä polvi jo vihdoin korjaantuisi.
Samaan syssyyn lyötiin myös Teneriffalla telottuun nilkkaan toiminnallinen teippaus, jota pitäisi myös pitää viikko. Sen pitäisi jotenkin siirtää pohjeluuta ja tukea nilkkaa, samalla antaen sen parantua paremmin. Sekin kun on vielä kahden kuukauden jälkeen hieman turvoksissa ja suunnistaessa vaivasi. Jos tällä levolla nyt saisi paikkansa kuntoon, niin ehkä sen miehenkin vielä ehtii saamaan. Täytyy kyllä sanoa, että jotenkin nyt löytyy enemmän malttia ottaa se lepojakso, kun tiedän, että olen kaikesta huolimatta kuitenkin kohtuullisessa kunnossa.
(tämä viikko mennään tällä - sohvalle karttoja tutkimaan)
ps.Portugalin leiristä enemmän juttua tulossa.
maanantai 2. helmikuuta 2009
Antaa vituttaa
No ei sekään ilo kauaa kestänyt. Aamulla oli polvi taas kipeä. Kävin sitten tänään taas doctorilla ja nyt spekuloitiin, että tulehdus on kohdassa, jossa "reisijänne" kiinnittyy polveen. Samaan syssyyn sitten injektoitiin kortisonit sinne kiinnityskohdan hoodeille ja mätkäistiin viikon juoksukiellot vielä päälle.
Ei enää paljoo tunnu täs konkurssis.
Ei enää paljoo tunnu täs konkurssis.
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
Let the Bells Ring
Kävin tänään S-JKL:n korttelicupissa. Porukkaa oli vaikka kuinka paljon. Ja voin kertoa, että kun tulin maaliin niin teki mieli tuulettaa, sillä polveen ei ollut sattunut koko matkan aikana, ei edes puolen tunnin alkuverkassa.
Perjantai-iltanahan viimeksi kun juoksua koitin pystyin juoksemaan kivutta noin seitsemänkymmentä metriä. Nautin tämän päivän reenistä muutenkin erityisen paljon. Sillä se oli ensimmäinen juosten-tehty-kova-harjoitus tasan viiteen viikkoon, mutta kyllä hei kulki.
Taakse jäi nimittäin useampi maajoukkuetykki, kuten Heini Wennman ja Laura Hokka. Myös maailmanmestari jäi taakse, nimittäin Sirkka Oikarinen. Ja suomen sponsorimarkkinoiden ehkä kuumin nimi, Aapo Summanen, joutui myös nöyrtymään.
Kyllä itseluottamus palasi kertaheitolla.
Perjantai-iltanahan viimeksi kun juoksua koitin pystyin juoksemaan kivutta noin seitsemänkymmentä metriä. Nautin tämän päivän reenistä muutenkin erityisen paljon. Sillä se oli ensimmäinen juosten-tehty-kova-harjoitus tasan viiteen viikkoon, mutta kyllä hei kulki.
Taakse jäi nimittäin useampi maajoukkuetykki, kuten Heini Wennman ja Laura Hokka. Myös maailmanmestari jäi taakse, nimittäin Sirkka Oikarinen. Ja suomen sponsorimarkkinoiden ehkä kuumin nimi, Aapo Summanen, joutui myös nöyrtymään.
Kyllä itseluottamus palasi kertaheitolla.
tiistai 27. tammikuuta 2009
Blackhole Sun
Kun kaikki nyt julkaisee kilpaa harjoituspäiväkirjaansa, niin liitytään kerhoon viime viikon osalta.
Kyllä korvaa harjoittelu on sitten kivaa...
...NOT!
Täällä myös hieman kuvia retkistä, jotka johtivat tämänlaisen toiminnan tarpeellisuuteen
...vaikka kyllä hyvät pohjat taidettiin luoda jo ihan kotimaan kamaralla - liukkaus on perkele!
Kyllä korvaa harjoittelu on sitten kivaa...
...NOT!
Täällä myös hieman kuvia retkistä, jotka johtivat tämänlaisen toiminnan tarpeellisuuteen
...vaikka kyllä hyvät pohjat taidettiin luoda jo ihan kotimaan kamaralla - liukkaus on perkele!
tiistai 20. tammikuuta 2009
19th Nervous Breakdown
Olin eilen urheilulääkärillä.
Se kyseli, että ”polviko on kipeä?”
-Jooh, vastasin.
”Rusketuksesta päätellen leirillä on oltu ja innostuttu reenaamaan?”
-Jooh
”Olitko kauan ja missä?”
-Kolme viikkoa, 28 pohjoista ja 16 läntistä.
”Tuttu paikka, siellähän sitä mäkeä piisaa”
-Jooh
”No mikäs siinä polvessa sitten vaivaa?”
-No tuosta polvilumpion yläpuolelta keskeltä se on kipeä. Oirehtii ailahtelevasti. Juoksusta se kipeytyy aika nopeasti, mutta vesijuoksua ja pyöräilyä se kestää kivutta. Oireet ei oikein täsmää mihinkään valmiiseen polvitautiin. Pari viikkoa on jo vaivannut enemmän ja vähemmän.
”Menehän tuohon makuulle”
-Jooh
*heiluttelua ja vääntelyä, hieman paineluakin. toki myös lääketieteellistä spekulointia*
”Ei tämä oikein hyppääjän polveltakaan vaikuta, onko tästä arka?”
-Jooh
”Tässä sun polven yläpuolella taitaa olla limapussi tulehtunut. Syöt nyt 10 päivää näitä tulehduskipulääkkeitä - liikuntaa ei ole syytä rajoittaa”
-Jooh
*reseptin kirjoittelua ja tietokoneen ruudun pällistelyä*
”Katos, oot näköjään ollu päivälleen kolme vuotta sitten meillä saman polven kanssa”
-Jooh.
”Sillon on näyttäny olevan juoksijan polvea”
-Jooh
”Mikäs silloin oli syynä?”
-No sillon mä olin edellisen kerran Kanarialla.
Nyt oli lääkärin vuoro sanoa ”jooh”.
Se kyseli, että ”polviko on kipeä?”
-Jooh, vastasin.
”Rusketuksesta päätellen leirillä on oltu ja innostuttu reenaamaan?”
-Jooh
”Olitko kauan ja missä?”
-Kolme viikkoa, 28 pohjoista ja 16 läntistä.
”Tuttu paikka, siellähän sitä mäkeä piisaa”
-Jooh
”No mikäs siinä polvessa sitten vaivaa?”
-No tuosta polvilumpion yläpuolelta keskeltä se on kipeä. Oirehtii ailahtelevasti. Juoksusta se kipeytyy aika nopeasti, mutta vesijuoksua ja pyöräilyä se kestää kivutta. Oireet ei oikein täsmää mihinkään valmiiseen polvitautiin. Pari viikkoa on jo vaivannut enemmän ja vähemmän.
”Menehän tuohon makuulle”
-Jooh
*heiluttelua ja vääntelyä, hieman paineluakin. toki myös lääketieteellistä spekulointia*
”Ei tämä oikein hyppääjän polveltakaan vaikuta, onko tästä arka?”
-Jooh
”Tässä sun polven yläpuolella taitaa olla limapussi tulehtunut. Syöt nyt 10 päivää näitä tulehduskipulääkkeitä - liikuntaa ei ole syytä rajoittaa”
-Jooh
*reseptin kirjoittelua ja tietokoneen ruudun pällistelyä*
”Katos, oot näköjään ollu päivälleen kolme vuotta sitten meillä saman polven kanssa”
-Jooh.
”Sillon on näyttäny olevan juoksijan polvea”
-Jooh
”Mikäs silloin oli syynä?”
-No sillon mä olin edellisen kerran Kanarialla.
Nyt oli lääkärin vuoro sanoa ”jooh”.
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Going the Distance
Tässä tuo nyt on jo koneella maannut, laitetaan sitten tännekin.
Viiltävä analyysi.
1.11.2007-31.10.2008, 366päivää – noin.
Määrää:
Reeniä: 554h (+24h) (suluissa muutos kauteen 2007)
Harjoituksia: 512 (+9)
max: 2% (2007: 3%) 190<
vk: 11% (2007: 14%) 170-189
pk: 78% (2007: 73%) 90-169
kevyt: 5% (2007: 6%) <90
voima: 4% (2007: 4%)
Matkaa:
Jalalla: 4500km (+30km)
Hiihtäen: 300km (+300km)
Pyörällä: 250km (+171km)
Lajeittain:
Juoksua: 291h 24min (+13h)
Vaellusta: 50h 57min (-20h)
Hiihtoa: 23h 21min (+23h)
Pyöräilyä: 12h 56min (+9h)
Vesijuoksu: 12h 48min (=)
Koordinaatio: 24h 28min (+4h)
Suunnistusta: 86h 39min (-14h)
Voimaa: 26h 35min (+2h)
Pelejä: 23h 24min (+6h)
Hisua: 0h 45min (+45min liikaa)
Kuukausittain:
Marraskuu: 57h 435km (50h 358km)
Joulukuu: 69h 450km (58h 434km)
Tammikuu: 60h 519km (54h 465km)
Helmikuu: 62h 490km (50h 414km)
Maaliskuu: 61h 429km (53h 473km)
Huhtikuu: 36h 357km (33h 312km)
Toukokuu: 37h 334km (39h 401km)
Kesäkuu: 35h 299km (40h 382km)
Heinäkuu: 46h 394km (50h 379km)
Elokuu: 43h 401km (46h 428km)
Syyskuu: 25h 206km (28h 275km)
Lokakuu: 23h 189km (25h 151km)
-Tuota määrää olisi pitänyt kasvattaa enemmän. Tavoite oli 600h, mutta syksyn koulukiireet ja yks parin viikon flunssa teki aika ison loven siirtymäkauden tekemisiin, mikä nyt varsinaisesti ei vaikuta kauden kisoihin millään tavalla. Ensimmäiset viisi kuukautta on sitä työntekoa ja se perusduuni tuli siinä hoidettua tunnollisesti, mutta näköjään toukokuusta eteenpäin olen harjoitellut joka kuukausi aavistuksen vähemmän kuin edellisvuonna.
Huhti- Touko- ja kesäkuu, aina Jukolaan saakka, ovat myös perinteisesti aika lailla kilpailuja täynnä. Olisi pitänyt jättää jotain kisoja juoksematta ja keskittyä enemmän harjoitteluun, vaikka kunto kyllä kesti Jukolaan asti ihan hyvin. Syksyllä ne ongelmat olivat. Pitää oikein katsoa tarkemmin, että mitä sitä on kesällä tullut tehtyä, tai mitä on jäänyt tekemättä. No heinäkuussa oli ainakin joka viikonloppu jotain juhlittavaa, mutta ei se siitä ole kiinni, vaikka kovia juhlia olivatkin, niiden jälkeisistä päivistä puhumattakaan. Lähinnä se selittää miksei reeniä tullut ennemmän.
Männä kaudella sain vähän hiihdettyäkin. Lähinnä YT:llä tuli latu-uskottavuutta haettua. Jyväskylässäkin taisin kerran käydä itseni häpäisemässä. Kesällä innostuin vähän pyöräilemään, kun kyllästyin hetkellisesti samoihin juoksulenkeiltä tuttuihin maisemiin. Voimaa tuli tehtyä talvella hyvin, kuntopiiriä ja punttia. Puntin tekemisen lopetin tarkoituksella kevään korvilla, mutta kuntopiiriä olisi pitänyt tehdä kesällä enemmän, jokavuotinen onkelma. Ehkä myös muutaman hermottavan punttireeninkin olisi voinut vääntää. Vesijuoksun pidin ohjelmassa palauttavana reeninä ja taisin kerran kesällä tehdä vesijuoksuvetojakin, kun nilkka oli hetken soirossa.
Testit:
Testijuoksu (Ankkurin legendaarinen kymppi): 33.16 - tammikuussa (2006: 33.09 - huhtikuussa)
Roninmäen testi (11km): 37.47 - joulukuussa (2007: 37.34 - joulukuussa)
Kanavuoren testirata: 31.39 (eka kerta)
5000m: 15.59 – maaliskuussa (olin vähän jumissa).
Tasotestit: 24.1: AerK: 4:10 - AnK: 3:30. vika 1000m: 2:47 23.4: AerK: 4:00 - AnK: 3:19.
-Juoksin molemmat testijuoksut vain kerran – en tiedä miksi. Olishan sitä voinut lähteä yksinkin viivalle, vaikka ei siihen välttämättä samanlaista fiilistä saa. Ei ko juoksin sittenkin roninmäen kahdesti, mutta tokalla kerralla keskeytin, ko pohkeet puutu. Ja olin itse asiassa Perniöntielläkin kahdesti, mutta tokalla kerralla oli niin paska keli, että ei ollut järkevää edes yrittää juosta kovaa.
Suunnistusta:
86h 39min (-14h)
722km (-132km)
Kisoja: 33 (-15) (+3 kisaa Marraskuun 2008 alussa Italiassa)
-Juoksin aika monta kisaa vähemmän ja niistäkin pari oli ihan pelkkiä reenejä, kuten FIN5. Se oli hyvä päätös. Noita kissanristiäisiä, kuten huippis, voisi silti vähentää lisää, mutta toisaalta tykkään olla viivalla.
Muuta:
Sairas: 18 (+2)
-Luxemburgissa sain nuhan (varmaan vilustuin), mutta taistelin sen pois neljässä päivässä. -Juhannusviikolla oli kunnon 5päivän kesäflunssa, mutta sillä se lähti millä oli tullutkin.
-SM:ien jälkeen ehkä joku stressi laukesi, sillä olin flunssassa 10päivää. Vuoden paras aika sairastaa.)
Loukkaantunut: 2 (+2)
-Nilkka meni snadisti ympäri am-keskarilla, mutta toipui aika nopeesti
Matkustuspäiviä (yli 4h päivässä yhteen suuntaan): 67 (-14)
Leirillä: n. 50 päivää, mutta mitä järkeä tätäkin on laskea. Periaatteessa mä olen kotonakin leirillä suuren osan talvesta. Olosuhteet vaan on erit.
Ulkomailla (kisoissa/leirillä): n.35päivää.
Ennen kauden alkua raapustin itselleni tällaiset tavoitteet:
Opiskelijoiden MM-kisat!
Euromeeting.
SM-Plaketti.
Ranki top 20.
Testijuoksu 32.30.
Päätavoite oli siis saada suomipaitaa päälle ja näyttää osaamista noissa gameissa, kontinentaalisissa maastoissa. Ekaa miesten plakettia teki myös kovasti mieli, muut olisivat plussaa.
Opiskelijoiden MM:istä rannalle jäänti oli kova paikka, varsinkin kun kisat olivat pyörineet mielessä koko pitkän talven. Vanhat kartat oli tutkittu ja Jukolan jälkeen rupesin virittelemään kuntoakin tuohon ajankohtaan, mutta en päässyt näyttämään. Pääsin toki varamieheksi, mutta eipä paljoa lohduttanut. Kyllä mä Euromeetingiin kutsua kans odottelin, mutta kilpailu on kovaa. Ne maastot olis sopinu mulle loistavasti. Kansainvälisistä gameista sain kumminkin kokemusta Italian avoimella PWT kiertueella. Onneksi tuli lähdettyä. Mahtava reissu ja osoitin ainakin itselleni, että kyllä sitä pystyy latomaan tähtienkin seassa vertailun kestävää vauhtia, ainakin kovalla pohjalla.
SM:stä pisin ja lyhin menivät parhaiten, eli erikoispitkä ja sprintti. Erikoispitkillä taistelin plaketista, mutta vikoilla kilsoilla tummuin ja jäin sekuntitaistelussa sijalle 13. Sprintistä tuli sitten se kauan odotettu metallin pala, ei kumminkaan jalometallin. Sija 4., 2sekuntia pronssista oli jotain mihin oli syytä olla tyytyväinen. Syksyn SM:t menivätkin sitten persiilleen. Pitkällä ja keskarilla juoksin karsinnan loistavasti, mutta finaaleissa olin aivan pihalla. Yö:ssä meni sitten jo karsintakin huonosti, tosin finaali selvästi karsintaa paremmin. SM-viestissä tein huonoimman viestijuoksuni miesmuistiin. Kauden viestit menivät kyllä muuten hyvin, tosin viesticupin voittoa en pystynyt puolustamaan, koska Maco oli niin jäätävän kova. Sinänsä muuten mielenkiintoista, että parhaat menestykset tulivat sprinteistä, vaikka kaikki harjoittelu tähtää pitkään matkaan.
Miksi syksyn SM:t menivät sitten niin kuin menivät? Olin harjoittelut niitä varten mielestäni järkevästi ja paria viikkoa ennen pitkää matkaa huippisfinaalissa olin vahva. Viikkoa ennen pitkää harjoituspäiväkirjasta löytyy merkintä: ”Kokkokankaalla 4x4min /3min maksimia. Tuntui todella hyvältä, niin kulku kuin kuntokin. Olenko elämäni tikissä?”
Ets, mutta SM:issä ei tultu. Eniten homma tökki suunnistuspuolella. Juoksu kulki kohtuullisesti, vaikka ei sellaista lentävää kulkua ollutkaan, paitsi SM-viestissä, mutta siellä suunnistus vasta hukassa olikin.
Mäkisen Jaska spekuloi, että olisin ollut aavistuksen yli. Sen verran, että se ei välttämättä vaikuttanut juoksemiseen, mutta kognitiiviseen ajatteluun. Karsinnat menivät hyvin, mutta niistä tuli sen verran rasitusta, että finaalissa kognitiivinen ajattelu oli ”väsynyt”, mikä johti useisiin suunnistusvirheisiin. Tämä kuulostaa muutoin hirveän järkevältä ja sopivalta, mutta en nyt ollut niin mahdottomasti harjoitellut ja mielestäni lepäsin ja passailinkin sopivasti ennen pitkiä. Ehkä kovista harjoituksista palautumiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Anyway, mitä enemmän asiaa mietin sitä enemmän uskon, että siinä oli syy…
…Siitäkin syystä, että SM:ien jälkeen olinkin sitten sen pari viikkoa flunssassa ja tekemättä mitään. Sen jälkeen irtos. Kurkocupit, Manna, Småkke, PWT ja Venezia. Loistavia suorituksia, tai no Kurkocupeissa ei aina niin loistavia suorituksia suunnistuksellisesti, mutta gaamia kulku. Mannassa mainio juoksu, Småkkessa yksi elämäni suorituksista, niin fyysisesti, taidollisesti, kuin henkisestikin. PWT:ssä hyvää tekemistä ja hyviä tuloksia, ja Veneziassa loistavasti. Pistää miettimään, että miten sitä henkilökohtaisesti kannattaisi kisoihin oikein valmistautua.
Rankisija, 22, parani selkeästi viime vuodesta (36). Välirankilla olin 14, mutta tummasti mennyt syksy tiputti alaspäin.
Jossain vaiheessa testijuoksu olisi saattanut ainakin melko lähelle tuota aikaa liikahtaakin, mutta joka tapauksessa tuon rajan rikkominen jää vuodelle 2009, sen suomipaidan ohella. Sitä ennen on kuitenkin paljon tehtävää ja uskon vihdoin luulevani kuinka paljon. Monta vuotta se on ottanut, turhan monta, ja osansa tästäkin talvesta.
Ehkä joskus vielä tiedän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)