maanantai 1. toukokuuta 2017

10MILA17

Vahvasti varamiehinen joukkueemme (4-5 miestä sivussa) juoksi toissa yönä Göteborgin Partillen upeassa maastossa ei-niin-upealle sijalle 40. Joukkue oli lähtökohtaisesti rakennettu – kuten muutamissa muissakin viime vuosien suurviesteissä – kovapääedellä taktiikalla, ja lopussa oli sitten ne miehet mitä jäljelle jäi – minä mukaanlukien. Toki pientä muutosta siihenkin tuli vielä muutamia tunteja ennen kisaa. Hyvä sekä entisen että uuden 9. osuuden juoksijan kannalta: entinen ei olisi ehtinyt lennolle jos olisi juossut ysin, ja uusi sai vaivaiselle jalalleen 10km lyhyemmän osuuden.
Sijasta viis, uskon että jokainen joukkueemme jäsen oli silti iloinen päästessään viivalle ja nauttimaan tästä maastosta, muidenkin puolesta.

Itse juoksin 8. osuuden. Suoritus oli erinomainen – tein virhettä alle 30sek, mutta fyysisesti olin todella heikko. Jos ei nyt kuntokaan häävi ole, niin lihaksisto ei ollut millään tasolla valmis tällaiseen maastoon, enkä saanut sellaista agressiivisuutta etenemiseen, jota tällaisessa maastossa olisi tarvittu. Fyysisesti oli myös muuten heikompi päivä, vaikka valmistautuminen meni totutun kaavan mukaan. Kenties en ollut aivan täysin palautunut edeltävän viikon rasituksista. Suurta nautintoa se oli silti tuolla suunnistaa.

Alla huonolaatuinen kuva kartasta/reitistä ja täältä rerunit: http://3drerun.worldofo.com/2d/index.php?idmult%5B%5D=-418072&idmult%5B%5D=-418074

10MILA 2017 8. osuus

Tästä eteenpäin kisakalenteri on täysin auki, enkä oikein tiedä juoksisiko enemmän maastokisoja, sprinttikisoja vai tasaisesti molempia. Jonkinlaista kehittävää harjoittelua ajattelin kuitenkin harrastaa.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pitkästä aikaa

Löysin aikaa ja (ennen kaikkea) motivaatiota kirjoittaa itselleni merkintöjä blogiin.
Vapaa-aikaa on muutenkin viimeisen parin viikon aikana ollut sen verran, että viime ja tämä viikko ovat olleet liikunta- ja hyvinvointirintamalla aktiivisimpia sitten elokuun 2015. Ei puhuta mistään hevoskuurista, mutta jonkinmoisesta kestävyysurheilusta kuitenkin. On se edelleen varsin mukavaa puuhaa.

Työrintamalla sen sijaan viimeinen vuosi oli melkoista hevoskuuria väitöskirjan ja muiden työtehtävien kanssa. Kovin jakso osui väitöskirjan viimeistelyvaiheeseen viime loppukesään/alkusyksyyn. Siinä tuli tehtyä 5 viikkoa putkeen töitä keskimäärin 6:na päivänä viikossa, 12h/päivä. Se oli tiukka setti, mutta kun kirja lähti esitarkastukseen oli fiilis myös aika hyvä.
Koko väikkäriprojektin sain pakettiin kolme viikkoa sitten (pdf). Pitkiä päiviä sen kanssa riitti loppuun saakka. Paljon kaikenlaista... ulkoasun muokkausta, kirjapainon ja toimittajan kanssa editointia, mediajuttuja + kaikenlaista sitä sun tätä hoitamista.
Ja lopussa tietysti itse väitökseen valmistautumista. Sitä voi mielestäni verrata hyvin siihen kauden (tai neljän kauden) pääkilpailuun valmistautumiseen. Olet tehnyt hemmetisti duunia, tiedät olevasi kunnossa, osaavasi asian, mutta sitten sinä tiettynä päivänä pitää olla valmis näyttämään oma osaaminen. Tietysti voit valmistautua ja vähän ennakoida mitä vastaväittäjä mahdollisesti on keksinyt (vähän kuin ratojen suunnittelu vanhoille kartoille), mutta lopulta et kuitenkaan tiedä mitä vastassa on ennen kuin h-hetkellä (kun saat kartan käteesi). Mutta jos/kun neljä vuotta on hyvin valmistautunut, niin hyvällä itseluottamuksella voi areenalle astua. Lisäksi järjestät toki itse vielä banketin (Karonkan) siihen kylkeen.

Mutta nyt se projekti on maalissa ja onnistuneesti. Fiilis on aika pirun hyvä, vaikka toki väitöksen jälkinen suurempi euforia on jo laantunut. Elämä ei ole kummallisemmaksi muuttunut, mutta olo on kyllä huojentunut. Ja sitä aikaa on taas illoissa ja aamuissa, kun ei ole pakottavaa tarvetta hoitaa väikkäriin liittyviä juttuja.

En ole toistaiseksi vielä parempaa tekemistä tuolle ajalle keksinyt kuin lenkillä käynnin. Ja puhutaan nimenomaan lenkillä käymisestä, ei tavoitteita, ei harjoitusohjelmaa, mutta monipuolisesti ja joku roti säilyttäen sitä mikä tuntuu mukavalta – tai no ei ne tonnin vedot aina niin mukavilta tunnu, mutta kun laittaa itseään ahtaalle, niin kyllä saa hyvän fiiliksen ja endorfiinit. Se tässä tärkeintä onkin (ja tietysti se, että voi syödä enemmän jäätelöä). Vanhojen hyvien aikojen vauhdeista ei voi kuin haaveilla, realismia ne eivät ole. Sen totesi lääkäri vuosiseurannassa tänäkin vuonna. Jos viidessä vuodessa ei elimistö palaudu, niin so be it. Näillä mennään, mutta ilon kautta. Aurinkoa.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

PWT kiertuetta ja tummentelua

Talvi, tuo vuodenajoista viheliäisin, on taas saapunut yllemme. Lunta, liukasta, kylmää, pimeää – not my favourite. No, huonomminkin voisi olla. Ensi viikolla listaan voi lumen tilalle vaihtaa loskan, sitten kohta perään jään. Kaiken kukkuraksi talviaika (virallisesta termistä huolimatta se väärä aika), joka syö sen viimeisenkin valoisan tunnin (aika monen) sisätyöläisen päivästä. Kun lähden töihin, on pimeää. Kun lähden töistä, on pimeää. Ei ihme, että suomalaiset masentuu tähän aikaan vuodesta (lehdestä luin). Edes yksi tunti lisää valoisaa aikaa työpäivän päätteeksi tekisi ihmeitä. Anteeksi avautumiseni, olen taipuvainen tummenteluun tähän aikaan vuodesta. Mutta en usko olevani ainoa suomalainen jolla on vastaavia oireita.

Asiaa ei varsinaisesti helpota se, että en ole vieläkään päässyt juoksemaan. Viisi viikkoa taitaa olla Mannasta aikaa ja vaikka kuntoutuminen tuntuu menneen suhteellisen hyvin, niin vielä ei ole ollut juoksun aika. Fysioterapiaa ja kuntoutusliikkeitä on tullut väännettyä kiitettävästi, mutta oman aikansa se silti ottaa. Kun nivelside repeää / menee poikki, niin se ei ihan hetkessä korjaa itseään. Uskon kuitenkin, että viikon päästä voisin koittaa ottaa jo juoksuaskelia. Parilla minuutilla aloittaen ja siitä pikkuhiljaa kasvattaen. Jos jotain positiivista, niin samalla on tullut väkisinkin lepuutettua toista jalkaa, jossa plantaarifaskiitti on vaivannut pidempään. Kiinan reissun jälkeen siihen laitettiin vielä yksi kortisonipiikki, joten toiveissa olisi, että se paranisi samalla vaivalla.

Piristystä syksyyn ja vammasta toipumiseen toi erinomainen Kiinan PWT kiertue. 10 päivää yhteensä, joista 8 Pekingissä ja pari kaupungin ulkopuolella. Hienoja kisamaastoja (joissa vain kävelin), se ruoka, uusia tuttavuuksia (jokunen vanhakin), ja sellaisia kokemuksia, joita mielellään kelailee jälkeenpäin mielessään.
Kisoissa oli erinomainen tunnelma kun paikallisten kanssa juostiin samoja kisoja. Ja onhan niissä kisoissa muutenkin omanlaisensa tunnelma verrattuna esim. Suomen kisoihin. Oheistoiminnassa / kilpailukeskuksessa pääfocus on aika eri asioissa kuin Suomessa ja tietyt asiat hoidetaan aivan erilaisella touchilla tai panostuksella – isommalla tai pienemmällä. Monelle olisi silmiä avaavaa käydä opintomatkalla katsomassa, miten tiettyjä perinteisiä hommia voisi hoitaa. Nimenomaan täältä sinnepäin. Toki myös sieltä tännepäin.

Tietysti kisoissa syletti kun ei itse päässyt juoksemaan, näytti olevan sen verran hauskaa. Ratoja kävin kävellen läpi niiltä osin, joihin uskalsin nilkalla mennä. Mutta kun ei päässyt juoksemaan, niin löysi itsensä välillä ihan uudenlaisista tilanteista. Kisan ja huippujen tekemisen seuraaminen maastossa kisan aikana paikkaa vaihdellen oli mielenkiintoista. Reportterin roolia on tullut hoidettua jo pidempään, mutta tällä kertaa päädyin vielä selostamaan "100m-orienteering:n" PWT-näytösosuutta, sekä hostaamaan palkintojenjaot PWT:n osalta. Siinä sai mieli avoinna sopia paikallisten kanssa kuvioista ja homman etenemisestä. Oppi taas uutta sikäläisestä ajatusmaailmasta ja mentaliteetista. Se on arvokasta se.

Kokonaisuudessaan PWT-kiertue oli varsin onnistunut setti ja erittäin hyvää mainosta suunnistukselle. Enemmän itse kiertueesta voi lukea PWT:n sivuilta.




tiistai 11. lokakuuta 2016

Soiro

Olen juossut tänä syksynä kaksi starttia metsässä. SM-viestin ja 25-Mannan. Kummastakaan en selvinnyt ehjänä pois.

SM-viestissä jalka tipahti kivenkoleen sillä seuraksella, että alaselässä jokin venähti ja toinen jalka meni melko lailla pois pelistä. Se oli sitten aika toispuolista vääntäytymistä loppumatka. Sain kuitenkin homman kuntoon noin viikossa fyssarilta saatujen jumppa/kuntoutusohjeiden avulla ja tietysti ahkeralla kuntouttamisella. Pääsin taas tekemään treenejä.

Kunnes tuli 25-Manna. Juoksin 4,9km mittaista 7-osuutta. Noin 3km kohdalla nilkka pyörähti ympäri kunnon rusahduksen kera. Jos olisi ollut henk. koht. kisa, niin olisin jäänyt sinne, mutta nyt kampesin itseni metsästä pois. Kisan jälkeen omien jalkojen (tai jalan) lisäksi piti ottaa käyttöön muut ihmiset (kiitos), mönkijä, pyörätuoli ja kepit. Sellainen vinkki, että kannattaa välttää ensiapuun joutumista Mannassa: ei jääpusseja, ei tulehduskipulääkettä, ei perkele – tai no just se. Koho ja kompressio sentään järjesty. Onneksi seuralaiset avitti.

Seuraavana päivänä jalka kesti jo varovaista askeltamista ja ajattelin, että ehkä vaan venähdys. Eilen kävin lääkärillä, joka totesi, että nivelside on todennäköisesti revennyt. MRI vielä loppuviikosta. Jos näin, niin juoksutaukoa 4-8 viikkoa ja nilkkatuki 4 viikoksi. Kävellä sentään saa tuen kanssa normaalisti ja pyöräilynkin aloittaa kait parin viikon päästä. Fyssarilta kuntoutussuunnitelma ja nilkkajumpat käyntiin. Sellainen syksyn huipennus tähän kohtaan. Onneksi kävely luonnistuu jo nyt yllättävän hyvin. Jäljellä olisi ollut 6 starttia PWT-kiertueella, mutta nyt täytyy tyytyä kisareportterin hommiin. Varmaan lyhyet ja hyväpohjaiset sprintit käyn kävelemässä läpi.


2 days after

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kesästä Kesään

Kesä oli ja meni. Liian nopeasti kuten aina.
Jalkapohja jatkoi vaivaamistaan koko kesän ja edelleen. Ei se siitä varmaan enää itsestään / omilla huoltotoimenpiteillä parane, ellei sitten ota kunnon lepojaksoa. Tiä sitten lähteekö enää silläkään. Kattellaan marraskuussa. Siihen asti kisaillaan kausi lopppuun ja käydään lenkillä kuten tähänkin asti eli muutaman kerran viikossa.

Vaikka harjoitusmäärät ovatkin olleet melko vähissä, niin kunto on silti parempi kuin keväällä. Tai ei kunto ole parempi, mutta suorituskyky kyllä, kun on saanut hemoglobiinin taas normilukemiin. Kovaa juokseminen tuntuu ihan mukavalta.

Muutamat kisatkin tuli kesän aikana käytyä. Ensin Tallinnassa parit sprintit, mutta niistä on jo sen verran aikaa, että ei niistä sen enempää. Saattoi olla jokin muukin, jonka olen jo unohtanut.

Viime viikonloppuna käytiin Málagassa juoksemassa Malaga City Race + sen yhteydessä järjestetty sprintti. Reissun pääpaino oli lomailussa (ja ehkä vähän tai aika paljonkin myös syömisessä), ja siksi kisoihin ei suurempaa panostusta ollut = käveltyä ja jaloillaan oloa tuli harrastettua aamusta iltaan edeltävät päivät. Jalat olivatkin jo valmiiksi vähän väsyneet, mutta toki molemmat startit itsessään tuli tosissaan juostua.

Hienoja kisoja molemmat. Iltakisana juostussa sprintissä oli "yleisöä" kuin Yyterissä hiekkaa ja vaikka ajoittain saikin vähän pujotella niin pääosin sai juosta normaalisti. Rata ei ehkä ollut mielenkiintoisin mahdollinen, mutta ympäristö oli sitäkin hienompi. Varsinaisessa City Racessa mestat vasta sitten kohdillaan olivatkin, kuten kartasta ja pienoismalleista voinee päätellä. Koska kisa juostiin heti aamusta, ei kaduilla vielä hirveästi ollut porukkaa. Pientä lisähaastetta toi kadunpesijät, jotka paloletkuilla ja saippuavedellä pesivät vielä kisan aikanakin katukivetyksiä. Siinä piti slikseillä välillä vähän varoa, mutta tokkopa siinä mikään kenkä olisi pitänyt. Nappuloita olisi toki huutanut myös alkumatkan jyrkissä ja irtohiekkaisissa rinteissä. Nousua radalle kertyi 175m, kun matalimman ja korkeimman kohdan eroa oli ~150m (käyräväli 5m). Juostua matkaa ~11km. 50minuuttia pelkkää priimaa. Sprintissä olin toinen, ja itse City Racesta tuli voitto. Olé!


Sprint

Málaga City Race

Wanha kartta 1
Wanha kartta 2

Olé!