keskiviikko 19. joulukuuta 2007

A Hundred Shades of Blue

one down, five to go.

perjantai 14. joulukuuta 2007

Slick Black Cadillac

Reilu viikko jouluun, mutta lunta ei missään. Lamppu päähän!

Dagens rätt:

4,3km, rauhallista vauhtia, med Ade.
Teemana: joka rastilla vähintään 5sekuntia paikallaan, ennen liikkelle ampaisua, hehe!

maanantai 10. joulukuuta 2007

Throw Away Your Television

Täsää vähä kartoi viikollopult..

yö:



päivä:

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Thumbing My Way

Vasta oli marraskuun alku ja konetta hiljalleen käynnisteltiin. Nyt on jo monen monta luukkua joulukalenteristakin avattu. Harjoittelu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Elämäni tähän mennessä suurin määräkausi menossa ja hyvältä tuntuu. Kirjottelen tätä junassa, matkalla Ankkurin leirille kellarille. Viikonloppuna tulee taas haljottua lippuja, lumettomissa maastoissa.

Kurkoilutkin saatiin päätökseen tältä syksyltä. Tiukasti tähtäsin siihen, minkä Larry sitten teki, mutta jätin vähän liikaa finaalin varaan. Turoilin siellä homman sitten varmuuden vuoksi oikein kunnolla. Ens kauel! Kartat ja radat, parempien tarinoiden kera, Kurko-sivuilla.

Viikko sitten kävin vierailulla roninmäessä. Taisi olla päivälleen tasan vuosi viime kerrasta, jolloin juoksin 37.34, sulalla tiellä ja hyvässä kelissä. Käsikirjoituksesta en tiedä, mutta ainakin näyttelijät ja ohjaus olivat hyvin samankaltaisia kuin vuosi sitten. Ainoa ero taisi olla siinä, että nyt tie oli paikoin hiukan liukas ja muuten paakkuuntunutta lunta, jota oli kyllä hiekoitettu. Aikaa meni 37.47 eli vähän hitaampaa kuin vuosi sitten, mutta periaatteessa kumminkin kovempaa. Ja matkahan oli se 11km. Tarpeettomana kuriositeettina mainittakoon, että keskisyke oli samalla tasolla kuin syksyn kurkoiluissa.

Suli muuten Jyskylästäkin vähät lumet pois tuossa viimeisen kahden päivän aikana. Hiihtokautta ei varmaan ennen joululomaa pääse avaamaan, kun tykkilatu ei juuri napostele, mutta jouluna sitten senkin edestä. Josko sitä tähän hätään lähtis vaikka mettään.

Vaikka kurkot onkin tältä vuodelta juostu, niin narkkari tarvitsee annoksensa ja yö-reenejä aionkin jatkaa niin kauan kun lumet sen suinkin vaan sallivat. Ysikymppisiä kävin juhlistamassa kypärämäessä. Ilman lippuja, ilman heijastimia, ilman kompassia. Vain mies, kartta ja usvainen metsä.