perjantai 28. syyskuuta 2012

China once more

Kiinan reissusta tulikin jo tarinat laitettua eetteriin aikaisemmin tällä viikolla.

Laitetaan vielä yksi video:




Ja Miguel Silvan blogista pari videota Kiinan mestaruus sprintistä:



Enjoy!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tour de China

Kiinaan suuntautunut PWT kiertue on onnellisesti takanapäin. Melkoinen kiertue se vain olikin. Ensin lento Pekingiin, jossa koneen vaihto ja 900km koiliseen Changchuniin. Siellä muutama päivä, pari PWT starttia Vasa Orienteering Festivalin yhteydessä, jonka jälkeen junalla takaisin Pekingiin. Siellä päivä muurilla ja lento 1900km lounaaseen maailman suurimpaan kaupunkiin Chongqingiin (population 32 milj.), josta bussilla reilu satanen Wanshengiin. Wanshengissä taas pari PWT starttia Kiinan mestisten yhteydessä. Lopuksi vielä lento takaisin Pekingiin, jossa viides ja viimeinen startti opiskelijakisojen yhteydessä.
Pääsi näkemään Kiinaa monesta eri kolkasta - luontoa ja keskustaa, rikasta ja köyhää, suunnistamaan täysin erilaisissa maastoissa, ja maistamaan niin Pohjois-Kiinan, Etelä-Kiinan kuin Pekinginkin keittiötä.

Kaikki oleellinen kisoista löytyy PWT-sivuilta.

Ekaa starttia odotin mielenkiinnolla. Keuhkoja kävi sääliksi jo ennen starttia. Kyseessähän oli eka kerta kun tulisin juoksemaan kovaa sitten Tiomilan. Muutenkaan viimeiseen reiluun neljään kuukauteen ei ollut tullut tehtyä muuta kuin vähän hölkättyä. Vauhdikkaassa puistosprintissä odotin jääväni paljon enemmän kärkeen, mitä lopulta jäin. Ehdin vielä sorvata 40sek virhettäkin - ei varsinaisesti olleet rutiinit kovassa vauhdissa suunnistamiseen aivan täysin hallussa. Mutta ei se tuntunut ollenkaan niin pahalta, mitä etukäteen luulin. Tosin kisan jälkeen keuhkot protestoivat sitten senkin edestä.

Toinen startti oli sitten vielä positiivisempi ylläri. Kyseessä oli keskari suhteellisen tihuisessa metsässä ja jaksoin juosta sen maaliin asti sen suuremmin hyytymättä. Metsäsuunnistus oli hyvin hallussa, enkä jäänyt lopulta viidennestä sijasta kuin 1,5min. TracTrac. Meikäläisen pallero näyttäisi kyllä hyytyvän aika aikaisessa vaiheessa. Loppumatkasta hävisin 30sekuntia, kun kaaduin, mokkula lensi kaaressa, ja ennenkuin löysin sen ja sain aseteltua housun puntteihin. Olisi pitänyt jättää sinne.

Kolmas kisa, Kiinan mestaruussprintti, oli yksi hienoimmista kisoista, mitä on vastaan tullut. Kisa juostiin hoodeilla, jonkalaisessa ei aikaisemmin ole tullut vierailtua. Laitakaupungin rakennukset olivat jos jonkinmoista hökkeliä - vaikea oli tehdä ennakoita. Oli välistä niin pirun kapiaa kujaa, ja puolet kisasta juostiin jonkun etu tai takapihalla - talon väen iloisesti kannustaessa ja ihmetellessä. Saatettiin siinä kerran keittiönkin puolella piipahtaa. Oli vain pakko luottaa itseensä, että menee oikein, koska monet paikat näyttivät siltä, että ei sieltä vaan mentäisi - no niin sieltä vain mentiin. Edelleen jaksoin juosta, vaikka tokihan sitä jalalla tuli jäätyä, kuten aikaisemmissakin starteissa.

Neljäs kisa, Kiinan mestaruuskeskuri, käytiin todella maaseudun ytimessä. Tässä vaiheessa touria loppui meikäläisen kunto, en ollut palautunut. En jaksanut enää keskittyä, enkä juosta. Alun virheiden jälkeen tulinkin loppumatkan suosiolla pk vauhtia. Elämys se silti oli, tosin en tiedä, että kuinka miellyttävä. Maasto oli kuin Kiinalainen ravintola. Oli riisipeltoa, maissiviljelmiä, bambuviidakkoa, chilipuita, kurpitsaa, sieniä, jos jonkinmoista kaalta, ja ankkojakin vaelteli monessa kohdin vastaan.Vettä tuli reippahasti ja maasto oli mutainen kuin emakko aamupesulla. Tiukimmissa rinteissä oli pakko laittaa neliveto päälle, että pääsi ne ylipäätään ylös. Alastulo olikin sitten sitäkin vauhdikkaampaa. En ole varmaan ikinä ollut kisan jälkeen niin likainen.

Oli muuten noissa Kiinan mestiksissä ja varsinkin kaikissa niiden oheistoiminnoissa homma suhteellisen isolla. Toisaalta, jos kisojen budjetti on 900000 juuroa, niin kaippa siinä on varaa mällätä. Kiinalaiset toki juoksivat siellä useamman päivän eri matkoja, ja pitivät opiskelijoiden mestikset siihen päälle, mutta silti, satku per päivä - ei käsitä.

Vikan kisan näyttämönä toimi Pekingin Botanical Garden. Eilisen keskarin, matkustelun ja lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen olo lähtöviivalla oli aika rapsakka. Homma oli kuitenkin hyvin hallussa ja tein teknisesti suht hyvän suorituksen - se riitti tällä kertaa viimeiseen sijaan. Eväät oli niin syöty kuin olla ja voi.
Paljon matkustelua, aikaisten starttien takia lyhyeksi jääneitä yö-unia ja tietysti kisat muodostivat yhtälön, jota meikäläisen tämän hetken palautumiskyky ei osannut ratkaista. Yritin toki puskea tosissani vielä viimeisen kisan, mutta eihän sieltä mitään enää irronnut.


Suunnistamisten ja oman fyysisen kunnon lisäksi riitti muutakin ihmeteltävää. Välillä ei tiennyt kun meni ovesta sisään, että päätyykö ravintolaan vai renkaan vaihtoon. Verkkokalvoille piirtyi monia ihmeellisiä asioita, ja mahalaukkuun jäi skorpionien, kanan pään, härkäsammakoiden ja ties minkä lisäksi useampi lautasellinen makuhermoja kutkuttavia muistoja. Kuva poikineen.

Seuraavaksi onkin ohjelmassa taas lepoa, kokeita ja paremman huomisen odottelua.
Take rest!




tiistai 4. syyskuuta 2012

Luonnon antimilla luonnon laitamille

Hiljaista se on pidellyt suunnistusrintamalla - samaten reenirintamalla. Niiden suhteen kesä onkin mennyt aika rauhallisissa merkeissä, mutta on sitä metsässä silti tullut heiluttua - pakastin on täynnä marjoja.

Ylirasitus (toivottavasti vain ylirasitus, eikä mikään muu kuin ylirasitus) on tosiaankin ollut aika massiivista laatua, ja palautuminen varsin hidasta - kuten se näissä tapauksissa yleensä on. Viimeisimpien kokeiden ja testien mukaan palautumista on kuitenkin tapahtunut ja elimistö matkalla kohti normaalia tilaa, mikä viittaisi samalla siihen, että kyseessä tosiaankin olisi vain ylirasitus, eikä mitään sen vakavampaa.

Vielä pitää malttaa ottaa iisisti ainakin lokakuun loppuun, mutta jos seuraavatkin, lokakuussa otettavat setit viittaavat edelleen parempaan suuntaan päin menosta, niin sitten voisi ehkä päästä aloittelemaan uutta harjoituskautta jopa marraskuun puolella, mutta katsotaan. Mistä näistä koskaan kukaan tietää. Halu olisi kova, mutta ei auta kuin malttaa. Sen verran lääkäri antoi kuitenkin jo lupaa väliaikaisesti irroitella, että voin lähteä Kiinaan juoksemaan PWT-kiertueelle muutamat sprintit. Juoksu varmaan irtoaa ihan eri tavalla, kun on viimeksi juossut Tiomilassa kovaa, mutta sou not. Ne pienimmät numerot nimen edessä onkin säästetty tuleviksi kausiksi. PWT tourin jälkeen onkin sitten ohjelmassa taas lepoa, kokeita ja seuraava lääkärin tuomio - toivottavasti vapauttava.

-

Olen myös aloittanut yhteistyökumppanuuden Four Sigma Foods:n kanssa.
Olen käyttänyt heidän Instant tuotteitaan alkukesästä lähtien kehon palautumisen ja toipumisen edistämiseksi, ja hyvin ovat toimineet. Ekat vaikutukset, jotka huomasin olivat parantunut unen laatu, ja sekä henkisen että fyysisen stressin väheneminen. Aika oleellisia asioita palautumisen kannalta, oli kysessä sitten lyhyempi palautumisjakso yksittäisten reenien välissä tai pidempi palautumisjakso, kuten mun tapauksessa.
Instant Performance ja Instant Longevity ovat toimineet sen verran hyvin meikäläisen kohdalla, että käyttö jatkuu ehdottomasti myös kun pääsen taas kunnolla harjoittelemaan.

Four Sigma Foods tarjoaa kaikille FSF:n verkkokaupassa  -5€ alennuksen /ostoskerta kaikista Instant Drink tuotteista, kun syöttää ostoprosessissa alennuskoodin: Mädi .

Lisää tietoa tuotteista ja muuta mukavaa FSF:n blogissa.
Olkaa hyvät!