Pääsi näkemään Kiinaa monesta eri kolkasta - luontoa ja keskustaa, rikasta ja köyhää, suunnistamaan täysin erilaisissa maastoissa, ja maistamaan niin Pohjois-Kiinan, Etelä-Kiinan kuin Pekinginkin keittiötä.
Kaikki oleellinen kisoista löytyy PWT-sivuilta.
Ekaa starttia odotin mielenkiinnolla. Keuhkoja kävi sääliksi jo ennen starttia. Kyseessähän oli eka kerta kun tulisin juoksemaan kovaa sitten Tiomilan. Muutenkaan viimeiseen reiluun neljään kuukauteen ei ollut tullut tehtyä muuta kuin vähän hölkättyä. Vauhdikkaassa puistosprintissä odotin jääväni paljon enemmän kärkeen, mitä lopulta jäin. Ehdin vielä sorvata 40sek virhettäkin - ei varsinaisesti olleet rutiinit kovassa vauhdissa suunnistamiseen aivan täysin hallussa. Mutta ei se tuntunut ollenkaan niin pahalta, mitä etukäteen luulin. Tosin kisan jälkeen keuhkot protestoivat sitten senkin edestä.
Toinen startti oli sitten vielä positiivisempi ylläri. Kyseessä oli keskari suhteellisen tihuisessa metsässä ja jaksoin juosta sen maaliin asti sen suuremmin hyytymättä. Metsäsuunnistus oli hyvin hallussa, enkä jäänyt lopulta viidennestä sijasta kuin 1,5min. TracTrac. Meikäläisen pallero näyttäisi kyllä hyytyvän aika aikaisessa vaiheessa. Loppumatkasta hävisin 30sekuntia, kun kaaduin, mokkula lensi kaaressa, ja ennenkuin löysin sen ja sain aseteltua housun puntteihin. Olisi pitänyt jättää sinne.
Kolmas kisa, Kiinan mestaruussprintti, oli yksi hienoimmista kisoista, mitä on vastaan tullut. Kisa juostiin hoodeilla, jonkalaisessa ei aikaisemmin ole tullut vierailtua. Laitakaupungin rakennukset olivat jos jonkinmoista hökkeliä - vaikea oli tehdä ennakoita. Oli välistä niin pirun kapiaa kujaa, ja puolet kisasta juostiin jonkun etu tai takapihalla - talon väen iloisesti kannustaessa ja ihmetellessä. Saatettiin siinä kerran keittiönkin puolella piipahtaa. Oli vain pakko luottaa itseensä, että menee oikein, koska monet paikat näyttivät siltä, että ei sieltä vaan mentäisi - no niin sieltä vain mentiin. Edelleen jaksoin juosta, vaikka tokihan sitä jalalla tuli jäätyä, kuten aikaisemmissakin starteissa.
Neljäs kisa, Kiinan mestaruuskeskuri, käytiin todella maaseudun ytimessä. Tässä vaiheessa touria loppui meikäläisen kunto, en ollut palautunut. En jaksanut enää keskittyä, enkä juosta. Alun virheiden jälkeen tulinkin loppumatkan suosiolla pk vauhtia. Elämys se silti oli, tosin en tiedä, että kuinka miellyttävä. Maasto oli kuin Kiinalainen ravintola. Oli riisipeltoa, maissiviljelmiä, bambuviidakkoa, chilipuita, kurpitsaa, sieniä, jos jonkinmoista kaalta, ja ankkojakin vaelteli monessa kohdin vastaan.Vettä tuli reippahasti ja maasto oli mutainen kuin emakko aamupesulla. Tiukimmissa rinteissä oli pakko laittaa neliveto päälle, että pääsi ne ylipäätään ylös. Alastulo olikin sitten sitäkin vauhdikkaampaa. En ole varmaan ikinä ollut kisan jälkeen niin likainen.
Oli muuten noissa Kiinan mestiksissä ja varsinkin kaikissa niiden oheistoiminnoissa homma suhteellisen isolla. Toisaalta, jos kisojen budjetti on 900000 juuroa, niin kaippa siinä on varaa mällätä. Kiinalaiset toki juoksivat siellä useamman päivän eri matkoja, ja pitivät opiskelijoiden mestikset siihen päälle, mutta silti, satku per päivä - ei käsitä.
Vikan kisan näyttämönä toimi Pekingin Botanical Garden. Eilisen keskarin, matkustelun ja lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen olo lähtöviivalla oli aika rapsakka. Homma oli kuitenkin hyvin hallussa ja tein teknisesti suht hyvän suorituksen - se riitti tällä kertaa viimeiseen sijaan. Eväät oli niin syöty kuin olla ja voi.
Paljon matkustelua, aikaisten starttien takia lyhyeksi jääneitä yö-unia ja tietysti kisat muodostivat yhtälön, jota meikäläisen tämän hetken palautumiskyky ei osannut ratkaista. Yritin toki puskea tosissani vielä viimeisen kisan, mutta eihän sieltä mitään enää irronnut.
Suunnistamisten ja oman fyysisen kunnon lisäksi riitti muutakin ihmeteltävää. Välillä ei tiennyt kun meni ovesta sisään, että päätyykö ravintolaan vai renkaan vaihtoon. Verkkokalvoille piirtyi monia ihmeellisiä asioita, ja mahalaukkuun jäi skorpionien, kanan pään, härkäsammakoiden ja ties minkä lisäksi useampi lautasellinen makuhermoja kutkuttavia muistoja. Kuva poikineen.
Seuraavaksi onkin ohjelmassa taas lepoa, kokeita ja paremman huomisen odottelua.
Take rest!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti