keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Howling at the Moon

Sha-La-La!

Käytiin viikonloppuna Barbatessa reenaamassa. Ohjelmassa oli yö-reeni ja samassa yhteydessä käytiin reenaamassa paikallisissa pikkukisoissa, aivan helmeilevällä kartalla, kuten kuvasta näkyy:



















En tiiä mitä, missä ja milloin super-Mario niitä karttojansa heruttelee, mutta epäilen, että tämän kartan tekoon oli käytetty noin vuorokausi. Siis piirtämiseen, vaikea kuvitella, että maastossa olisi koskaan käyty.


Menomatkalla Barbateen kilpailunjohtaja soitteli ja sanoi, että hänen ja kilpailun valvojan välillä on veto meidän kilometrivauhdista kyseisessä maastossa ja että me olemme mukana vedossa. Ilmoitusluontoisena asiana kerrottiin, että jos emme juokse tarpeeksi kovaa, niin joudumme ostamaan koko järjestysorganisaatiolle oluet, jos taas juoksemme, niin maalissa meitä odottaa kylmät Coronat, sitruunan kera tottakai. Ja niinhän siellä poikain odottivat. Kyllä hyvän reenin päälle hyvä olut maistuu, ajokoiriahan mekin vain olemme.

Lauantai-iltana koin jotain ihanaa. Pääsin yö-suunnistamaan ensimmäistä kertaa sitten ties minkä. Muistan kun keväällä ja kesällä makailin sohvalla ihan Timmynä, niin eniten kaipasin juuri SITÄ. Voi veljet, että oli mukavaa pitkästä aikaa. 15vuotta vanha halogeeni oli kaivettu muutaman vuoden tauon jälkeen naftaliinista, valaisemaan edessä siintäviä kolmea metriä. Uuuh. Voiko ihmislapsi mitään hienompaa tehdä.















Olé!

ps.Latailin lissää kuvia tänne.

Ei kommentteja: