Kolme (erittäin pitkää) kuukautta on kulunut operaatiosta. Mielenterveys on ollut koetuksella ja perseeni on jättänyt sohvaan lähtemättömän jäljen. Kuntousta on takana paljon niin kotona kuin fyssallakin ja pikkuhiljaa ollaan pääsemässä takaisin rintamalle. Polvessa on palikat luutuneet paikoilleen. Polven liikerata on palautunut 99%:sesti ja turvotustakaan ei ole enää paljoa jäljellä. Lihaksiakin olen saanut kasvatettua takaisin, eikä jalka enää muistuta afrikkalaisen maratoonarin kinttua. Pientä harjoitteluakin olen jo pystynyt tekemään ja alla on jopa jokunen juoksukerta. Reilu pari viikkoa sitten ekalla juoksuyrityksellä en pystynyt juoksemaan viittätoista metriä enempää, mutta seuraavalla kerralla meni sitten jo 5 minuuttia, sitä seuraavalla 10min ja nyt olen ylittänyt jo viidentoista minuutin maagisen rajan. Pientä kipuilua on juoksemisen yhteydessä ollut havaittavissa, mutta se on ihan normaalia. Eihän tuo juoksu kovin kaunista ole - Jos Kinnusen kanssa lähtis viivalle, niin voi olla, että laikka saattais just heilahtaa. Pyörällä olen sentään pystynyt polkemaan jo muutamia tunnin lenkkejä. Voin muuten kertoa, että jonnin verran ahisti keuhkoja ekoilla kerroilla, mutta pikkuhiljaa täältä noustaan. Maltilla.
Yksi reeni, jota olen myös tehnyt, on tunnin salireeni (20min verkat pyörällä ja soutaen alle ja päälle), jossa liikkeitä on laidasta laitaan ja päästä varpaisiin. Osa liikkeistä tehdään laitteilla, osa vapailla painoilla ja osa on kuntopiiriliikkeitä. Idea on joka tapauksessa siinä, että erilaisia liikkeitä tehdään koko ajan ja palautuksia ei ole muuta kuin nopea siirtyminen liikkeestä toiseen. Tunnin kun vääntää tätä, niin hyvän kokonaisvaltaisen voimatreenin lisäksi, kolme kuukautta tallissa seissyt mopo saa samalla hyvää pk-ärsykettä. Syke meinaan pysyy suht korkealla koko setin ajan. Yleensä viimeisiä liikkeitä tehdessä on ollut melkoisen hapottava olo, niin eilenkin, liikunnan salilla rehkiessäni. Itse asiassa jouduin jättämään koko leikin kesken 55min kohdalla. Olin juuri saanut selkäpenkissä tehtyä kolmannen sarjan viiden kilon painon kanssa, kun ylös noustessani hapotti niiiiiin saatanasti, että teki mieli heittää yleisradiot seinille. Kävelin hiljaa spinningpöörien vieressä olevan sermin taakse hakemaan reppuani. Varmistettuani, että kukaan ei näe, nojasin myös salaa polviini. Kävelin siitä suoraa päätä ovesta ulos ja heitin nurtsille levjäksi Paavo Nurmen viereen. Aikani Paven askelta ihailtuani, heitin palautusjuomat huiviin. Puhaltelin vielä hetken ja nousin ylös. Hapotti. Kävelin hiljaa pyörälleni ja päätin taluttaa sen kotiin. Olin päässyt liikunnan rakennukselta noin 150metrin päähän, Aalto Alvarin eteen, kun tajusin, että olo on hyvin pitkälti samanlainen kuin pitkän kisan jälkeen. Euforia valtasi mielen ja huulilleni muodostui (mieli)sairas hymy. Hyppäsin pyörän selkään ja ajoin kotiin.
3 kommenttia:
Hienoa, että äijä on päässyt jo juoksun makuun. Tsemppiä ja malttia!
hyvä hyvä! toistoja, toistoja vaan.
ihanaa. tiomilassa sitten jo huippukunnossa<3
Lähetä kommentti