lauantai 4. elokuuta 2007

Swiss tires

Ei tultu, ei todellakaan tultu.

Periaatteessa kisa lähti ihan hyvin liikkeelle. Kakkoselle asti.
Kolmoselle tein aika typerän reitinvalinnan, jossa tuli käkeen puolisen minuuttia. Se oli aika pitkälti siinä. Lopussa 11-12 välillä lähdin rastilta (7 polun risteyksestä) väärää polkua ja vetelin vasemmalle, isomman polkun yli ja aina kartan reunalle asti. Vaikka matkalla ihmettelin, että ei oikein täsmää, niin en tajunnut, vasta kun oli liian myöhäistä. Se oli ihan viimeistään lopullisesti siinä tän päivän osalta. Ei kyllä tossukaan liikkunut tänään toivotulla tavalla.
Vaikka välillä vauhti tuntuikin riittävän, niin tollaisiin sprintissä ei ole varaa, ei kellään.

Huomenna taistellaan, huomenna taistellaan. Ois viel kulkuuki.

Ei kommentteja: