torstai 30. elokuuta 2007

Wake Me Up When Septemper Ends

SM:t lähestyy. Tavoite on kirkkaana mielessä.

Viimeiset pari viikoa on keskitytty tiukasti harjoitteluun. Sm:t on mielessä ja hommaa on pitänyt saada skulaamaan vähän eli mahdollisimman paljon paremmin. Kovia harjoituksia on tehty ja suunnistusajatusta mietitty. Hyvältä on tuntunut suurimman osan reeneistä.

Viime sunnuntaina käytiin juoksemassa Härkätienhölkkä Loukinaisissa. 7,5kilsan reittiin aikaa meni 25.11, joka on ihan kohtuullinen hiukan jumisilla jaloilla kovan harjoitusviikon päälle. Ei se muuten.

Tiistaina olin junnujen reeneissä perässäjuoksijana, ja siinä samalla kun yritin opettaa Juhoa suunnistamaan, muistin kait itsekin mistä tässä hommassa on kyse. Rata oli vaativuudeltaan sanotaanko vaikea, siis miehille. 13-vuotiaille ehkä vielä vähän enemmän.

Tänään meinaan kävin suunnistamassa SM-Pitkään valmistavan harjoituksen Halikon Kankarejärvellä. Täytyy sanoa, että suunnistus ja ennenkaikkea suunnistusajattelu olivat yhtä vuoden parhaista (tähän asti). Ennakointi oli ehkä parasta ikinä. Kaikenkaikkiaan hyvää tekemistä. Reeni oli ensi viikon tiistain Ankkurin ja V-S av:n harjoitus, joten jos olet menossa, niin älä kurkkaa etukäteen.



(ps.pahoittelen huonoa laatua - ei ollu häävi skanneri)

Ei kommentteja: