sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pitkästä aikaa

Löysin aikaa ja (ennen kaikkea) motivaatiota kirjoittaa itselleni merkintöjä blogiin.
Vapaa-aikaa on muutenkin viimeisen parin viikon aikana ollut sen verran, että viime ja tämä viikko ovat olleet liikunta- ja hyvinvointirintamalla aktiivisimpia sitten elokuun 2015. Ei puhuta mistään hevoskuurista, mutta jonkinmoisesta kestävyysurheilusta kuitenkin. On se edelleen varsin mukavaa puuhaa.

Työrintamalla sen sijaan viimeinen vuosi oli melkoista hevoskuuria väitöskirjan ja muiden työtehtävien kanssa. Kovin jakso osui väitöskirjan viimeistelyvaiheeseen viime loppukesään/alkusyksyyn. Siinä tuli tehtyä 5 viikkoa putkeen töitä keskimäärin 6:na päivänä viikossa, 12h/päivä. Se oli tiukka setti, mutta kun kirja lähti esitarkastukseen oli fiilis myös aika hyvä.
Koko väikkäriprojektin sain pakettiin kolme viikkoa sitten (pdf). Pitkiä päiviä sen kanssa riitti loppuun saakka. Paljon kaikenlaista... ulkoasun muokkausta, kirjapainon ja toimittajan kanssa editointia, mediajuttuja + kaikenlaista sitä sun tätä hoitamista.
Ja lopussa tietysti itse väitökseen valmistautumista. Sitä voi mielestäni verrata hyvin siihen kauden (tai neljän kauden) pääkilpailuun valmistautumiseen. Olet tehnyt hemmetisti duunia, tiedät olevasi kunnossa, osaavasi asian, mutta sitten sinä tiettynä päivänä pitää olla valmis näyttämään oma osaaminen. Tietysti voit valmistautua ja vähän ennakoida mitä vastaväittäjä mahdollisesti on keksinyt (vähän kuin ratojen suunnittelu vanhoille kartoille), mutta lopulta et kuitenkaan tiedä mitä vastassa on ennen kuin h-hetkellä (kun saat kartan käteesi). Mutta jos/kun neljä vuotta on hyvin valmistautunut, niin hyvällä itseluottamuksella voi areenalle astua. Lisäksi järjestät toki itse vielä banketin (Karonkan) siihen kylkeen.

Mutta nyt se projekti on maalissa ja onnistuneesti. Fiilis on aika pirun hyvä, vaikka toki väitöksen jälkinen suurempi euforia on jo laantunut. Elämä ei ole kummallisemmaksi muuttunut, mutta olo on kyllä huojentunut. Ja sitä aikaa on taas illoissa ja aamuissa, kun ei ole pakottavaa tarvetta hoitaa väikkäriin liittyviä juttuja.

En ole toistaiseksi vielä parempaa tekemistä tuolle ajalle keksinyt kuin lenkillä käynnin. Ja puhutaan nimenomaan lenkillä käymisestä, ei tavoitteita, ei harjoitusohjelmaa, mutta monipuolisesti ja joku roti säilyttäen sitä mikä tuntuu mukavalta – tai no ei ne tonnin vedot aina niin mukavilta tunnu, mutta kun laittaa itseään ahtaalle, niin kyllä saa hyvän fiiliksen ja endorfiinit. Se tässä tärkeintä onkin (ja tietysti se, että voi syödä enemmän jäätelöä). Vanhojen hyvien aikojen vauhdeista ei voi kuin haaveilla, realismia ne eivät ole. Sen totesi lääkäri vuosiseurannassa tänäkin vuonna. Jos viidessä vuodessa ei elimistö palaudu, niin so be it. Näillä mennään, mutta ilon kautta. Aurinkoa.