lauantai 14. tammikuuta 2023

2022 sanoina

2022 – se oli urheilun kannalta melko haasteellinen vuosi. Vietin suurimman osan vuodesta telakalla, kun ensin maaliskuun alussa todettiin rasitusosteopatia häpyluussa ja elokuun alussa ristiluussa. Siinä välissä ehti joten kuten toipumaan – vaikka yhtään "normaalia" treeniviikkoa en ehtinytkään vielä tehdä – ja muutaman kisankin juoksemaan.

Maaliskuun alussa olin elämäni parhaimmassa (pitkän matkan) kunnossa. Tuntui, että pystyi tehdä mitä vain ja aina oli seuraavana päivänä palautunut – ja aikalailla tuli tehtyäkin. 150–160km viikkoja kohtuu hyvillä nousuilla/laskuilla ja aika paljon poluilla. Harjoittelu tuntui olevan erittäin hyvin tasapainossa rasituksen ja palautumisen osalta. Ensimmäinen rasitusosteopatia realisoitui kuitenkin lepäilyyn ja kuntoutukseen ennen kuin lumet olivat sulaneet, enkä tuota kuntoa päässyt missään ulosmittaamaan. Toki pitkälti niillä pohjilla mentiin sitten ne kauden kisat joihin viivalle pääsi. Aina pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Paljon jäi kuitenkin kisoja juoksematta – myös ne kaikki itselle tärkeimmät. Väliin jäi mm. SM-Maantiejuoksut, Sierre-Zinal, UTMB, Polku-MM:t ja kopallinen pienempiä kisoja.

Niihin startteihin kun pääsi viivalle, arvosti ja nautti erittäin paljon, vaikka kunto olikin kuin parvi variksia mansikkamaalla.

Kausi lähti lopulta toukokuun alussa Bodom Traililla käyntiin – alla oli 58km juoksua edellisen 7 viikon aikana, joten vanhoilla pohjilla mentiin. Siihen nähden ihan OK. Tämä oli samalla debyytti Salomonin teamissä.

Photo: Rami Valonen


Kesäkuun alussa Helsinki Half Marathonilla 1.14:32. Siinä kohtaa juoksua oli edellisen 3kk aikana takana saman verran kuin talvella tuli perus kahdessa viikossa.



Siitä viikko ja Jukolassa kulki fyysisesti ihan kivasti. Viikko eteenpäin juhannuksena Bledissä juoksin (yö)kympin 34', ja samalla viikolla myös ensimmäisen pitkän lenkin sitten maaliskuun alun.

Siitä pari viikkoa, heinäkuun ekana viikonloppuna NUTS Ylläs-Pallas, joka meni tilanteeseen nähden erittäin hyvin – edellisen 4kk aikana juoksua yht. 580km (ka. 36km / viikko) ja kaksi yli 60km viikkoa.

Photo: Rami Valonen

Tässä kohtaa tuntui, että ehkä tässä pääsisi vielä kohtuu kuntoon elokuun kisoihin. Seuraavat neljä viikkoa olikin hyviä treeniviikkoja, joskin rajoitetuilla juoksumäärillä. Tiirismaa Trail meni siinä treenien lomassa mukavana välipalana.


Mutta sitten elokuun alussa, 6 päivää ennen Sierre-Zinalia, vikassa kovassa treenissä ristiluun rasitusosteopatia realisoitui täysin yllättäen ja pyytämättä sellaiseksi kivuksi, että se oli game over.

Taas uusi kuntoutusjakso ja lopulta 7 viikon juoksutauko siihen. Tämän päätteeksi iski covid – oireet olivat lievähköjä, mutta toisaalta kesti parisen viikkoa ennen kuin menivät kokonaan ohi; ja näkyvien oireidenkin hävittyä rinnassa oli ajoittaisia tuntemuksia vielä 2-3 viikkoa, mikä osaltaan rajoitti tekemistä (sen jälkeen ei ole onneksi ollut mitään tuntemuksia). Samalla piti merkata harjoituspäiväkirjaan ensimmäiset sairaspäivät lähes kolmeen vuoteen.

Lokakuun lopussa uskalsin kuitenkin jo lähteä Helsinki City Trailille viivalle – en tosin race-moodissa, vaan enemmän nauttimaan tunnelmasta, koska takana oli 57km juoksua edellisen 11 viikon aikana.




Pari viikkoa myöhemmin, marraskuun alussa, oli vielä Kullamannen. Halusin juosta vielä reissiä, ja lähdin koittamaan mihin saakka vanhat pohjat vielä kantavat, vai kantavatko ollenkaan. Paskakuntoisena kisaaminen ei ole ehkä kaikkein viileintä coolia, mutta kyllä siinäkin fiilikseen pääsi. Ja jälleen kerran taustaan nähden yllättävän OK.

 
––––––

Fysioterapeuteilla tuli käytyä aika monta kertaa vuoden aikana (edelleen käyn) ja fyssarien ohjeistamia kuntoutusliikkeitä hinkattua kyllästymiseen asti (edelleen hinkkaan). Mutta jos vika on luussa, niin ei siinä mikään määrä kuntoutusliikkeitä itse luuta korjaa – on se sitten syy tai seuraus. Tietysti verenkierron ylläpitäminen auttaa toipumista, mutta.

Lopulta juoksua tuli vuoden aikana n. 2000km vähemmän mitä kahtena aikaisempana vuonna. Korvaavaa harjoittelua toki sitten enemmän, mutta kun katsoo juoksumääriä viikkotasolla, niin aika selvä peli.



Tähän harjoituskauteen on pitänyt lähteä vähän eri taktiikalla. Joulukuun kontrollikuvissa selvisi, että ristiluu on parantunut hyvin, mutta häpyluussa on edelleen vähän turvotusta – se on myös muutaman yksittäisen pitkän lenkin jälkeen hieman vaivannut – pääosin kuitenkin täysin oireeton. Korvaavaa / vaihtoehtoista joutuu tekemään lähtökohtaisesti enemmän ja pitämään juoksumäärät matalampina mitä viime talvena. Viime maaliskuun juoksukuntoon pääseminen tuntuu tällä hetkellä aavistuksen haastavalta. Toisaalta, ei haittaa vaikka ei olisikaan maaliskuussa elämänsä kunnossa – jos sitten vaikka kesäkuussa. Rakennetaan maltilla kohti kisakautta, jatketaan tukevia kuntoutusliikkeitä, ja osittain myös toivotaan, että tuo vaiva tuosta asettuisi. Treenit itsessään ovat menneet viime aikoina hyvin.

2023 kisakalenteri näyttää perin mukavalta. Töitä tehdään, jotta viivalle päästään ja mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Aurinkoa kohti



lauantai 7. tammikuuta 2023

2022 numeroina

Tällaisia numeroita kertyi vuonna 2022. Vertailun vuoksi myös edelliset 3 vuotta.  Tarkastelujaksot menevät tässä vuosittain (1.1.–31.12.).

Määrää 2022: (2021, 2020, 2019)

Harjoitustunnit: 412h (469h) (428h) (359h)

Nousumetrit jalkaisin (Strava): 72 518m (117 361m) (83 291m) (~50 000m)

Laajavuori: 143 kertaa (301) (261)

 

 

Matkaa 2022:

 

2022

2021

2020

2019

Juoksu:

3011km

5200km

5037km

3784km

Vaellus:

35km

36km

40km

46km

Hiihto:

27km

51km

123km

0km

Pyöräily:

1994km

35km

60km

353km



Lajeittain 2022:

 

2022

2021

2020

2019

Juoksu:

240h

419h

382h

282h

Suunnistus:

6,5h

11h

15h

45h

Vaellus:

12h

7,5h

8h

11h

Hiihto:

2,5h

4,5h

10,5h

0h

Pyöräily:

92h

1,5h

2,5h

12h

Vesijuoksu:

1,5h

0h

0h

0h

Uinti:

2h

0h

0h

0h

Voima:

56h

23h

11h

8h

Pelit ja leikit:

0h

0h

0h

15min



Suunnistusta 2022:

2022

2021

2020

2019

6,5h

11h

15h

45h

67km

120km

160km

459km



Kuukausittain 2022: kokonaismäärä, nousu~, juoksumäärä, juoksukilometrit (sis. suunnistus):

Tammikuu:

54h

12 000m

47h

569km

Helmikuu:

45h

14 000m

42h

527km

Maaliskuu:

30h

6900m

17h

215km

Huhtikuu:

30h

900m

3h

36km

Toukokuu:

32h

5300m

17h

212km

Kesäkuu:

26h

7700m

22h

273km

Heinäkuu:

43h

10 300m

36h

427km

Elokuu:

25h

4200m

7h

87km

Syyskuu:

29h

50m

0h

4km

Lokakuu:

35h

2200m

11h

132km

Marraskuu:

26h

5700m

19h

220km

Joulukuu:

39h

4400m

26h

309km



Muuta 2022, (2021) (2020):

Sairas: 16 päivää = COVID, (0) (0)

Rokotuksen jälkeisiä sydänoireita (lepo): 0 päivää, (13) (–)

Loukkaantunut (ei pysty juoksemaan): 0 päivää, (8) (23)

Rasitusvammaa (ei pysty juoksemaan): ~100 päivää, (10) (10)

Loukkaantunut tai Rasitusvammaa (pysty juoksemaan rajoitetusti): ~180 päivää, (20) (20)

Rasitusvaivaa (ei vaikutusta juoksumäärään), arvio: 30 päivää, (100) (100)

Totaalisia lepopäiviä (ei yhtään mitään treeniksi laskettavaa): 69 päivää, (55) (?)

Hieronta: 13 kpl, (14) (7)

 

Viikoittain 2022: juoksumäärä +nousu, pitkät ja semi-pitkät, muuta:

vko

Juoksu +nousu

Viikon >20km lenkit (vauhti/nousu)

Muuta

0.

145km + 2806m

20km, 20km, 20km, 38km, 16km(+1530m)

27.12.2021-2.1.2022

1.             

76km +1283m
(+27km ski)

27km

 

 

 

 

 

2.             

150km +4794m

23km, 20km, 36km(+1241m)

 

3.             

154km +2488m

21km, 30km, 22km, 40km

 

4.             

154km +3567m

20km, 20km, 31km, 20km

Himos Winter Trail

5.             

40km +569m

22km

rokote #3

 

 

 

 

6.             

161km +4553m

21km, 22km, 38km(+1261m), 22km(+1320m)

 

7.             

161km +3232m

22km, 24km(+1062), 26km, 36km(+1508km), 24km

 

8.             

166km +4234m

21km, 23km, 23km(+1087m), 41km(+1287m)

 

9.             

80km +1699m

30km (20k 3:50)

 

 

 

 

 

10.          

136km +4473m

22km, 35km (+1000m)

 

 

 

 

 

11.          

0km +0m
(+20' bike)

 

Rasitusvamman parantelu lepo

12.          

0km +0m
(+2h 41' bike)

 

Rasitusvamman parantelua

13.          

0km +0m
(+4h 53' bike)

 

Rasitusvamman parantelua
USN

14.          

0km +0m
(+3h 11' bike)

 

Rasitusvamman parantelua

15.          

6km +45m
(+3h 11' bike)

 

Rasitusvamman parantelua
SM-maantie

16.          

11km +935m
(+2h 59' bike)

 

Rasitusvamman parantelua

17.          

31km +3170m
(+4h 1' bike)

 

Rasitusvamman parantelua

18.          

36km +2195m
(+2h 56' bike)

 

Bodom Trail
Rasitusvamman parantelua

 

 

 

 

19.          

43km +591m
(+2h bike)

 

SM-Sprintti
Rasitusvamman parantelua

20.          

45km +877m
(+2h 2' bike)

 

Rasitusvamman parantelua

21.          

55km +589m
(+4h 7' bike)

21km

NUTS Karhunkierros 55km
Rasitusvamman parantelua

22.          

57km +986m

20km

Muutto ja uusi työ
Rasitusvamman parantelua

 

 

 

 

23.          

72km +597m

26km

Helsinki Half Marathon
Rasitusvamman parantelua

24.          

40km +1334m
(+2h 15' bike)

 

Jukola
Rasitusvamman parantelua

25.          

91km +1728m

20km, 20km, 31km (+1167m),

Bled 10km
Rasitusvamman parantelua

26.          

60km +2016m

23km (+1082m), 20km

Rasitusvamman parantelua

27.          

98km +2951m

27km (+1104m), 40km (+1090m)

NUTS Ylläs-Pallas 37km
Rasitusvamman parantelua

28.          

95km +2188m
(+2h bike)

24km, 30km (26k 3:38), 22km (+1094m)

Rasitusvamman parantelua

29.          

106km +1848m

22km, 23km, 28km (+900m)

Tiirismaa Trail
Rasitusvamman parantelua

30.          

104km +5070m
(+1h 31' bike)

25km, 34km (26k 3:32)

Rasitusvamman parantelua

31.          

87km +3088m

30km (+1216m)

Rasitusvamman parantelua

 

32.          

0km +0m
(+2h 11' bike)

 

Sierre-Zinal 31km
Uuden rasitusvamman parantelua

33.          

0km +0m
(+4h 5' bike)

 

Uuden rasitusvamman parantelua

34.          

0km +0m
(+6h 50' bike)

 

UTMB OCC 56km
Uuden rasitusvamman parantelua

35.          

0km +0m
(+6h 14' bike)

 

Uuden rasitusvamman parantelua

36.          

0km +0m
(+ 7h 19' bike)

 

Uuden rasitusvamman parantelua

37.          

0km +0m
(+ 4h 54' bike)

 

Aulanko TT 22km
Uuden rasitusvamman parantelua

 

38.          

0km +0m

 

Uuden rasitusvamman parantelua

+ vanha alkoi vaivaamaan uudestaan?
Covid-19

39.          

9km +160m

 

Vaarojen Maraton 43km
Uuden rasitusvamman parantelua

+ vanha alkoi vaivaamaan uudestaan
Covid-19 toipumista

40.          

22km +365m
(+ 2h 37' bike)

 

Uuden rasitusvamman parantelua + vanha alkoi vaivaamaan uudestaan
Covid-19 toipumista

 

 

 

 

41.          

26km +230m
(+ 5h bike)

 

Uuden rasitusvamman parantelua + vanha alkoi vaivaamaan uudestaan

42.          

40km +1004m

(+ 1h 45' bike)

23km

Salomon Helsinki City Trail
Edellisten vaivojen parantelua

43.          

39km +1208m
(+ 4h 12' bike)

 

Edellisten vaivojen parantelua

44.          

42km +859m
(+ 57' bike)

24km

Kullamannen
Edellisten vaivojen parantelua

45.          

23km +1082m
(+ 2h 26' bike)

 

 

46.          

73km +2222m

 

(PWT Mauritius)

 

 

 

 

47.          

54km +576m

20km

 

48.          

68km +1130m
(+ 1h 5' bike)

24km

 

49.          

71km +1614m
(+ 1h 4' bike)

21km, 27km

Lähentäjässä taas pieniä tuntemuksia pitkän lenkin jälkeen

 

 

 

 

50.          

92km +1600m
(+ 1h 30' bike)

25km, 30km

 

51.          

85km +2111m
(+ 1h 40' bike)

21km

 

52.          

25km +820m
(+ 15' bike)

25km

Covid tai nuha

 

 

Juoksumäärä viikoittain