sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Here Comes the Sun

...soi Radiossa, kun Laku päätti kahden viikon urakkaansa eilen. 2250 km Lakun mittariin ja 300 km omaan mittariin viimeisen kahden viikon aikana. Lakun 1,4 litran koneesta ei liiemmälti hyödytä koittaa ottaa suurempia tehoja irti, mutta omasta 75 millin koneesta yritettiin tehoja ottaa irti vähän enemmän. Välillä irtosi, välillä ei.

SummeriTouri kiersi siellä ja täällä, ja kaiken muun lisäksi jokunen karttakin tuli koluttua. Tuppukylä pääsikin jo eetteriin.
Varsin erinomaiset kaksi viikkoa kertakaikkiaan - myös harjoittelun osalta. Toki eilen piti sitten teloa varvas kantoon. Tälle päivälle suunniteltu juoksukisa piti jättää välistä ja huomenna pitää mennä röntgeniin. Muuten oikeinkin hyvä.

Satoa:

Iltarastit Ylläs









 
Iltarastit Kempele












Iltarastit Rokua













Sprint Joensuu 1













Sprint Joensuu 2












lepo

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Research In Motion-O

Suoritin tänään pienen (mutta sitäkin tieteellisemmän) tutkimuksen iltarasteilla (Motion-O på Svenska).

Tutkimusaihe:
Tutkimuksen kohteena oli oman yritykseni eli kehoni toiminta. Tarkemmin, kuinka monta gramman painoista hikipisaraa kehoni vähentää illan harjoituksen aikana.

Tutkimusmetodi:
Harjoitus koostui 45min suunnistuksesta ja 75min verkoista eli kestomusta oli yhteensä 120minuuttia.
Kävin vaa'alla juuri ennen harjoitusta ja heti harjoituksen jälkeen.

Tutkimuksen tulokset:
Tutkimuksen tuloksena oli tasan 2000. Sen verran gramman painoisia hikipisaroita kehoni vähensi päivän Research In Motion-O:n aikana.

Tutkimuksen rajoitukset:
Tutkimuksen aikana päästettyjen suolistokaasujen massan osuutta ei ole osattu arvioida, eikä niitä täten huomioitu tutkimuksen tuloksia muodostettaessa.

Yhteenveto:
Tutkimuksen tulokset olivat odotetut. Olihan tuo jo eilisen uutisia, kuten esim. täältä voi lukea.

Jatkotoimenpiteet:
Juopase pari litraa nestettä.


LÄHTEET

Taloussanomat. (2011.) Noudettu 26.7.2011 osoitteesta http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/07/25/rim-kulkee-nokian-tieta--irtisanoo-2-000/201110410/12.


LIITTEET

LIITE 1 Suunnistuskartta. SK Pohjantähti.:
Susikorpi - A-rata

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Tuppukylästä Twincityyn - Mädin maanantai

Niin keksin nohevan otsikon ja heti meni reisille. Aamulla kyllä kävin Tuppukylässä, mutta illaksi suunniteltu Twincityyn mittatilaustyönä räätälöity sprintti jäi aikatauluongelmien takia juoksematta. Pitää palata rajan pintaan myöhemmin. Korvaavana parin vaaran valloitus vähän ylempänä gränssenillä.

Tuppukylän timantti

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Half

Debytoin eilen puolen maratoonin matkalla Iissä. Tavoite oli juosta alle 1.12, tasaisesti 3.25 tonneja läpsyttäen, ja sitten 16km jälkeen kiristää. Puoleen matkaan meni juurikin aikataulun mukaan ja hyvinkin helpon tuntuisesti. Sykkeetkin oli vielä meikäläisen puolella. Sitten tulikin samantien maha kipeäksi ja juoksusta ei tullut enää mitn. Koitin vähän hidastaa, mutta ei auttanut. Puskan puolelle piti poiketa. Senkin jälkeen kipuilut magassa jatkuivat, joka teki juoksemisesta jokseenkin nihkeää. Ei siinä suuremmin menohaluja enää ollut, vaikka sinänsä varsin helpolta tuntuikin. Tiedä sitten oliko syynä aamuiset riisipuurot vai torstaina tankkaukseksi vedetty kilo mustikoita. Paska homma anyway.


1.        0:03:31,1    0:03:31,1
2.        0:06:50,2    0:03:19,1
3.        0:10:12,0    0:03:21,8
4.        0:13:35,7    0:03:23,7
5.        0:17:02,8    0:03:27,1
6.        0:20:33,2    0:03:30,4
7.        0:23:58,5    0:03:25,3
8.        0:27:22,2    0:03:23,7
9.        0:30:48,1    0:03:25,9
10.      0:34:16,7    0:03:28,6
10,55. 0:36:03,3   0:01:46,6 (3:25/km)
11,55. 0:39:45,3    0:03:42,0
12,55. 0:43:16,7    0:03:31,4
13,55. 0:46:58,1    0:03:41,4
14,55. 0:50:24,7    0:03:26,6
15,55. 0:53:55,3    0:03:30,6
16,55. 0:57:28,1    0:03:32,8
17,55. 1:00:59,9    0:03:31,8
18,55. 1:04:29,8    0:03:29,9
19,55. 1:08:01,6    0:03:31,8
20,55. 1:11:35,6    0:03:34,0
21,1.   1:13:11,6   0:01:36,0


Sen verran jäi hampaankoloon, että joku puolikas pitää vielä syksyn kalenteriin asettaa. 3.9 olis Finlandia-maraton Jyväskylässä - silloinhan ei taida olla mitään muuta. Reitinkin pitäisi olla selkeästi eilistä nopeampi.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

NFS

Tapani mukaan lähdin rauhallisesti liikkeelle, tarkoituksena lukea pari ekaa väliä valmiiksi. K-piste ei kuitenkaan piirtynyt suosiolla verkkokalvoilleni, vaikka tiesin tasan tarkkaan mistä kohtaa karttaa sitä etsiä. Kohta pian sen löydettyäni otinkin jo melkein leimaa ykköseltä. En ollut kuitenkaan ehtinyt juuri tarkemmin vielä eteenpäin lukea ja kakkoselle mennessä suunnistus laahasikin vielä jaloissa. Sain juonesta kiinni kuitenkin heti kakkosen jälkeen. Menin melko teknistä reittiä suoraan ja homma napsahti sujumaan niinkuin sen pitää.

Oli hauskaa. Nautin suunnistuksesta älyttömän paljon. Paha olo valtasi ruumiin - hyvä olo mielen. Tilanteet tulivat vauhdilla ja menivät vielä nopeampaa. Oli hektistä. Koko ajan tapahtui. Yleisö kannusti. Piti olla läsnä herkeämättä.

Suoritus oli hyvä. 5-6 välillä kiersin ~5sek ylimääräistä, koska sekoitin rastin koilispuolella olevan aidan ja muurin yhdistelmän rakennukseen. 15-16 välillä kiersin vikan rakennuksen vasemmalta, joka taisi olla aavistuksen (~6sek) hitaampi valinta. Noiden lisäksi tein varsinaista suunnistusvirhettä noin 3 sekuntia. Mutta ne mäet, ne ei näköjään noussu. Kahdella ylämäkivälillä hävisin nopeimmalle 13sek ja 17sek. Ehkä mun olisi pitänyt juosta se eka mäki loivemmin vasemmalta - ets. Niissä se ero kuitenkin tuli.
Kisahan oli tiukka kuin mikä. Tuloslista ei antanut armoa. Suunnistukseen olen suht tyytyväinen - fyysiseen panokseeni, aggressiivisuuteeni ja sijaan 10 en.
Tulokset ja GPS


itsestähän se oli kiinni



Tämän kauden tavoitteet eivät toteutuneet. Siihen on syynsä - tiedän niistä osan. Tarkemman analyysin aika on myöhemmin, vaikka kisan jälkeen onkin asiaa tullut pohdittua melkoisen kanssa. Mielessä pyörii jo asioita, jotka voin tehdä ensi kerralla joko paremmin tai toisin. Sprinttipanostus syventyy. Seuraava tavoite ei ole olla 10 parhaan joukossa SM-Pitkillä, vaan tehdä sitä mistä saan suuremman nautinnon - sprinttisuunnistaa.

Olo on vähän jännä. Kauden tavoitekisat on nyt juostu. Tai onhan se yksi kisa vielä juoksematta, mutta siellä en ole viivalla. Nälkää olisi kuitenkin kisailla. Ennen vanhaan tavoitekisat oli kisailtu syyskuun lopussa ja nälkää ei ollut enää yhtään - korkeintaan puolikas annos jälkiruokaa. Nyt on toisin. Nälkää olisi, mutta kisoja ei. 10.8 Asuntomessu-sprinttiä Kokkolassa ja 2.10 Mikonpäivän sprinttiä Tampereella. Siinäkö Suomen loppukauden sprintit? Pitääkö tässä nyt vetää kurahousut jalkaan ja lähteä metsään. Ei. Pakko hakea jotain muuta. Inovit reppuun ja merta edemmäs kalaan - ei siinä muu auta.
I feel the need... the need for speed.