keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

NUTS Hetta-Pallas 66km

Halusin kokea tänä kesänä yhden matkallisesti pitkän kisan (= pidemmän kuin Maraton). Kalenterin ja reittien tarkastelun jälkeen valinta kohdistui NUTS Ylläs Pallas 66km matkalle. Aikaisempi matkallisesti pisin lenkkini ikinä oli n. 45km (katumaraton+verkat), joten tiedossa oli 21 ennen kokematonta kilometriä ja myös kestollisesti ennen kokemattomia haasteita. Ensimmäinen ultrani – 66km (n. 1600m nousua ja 1400m laskua) – Hetasta Pallakselle:



Valmistautuminen:

Kuukausi ennen tapahtumaa itseluottamus ei ollut varsinaisesti tapissa, harjoitusmäärien oltua polvivaivan takia 60-70% luokkaa jo huhtikuun USN:stä lähtien. 18.6., tasan kolme viikkoa ennen, sain kuitenkin kirjoittaa Stravaan ”First run in 11 weeks with no pain in knee”, ja sen myötä ehdin tehdä pari kunnollista treeniviikkoa ennen kisaviikkoa, jonka otin hyvin kevyesti.

Edeltävät viikot

Koska kokemusta ei ollut tuollaisista matkoista eikä itse reitistäkään, niin tutkijan lähestymistavalla Scholar auki ja lukemaan aiheeseen liittyvää tutkimusta [mm. energia, vauhti, mäet, tunkkaus]. Ei soitellen sotaan vaan googletellen. Lisäksi kahlasin läpi muutaman blogitekstin aikaisempien vuosien kisoista, jotta sain paremman käsityksen reitin kulkukelpoisuudesta. Näiden ja reittiprofiilin perusteella sitten muokkasin itselleni jonkinlaisen taktiikan, sekä laskin alle kuuden tunnin tähtäävän tavoiteaikataulun 5h 56min (Hetta-Ketomella 152min 4:50/km + huolto 3min + Ketomella-Pallas 201min 5:50/km). Testailin myös kisareppua pakollisine varusteineen ja muutamilla eri juomaratkaisuilla.

Kisavarustus miinus juomat/energiat

Kisaenergiat:

Lopulta päädyin nesteytyksen osalta 1,5l juomatankkiin, jonka täyttäisin Ketomellan huollossa (31,5km). Lisäksi huoltoon olin varannut 2,5dl proteiinijuoman sekä desin vettä. Huollossa sai olla ja onneksi myös oli oma huoltaja, jonka ensiluokkaisella avustuksella varikkopysähdykseen ei kulunut juuri minuuttia kauemmin. Nesteytyksen osalta homma meni suunnitelmien mukaan eli yhteensä kisan aikana join n. 3,35l (=5,8dl/h). Ketomellan ollessa viimeinen huolto tunnistin riskin nesteiden loppumiselle loppumatkalla, joten join aika säästeliäästi alkuun, kuitenkin suunnitellun tasaisesti 20min välein. Viimeiset höyryt tankista imaisin Pallaksen nousussa, joten neste riitti sinne asti kuten pitikin. Maalissa pientä nestehukkaa toki silti oli. Kisassa käyttämäni urheilujuoman ollessa melko vähäsuolaista ja elektrolyytitöntä, heitin kahdessa kohtaa (n. 28km ja 50km) merisuolarakeita suuhun kramppeja ehkäistäkseni.  Energian osalta luotin urheilujuomaan ja geeleihin (+ huollon proteiinijuomaan). HH määrien suhteen tavoite oli saada n. 90g/h: 3l urheilujuoma 1600kcal + 2,5dl proteiinijuoma 180kcal + 4x geeli yht. 400kcal (n. 13km, 28km, 43km, ja 52km kohdalla). Tämän osalta meni lähes suunnitelmien mukaan – kolmannen geelin ”nauttiminen” oli sen verran nihkeää, että neljännen jätin lopulta kokonaan ottamatta. Lopulta kisanaikainen energiansaanti oli siis n. 2000kcal (350kcal – 85g hh/h). Kulutus arviolta 5000kcal luokkaa.


Race:

Kisapäivälle (perjantai) ei onneksi sattunut lauantain kaltaista paahdetta eikä torstain kaltaista sadetta. Lämpötila oli lähdössä 21C luokkaa ja maalissa about 24C. Ensimmäinen puolisko meni vielä suurimmaksi osaksi pilvessä, mutta jälkimmäinen puolisko oli sitten avotunturissa aikalailla kokonaan auringon alla. Jos olisi ollut paljon kuumempi, niin ehkä olisin ottanut vielä yhden puolen litran boobsin mukaan. Keskeinen taktiikka oli malttaa juosta riittävän rauhallisesti – sen verran paljon oli kunnioitusta edessä olevaa matkaa kohtaan.

Kisan alku oli varsin nopeakulkuista. Alkuvauhti oli hieman kovempi kuin olin suunnitellut Tomi Mikkolan pitäessä vauhtia, mutta sykkeiden ollessa siedettävällä tasolla päätin lähteä siihen vauhtiin. Mietin, että Tomi kokeneena kettuna varmasti osaa vauhdinjaon itseäni paremmin. 5km jälkeen päätin kuitenkin antaa hieman siimaa. Muutenkin jalat tuntuivat alussa vähän raskailta – kenties tankkaamisesta johtuen, mutta n. 15km jälkeen kulku parani selvästi. Pyhäkeron päällä (17km) olin Tomia minuutin verran perässä, mutta seuranneessa pitkässä loivassa alamäessä sain rullattua pikkuhiljaa eron kiinni.

Photo: Rami Valonen
Juoksu tuntui rennolta ja hyvältä, joten jatkoin hetken peesailun jälkeen omaa vauhtia edelle. Loppumatkan juoksin yksin. Tappurista Ketomellaan oli laskuvoittoinen ja mukavaa paikoin juurakkoista pikkupolkua. Tässä tuli sen verran eroa, että ehdin huollosta jatkamaan matkaa ennen muiden saapumista (video Ketomellasta). Ketomellan jälkeen olin n. 7min omaa aikataulua edellä (5,5min vauhdilla ja 1,5min huollolla).

Ketomellan huollon jälkeen oli hetken aikaa aavistuksen täysi olo (vatsassa), mutta se helpotti muutaman kilometrin jälkeen. Pilvet olivat pitkälti väistyneet ja lämpötila selvästi kohoamaan päin. Ketomellasta avotunturiin oli vielä jokseenkin puista varjoa, mutta viimeiset 28km sitten melkein kokonaan auringon alla. Jatkoin omaa vauhtia keskittyen kokemuksesta nauttimiseen ja maisemien katselun sijasta reittimerkintöihin ja edessä olevaan polkuun. Siinä missä alkumatkasta olin seuraillut sykkeitä, nyt vedin puhtaasti fiiliksen mukaan (koska ensin kello tilttasi ja sen jälkeen sykkeet näyttivät mitä sattuu), kuitenkin maltilla. Muutaman kerran vilkuilin taakse, että näkyykö ketään, mutta enemmän näkyi poroja kuin muita ihmisiä, kilpailijoista puhumattakaan. Tästä tiesin eroa olevan ainakin jonkun verran taakse. Juoksu tuntui suhteellisen hyvältä Nammalakuruun saakka (55km), mutta sen jälkeen alkoi selvästi matka painamaan. Polku oli monin paikoin varsin kivikkoista, välillä ihan rakkaa, joten jalan sovittamiseen ja ajolinjan valintaan sai keskittyä entistä enemmän. Vatsa oli myös hieman ilmoitellut itsestään tasaisin väliajoin Ketomellan jälkeen, joten pidin lyhyen taktisen pysähdyksen ennen Pallakselle nousemista. Pystyin kuitenkin, pahimpia rakkakohtia lukuun ottamatta, juoksemaan koko ajan – tai ainakin tekemään enemmän juoksua kuin kävelyä muistuttavaa liikehdintää. Oikeastaan koko matkalla ei tarvinnut tunkata kovinkaan paljoa, sen verran loivia nousut lopulta olivat.

Photo: Guillem Casanova

Pallaksen päällä olleen viimeisen kivikkopätkän otin melko varovaisesti, kun takana ei näkynyt ketään enkä halunnut siinä kohtaa enää teloa itseäni ulos. Viimeinen 3,5km lasku maaliin oli hyvää rollaattoribaanaa, mutta silti itselle kisan tuskaisin. Alamäkeen juokseminen sattui mahaan ihan pirusti – en tiedä oliko kramppia vatsalihaksissa vai vatsa muuten ihmeissään. Kovin vapautunutta rullailua ei lasku ollut, mutta viimeiset 500m tasaisella tuli taas oikein mukavasti. Kellon tiltattua en tiennyt tarkkaan kulunutta aikaa, mutta kellotaulusta pystyin sentään laskemaan, että hyvin tulee alle kuuden tunnin. Tässä kohtaa ensisijaisesti mielessä oli, että onnistuin läpäisemään tämän haasteen. Kuulutuksesta ja taputuksista havahduin siihen, että tulen myös ekana maaliin, lopulta ajassa 5.46:29 – 10min omaa aikataulua edellä.

Antoi siinä kokemuksen mukaisen fiiliksen.


Kisan jälkeen ensimmäiset 10 minuuttia olin melko uupunut. Mutta kun sai vettä ja vähän energiaa koneeseen, niin olo koheni melko nopeasti. Siinä linssikeitto ja alkoholiton olut upposivat aikalailla kuivaan peltoon.

Olin henkisesti varautunut siihen, että kisan jälkeen viikkoon en pystyisi tekemään mitään. Mutta palautuminen on sujunut todella yllättävän hyvin. Kisaa seuraavana päivänä pystyin jo juoksemaan melko hyvin ja kävin siinä 37km kisaa seuraten kävelemässä 3km ja juoksemassa 7km. Palautumisen varmistamiseksi kuitenkin viime päivät vain hyvin kevyttä lenkkeilyä.

Nyt on kilometrit 66 saakka koettu. Todella hieno kokemus. Nautin suuresti.
Miltäköhän 67 ja 68 tuntuvat?


Kiitos järjestäjille ja ennen kaikkea huoltajalle.

GPS
Tulokset

Kuvat

Photo: Guillem Casanova
 

Photo: Poppis Suomela


tiistai 20. huhtikuuta 2021

Ultra Sierra Nevada 2021

Olen haaveillut juuri tämän kisan juoksemisesta vuosia. Joulukuussa 2019 päätin muutaman vuoden vähemmän harjoittelun jälkeen vielä kerran harjoitella vähän enemmän tähtäimenä puhtaasti Ultra Sierra Nevada 2020 ja siellä Maratón-matka – halusin kokea sen ja halusin juosta siellä hyvin. Viime vuonna kisaa ei pystytty järjestämään ja lopulta käänsin harjoittelua "pikakomennuksella" maantie-maratonille. Kisan piti alunperin olla heinäkuussa 2020, mutta se siirrettiin ensin marraskuulle, ja lopulta vielä kertaalleen huhtikuulle 2021, jolloin järjestäminen onneksi onnistui – toki covid huomioiden (mm. aaltolähdöt yhteislähdön sijaan, maskipakko ekat 100m ja kisan aikana huoltoalueilla vaikka olisi juossut suoraan läpi sekä heti maaliviivan jälkeen – taitaa alkaa olla jo aika perussettiä nämä). Tavallaan harjoittelin tämä yksi kisa mielessä viimeiset 15 kuukautta – toki välillä pientä maraton sivuprojektia – ja haaveena se oli ollut mielessä niin pitkään. Parin siirron jälkeen lähtöviivalla olemisen kokemus oli todella vahva.

Tunnistan, että viimeiset kaksi viikkoa ennen kisaa jokseenkin jännitti. Ei kunnon puolesta, koska olin harjoitellut tätä varten sen verran hyvin kuin Flatlandissa nyt tällaista varten pystyy harjoittelemaan (puuttuu vain korkeus, isot mäet sekä pitkät nousut/laskut, eli kaikki oleellinen). Enemmän ehkä jännitti kaiken odottamisen jälkeen se, että varmasti pääsee lähtöviivalle asti, pysyvätkö orastavat jalkavaivat kurissa, onko K-testi negatiivinen, jne. Kun lähtöviivalle asti lopulta pääsi, olo oli varsin huojentunut. Lentojen siirtymisen takia pääsin pelipaikalle myöhemmin kuin olisin toivonut ja se toi hieman lisää hektisyyttä viimeiselle päivälle ennen kisaa. Sen verran kierroksilla kävin, että kisaa edeltävän yön nukuin todella huonosti, mutta kisa-aamuna olo oli siitä huolimatta suht freesi ja olin valmis kokemaan jotain mitä en ennen ollut kokenut. Se on pitkissä kestävyysurheilusuorituksissa ehkä parasta kun saavuttaa sen pisteen, jonka yli ei ole aikaisemmin mennyt ja siirtyy itselle tuntemattomalle alueelle, kun oma fyysinen ja henkinen reagointi on itselle epäselvää. Viime vuonna koin sen ensimmäisen maratonini aikana 35km kohdalla. Nyt oli uusi mahdollisuus. 

 

Ultra Sierra Nevada 2021 – Maratón
~37,5km, 2645m nousua, 1356m laskua.
Lähtö Quentarista (850m), maali Pradollanossa (2150m), korkein piste 2213m.

Covid-säädösten ja kansallispuiston rajoitusten takia reitti oli osaltaan muuttunut ja lyhentynyt ~2km aikaisemmista vuosista – ymmärtääkseni hieman teknisemmäksi, joten ajat eivät suoraan ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Arvioin kuitenkin (Jyväskylässä tehtyjen treenien perusteella), että Roberto Herasin aikaisempi reittiennätys 3.52 olisi suhteessa täysin tehtävissä. En ole vuosiin juossut tai harjoittelut korkealla, saatikka myöskään päässyt juoksemaan noin pitkiä nousuja/laskuja, joten aavistuksen puutteellisella perstuntumalla arvioin että hyvänä päivänä voisi 3.30-3.40 aika olla tehtävissä. Selkeää tavoitetta ei ollut – tarkoitus oli mennä ja nauttia, mutta vetää kuitenkin hyvin. Selkeästi huomasi, että Euroopassa ei paljoa kisoja ole järjestetty, sillä taso oli kovempi kuin ko. kisassa koskaan aikaisemmin. mm. Maratón-matkan voittaja Benedikt Hoffmann (2.20 maraton, ME:n haltija 10% vertikaalimaratonilla) on pärjännyt erinomaisesti kansainvälisissä polkujuoksuissa.

Race
Herätys 4h ennen starttia, aamupala, pakolliset varusteet (vuoristo-olojen takia) sekä juomat ja geelit juoksureppuun, 2h ennen starttia kohti lähtöpaikkaa. Kisan alkuun antoi vähän lisähaastetta, sillä minulla ei juuri ole ITRA pisteitä, enkä siten päässyt eliittiryhmään, jolle oli varattu lähtöpaikka muiden edeltä (covidin takia lähtö tapahtui aalloissa, 3 juoksijaa kerrallaan 5 sekunnin välein), ja lopuille oma lähtöruutu määräytyi lähtöalueelle saapumisjärjestyksessä. Alkumatkalle oli tarjolla varsin kapeaa polkupätkää, joten letkaan jumittamisen riski olisi ollut suuri, ellei lähtöalueelle menisi ajoissa. Siksi tein (kuten melkein kaikki muutkin) niin, että tuntia ennen starttia kun lähtöalue aukesi, menin samantien alueelle ja onnistuin poimimaan oman lähtöruudun heti eliittiryhmän takaata. Siinä oli sitten lähtöä edeltävä tunti kökötettävä parin metrin alueella – siinä ei paljoa verrytelty saati lämpöä pidetty yllä. Jossain vaiheessa hampaat kalisi kun oli niin kylmä. Eliittiryhmä sai verrytellä vapaasti ja tulla lähtöalueelle paria minuuttia ennen starttia – olisi kelvannut.

Ensimmäinen nousu (6km +600m) alkoi 500m juoksun jälkeen, joten siihen iskeminen ilman alkuverryttelyä oli jokseenkin brutaalia. Pääsin lopulta liikkeelle heti eliittiryhmän perään vain 20 sekuntia ensimmäisten jälkeen. Ekalla 700m matkalla kinnasin itseni letkan hännille, mutta aika pian kävi selväksi, että kärkiletkan vauhtiin ei ollut järkeä lähteä, vaan ottaa ainakin ekat 10min easymmin, kunnes saisi vähän lämpöä päälle. Tyydyinkin ihan omaan yhden hengen letkaan heti siinä kohtaa. Laskeskelin, että edellä meni 7 juoksijaa ja reippaan alun jälkeen taaksekin oli 50m gappia. Jostain syystä alaselkä meni hapoille (tai alkoi sattumaan) alle 10min juoksun jälkeen, ja vaivasi myöhemminkin jyrkissä nousuissa.  Nousun päällä olin edelleen samalla sijalla – oli muuten satumainen fiilis, kun tiheässä sumussa näkyvyys oli jotain 30m luokkaa, siinä sai olla aika tarkkana reittimerkintöjenkin kanssa. Seuranneen pitkän laskun (7km -700m) juoksin kisan parasta vauhtia ja nousin sijalle 4. Juoksin tuon alamäkipätkän rennosti, mutta kenties silti liian kovaa. Pirun vaikea sanoa, kun ei ole kokemusta. Ainakin se tuntui laskun loputtua reisissä, toki olisi saattanut tuntua vaikka olisi juossut hiljempaakin. Ensimmäisessä virallisessa väliajassa 13,8km (760m) kohdalla (69min) olin 2:25 kärkeä perässä.

Pätkä 14-21km (+500m, -230m) oli hienoa ja vaihtelevaa. Teknistä polkua, vesikanaalin pohjaa, kolme lähes pilkkopimeän tunnelin à 100m läpijuoksua/hiipimistä, yksi lyhyehkö seinänousu ja yksi lyhyehkö todella jyrkkä ja vaativa lasku. Sumu oli jäänyt edellisen harjanteen päälle ja sivusilmällä pystyi havainnoimaan, että nyt olisi maisemia tarjolla. Nousuissa ja tasaisemmilla pätkillä jäin tasaisesti, alamäkiosuudet tulin kärjen kanssa samaa vauhtia. Vesikanaalissa tein pienen virheen, kun en huomannut nousta oikeasta kohtaa ylös ja juoksin hieman pitkäksi (~25sek pummi), samalla pitkässä laskussa ohittamani Alvaro Gomez sai kiinni ja heti seuranneessa seinänousussa (150m +65m) jäinkin sitten heti puoli minuuttia hänelle. 21km (1030m) kohdalla olin ~8:20 kärkeä perässä. Alamäet olivatkin sitten tässä kohtaa pitkälti juostu, ja alkoi vajaa 16km mittainen lähes jatkuva ylämäki.

Pätkä 21-25km oli melko tiukka, 4km +620m (vikat 2,5km +400m). Sain tässä Gomezin ensin melkein kiinni, kunnes jyrkimmässä osiossa taas hiukan jäin. Nousu tuntui vielä ihan OK:lta jaloissa. Toisessa virallisessa väliajassa 25km (1650m) kohdalla (2h39min) olin 14min kärkeä perässä.


25-32km (6,5km +350m) oli tasaisen monotonista nousua tien reunassa. Sumu palasi ja näkyvyys meni. Kovaa pohjaa, mutta tässä kohtaa huomasin, että omat jalat oli käytetty. Pätkä tuntui tavallaan helpolta, mutta samalla pirun vaikealta – jalat olivat tönköt ja tuntui, että kaikki "jousitus" oli käytetty lihaksissa ja jänteissä. Ehkä tuossa alkoi korkeuskin vaikuttamaan. 32km (2000m) kohdalla oltiin noustu sumun yläpuolelle ja vuoret siinsivät silmissä, olin ~19min kärkeä perässä (+1min Gomeziin) – kärjessä Hoffman ratkaisi voiton tuolla pätkällä. Tämän jälkeen päästiin onneksi metsäpolulle, juoksu ei nyt varsinaisesti helpottanut, mutta sai sentään hieman vaihtelua askeleeseen. 3km polkupätkällä sain Gomezin kiinni, mutta ero kärkeen kasvoi tasaisesti reilu 3min lisää. 35km (2120m) kohdalla ero ~22:20. Seuraava 1,5km oli suhteellisen helppo profiililtaan, mutta enpä saanut juuri kiriä aikaiseksi – jalat eivät vastanneet yhtään, ja Gomez kiri karkuun. Toisaalta itselle ei tässä kohtaa ollut pienen pientäkään väliä olisinko maalissa  neljäs vai viides. Nautin. Viimeiselle kilsalle tarjosi 800m pehmeää nilkkojen yläpuolelle upottavaa sohjolunta + tietysti pienen loppunousun lumessa (200m +60m).

Maalissa olin 5. 24min voittaja Hoffmannia perässä, oma aika 3.47:24 – kaikki täysin itselleni irrelevantteja numeroita tuossa kohtaa. Pitkäaikainen haave oli toteutunut, olin nauttinut, olin tyytyväinen juoksuuni. Fiilis oli 100/100.


Muista numeroista, omalta osaltani kilpailun nopein kilometri 3:14, hitain puolestaan 12:04, keskivauhti aika lähelle 6min/km. Keskisyke 159 on lähellä alempaa (syke)kynnystä, vielä juuri pk2 puolella sykkeiden osalta, viimeisen kerran tuon yläpuolella syke kävi 25km kohdalla, joten aika selvää, että olin (= jalat) lopussa kantannut aika pahasti. Olin silti edelleen tyytyväinen juoksuuni. Lähtökohdat on huomioitava, Top3 ovat pitkälti ammattilaisia (+ muutenkin itseäni kovempia urheilijoita), ja omat olosuhteet valmistautua tällaiseen kisaan mahdollistivat tiettyyn pisteeseen asti. Se piste tuli tsekattua – oli sen arvoista. Siinä on jotain maagista kun vanhat haaveet muuttuvat uusiksi kokemuksiksi.

 


 

maanantai 18. tammikuuta 2021

2020 - kirjaimia

Semmoinen vuosi. Muutama sana muistoksi.

Ei tullut viimeistä valssia vielä, vaikka vuoden alussa se olikin ajatuksena. Päätin tammikuun alkupäivinä, että treenaan vielä kerran vähän enemmän, vähän paremmin, muu elämä sekä työkuormitus ja -rajoitteet huomioiden. Siinä kohtaa ei ollut SARS-kakkonen vielä esiintynyt Helsingin Sanomissa edes alaviitteenä, joten odotuksena oli hyvin toisenlainen vuosi kuin mitä siitä lopulta tuli – aikalailla kaikilla sektoreilla. Kuten yleensä leffoissakin, tässäkin tapauksessa kakkososa osoittautui ensimmäistä paskemmaksi. Kun homma alkoi aueta, niin ensinnä peruuntui lähes kaikki kotimaan työmatkat ja kaikki ulkomaanmatkat. Jokseenkin perverssiä, että tämän vuoksi itsellä oli huomattavasti paljon enemmän aikaa ja energiaa harjoitteluun käytettäväksi kuin normaalitilanteessa, enkä usko että olisin päässyt vastaavaan kuntoon, jos kaikki olisi pyörinyt normaalisti. Toisaalta, olin asettanut itselleni tasan kolme tavoitetta – kronologisessa mutta käänteisessä tärkeysjärjestyksessä: Tiomila, Jukola, USN. Niistä ei sitten lopulta toteutunut yksikään. Siksi pitikin löytää vaihtoehtoisia tapahtumia oman kunnon testaamiseen ja elämyksien hakemiseen. Näitä oli lopulta oikeastaan vain kaksi tai kolme. Pari maratonia + Himos Trail. Yhtäkään näistä ei ollut alunperin tarkoitus juosta. Esim. ensimmäistä kertaa ajatus Maratonin juoksemisesta 2020 aikana tuli mieleen toukokuun puolen välin paikkeilla kun USN siirrettiin heinäkuulta marraskuulle. Siinä kohtaa Tiomilat ja Jukolat oli peruttu jo hyvän aikaa sitten, joten jotain piti keksiä. Kalenterista löytyikin siinä kohtaa Yyteri Maraton, joka oli tosin jo kolmen viikon päästä, joten erityisempi valmistautuminen jäi aika lyhyeksi. Onneksi talven ja kevään lenkkeilyt olivat kuitenkin menneet muuten aikalailla suotuisasti.


Lähtökohta tammikuun alussa ei ollut mikään erityisen häävi. Olin viimeksi harjoitellut yli 4000km vuodessa 2011 ja harjoitellut yli 400h 2014. Useampia vuosia on tullut keskityttyä enemmän aivan muihin asioihin, mutta jonkinlaista kuntotasoa kuitenkin ylläpidetty. Kroppakaan ei varsinaisesti ole ollut kovin vastaanottavainen harjoittelulle, mutta viimeisen vuoden-kahden aikana kuitenkin merkkejä paremmasta on ollut ilmassa, ensimmäistä kertaa sitten 2012 tammikuun. Varmasti osittain senkin takia motivaatio harjoitella vähän enemmän ja paremmin siirtyi tänä vuonna teoiksi asti.

Näiltä pohjilta lähdettiin siis rakentamaan "vielä kerran" projektia. Lisäksi joulukuussa, pari viikkoa Kiinan reissun jälkeen, olin ensin viikon verran 24/7 paskalla ja sen jälkeen kaksi viikkoa kaamiassa flunssassa – kuumettakin oli ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. Sen jälkeen pelkkä sisätiloista poistuminen tuntui sekä piristävältä että raskaalta, ja arvosti taas kerralla enemmän sitä kun pääsi hölkälle. Sanomattakin lienee selvää, että tammikuussa kunto oli vähän allapäin ja muutamassa ratatreenissä saikin laittaa MK:lle, että pysyi vaimon perässä. Mutta, vuosi oli vasta alkanut ja tavoitteisiin oli aikaa. Intoa oli, mutta jonkinlaista järkeä lähtökohdat vaativat.

Tein suunnitelman: ensin pari viikkoa totuttelua, sitten siitä eteenpäin kolmen viikon rytmityksellä, siten että jokaisella kolmeviikkoisella viikkokilometrit olisivat +10km edelliseen verrattuna. Totuttelun jälkeen optimistina arv(i)oin lähtötasoksi 110km / viikko, ja siitä se lähti. Viisi kolmeviikkoista meni jotakuinkin melkein täysin suunnitelmien mukaan muutamaa plus-merkkistä lipsahdusta lukuunottamatta – viimeinen siis reilu 150km / keskiarvoilla. Varmastikin onnistunein talviharjoittelukausi ikinä – ei vammoja. Tammikuusta kun selviytyi läpi, niin kunto alkoi kohoamaan hitaasti mutta varmasti. Motivaatio kohosi samassa suhteessa – oli pirun mukava käydä lenkillä kun juoksu tuntui hyvältä ensimmäistä kertaa 8 vuoteen, ja oikeastaan koko ajan. Yllätyin isosti kuinka hyvin ja nopeasti tunsin palautuvani harjoituksista vaikka km-määrät olivat selvästi korkeampia kuin kertaakaan 2011 jälkeen. Harvassa olivat ne treenit, joissa ei tuntenut olevansa valmis kyseiseen sessioon. Tiedä sitten oliko vaikutusta vai enemmän mutua, mutta #itujajugurttiin lopetin lihansyönnin 2019 lopussa, ja koin siitä selkeää hyötyä palautumisen nopeutumiseen yksittäisistä harjoituksista ja yleiselläkin tasolla.


Progressio



Yyteri Maraton
Kauden ensimmäinen kilpailu (joskin lähdin viivalle enemmän tutkimusmatkailu- kuin kilpailumielellä) osui kaksi viikkoa viidennen kolmeviikkoisen jälkeen (koska muut kisat olivat sitä ennen peruttu). USN:n siirron jälkeen Yyteri Maraton löytyi kalenterista ja lopullisen päätöksen osallistumisesta tein kaksi viikkoa ennen, hyvin menneen pitkän testijuoksun jälkeen. Olin muutamaa päivää aikaisemmin ilmoittautuessa ajatellut, että 2.40 alitus olisi hyvä tavoite, mutta tuon Adioksilla juossun (33,2km 3:39/km + verkat) treenin jälkeen jopa 2.35 aika tuntui mahdolliselta.
Maratonia varten pikatilasin kuitenkin nettikaupasta Vaporflyt, jotka sain pari viikkoa ennen Yyteriä – totuttelu niillä jäi aika vähäiseksi. Samaten vähäiseksi jäi totuttelu juoma/energiapuoleen. Ei ollut sellaiseenkaan ollut tarvetta ~10 vuoteen. Muutaman lenkin ehdin tehdä, jossa nautiskelin energiajuomia lenkin aikana; testasin myös geelejä pari kertaa, mutta niistä meni pakki sekaisin. Itse kisa meni lopulta melko vähillä nesteillä ja energioilla. Aika noviisina siis tuli lähdettyä ensimmäiselle Maratonille. Itse juoksu oli erinäisiä vaikeuksia, mutta pystyin ja jaksoin raastaa loppuun asti ja 2.35 alittui selvästi – 2.33:41 debyytti. Maratontyytyväisyys oli läsnä. Tällaisia ajatuksia siitä kisan jälkeen kirjoittelin ylös:



Muistan, että 35km kohdalla ajattelin, että tästä eteenpäin on ns. uncharted territory – tätä pidemmälle en ole koskaan juossut, mitäköhän nyt tapahtuu, fyysisesti ja henkisesti? Sellainen fiilis, joka on aina kokemisen arvoinen (ja jonkalaisia haluan kokea myös vielä tulevaisuudessa).


Maratonista palautuminen sujui odotuksia nopeampaan, joskin kisassa kipeytyneet pohkeet ja jalkapohjat olivat useamman päivän aika kirrillä. Viikkoa myöhemmin olin ns. hupijukolassa viivalla. Aamuyön tunteina rymysin itselleni murtuneen kylkiluun ja edessä oli kauden ensimmäinen suunnittelematon harjoitustauko. Pari viikkoa meni toipuessa, jonka jälkeen treenasin viikon verran, kunnes viikon vikalla lenkillä – 30km pikkupolkuja ja sateen jäljiltä pirun liukkaat juurakot – hiukan ennen kotia vapaana ollut koira lähti perään, käännyin katsomaan, astuin juurakkoon, liukastuin, kaaduin ja taas meni kylkiluu. Toinen parin viikon tauko siihen. Sen jälkeen ei meinannut millään lähteä juoksu sujumaan. Tuntui melko nihkeältä seuraavan kuukauden ja jalatkin vähän oireili. Ensimmäinen merkki paremmasta oli Himos Trail, joka meni siihen väliin selkeästi odotuksia paremmin. Tässä vaiheessa ajatuksissa oli kuitenkin lähinnä marraskuulle siirretty USN, mutta sain siitä kipinää ja seuraavat kolme viikkoa meni taas ~140km keskiarvolla; samalla rupesin harjoittelemaan treenien aikana urheilujuoman ja geelien nauttimista. Tosin alkuun alkukesän kunto tuntui edelleen kaukaiselta enkä juuri ollut ajatellut toista maantiemaratonia tälle vuodelle; toisella viikolla meinasin jo heittää pyyhettä kehään, kun ei tuntunut juoksu lähtevän ollenkaan – jaksoin muutamassa treenissä 20km OK-vauhtia, mutta sitten leikkasi jalat kiinni. Mutta, eipä mennyt siitä kuin viikko kun aivan yllättäen kunto palasi ja pitkä lenkki 35km sujahti helpon tuntuisesti 3:34/km keskarilla. Huokaisin ja otin sittenkin välitavoitteeksi tasan 4 viikon päässä olleen SM-maratonin.


Pistin mäkijuoksut tauolle ja kovensin hiukan harjoittelua – ehkä liikaakin. Koska alla oli kolmeviikkoinen (melko reippaalla viimeisellä viikolla), otin alkuun yhden kevyen 43km viikon, jonka jälkeen yhden 126km viikon, sitten parilla kovemmalla treenillä höystetyn 64km viikon, ja sitten olikin jo kisaviikko vuorossa. Avaintreenit tuon viimeisen 4-5 viikon aikana alla; lisäksi harjoittelin enemmän nesteen ja energian nauttimista treenien aikana – sain mahan kestämään urheilujuomaa, mutta en vieläkään geelejä:

5 - 133km:
Ti: 3x3km (3:20/km) + 1x1km (3:05/km), pal 3'
Pe: 39km (3:37/km – 35k 3:34/km)

4 - 43km: –

3 - 126km:
Ma: 10x 400m/200m (ka. 75''), pal 200m (~50'')
Ke: 3x3km (3:20/km) + 1x1km (3:12/km), pal 2'
La: 35km (3:36/km – 32k 3:33/km)
Su: MPS sprinttisuunnistuskisa (15' MK)

2 - 64km:
Ti: JNC sprinttisuunnistus"kisa" (13' MK)
To: 2x 3.15km (3:14/km & 3:17/km ), pal 2'
La: 26km (3:35/km – 24k 3:33/km: 7,2k 3:38/km + 4k 3:19/km + 7,2k 3:39/km + 3,2k 3:17/km + 2,4k 3:40/km)

1 - 77km:
Ke: 2km (3:15/km) + 1,6km (3:13/km), pal 2'
La: Maraton


SM-Maraton
Ennen kisaa maratoninnostuneisuudessa uskoin 2.29 alitukseen, mutta ei mennyt edes alle 2.30, joka oli maratontavoittelevaisuuden minimitavoitteena. 2.29 vauhdissa olin vielä kolmen kierroksen jälkeen, mutta kramppien oireet pakottivat hidastamaan sen verran, että viimeinen kierros venähti pitkäksi. Pettymys oli päällimmäinen tunne maalissa. Ei ollut paras päivä fyysisesti, ei optimaalinen vauhdinjako, eikä reittikään nopeimmasta päästä lukuisine 90-mutkineen ja kierroksella ohitettavineen. Varsinkin vikalla kierroksella häiritsi, kun piti välistä pujotella ja ottaa minispurtteja, jotta pääsi sopivasta välistä ohi, ja mutkissa meinasi aina krampata kun jalka tuli vinossa maahan, joten ne piti ottaa varovaisemmin myös (#maratonselitteleväisyys). Toki olosuhteet muuten lokakuun alkuun olivat melko ihanteelliset - aurinko ainakin paistoi ja ennätyksiä juostiin laajalla rintamalla. Maalissa olo oli kuitenkin turhan freesi, ei pystynyt antamaan kaikkea tielle. Olin odottanut sitä fiilistä, kun saa alkaa raastamaan viimeisiä kilometrejä, mutta enpä siihen olotilaan päässyt, koska kramppiuhan takia en uskaltanut mennä all out kuin viimeiset 400 metriä. 2.30:26 ja sija 6. Kenties viimeisen kuukauden treenit olivat kokonaisuudessaan liian kuluttavia. Tällaisia ajatuksia siitä kisan jälkeen kirjoittelin ylös:


Palautuminen Maratonista sujui taas yllättävän nopeaan ja yhden kevyemmän viikon jälkeen jatkoin harjoittelua normaalisti ja otin mäkijuoksut takaisin ohjelmaan. Tässä vaiheessa oli vielä kalenterissa USN marraskuun lopulla, joten harjoittelu keskittyi taas siihen kuukauden Maraton-projektin jälkeen – USN oli kuitenkin alun alkaen se kauden päätavoite, joskin nyt eri ajankohdassa. Harjoittelin marraskuun puoleenväliin asti kohtuulisen hyvin erinäköisten rasitusvaivojen kanssa kunnes tuli tieto, että USN on peruttu vuodelta 2020. Se oli melkoinen pettymys, joskaan ei enää tullut suurena yllätyksenä. Otin siihen kohtaan parin viikon ylimenokauden.


Mitä seuraavaksi
Jatkuuko harrastus? kysyi eräs kokeneempi Maratonmatkojen myöhäisherännäinen SM-maratonin jälkeen. Silloin ei ollut itsellä hajuakaan, ja jos jatkuisi niin mikä harrastus. Mutta, USN on vielä valloittamatta, joten onhan se jatkettava. Ja kun se on ajatuksissa, niin miksei muutama muukin urheiluhenkinen tapahtuma kalenteriin sopisi. Ennen kaikkea nautin suunnattoman paljon siitä kun juoksu tuntuu hyvältä niin pitkä ajan jälkeen. Nähtäväksi jää mitä lopulta sitten järjestetään ja pysynkö ehjänä, mutta 2021 elämyskalenterissa on jo merkintä jos toinenkin. Ja jossain vaiheessa tekisi kyllä mieli ottaa ihan Maraton-projektikin (pidempi kuin kahden viikon tai kuukauden). Josko tästäkin tekstistä jotain oppisi jatkoa varten.