maanantai 29. kesäkuuta 2015

Palautetta

"Kyllähän se sun juoksu näytti aika toispuoleiselta"
"On se sun juokseminen joskus terävämpääkin ollut"
"Oli sulla vähän erilaiset liikeradat jaloissa"
jne..
mm. Tällaista palautetta sain Loviisan huippuliigan kisan jälkeen. Enkä ihmettele. Perjantaina hyppelin leikkipuistossa eri korkuisten pöllien päälle yhdellä jalalla. Vasemmalla jalalla pääsin 20cm korkeammalle kuin oikealla. Veikkaisin, että kyseessä vähän voima-, mutta enemmän hermotus ero. Nuo hyppelyt olivat melko lailla ensimmäiset terävät liikkeet, jotka olen uskaltanut tehdä tähystyksen jälkeen. Tosin ei sitä juoksuakaan ihan hirveästi takana vielä ole. 30-42km viikot kesäkuussa + viime viikon huikea 56km. Niitä edeltävät juoksut olikin sitten pääsiäisenä.

Kesäkuu

Viikonlopun paras tai ainakin mukavin palaute tuli kuitenkin itseltä, kun totesin, että pitkästä tauosta ja vähäisestä suunnistamisesta huolimatta suunnistusajatus oli aika hyvin hallussa. Tekeminen oli hallittua ja viikonlopun kisojen virheet jäivät yhteensä 15sekuntiin (route choices included). Siihen olen tyytyväinen. Vauhti oli odotetun heikkoa, mutta jos ero kaventuu samaa vauhtia kuin lauantaista sunnuntaihin, niin hyvä.

Huippuliiga Loviisa:
http://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2015_loviisa/kilpailijat/26/
-Melko tasaista suorittamista alusta loppuun. Joitain sekunteja tappiota reitinvalinnoissa + 3:sen aidan ylityksessä.
-Paras rastivälisija (12) välillä, jolla hävisin eniten kärkeen (+12sek)... häh?

Fin5 Lieto:
http://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2015_fin5/kilpailijat/9/
-4:lle koukku. Muuten hyvä veto.
-15-16 välillä kone leikkasi kiinni aivan täysin, kuten väliajoista näkyy.

Semmosta suorittamista viikonloppuna.

Fin5 happo (kuva: Jamo)

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Jukola'15

Jukolassa on jotain taikaa ja fiilistä, jota muualla ei koe. Joka vuosi. Tänä vuonna omat suuret fiilikset syntyivät yksinkertaisesti siitä, että pääsin juoksemaan. Oma osallistuminen oli aika pitkään vaakalaudalla polvioperaation jäljiltä, ja Jukola oli ylipäätään kuudes kerta tänä vuonna kun pääsin kartan kanssa metsään. Onneksi maastotyyppi oli tuttuakin tutumpi, joten tiesin, että mitään vanhoja hiekkakuoppia yllätävämpää ei voi tulla vastaan.

Lähtökohdat huomioiden olen melko tyytyväinen omaan tekemiseeni. Virhettä tuli puolisentoista minuuttia - pääosin epäsuoraviivaisena etenemisenä väleillä. Rasteille en juuri virhettä tehnyt, ojan mutkaa (13.) lukuunottamatta. Kisarutiinin puute silti näkyi. Varsinkin alkumatkasta oli haasteita saada kunnon karttakontaktia ja se olikin aika suurella pensselillä maalailua. Mutta 5:sen jälkeen sain ajatuksen paremmin hallintaan.

Fyysisesti jäin vähemmän kuin odotin. Keuhkoja ei ollut nimeksikään, eikä jaloissa mitään hermotusta. Se oli vakionopeudensäädin päällä koko ajan. Jonkin verran piti polvea varoa, erityisesti kivikoissa ja alamäissä menin aika varovasti, mutta sen suuremmin se ei kisan aikana vaivannut. Enemmän vaivasi edeltävän tiistain suunnistuksesta jökkiin mennyt saman jalan pakara-takareisi akseli. Kisan jälkeen kolottikin sitten lihaksia melko lailla paljon. Josko juhannukseen mennessä helpottais. Alla reitti ja väliajat. Suhteellisen stabiilia menoa.

Jukola 2015 - 5.osuus
Väliajat
 Muuttumisleikki (kuvat Ilkka Saarimäki):

Ennen

Jälkeen




torstai 11. kesäkuuta 2015

Back on track

Niinhän siinä vierähti 1,5 kuukautta niin että puuhun tuli lehti ja nurmikko alko vihertää. Kesä ei kuitenkaan ehtinyt tulemaan. Ehkä ensh kauel sit.

Polvioperaatio oli onnistunut ja toipuminen meni / on mennyt hyvin. Kuusi viikkoa ja 2 päivää sitten oli operaatio, ja nyt olen juossut 1,5 viikon verran. Sitä ennen ehdin jo muutaman kerran altaaseen ja kuntopyörän selkään. Ekat kaksi viikkoa meni täysin leväten. Toki kuntoutusjumppaa tuli tehtyä päivittäin kerran tai kaksi - ja on tullut edelleen koko toipumisajan. Lihakset ovat olleet suhteettoman jökissä tehtyihin harjoituksiin nähden pidemmän tauon jälkeen, ja huoltoa on saanut tehdä vähintään saman verran kuin harjoitellakin. Jukolakuntoa on viritetty seuraavan ohjelman mukaan:







Alkuviikosta kävin vielä lekurilla ja fysiolla lopputarkastuksissa, ja nyt palaillaan sitten pikkuhiljaa normaalin harjoittelun pariin. Mutta sitä ennen: Jukola ja 5.osuus.