tiistai 14. syyskuuta 2010

PWT - A' Phìob Mhòr

Viikonloppuna tehtiin pikavisiitti Skotlantiin, jossa ohjelmassa oli kuninkaiden puutarhaa, labyrinttiä ja Perthin keskustaa säkkipillien säestyksellä, PWT:tä siis.

Homma lyötiin tulille perjantain karsinnalla, jossa rahvas joutui karsimaan pääsystä lauantain finaaliin. Aateliset juoksivat alle saman radan omana prologinaan ilman karsiutumisen mahdollisuutta. Scone Palacen puistikossa käyty kisa oli yllättävän haastellinen. 150 vuotta vanhat puut alkoivat olemaan sitä kokoa, että niiden kuvaaminen kartalle ei välttämättä ollut kaikkein yksiselitteisintä puuhaa, ainakaan siinä vaiheessa kun oksat ja lehdet laskeutuivat maahan asti 10 metrin säteellä rungosta. Pikkukoukkua tulikin survottua siellä sun täällä, yhden huonon reitinvalinnan säestyksellä yhteensä minuutin verran, mutta sama oli meininki muillakin, ja karsinnasta irtosi niukka voitto. Aatelisten prologissa aika olisi riittäänt viidenteen sijaan.

Tulokset ja reittihärveli (aateliset)

Loppuverryttelyksi oli pieni kuusiaitalabyrinttisuunnistus:




ja videot siitä.


Finaali käytiin Perthin keskustassa alueella, joka 1:4000 mittakaavaisena vei alle yhden neljäsosan A4:sesta. Tunnelma oli rahvaalle ainutlaatuinen. Kävelykatua, pieniä kujia, paljon yleisöä, vielä enemmän ihmettelijöitä ja yleistä populaa kaduilla, screenit ja muut, sekä kaikki tunteva Forsberg hehkuttamassa. Kun lähtökynnykselläkin sai istuskella hotellin baarissa manu-everton peliä katsellen, niin oli puitteet kohillaan. Eikä bankettikaan jättänyt kylmäksi.

Kisa oli succeee. Kunhan löysin ykkösvälin kartalta homma alkoi sujumaan kuin itsestään. Sujuvuus oli tapissa ja homma reilusti edellä koko ajan. Virhettä laskin 5 sekuntia + toisen samanmoisen reitinvalinnoista. Ja kerrankin kävi niin, että tuli oltua sen sekuntiryppään edellä ja siinä samalla kavuttua podiumille. GG:täkin johdin vielä vikassa radiossa 7 sekalla, mutta tuohan yltyi brittien mylvinnässä sellaiseen menoon lopussa, että ei pystyynt vastaamaan. Osterbo olikin sitten reilusti edellä. Vitosen kun juoksis minuutin kovempaa, niin pystyis haastamaan. Siinä sitä onkin tavoitetta ens talveksi.

Tulokset ja reittihärveli sekä parit fotot


Järjestäjien sivuilla lisää fotoo, juttuu ja mapaa.

Ei kommentteja: