maanantai 23. elokuuta 2010

LETS ROCK

Eilen juostiin huikaiseva otatus Jyväskylä Rockin jälkihöyryissä, nimittäin Laajavuori Double Chicken Supreme Run. Hienoin juoksukisa johon olen ikinä ottanut osaa.

Kävin juoksemassa tämän ~10,2km reitin jo vajaa kolme viikkoa sitten kertaalleen, joten asiaankuuluvaa kunnioitusta reittiä kohtaan oli jo ennen starttia. Taktiikkana oli maltillisen alkuvauhdin lisäksi juosta kaikki ylämäet hieman passaillen, ja iskeä niitä seuraavissa alamäissä. Taktiikka onnistui täydellisesti. Janille hävisin minuutin, mutta Ankkurin jäsentenvälisissä sain pidettyä A-P:n takana. Ilmaisu on toki hieman harhaanjohtava ja A-P:n eduksi onkin todettava, että A-P oli koko porukan ainoa, joka edes yritti Janin perässä roikkua. 6,9kilometrin ajan tämä onnistuikin A-P:lta varsin menestyksekkäästi, mutta sitten happo-heikkinen oli alkanut soittelemaan ja asiaa oli juuri A-P:lle. Isojen nousujen alettua A-P:n mutkalle kaartunut selkä läheni metri metriltä, kunnes hyppyrimäen portaita ylösnoustessa sain A-P:n selän kiinni. Loppu olikin suoraan kosmetiikkaosastolta, verta, hikeä ja maitohappoa. Vikalla kilsalla yritin vielä viikolla 15' 5000m:lla alittaneen Hellin selkää kiinni, mutta matka loppui kesken. Maalissa olo oli niin hyvävoimainen, että olisihan sitä Janinkin vauhtia voinut lähteä koittamaan. Toki siinä olisi voinut käydä niin, että takareidet olisivat vielä kipeämmät kuin nyt, eikä aika välttämättä yhtään parempi.

GÔTT MUSS!

Ei kommentteja: