maanantai 16. elokuuta 2010

Ammuu

Tuli eilen, pahennusta herättävää sanavalintaa käyttääkseni, kolattua kauden toinen suunnistuksen viestin aluemestaruus kulta. Niinpä. Toki aloitin kullittelun jo lauantaina henkilökohtaisella pitkällä matkalla. Kohtuullisia suunnistussuorituksia, minuutin verran virhettä per kisa. Ei siinä kummempaa. Sellaisen havainnoin tein, että aika paljon tuli vilkuiltua kompassia, varmistusmielessä siis, vaikka oli kuinka selkeää. Fyysisesti oli aikamoista puskemista ja yrittämistä, vauhdikasta kumminkin. Pientä harjoitusväsymystä on ilmassa. Kisojen sykkeetkin vahvistivat epäilykset pienen lepojakson tarpeellisuudesta - sykekeskiarvot ja davidovit jäivät meinaan melko mataliksi. No se niistä. Reittihärvelit ja tulokset täällä


Ämmämmätkin menivät. CWK uhmasi painovoimaa ja päätti 11vuoden odotukseni, joka alkoi vuonna 1999 CWK:n dominoidessa O-festivalenilla Oslolaisen kasvattajaseuransa Heming-Njård O-lagin riveissä. Täytyy sanoa, että oli hienoa katsella kun turskaa purtiin maalissa. Oikeaan osoitteeseen meni voitto, ihan sama vaikka postilokeron numero ei ollutkaan tampere kymmenen. Ei se Pasinkaan mitali kyllä kaukana ollut - olisi 40740:kiin yhden lisää suonut. Jostain syystä erittäin positiivisia fiiliksiä herätti myös katsoa Suomen nuoremman kaartin menoa tv:stä. Pitkää matkaa tosin en katsonut, koska olin samaan aikaan Karjaalla jyystämässä omaa puolitoistatuntistani.

Mutta muistakaa kun ensi kerralla menette saunaan - yksi kultalonkero vastaa viittä tavallista.

Ei kommentteja: