Vuosikertomus 1.11.2009-31.10.2010
Määrää: (Suluissa 2009)
Reeniä: 467h (369h)
Harjoituksia: 407 (294)
max: 2% (1%) 190<
vk: 13% (7% )170-189
pk: 70% (69%) 90-169
kevyt: 9% (10%) <90
voima: 5% (13%)
Noususumma: n.65000m (n.45000m)
Matkaa:
Jalalla: 3500km (1818km)
Hiihtäen: 8km (266km)
Pyörällä: 653km (989km)
Lajeittain:
Juoksua: 212h (100h)
Vaellusta: 86h (85h)
Hiihtoa: <1h (22h)
Pyöräilyä: 36h (51h)
Vesijuoksu: 8h (12h)
Koordinaatio: 18h (8h)
Suunnistusta: 76h (30h)
Voimaa: 25h (53h)
Pelejä: 3h (7h)
Kuukausittain:
Marraskuu: 40h 196km (41h 330km)
Joulukuu: 57h 316km (53h 385km)
Tammikuu: 56h 424km (61h 205km)
Helmikuu: 47h 332km (58h 219km)
Maaliskuu: 42h 307km (4h 12km)
Huhtikuu: 23h 153km (0h 0km)
Toukokuu: 35h 324km (2h 0km)
Kesäkuu: 33h 261km (9h 18km)
Heinäkuu: 46h 387km (26h 55km)
Elokuu: 37h 314km (30h 178km)
Syyskuu: 26h 233km (38h 176km)
Lokakuu: 24h 225km (43h 236km)
Suunnistusta:
76h 15min (29h 39min)
680km (257km)
Kilpailuja: 47
Muuta:
Sairas: 12 päivää (20 päivää)
Loukkaantunut: 35 päivää (205 päivää)
Matkustuspäiviä (yli 4h päivässä yhteen suuntaan): 69 (41)
- Tämä tarina alkaa analyysistä poiketen jo lokakuusta. Se alkoi Andalucian polttavan auringon alla. Lämpimintä syksyä (loppukesää) pukkasi 40 vuoteen. Aurinko porotti ja +30 oli harvase päivä. Mikon kanssa tuupattiin Monachilista mäkeä ylös ja alas, ja kierreltiin lähiseudun kisoja. Edellisen kauden mennessä kokonaan sivuun, harjoittelu tätä kautta varten oli aloitettu poikkeuksellisen aikaisin. Kyllä sitä tekemistä riittikin. Olin meinaan sysipaskassa kunnossa monen kuukauden pakkolevon jäljiltä - tosin pääsin todella yllättävän nopeasti kohtuulliseen vireeseen jo lokakuun loppuun mennessä, ja suunnistusnälkäkin oli kasvanut sen verran suureksi, että suorituksiin jaksoi keskittyä toden teolla. Kovat kisaviikonloput olivat silti elimistölle vähän liikaa ja möröt tulivat pariin otteeseen kylään.
- Marraskuu ja sama meininki jatkui. Täyttä höögiä ei vieläkään uskaltanut päälle laittaa, vaan polvea varoen toteutettiin. Ei liikaa määrää. Tehoja tuli kisoista, ei juuri muuten. Marraskuun lopussa 15km (175m) kotikaturace sujahti jo 51minuuttiin, mikä oli erittäin positiivinen yllätys. Vuorilla tuli tehtyä paljon pitkiä kävelyvaelluksia suurilla nousumäärillä, jonka ansiosta sohvalla surkastuneet lihaksetkin alkoivat taas näkyä.
- Joulukuun alussa ylös vuoristoon 2500m yläpuolelle satoi lumet. Sitä ei vielä kuitenkaan ollut liikaa ja pari ekaa viikkoa tuli harjoiteltua melko paljon ylhäällä viimeisistä mahdollisuuksista nauttien. Harjoittelu oli mitä suurinta nautintoa. Mulhacenkin ehdittiin valloittaa, kutakuinkin viimeisenä mahdollisena päivänä, ennen suurempien lumien tuloa. Edelleen oli melko lämmintäkin vuoden aikaan nähden. Jouluksi tuli reissattua YT:lle ja siellä pakkasta olikin aika rapsakasti. En halunnut ottaa riskejä polven suhteen ja joulun aika tulikin harjoiteltua aika kevyesti. Vuoden vaihteeksi palattiin taas Espanjaan.
- Tammikuun heti alkuun ohjelmassa oli tehoblokki, mutta neljännen päivän jälkeen möröt tulivat kylään ja lopetin sen kesken. Ne olivat oikeastaan ekat kunnon kisojen ulkopuolella tulleet tehot. Alkoi myös sataa, ja sitä sadetta piisasikin sitten enemmän kuin 50 vuoteen. Loppukuusta alkoi kulkea, mm. 6,4km ”maastojuoksu” sujahti 20.05.
- Helmikuun alussa tuli harjoiteltua viikon verran äärest hyvin, ja siihen päälle luiskahti 10km 32 tasan. Silloin näytti oikkenki hyvält. Loppukuu menikin sitten aika pitkälti reisille. Järkkäilin siinä leiriä ja tein karttaa. En ehtinyt palautua kunnolla reeneistä, enkä levätä tarpeeksi, joten tulin kipeäksi. Viikon verran meni levätessä. Se olikin kauden ainoa yli kahden päivän tauti, enkä sen jälkeen sitten kipeänä ole ollutkaan. Tuli pienen tauon jälkeen juostua taas muutama (hivenen eksoottinen) kisakin, joista ei kyllä paljon positiivisuutta herunut.
- Maaliskuussa oli sitten edessä paluu Suomeen. Harjoittelun suhteen oli pientä rimpuilua, kun oli priimaan tottunut. Talvinen Jyväskylä ei varsinaisesti suunnistajalle/juoksijalle mikään ihannepaikka ole. Tuli siinä tehtyä eka ratatreenikin yli vuoteen. Elimistö ei pelittänyt kunnolla ja jalat olivat jökissä lipsuttelusta - 5000m testijuoksu meni 15.50, joten se näkyi heti myös kulussa. Pari viikkoa rimpuilin liukkautta ja lumisuutta vastaan, sitten tuli polvi kipeäksi. Lepäsin viikon ja juoksin Spring Cupin. Siellä onnistuin sitten telomaan varpaankin, jonka seurauksena olen muuten kärsinyt viimeiset 3 kuukautta plantaarifaskiitista.
- Huhtikuu jatkui Spring Cupista Åhusin leirillä. Se meni puoliksi leväten varpaan takia. Toisen puoliskon sain sitten jo reenattua, mutta polvi oli taas kipeä, suunnistin kuitenkin ja homma oli erittäin hyvin hallussa. Kotiin päästyä marssin lääkäriin. Seuraavat kolme viikkoa menikin sitten enemmän tai kokonaan levätessä. Oli magneettikuvia ja rustovaurio, ajoittaista vesijuoksua, ja viimein polveen lyöty Durolane, joka vei kivut pois. Pääsin takaisin harjoittelun pariin tasan viikkoa ennen Tiomilaa. En ehtinyt kuitenkaan viiden viikon paskajakson jälkeen vireeseen, ja lihakset kramppailivat jo alkumatkasta.
- Toukokuun päätin pyhittää SM-sprintti projektille. Kahden ja puolen viikon rojekti alkoi Tiomilan jälkeen ja sisälsi AM-Sprintin, siihen heti päälle Juhan ja Heinin järkkäämän Kokkolan sprinttileirin, ja Raahesprintin. Sitten EM-katsastuksen, Elonen sprintin ja huipennukseksi SM-sprintin. Kokkolan leirillä tehoja tuli aivan liikaa edeltävään taukoon nähden ja olin sen jälkeen fyysisesti aivan poissa pelistä. Olo tuntui seuraavan kerran palautuneelta vasta SM:issä, jossa onnistuinkin tekemään koko rojektin parhaan suorituksen, mutta juoksukunto ei vielä ehtinyt mukaan. Heti SM-sprintin jälkeen aloitin Jukola-rojektin tekemällä ekan yli 1,5h juoksulenkin 8 viikkoon.
- Kesäkuun tähtäin oli Jukolassa, mutta ehti siinä juoksemaan Lakeuden ja kauden hienoimmat kotimaiset kisat Pellossa. Jukolassa sain 4.osuuden, mutta en onnistunut haluamallani tavalla. Ei ole ikinä mikään pummi häirinnyt mielenrauhaa niin pitkään, kuin se kolmosen koukku, jonka siellä tiheikön keskellä väänsin. 10.sija maistui silti hyvältä, vaikka paljon parempaakin oli tarjolla.
- Heinäkuussa kisailtiin sitten oikein urakalla. Ensin Kainuu ja sitten Imatran sprintti ja pari päivää Finillä. Kainuussa suunnistaminen oli mitä suurinta nautintoa. Varsinkin katsastuskisat olivat todella hienoja haasteita. Imatran sprintin aikaan olin 100% metsämoodissa ja taisin tehdä kauden huonoimman sprintti suorituksen. Silti sija oli (taas) katsastuksista paras. Kuun lopussa mentiin Ankkurin poikain kanssa yksiin maailmankaikkeuden hienoimpiin suunnistusmaastoihin, Juukaan. Suunnistus oli suurinta kuviteltavissa olevaa nautintoa ja suunnistin paremmin kuin koskaan.
- Elokuu menikin aika pitkälle SM:iä kohti reenatessa. Pääkaupunkiseudun lenkkipolut kävivät tutuiksi. Olihan siinä jotain AM-kisaa ja total chicken supreme juoksua. Kunto tuntui olevan nousussa.
- Syyskuun alun veritesteissä totesin, että hb oli tippunut normaalitasosta palttiarallaa 30 pykälää alaspäin. Tämä tuli jokseenkin yllätyksenä, sillä alla oli vielä varmuudeksi popsittu kuukauden rautakuuri, eikä reeneissäkään ollut tuntunut huonolta. Mitään muutakaan syytä ei löytynyt. Jatkoin rautakuuria kuukauden verran, tällä kertaa nestemäisenä, mutta eipä syyskuun loppuun mennessä tapahtunut mitään parannusta veriarvoihin. Tiedä sitten vaikuttiko tämä suuremmin suorituskykyyn SM:issä. Skotlannin PWT:ssä ainakin kulki mainiosti. Pari viikkoa sitten totesin veriarvojen olevan taas normaalilla tasolla.
- Lokakuu oli upeita reissuja puolillaan. 25-Manna oli seuralta mainio veto. Pekingin PWT kiertue maaginen sinänsä ja arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Marraskuun puolella vielä San Marinon PWT ja Venezia viimeistään näyttivät suunnan tulevaisuuden tavoitteille.
tiistai 14. joulukuuta 2010
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
PWT San Marino - bellissimo
Madiventuresit jatkuivat viime viikonloppuna Alonten, San Marinon ja Venezian maisemissa. Matkaseuraksi oli valikoitunut EM-maastoihin valmistautuva Mårten B. Boström, joten kisojen lisäksi lenkillä piti käydä kolmasti päivässä, ainakin. Torstaina käytiin kipaisemassa Alontessa pre-eventit, pastapartyt ja wine tastingit jo 2008 tutuksi tulleella viinitilalla. Perjantaiksi siirryttiin sitten San Marinoon, jossa Monte Cerreton pusikoissa juostiin jotain lyhennetyn keskimatkan ja metsäsprintin sekoitusta. Kisa oli samalla Adriatic Meetingin eka osakisa. Reissi meni muuten hyvin, mutta muutamassa paikassa juutuin piikkipuskiin niin, että piti palata kokonaan takaisin ja etsiä vaihtoehtoista valintaa alle. Siitä se parin minuutin ero kärkeen aikalailla jo syntyikin. Vähän toki tietysti säästeltiin seuraavan päivän pääkisaa varten. Results.
Monte Cerreto
Reissun varsinainen tarkoitus oli lauantaina juostu PWT San Marinon vanhassa kaupungissa (samalla Adriatic Meetingin toinen osakisa). Penkkaa ja tiukkaa reitinvalintaa piisasi reilusti. Kerrassaan erinomaista haastavaa sprinttisuunnistusta alusta loppuun. Oli varmasti yksi vaikeimmista sprinteistä mitä olen juossut. Myös kisan aikaiset näkymät ansaitsevat maininnan, kun matalalla roikkuneet pilvet mahdollistivat auringonpaisteessa juoksemisen pilvien yläpuolella, silti vain 600-700 metrin korkeudessa.
Tuloksiin ja radan haastavuuteen nähden kisa meni suht hyvin. Yhden selkeän suunnistusvirheen tein kun 7-8välillä meinasin pienipiirteisellä kartalla sekoittaa kampajyrkänteen portaisiin. Tarkastuspysähdykseen jälkeen totesin kuitenkin faktat ja palasin "oikealle vasemmalle" reitinvalinnalle. Aikaa meni hukkaan ehkä n.15 sekuntia. 13-14 välillä en hahmottanut kaikkia retinvalintoja kunnolla ja otin väärän valinnan, jossa meni hukkaan n. 20sekuntia. Splitsejä ei netissä ole, mutta ainakin Oysteinille hävisin 25sekkaa tällä välillä. Muuten kisa sujui aika lailla nappiin ja podiumille vei tie. Oystein vei taas voiton, josta jäin 34 sekuntia, mikä on muuten 1 sekunti vähemmän kuin Perthissä, joten kehitystä on selvästi tapahtunut. Results. Saturaisen lisäksi taskuun jäi reilusti kokemusta ja itseluottamusta omiin citysprint abiliteetteihin. Valintaa alla.
San Marino K-14
San Marino 14-17
San Marino 17-Maali
Sunnuntaina juostiin vielä bonukseksi Venetsian cityreissi. Kaksi vuotta sitten olin toinen, joten lähdin vain ja ainoastaan voittamaan. Matkaa linnuntietä oli mitattu reilu kymppi, mutta juostu matka huiteli jossain 17-18km välissä. Kartan reunaan merkattu "noususumma" 80m, muuten tarkoittaa, että optimireitinvalinnalla on 80 siltaa, joista jokaisessa tulee vähintään se 2 metriä nousua, joten ei se ihan flattia koko ajan ole, vaikka tavallaan onkin.
Ihan samanlaiseen sujuvuuteen en yltänyt kuin ensimmäisellä kerralla 2008 (0 sekuntia virhettä), sillä nyt suunnistusvirhettä tein melkein minuutin (1:15'' - 15:15'' - 17:5'' ja 22:15'') + reitinvalintavirhettä toisen samanmoisen (1:15'' ja 24:45''). Aikaa meni hukkaan myös 18-19 välillä, jossa tuuttasin täydellä vauhdilla yhteen jonkun mummelin kanssa. Molemmat luki karttaa ja päät yhteen kops. Siinä kirjaimellisesti aitaa kaatui (ja ehkä mahdollisesti joku ravintolan pöytä ja tuoli myös). Hetken aikaa (~20sekuntia) siinä keräiltiin ja tarkasteltiin vaurioita (toistemme, emme ravintolan) ja todettiin, että pahimmilta tappioilta vältyttiin, ja matka jatkui. Kisan jälkeen tosin kotona karttaa piirtäessäni totesin, että en muista mitään törmäystä edeltävistä väleistä 17-18 ja 18-19. Ei mitään hajua mistä olen juossut, eikä mitään muistikuvia kyseisiltä väleiltä.
Näillä ehti kisassa viidenneksi. Results (sivulla 32). Tosin pitää todeta, että 4 edellä ollutta lähtivät kaikki aika alussa, jolloin ihmisiä on ratkaisevasti vähemmän kaduilla.
Venetsian kisa on hieno, mutta juuri edellämainittujen tilanteiden ja ajoittaisen ihmisvilinän väistelyn takia siitä ei ihan 100%:sesti pääse nauttimaan. Toki Venetsiasta pitää sitä voittoa jahdata myös tulevaisuudessa, kenties kesällä 2014.
Venezia 1
Venezia 2
Kuvia reissusta
CV:hen voi lisätä myös sen, että paluumatkalla ohitin meitin Italialaisella orilla, Fiat Pandalla yhden Maseratin ja kaksi Porchea.
Monte Cerreto
Reissun varsinainen tarkoitus oli lauantaina juostu PWT San Marinon vanhassa kaupungissa (samalla Adriatic Meetingin toinen osakisa). Penkkaa ja tiukkaa reitinvalintaa piisasi reilusti. Kerrassaan erinomaista haastavaa sprinttisuunnistusta alusta loppuun. Oli varmasti yksi vaikeimmista sprinteistä mitä olen juossut. Myös kisan aikaiset näkymät ansaitsevat maininnan, kun matalalla roikkuneet pilvet mahdollistivat auringonpaisteessa juoksemisen pilvien yläpuolella, silti vain 600-700 metrin korkeudessa.
Tuloksiin ja radan haastavuuteen nähden kisa meni suht hyvin. Yhden selkeän suunnistusvirheen tein kun 7-8välillä meinasin pienipiirteisellä kartalla sekoittaa kampajyrkänteen portaisiin. Tarkastuspysähdykseen jälkeen totesin kuitenkin faktat ja palasin "oikealle vasemmalle" reitinvalinnalle. Aikaa meni hukkaan ehkä n.15 sekuntia. 13-14 välillä en hahmottanut kaikkia retinvalintoja kunnolla ja otin väärän valinnan, jossa meni hukkaan n. 20sekuntia. Splitsejä ei netissä ole, mutta ainakin Oysteinille hävisin 25sekkaa tällä välillä. Muuten kisa sujui aika lailla nappiin ja podiumille vei tie. Oystein vei taas voiton, josta jäin 34 sekuntia, mikä on muuten 1 sekunti vähemmän kuin Perthissä, joten kehitystä on selvästi tapahtunut. Results. Saturaisen lisäksi taskuun jäi reilusti kokemusta ja itseluottamusta omiin citysprint abiliteetteihin. Valintaa alla.
San Marino K-14
San Marino 14-17
San Marino 17-Maali
Sunnuntaina juostiin vielä bonukseksi Venetsian cityreissi. Kaksi vuotta sitten olin toinen, joten lähdin vain ja ainoastaan voittamaan. Matkaa linnuntietä oli mitattu reilu kymppi, mutta juostu matka huiteli jossain 17-18km välissä. Kartan reunaan merkattu "noususumma" 80m, muuten tarkoittaa, että optimireitinvalinnalla on 80 siltaa, joista jokaisessa tulee vähintään se 2 metriä nousua, joten ei se ihan flattia koko ajan ole, vaikka tavallaan onkin.
Ihan samanlaiseen sujuvuuteen en yltänyt kuin ensimmäisellä kerralla 2008 (0 sekuntia virhettä), sillä nyt suunnistusvirhettä tein melkein minuutin (1:15'' - 15:15'' - 17:5'' ja 22:15'') + reitinvalintavirhettä toisen samanmoisen (1:15'' ja 24:45''). Aikaa meni hukkaan myös 18-19 välillä, jossa tuuttasin täydellä vauhdilla yhteen jonkun mummelin kanssa. Molemmat luki karttaa ja päät yhteen kops. Siinä kirjaimellisesti aitaa kaatui (ja ehkä mahdollisesti joku ravintolan pöytä ja tuoli myös). Hetken aikaa (~20sekuntia) siinä keräiltiin ja tarkasteltiin vaurioita (toistemme, emme ravintolan) ja todettiin, että pahimmilta tappioilta vältyttiin, ja matka jatkui. Kisan jälkeen tosin kotona karttaa piirtäessäni totesin, että en muista mitään törmäystä edeltävistä väleistä 17-18 ja 18-19. Ei mitään hajua mistä olen juossut, eikä mitään muistikuvia kyseisiltä väleiltä.
Näillä ehti kisassa viidenneksi. Results (sivulla 32). Tosin pitää todeta, että 4 edellä ollutta lähtivät kaikki aika alussa, jolloin ihmisiä on ratkaisevasti vähemmän kaduilla.
Venetsian kisa on hieno, mutta juuri edellämainittujen tilanteiden ja ajoittaisen ihmisvilinän väistelyn takia siitä ei ihan 100%:sesti pääse nauttimaan. Toki Venetsiasta pitää sitä voittoa jahdata myös tulevaisuudessa, kenties kesällä 2014.
Venezia 1
Venezia 2
Kuvia reissusta
CV:hen voi lisätä myös sen, että paluumatkalla ohitin meitin Italialaisella orilla, Fiat Pandalla yhden Maseratin ja kaksi Porchea.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
VCD - check
Muistaakseni pari talvea sitten astelin rasitusastmaan viittaavien oireiden takia ensimmäisen kerran lääkärin pakeille. Laitettiin tutkimukset alulle. Otettiin allergiatestit ja muut härpäkkeet, ja sitten piti ruveta puhaltamaan. 2009 olin kuitenkin sen verran telakalla, että astmatestit ja rasitustestit jäivät tekemättä. Tutkimukset jatkuivat taas tänä vuonna, ja puhaltelemassa käytiin kerran jos toisenkin, kopissa ja matolla. Yleisellä puolella kun tutkittiin, niin mikään ei kovin nopeasti tapahdu. Testien välillä vierähti helposti aina pari kuukautta. Jossain vaiheessa kuitenkin todettiin, että olen astmavapaa yksilö. Mutta jostainhan se ajoittainen hapenoton vaikeus kuitenkin johtuu, ja taas odotettiin pari kuukautta seuraavia testejä.
Eilen sain sitten vihdoin ja viimein diagnoosin, jota jo astmaattisuustestien jälkeen epäiltiin: Vocal Cord Dysfunction. Suomessa on kuulemma yksi ihminen, joka asiasta tietää yhtään enemmän, joten joudun tyytymään kaikkien tieteiden totuuden äidin, wikipedian apuun: VCD.
Lyhyesti sanottuna kun keuhkot vetävät ilmaa sisäänsä, äänihuulet ovat normaalisti apposen auki, mutta VCD:ssä ne rupeaa menemään kiinni ja näin ilma ei pääse keuhkoihin.
Parantavaa hoitoa ei tunneta, joten asian saattamiseksi paremmalle tolalle kävin tänään puheterapeutilla. Juttujen tasoon ei kuulemma parannusta ole luvassa, mutta hengittämiseen, joka empiiriseen tutkimukseen perustuen näyttelee jonkinmoista roolia myös maksimaalisessa urheilusuorituksessa, löytyy kuulemma apuja. Sain läjäpäin neuvoja hengitystekniikan parantamiseksi, jotka saattavat autaa äänihuulia kohti normaalimpaa toimintaa. Hengittäminen on oikeastaan aika monimutkainen prosessi ja hapenkulku aika monesta asiasta kiinni, sen opin tänään. Ei ne meikäläisen hengityselimet muutenkaan ihan oppikirjan mukaan happea keuhkoihin kuljettaneet. Hyvä, että tulee nyt kiinnitettyä siihenkin samalla huomiota. Anyway jos tunnet jonkun vastaavan tapauksen niin ilmianna ihmeessä.
Seuraavaksi sitten kausianalyysiä, mut nyt syksyn sateiseen ja pimenevään iltaan. Maantie siellä jo kaipaa kenkäni kepeää kosketusta. Aion juosta, ja kovaa. Reenin jälkeen ohjelmassa ei ole persehierontaa, vaan voicemassagea.
Eilen sain sitten vihdoin ja viimein diagnoosin, jota jo astmaattisuustestien jälkeen epäiltiin: Vocal Cord Dysfunction. Suomessa on kuulemma yksi ihminen, joka asiasta tietää yhtään enemmän, joten joudun tyytymään kaikkien tieteiden totuuden äidin, wikipedian apuun: VCD.
Lyhyesti sanottuna kun keuhkot vetävät ilmaa sisäänsä, äänihuulet ovat normaalisti apposen auki, mutta VCD:ssä ne rupeaa menemään kiinni ja näin ilma ei pääse keuhkoihin.
Parantavaa hoitoa ei tunneta, joten asian saattamiseksi paremmalle tolalle kävin tänään puheterapeutilla. Juttujen tasoon ei kuulemma parannusta ole luvassa, mutta hengittämiseen, joka empiiriseen tutkimukseen perustuen näyttelee jonkinmoista roolia myös maksimaalisessa urheilusuorituksessa, löytyy kuulemma apuja. Sain läjäpäin neuvoja hengitystekniikan parantamiseksi, jotka saattavat autaa äänihuulia kohti normaalimpaa toimintaa. Hengittäminen on oikeastaan aika monimutkainen prosessi ja hapenkulku aika monesta asiasta kiinni, sen opin tänään. Ei ne meikäläisen hengityselimet muutenkaan ihan oppikirjan mukaan happea keuhkoihin kuljettaneet. Hyvä, että tulee nyt kiinnitettyä siihenkin samalla huomiota. Anyway jos tunnet jonkun vastaavan tapauksen niin ilmianna ihmeessä.
Seuraavaksi sitten kausianalyysiä, mut nyt syksyn sateiseen ja pimenevään iltaan. Maantie siellä jo kaipaa kenkäni kepeää kosketusta. Aion juosta, ja kovaa. Reenin jälkeen ohjelmassa ei ole persehierontaa, vaan voicemassagea.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
PWT Beijing - gōngfū
Pekingin PWT kiertue on takanapäin. Hieno kokemus kaikinpuolin. Kolme kovaa kisaa ja tonneittain oheissälää kaupan päälle. Kisat olisivat saaneet mennä paremmin, mutta jos nyt ylimääräiset juanit jäivätkin tällä kertaa kotiuttamatta, niin erinomaisen arvokasta kokemusta kansainvälisistä gameksista ainakin tuli lisää. Ja tulevaisuuden kuviot selkiytyivät entisestään. PWT:n yhteydessä juostiin myös Kiinan mestaruuskisoja. Homma oli viety isolle ja isojen kisojen tuntu oli vahvasti läsnä. Osanottajia Kiinan mestaruuskisoissa oli reipas 2000 + siihen vielä 1000 osallistujaa Pekingin keski-koulujen välisistä päälle. Ja järjestelyt toimivat. Kylkeen oli ämpätty screenit ja muut härpäkkeet tv-tuotantoja myöten. Kameramiehiä oli maasto puolillaan, kisakeskuksesta puhumattakaan. Myös oma leimausjärjestelmä, Learnjoy, oli kop.. kehitetty. Ei huonosti maassa, jonne suunnistus rantautui PWT:n mukana vasta 12 vuotta sitten. Kungfua!
PWT-kisoja oli siis kolme. Yksi puhdas puisto/metsä sprintti, yksi keskimatka ja yksi old-school PWT-kisa. Ensimmäisenä juostiin Kiinan mestaruus sprintin yhteydessä puhdasta puisto/metsä-sprinttiä. Kisa ei varsinaisesti ollut mikään succee. En tiedä mistä johtui, huonoista unista vai alaspäin olemisesta, mutta olin fyyisesti vielä aivan ulapalla ja koneesta ei saanut mitään irti. Suunnistustehtävistä suoriuduin alkumatkasta kohtuullisesti, kunnes pitkän 10-11 välin lopussa valitsin väärän polun, joka vei minut ulos kartalta. Siellä sattui olemaan vielä aivan samanlainen aukko, jossa rastikin oli, joten ihan heti en tajunnut olevani aavistuksen liikaa idässä. Se ol sit vähä niinku siin. Olin 15.
PWT 1 - Beijing Olympic Park
Toinen kisa juostiin Kiinan mestaruus keskimatkan yhteydessä. Maasto oli verrattain erikoista, ja kerran toisensa perään joutui toteamaan puuston hieman erilaiseksi, mitä oli kuvitellut. Fyysinen vire oli jo aivan eri luokkaa kuin ekassa kisassa, ja jopa kulkua oli havaittavissa. Lähdin varovaisesti liikkelle, mutta heti kakkosella sain etsittyä ympyrässä suppaa yli minuutin, vaikken yli 15metriä rastista varmaan missään vaiheessa ollutkaan. Sen jälkeen homma sujui. Olin tulossa tukevasti kuuen sakkiin, mutta 4 viimeinen rasti, aukko tiheikön keskellä, oli kyllä kunnon tiheikön keskellä, mutta ei rastiympyrän, vaan sen reunalla, ja sitä pörrätessä ja siltä lähdettäessä menetin pari minuuttia ja valahdin sijalle 9.
PWT 2 - Bei Kong Forest Park
Kolmas kisa juostiin Summer Palacen pohjois-hoodeilla. Kiinan mestikset oli ohi ja nyt juostiin vain PWT:tä. Matkana oli jälleen sprintti, mutta muuten mentiinkiin old-school PWT:n tapaan, kun ISSOM:sta ei oltu vielä kuultukaan ja ylitsepääsemättömät kohteet voitiin tiivistää lauseeseen "if you can jump it, jump it". Kartasta oli aika vaikea saada käsitystä, että mistä pääsee ja mistä ei, joten päätin kiertää kaikki yhtenäiset muurit. Jossain kohtaa se kannatti, jossain kohtaa tuli takkiin aika rumasti (11-12 & 13-14). Yuri Omeltchenkomaisella rohkeudella oltaisi tultu. Olin taas 9, ja hampaankoloon jäi, sanoisinko, että paljon.
PWT 3 - Summer Palace
Kuvia reissusta täällä ja PWT sivuilla lisää settiä kisoista.
Kisojen väleihin oli järjestetty sightseeingiä ja muuta mukavaa. Kyllähän tuolla ihmeteltävää riitti Kiinan muurin, kiellettyn kaupungin ja taksikuskien lisäksikin. Yhtenä välipäivänä juostiin mm. orientshow, ja ihan showmielessä juostiinkin, koska kellään ei ollut urheiluvermettä mukana. Hengästyneen näköinen ilme on vain feikkiä.
Orientshow
Osterbo
Osterbo
Seuraavalla kerralla kausianalyysiä ja sitten uuteen sesongiin uusin kujein.
PWT-kisoja oli siis kolme. Yksi puhdas puisto/metsä sprintti, yksi keskimatka ja yksi old-school PWT-kisa. Ensimmäisenä juostiin Kiinan mestaruus sprintin yhteydessä puhdasta puisto/metsä-sprinttiä. Kisa ei varsinaisesti ollut mikään succee. En tiedä mistä johtui, huonoista unista vai alaspäin olemisesta, mutta olin fyyisesti vielä aivan ulapalla ja koneesta ei saanut mitään irti. Suunnistustehtävistä suoriuduin alkumatkasta kohtuullisesti, kunnes pitkän 10-11 välin lopussa valitsin väärän polun, joka vei minut ulos kartalta. Siellä sattui olemaan vielä aivan samanlainen aukko, jossa rastikin oli, joten ihan heti en tajunnut olevani aavistuksen liikaa idässä. Se ol sit vähä niinku siin. Olin 15.
PWT 1 - Beijing Olympic Park
Toinen kisa juostiin Kiinan mestaruus keskimatkan yhteydessä. Maasto oli verrattain erikoista, ja kerran toisensa perään joutui toteamaan puuston hieman erilaiseksi, mitä oli kuvitellut. Fyysinen vire oli jo aivan eri luokkaa kuin ekassa kisassa, ja jopa kulkua oli havaittavissa. Lähdin varovaisesti liikkelle, mutta heti kakkosella sain etsittyä ympyrässä suppaa yli minuutin, vaikken yli 15metriä rastista varmaan missään vaiheessa ollutkaan. Sen jälkeen homma sujui. Olin tulossa tukevasti kuuen sakkiin, mutta 4 viimeinen rasti, aukko tiheikön keskellä, oli kyllä kunnon tiheikön keskellä, mutta ei rastiympyrän, vaan sen reunalla, ja sitä pörrätessä ja siltä lähdettäessä menetin pari minuuttia ja valahdin sijalle 9.
PWT 2 - Bei Kong Forest Park
Kolmas kisa juostiin Summer Palacen pohjois-hoodeilla. Kiinan mestikset oli ohi ja nyt juostiin vain PWT:tä. Matkana oli jälleen sprintti, mutta muuten mentiinkiin old-school PWT:n tapaan, kun ISSOM:sta ei oltu vielä kuultukaan ja ylitsepääsemättömät kohteet voitiin tiivistää lauseeseen "if you can jump it, jump it". Kartasta oli aika vaikea saada käsitystä, että mistä pääsee ja mistä ei, joten päätin kiertää kaikki yhtenäiset muurit. Jossain kohtaa se kannatti, jossain kohtaa tuli takkiin aika rumasti (11-12 & 13-14). Yuri Omeltchenkomaisella rohkeudella oltaisi tultu. Olin taas 9, ja hampaankoloon jäi, sanoisinko, että paljon.
PWT 3 - Summer Palace
Kuvia reissusta täällä ja PWT sivuilla lisää settiä kisoista.
Kisojen väleihin oli järjestetty sightseeingiä ja muuta mukavaa. Kyllähän tuolla ihmeteltävää riitti Kiinan muurin, kiellettyn kaupungin ja taksikuskien lisäksikin. Yhtenä välipäivänä juostiin mm. orientshow, ja ihan showmielessä juostiinkin, koska kellään ei ollut urheiluvermettä mukana. Hengästyneen näköinen ilme on vain feikkiä.
Orientshow
Osterbo
Osterbo
Seuraavalla kerralla kausianalyysiä ja sitten uuteen sesongiin uusin kujein.
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Wii ja kookospallot
Mannassa saavutettiin siis mukava 3. sija!
Oli hienoa fiilistä ja hienoa maastoa, ja hienoa menestystäkin vielä. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että kyllähän se Manna jännitti, tosin vasta oman osuuden jälkeen, mutta kivaa oli jännittää silloinkin, varsinkin ankkuriosuuden aikana. Kuten aikaisemmin tuli todettua, Manna on hieno viesti.
Menestyksen kunniaksi julkaisen yksityiskohtaisen tarinan oman osuuteni vaiheista. Karttaa en valitettavasti pysty tarjoamaan, koska se ajautui väärään letkaan, mutta eipä siinä ihmeellistä olisi. B-hajontaa juoksin.
K-1: Lataan itseni letkan jatkoksi ja luen tiukasti karttaa. K-pisteen jälkeen ohitan mykoplasma-hytösen. Suoritan ohituksen varmuudeksi puun takaa, etten saa tartuntaa. Hiukan ennen rastia letka jakaantuu kahtia, lyhyemmälle ja pidemmälle hajonnalle. Käyn varmuuden vuoksi ensin lyhyen hajonnan kautta, josta suuntaan sitten suoraan omalle pidemmälle hajonnaleni. Aikahukkaa kertyy noin 15 sekuntia. Leimaan rastilla samaan aikaan Muukkosen kanssa, jolla on tietääkseni sama rata. Lyön koukun kiinni.
1-2: ei muistikuvia
2-3: ei muistikuvia
3-4: ei muistikuvia
4-5: ei muistikuvia
5-6: ei muistikuvia
6-7: ei muistikuvia
7-8: Hämäriä muistikuvia, että olisin huudellut edellä menneelle Sävedalenin linkkimiehelle jotain samasta rastista ja muukkosesta, sekä mahdollisista ehdotuksista/käskyistä lisätä vauhtia. Ilmeisesti valko-venäjän kielen taitoni on ruosteessa, sillä jumitan tiheikössä uralle ja naru katkeaa. Näen vielä vilauksen vihreää paitaa leimaamassa rastilla.
8-9-10-11-12-M: Saan suunnistaa itse. On helppoa, joten vedän minkä kintuista lähtee. 9:n jälkeen näen Skarholtin selän 100metriä edellä, mutta muita ei enää näy. Tokavikan jälkeen kuulen kun Lidingöä hehkutetaan kärjessä vaihtoon. Totean, että lopussa on täytynyt olla vielä (epä)reilu hajonta. Tulen 45 sekuntia perässä.
-
Kisan jälkeen mentiin pitämään vielä Tiomila-leiriä. Kovimmat karjut vetivät samana iltana vielä yö-reenin, mutta meikäläisen kintuilla ei uskalla kuin kerran päivässä metsään, joten jouduin odottamaan seuraavaan aamuun asti, ennen kuin pääsiin taas irti. Onneksi Vanha Kazan sentään lämmitti mieltä. Koska Paradisetin keikasta säilyi muistona karttakin, niin laitetaan tuo eetteriin:
paradiset
ja loppuun vielä leukoplast-kevennys:
Oli hienoa fiilistä ja hienoa maastoa, ja hienoa menestystäkin vielä. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että kyllähän se Manna jännitti, tosin vasta oman osuuden jälkeen, mutta kivaa oli jännittää silloinkin, varsinkin ankkuriosuuden aikana. Kuten aikaisemmin tuli todettua, Manna on hieno viesti.
Menestyksen kunniaksi julkaisen yksityiskohtaisen tarinan oman osuuteni vaiheista. Karttaa en valitettavasti pysty tarjoamaan, koska se ajautui väärään letkaan, mutta eipä siinä ihmeellistä olisi. B-hajontaa juoksin.
K-1: Lataan itseni letkan jatkoksi ja luen tiukasti karttaa. K-pisteen jälkeen ohitan mykoplasma-hytösen. Suoritan ohituksen varmuudeksi puun takaa, etten saa tartuntaa. Hiukan ennen rastia letka jakaantuu kahtia, lyhyemmälle ja pidemmälle hajonnalle. Käyn varmuuden vuoksi ensin lyhyen hajonnan kautta, josta suuntaan sitten suoraan omalle pidemmälle hajonnaleni. Aikahukkaa kertyy noin 15 sekuntia. Leimaan rastilla samaan aikaan Muukkosen kanssa, jolla on tietääkseni sama rata. Lyön koukun kiinni.
1-2: ei muistikuvia
2-3: ei muistikuvia
3-4: ei muistikuvia
4-5: ei muistikuvia
5-6: ei muistikuvia
6-7: ei muistikuvia
7-8: Hämäriä muistikuvia, että olisin huudellut edellä menneelle Sävedalenin linkkimiehelle jotain samasta rastista ja muukkosesta, sekä mahdollisista ehdotuksista/käskyistä lisätä vauhtia. Ilmeisesti valko-venäjän kielen taitoni on ruosteessa, sillä jumitan tiheikössä uralle ja naru katkeaa. Näen vielä vilauksen vihreää paitaa leimaamassa rastilla.
8-9-10-11-12-M: Saan suunnistaa itse. On helppoa, joten vedän minkä kintuista lähtee. 9:n jälkeen näen Skarholtin selän 100metriä edellä, mutta muita ei enää näy. Tokavikan jälkeen kuulen kun Lidingöä hehkutetaan kärjessä vaihtoon. Totean, että lopussa on täytynyt olla vielä (epä)reilu hajonta. Tulen 45 sekuntia perässä.
-
Kisan jälkeen mentiin pitämään vielä Tiomila-leiriä. Kovimmat karjut vetivät samana iltana vielä yö-reenin, mutta meikäläisen kintuilla ei uskalla kuin kerran päivässä metsään, joten jouduin odottamaan seuraavaan aamuun asti, ennen kuin pääsiin taas irti. Onneksi Vanha Kazan sentään lämmitti mieltä. Koska Paradisetin keikasta säilyi muistona karttakin, niin laitetaan tuo eetteriin:
paradiset
ja loppuun vielä leukoplast-kevennys:
torstai 7. lokakuuta 2010
Syksy
"Oli tossa eilen Aden kanssa lounaalla juttua, että prkl ku Mäksän kotisivujen päivitystahti on hidastunut merkittävästi. Noh, sivulauseessa totesimme, että ei se meitin omien blogijuttujen tuottaminenkaan niin hirveän säännöllistä ole. Syynähän on pääasiassa se, että ei ole mitään kerrottavaa. Toiseksi tää opiskelijaelämä on taas pitkästä aikaa niin hetkistä ettei oikein ehdi. Kaikenlaista raporttia ja harkkatyötä pitää olla tekemässä jatkuvalla syötöllä. Nyt on kuitenkin 25-manna niin lähellä, ettei millään pysty keskittymään mihinkään koulujuttuihin. Tälläiselle perusvatussillehan 25-manna kuuluu kauden päätavoitteisiin. Taitaa jännittääkin kun tänään intervallereissa oli pakki niin sekaisin, ettei juoksu oikein kulkenut. Mut niin oli Adellakin eilen, joten totesimme sen johtuvan kouluruuasta. Onneks tässä on vielä pari päivää aikaa vedellä supertäsmäreenejä ja ravistella pohkeita".
Mutta laitetaampa lyhyt kertaus mitä PWT:n jälkeen on tullut tehtyä:
-Polvi tuli Skotlannissa kipeäksi (plantaarifaskiittikin jatkaa pientä vaivaamistaan)
-Karsinta (4.) ja kipeä polvi, joten ei finaalia
-Pitkä hajonta (11.), ja 1463 päivää kestänyt putkeni meni poikki. Siitä olen muuten ikuisesti katkera, ikuisesti.
-Yksi aamuinen yö-reeni...
-...ja niillä pohjilla ei lamppu pysynyt päässä, kirjaimellisesti (20.)
Nyt Mannaan. Ei se oikeasti jännitä. Ei oikein mikään jännitä enää. Se on sääli, sillä yleensä juoksen paremmin kuin vähän jännittää. Mutta Manna sytyttää. Manna on hieno viesti, jossa on yleensä erinomainen tunnelma, kun yleisörastilla on bussilastillinen seuran jäseniä kannustamassa, ne samat papat, joita itse kannusti ja katsoi ylöspäin junnuna, on siellä huutamassa. Se on hienoa se. Tosin tänä vuonna nuo ruotsalaiset ovat laittaneet varvauksen vain ankkuri-osuudelle, prkl. No toisella osuudella, jota olen juossut niin kauan kuin muistan, on myös yleensä hyvä ja reipas meininki. Mannan päälle sitten vähän Tiomila-leireilyä. Metsässä ei kyllä liikaa uskalla juosta, polvi ei meinaan tykkään. Pitää varmistaa juoksukykyisyys ainakin tämän kuun loppuun asti. Sitten pitää katsoa, pitääkö mennä remonttiin. Harjoittelu on Skotlannin keikan jälkeen ollut melkoista täsmäreenailua. Yhtään ylimääräistä ei ole tullut tehtyä, ainostaan pakolliset. Virettä ja vauhtia on kuitenkin yritetty pitää yllä tuleva Beijingin keikka mielessä. Siellä isketään yakuzat ankkalampeen.
Mutta laitetaampa lyhyt kertaus mitä PWT:n jälkeen on tullut tehtyä:
-Polvi tuli Skotlannissa kipeäksi (plantaarifaskiittikin jatkaa pientä vaivaamistaan)
-Karsinta (4.) ja kipeä polvi, joten ei finaalia
-Pitkä hajonta (11.), ja 1463 päivää kestänyt putkeni meni poikki. Siitä olen muuten ikuisesti katkera, ikuisesti.
-Yksi aamuinen yö-reeni...
-...ja niillä pohjilla ei lamppu pysynyt päässä, kirjaimellisesti (20.)
Nyt Mannaan. Ei se oikeasti jännitä. Ei oikein mikään jännitä enää. Se on sääli, sillä yleensä juoksen paremmin kuin vähän jännittää. Mutta Manna sytyttää. Manna on hieno viesti, jossa on yleensä erinomainen tunnelma, kun yleisörastilla on bussilastillinen seuran jäseniä kannustamassa, ne samat papat, joita itse kannusti ja katsoi ylöspäin junnuna, on siellä huutamassa. Se on hienoa se. Tosin tänä vuonna nuo ruotsalaiset ovat laittaneet varvauksen vain ankkuri-osuudelle, prkl. No toisella osuudella, jota olen juossut niin kauan kuin muistan, on myös yleensä hyvä ja reipas meininki. Mannan päälle sitten vähän Tiomila-leireilyä. Metsässä ei kyllä liikaa uskalla juosta, polvi ei meinaan tykkään. Pitää varmistaa juoksukykyisyys ainakin tämän kuun loppuun asti. Sitten pitää katsoa, pitääkö mennä remonttiin. Harjoittelu on Skotlannin keikan jälkeen ollut melkoista täsmäreenailua. Yhtään ylimääräistä ei ole tullut tehtyä, ainostaan pakolliset. Virettä ja vauhtia on kuitenkin yritetty pitää yllä tuleva Beijingin keikka mielessä. Siellä isketään yakuzat ankkalampeen.
tiistai 14. syyskuuta 2010
PWT - A' Phìob Mhòr
Viikonloppuna tehtiin pikavisiitti Skotlantiin, jossa ohjelmassa oli kuninkaiden puutarhaa, labyrinttiä ja Perthin keskustaa säkkipillien säestyksellä, PWT:tä siis.
Homma lyötiin tulille perjantain karsinnalla, jossa rahvas joutui karsimaan pääsystä lauantain finaaliin. Aateliset juoksivat alle saman radan omana prologinaan ilman karsiutumisen mahdollisuutta. Scone Palacen puistikossa käyty kisa oli yllättävän haastellinen. 150 vuotta vanhat puut alkoivat olemaan sitä kokoa, että niiden kuvaaminen kartalle ei välttämättä ollut kaikkein yksiselitteisintä puuhaa, ainakaan siinä vaiheessa kun oksat ja lehdet laskeutuivat maahan asti 10 metrin säteellä rungosta. Pikkukoukkua tulikin survottua siellä sun täällä, yhden huonon reitinvalinnan säestyksellä yhteensä minuutin verran, mutta sama oli meininki muillakin, ja karsinnasta irtosi niukka voitto. Aatelisten prologissa aika olisi riittäänt viidenteen sijaan.
Tulokset ja reittihärveli (aateliset)
Loppuverryttelyksi oli pieni kuusiaitalabyrinttisuunnistus:
ja videot siitä.
Finaali käytiin Perthin keskustassa alueella, joka 1:4000 mittakaavaisena vei alle yhden neljäsosan A4:sesta. Tunnelma oli rahvaalle ainutlaatuinen. Kävelykatua, pieniä kujia, paljon yleisöä, vielä enemmän ihmettelijöitä ja yleistä populaa kaduilla, screenit ja muut, sekä kaikki tunteva Forsberg hehkuttamassa. Kun lähtökynnykselläkin sai istuskella hotellin baarissa manu-everton peliä katsellen, niin oli puitteet kohillaan. Eikä bankettikaan jättänyt kylmäksi.
Kisa oli succeee. Kunhan löysin ykkösvälin kartalta homma alkoi sujumaan kuin itsestään. Sujuvuus oli tapissa ja homma reilusti edellä koko ajan. Virhettä laskin 5 sekuntia + toisen samanmoisen reitinvalinnoista. Ja kerrankin kävi niin, että tuli oltua sen sekuntiryppään edellä ja siinä samalla kavuttua podiumille. GG:täkin johdin vielä vikassa radiossa 7 sekalla, mutta tuohan yltyi brittien mylvinnässä sellaiseen menoon lopussa, että ei pystyynt vastaamaan. Osterbo olikin sitten reilusti edellä. Vitosen kun juoksis minuutin kovempaa, niin pystyis haastamaan. Siinä sitä onkin tavoitetta ens talveksi.
Tulokset ja reittihärveli sekä parit fotot
Järjestäjien sivuilla lisää fotoo, juttuu ja mapaa.
Homma lyötiin tulille perjantain karsinnalla, jossa rahvas joutui karsimaan pääsystä lauantain finaaliin. Aateliset juoksivat alle saman radan omana prologinaan ilman karsiutumisen mahdollisuutta. Scone Palacen puistikossa käyty kisa oli yllättävän haastellinen. 150 vuotta vanhat puut alkoivat olemaan sitä kokoa, että niiden kuvaaminen kartalle ei välttämättä ollut kaikkein yksiselitteisintä puuhaa, ainakaan siinä vaiheessa kun oksat ja lehdet laskeutuivat maahan asti 10 metrin säteellä rungosta. Pikkukoukkua tulikin survottua siellä sun täällä, yhden huonon reitinvalinnan säestyksellä yhteensä minuutin verran, mutta sama oli meininki muillakin, ja karsinnasta irtosi niukka voitto. Aatelisten prologissa aika olisi riittäänt viidenteen sijaan.
Tulokset ja reittihärveli (aateliset)
Loppuverryttelyksi oli pieni kuusiaitalabyrinttisuunnistus:
ja videot siitä.
Finaali käytiin Perthin keskustassa alueella, joka 1:4000 mittakaavaisena vei alle yhden neljäsosan A4:sesta. Tunnelma oli rahvaalle ainutlaatuinen. Kävelykatua, pieniä kujia, paljon yleisöä, vielä enemmän ihmettelijöitä ja yleistä populaa kaduilla, screenit ja muut, sekä kaikki tunteva Forsberg hehkuttamassa. Kun lähtökynnykselläkin sai istuskella hotellin baarissa manu-everton peliä katsellen, niin oli puitteet kohillaan. Eikä bankettikaan jättänyt kylmäksi.
Kisa oli succeee. Kunhan löysin ykkösvälin kartalta homma alkoi sujumaan kuin itsestään. Sujuvuus oli tapissa ja homma reilusti edellä koko ajan. Virhettä laskin 5 sekuntia + toisen samanmoisen reitinvalinnoista. Ja kerrankin kävi niin, että tuli oltua sen sekuntiryppään edellä ja siinä samalla kavuttua podiumille. GG:täkin johdin vielä vikassa radiossa 7 sekalla, mutta tuohan yltyi brittien mylvinnässä sellaiseen menoon lopussa, että ei pystyynt vastaamaan. Osterbo olikin sitten reilusti edellä. Vitosen kun juoksis minuutin kovempaa, niin pystyis haastamaan. Siinä sitä onkin tavoitetta ens talveksi.
Tulokset ja reittihärveli sekä parit fotot
Järjestäjien sivuilla lisää fotoo, juttuu ja mapaa.
maanantai 23. elokuuta 2010
LETS ROCK
Eilen juostiin huikaiseva otatus Jyväskylä Rockin jälkihöyryissä, nimittäin Laajavuori Double Chicken Supreme Run. Hienoin juoksukisa johon olen ikinä ottanut osaa.
Kävin juoksemassa tämän ~10,2km reitin jo vajaa kolme viikkoa sitten kertaalleen, joten asiaankuuluvaa kunnioitusta reittiä kohtaan oli jo ennen starttia. Taktiikkana oli maltillisen alkuvauhdin lisäksi juosta kaikki ylämäet hieman passaillen, ja iskeä niitä seuraavissa alamäissä. Taktiikka onnistui täydellisesti. Janille hävisin minuutin, mutta Ankkurin jäsentenvälisissä sain pidettyä A-P:n takana. Ilmaisu on toki hieman harhaanjohtava ja A-P:n eduksi onkin todettava, että A-P oli koko porukan ainoa, joka edes yritti Janin perässä roikkua. 6,9kilometrin ajan tämä onnistuikin A-P:lta varsin menestyksekkäästi, mutta sitten happo-heikkinen oli alkanut soittelemaan ja asiaa oli juuri A-P:lle. Isojen nousujen alettua A-P:n mutkalle kaartunut selkä läheni metri metriltä, kunnes hyppyrimäen portaita ylösnoustessa sain A-P:n selän kiinni. Loppu olikin suoraan kosmetiikkaosastolta, verta, hikeä ja maitohappoa. Vikalla kilsalla yritin vielä viikolla 15' 5000m:lla alittaneen Hellin selkää kiinni, mutta matka loppui kesken. Maalissa olo oli niin hyvävoimainen, että olisihan sitä Janinkin vauhtia voinut lähteä koittamaan. Toki siinä olisi voinut käydä niin, että takareidet olisivat vielä kipeämmät kuin nyt, eikä aika välttämättä yhtään parempi.
GÔTT MUSS!
Kävin juoksemassa tämän ~10,2km reitin jo vajaa kolme viikkoa sitten kertaalleen, joten asiaankuuluvaa kunnioitusta reittiä kohtaan oli jo ennen starttia. Taktiikkana oli maltillisen alkuvauhdin lisäksi juosta kaikki ylämäet hieman passaillen, ja iskeä niitä seuraavissa alamäissä. Taktiikka onnistui täydellisesti. Janille hävisin minuutin, mutta Ankkurin jäsentenvälisissä sain pidettyä A-P:n takana. Ilmaisu on toki hieman harhaanjohtava ja A-P:n eduksi onkin todettava, että A-P oli koko porukan ainoa, joka edes yritti Janin perässä roikkua. 6,9kilometrin ajan tämä onnistuikin A-P:lta varsin menestyksekkäästi, mutta sitten happo-heikkinen oli alkanut soittelemaan ja asiaa oli juuri A-P:lle. Isojen nousujen alettua A-P:n mutkalle kaartunut selkä läheni metri metriltä, kunnes hyppyrimäen portaita ylösnoustessa sain A-P:n selän kiinni. Loppu olikin suoraan kosmetiikkaosastolta, verta, hikeä ja maitohappoa. Vikalla kilsalla yritin vielä viikolla 15' 5000m:lla alittaneen Hellin selkää kiinni, mutta matka loppui kesken. Maalissa olo oli niin hyvävoimainen, että olisihan sitä Janinkin vauhtia voinut lähteä koittamaan. Toki siinä olisi voinut käydä niin, että takareidet olisivat vielä kipeämmät kuin nyt, eikä aika välttämättä yhtään parempi.
GÔTT MUSS!
maanantai 16. elokuuta 2010
Ammuu
Tuli eilen, pahennusta herättävää sanavalintaa käyttääkseni, kolattua kauden toinen suunnistuksen viestin aluemestaruus kulta. Niinpä. Toki aloitin kullittelun jo lauantaina henkilökohtaisella pitkällä matkalla. Kohtuullisia suunnistussuorituksia, minuutin verran virhettä per kisa. Ei siinä kummempaa. Sellaisen havainnoin tein, että aika paljon tuli vilkuiltua kompassia, varmistusmielessä siis, vaikka oli kuinka selkeää. Fyysisesti oli aikamoista puskemista ja yrittämistä, vauhdikasta kumminkin. Pientä harjoitusväsymystä on ilmassa. Kisojen sykkeetkin vahvistivat epäilykset pienen lepojakson tarpeellisuudesta - sykekeskiarvot ja davidovit jäivät meinaan melko mataliksi. No se niistä. Reittihärvelit ja tulokset täällä
Ämmämmätkin menivät. CWK uhmasi painovoimaa ja päätti 11vuoden odotukseni, joka alkoi vuonna 1999 CWK:n dominoidessa O-festivalenilla Oslolaisen kasvattajaseuransa Heming-Njård O-lagin riveissä. Täytyy sanoa, että oli hienoa katsella kun turskaa purtiin maalissa. Oikeaan osoitteeseen meni voitto, ihan sama vaikka postilokeron numero ei ollutkaan tampere kymmenen. Ei se Pasinkaan mitali kyllä kaukana ollut - olisi 40740:kiin yhden lisää suonut. Jostain syystä erittäin positiivisia fiiliksiä herätti myös katsoa Suomen nuoremman kaartin menoa tv:stä. Pitkää matkaa tosin en katsonut, koska olin samaan aikaan Karjaalla jyystämässä omaa puolitoistatuntistani.
Mutta muistakaa kun ensi kerralla menette saunaan - yksi kultalonkero vastaa viittä tavallista.
Ämmämmätkin menivät. CWK uhmasi painovoimaa ja päätti 11vuoden odotukseni, joka alkoi vuonna 1999 CWK:n dominoidessa O-festivalenilla Oslolaisen kasvattajaseuransa Heming-Njård O-lagin riveissä. Täytyy sanoa, että oli hienoa katsella kun turskaa purtiin maalissa. Oikeaan osoitteeseen meni voitto, ihan sama vaikka postilokeron numero ei ollutkaan tampere kymmenen. Ei se Pasinkaan mitali kyllä kaukana ollut - olisi 40740:kiin yhden lisää suonut. Jostain syystä erittäin positiivisia fiiliksiä herätti myös katsoa Suomen nuoremman kaartin menoa tv:stä. Pitkää matkaa tosin en katsonut, koska olin samaan aikaan Karjaalla jyystämässä omaa puolitoistatuntistani.
Mutta muistakaa kun ensi kerralla menette saunaan - yksi kultalonkero vastaa viittä tavallista.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
AngA Koli-Juuka 2010 day 4
Ja tänään suunnistettiin pitkää, kartan vaihdolla.
Tahkovaara osa1
Tahkovaara osa2
Ei ollut keskittyminen enää niin hyvää kuin aikaisemmissa reeneissä, mutta hyvin loimusin silti rasteille. Valitettavasti meinasi tulla vähän kiire ja loppulenkillä jouduin jättämään pari rastia välistä. Hieman alkoi myös leirin rasitukset ja juomarastittomuus tuntua vikassa nousussa. Yhdellä suolla näin muuten saletisti karhun jäljet.
Oli muuten aivan helmi leiri setteineen kokonaisuuksineen, ja maastot, kulunutta sanontaa käyttääkseni, aivan pelkkää priimaa!
This fucking training camp is over
Tahkovaara osa1
Tahkovaara osa2
Ei ollut keskittyminen enää niin hyvää kuin aikaisemmissa reeneissä, mutta hyvin loimusin silti rasteille. Valitettavasti meinasi tulla vähän kiire ja loppulenkillä jouduin jättämään pari rastia välistä. Hieman alkoi myös leirin rasitukset ja juomarastittomuus tuntua vikassa nousussa. Yhdellä suolla näin muuten saletisti karhun jäljet.
Oli muuten aivan helmi leiri setteineen kokonaisuuksineen, ja maastot, kulunutta sanontaa käyttääkseni, aivan pelkkää priimaa!
This fucking training camp is over
lauantai 31. heinäkuuta 2010
AngA Koli-Juuka 2010 day 3
Aamulla roimittiin 4h-kerhon setti Kolin maisemissa.
Profiili
JamJamKoskela etsii uimapaikkaa
Päivä katsottiin vanhoja suunnistus-uutisointeja. Ari Anjala ja Jarmo Tonder ovat taistelleet SM-pitkän mestaruudesta. Suunnistusta ollaan oltu viemässä olympialaisiin aikaisintaan vuonna 2008, ja ulkomaalaisia ollaan oltu perässä vauhtikestävyys ja taitoharjoittelussa. Hyvää muusia.
Illan ohjelmassa oli 1,5h pelailua ja kuntopiiri. Houmenna suunnistetaan pitkää.
Profiili
JamJamKoskela etsii uimapaikkaa
Päivä katsottiin vanhoja suunnistus-uutisointeja. Ari Anjala ja Jarmo Tonder ovat taistelleet SM-pitkän mestaruudesta. Suunnistusta ollaan oltu viemässä olympialaisiin aikaisintaan vuonna 2008, ja ulkomaalaisia ollaan oltu perässä vauhtikestävyys ja taitoharjoittelussa. Hyvää muusia.
Illan ohjelmassa oli 1,5h pelailua ja kuntopiiri. Houmenna suunnistetaan pitkää.
perjantai 30. heinäkuuta 2010
AngA Koli-Juuka 2010 day 2
Laitetaan tähän alkuun vielä oleellista faktaa eiliseltä eli suunkautta nautitut nesteet: 8 litraa.
Tämä päivä alkoi kello 7.24 17minuutin aamulenkillä ja venyttelyillä. Eilisen jälkeen +27C tuntui mukavan viileältä, kun suunnattiin Janne Nurmisen mielestä MAAILMANKAIKKEUDEN HIENOIMPAAN SUUNNISTUSMAASTOON, Perävaaraan. Ja täytyy sanoa, että olen G:n kanssa samaa mieltä. Cours'setteri Tuomo "Rappio" Mäkelä, oli laatinut miulle 7,9km haasteen. Alussa homma oli vähän hakusessa, ja ykkösellä otin leimankin väärältä möykyltä rastiympyrän reunalta, mutta kolmosen jälkeen ei tarvinnut pysähtyä kuin kerran, 12-13 välillä, kun tulin pienelle suolle, jossa oli monen monta hillaa syötävänä.
Perävaara
Ei jaksa näitä nettejä uhtaan. Todetaan vain lyhyesti, että olympialaisten lajeina olivat jalkapallo, mölkky, tikanheitto, kroketti ja makkaran paisto nuotiolla Neil Youngin säestämänä.
Tämä päivä alkoi kello 7.24 17minuutin aamulenkillä ja venyttelyillä. Eilisen jälkeen +27C tuntui mukavan viileältä, kun suunnattiin Janne Nurmisen mielestä MAAILMANKAIKKEUDEN HIENOIMPAAN SUUNNISTUSMAASTOON, Perävaaraan. Ja täytyy sanoa, että olen G:n kanssa samaa mieltä. Cours'setteri Tuomo "Rappio" Mäkelä, oli laatinut miulle 7,9km haasteen. Alussa homma oli vähän hakusessa, ja ykkösellä otin leimankin väärältä möykyltä rastiympyrän reunalta, mutta kolmosen jälkeen ei tarvinnut pysähtyä kuin kerran, 12-13 välillä, kun tulin pienelle suolle, jossa oli monen monta hillaa syötävänä.
Perävaara
Ei jaksa näitä nettejä uhtaan. Todetaan vain lyhyesti, että olympialaisten lajeina olivat jalkapallo, mölkky, tikanheitto, kroketti ja makkaran paisto nuotiolla Neil Youngin säestämänä.
torstai 29. heinäkuuta 2010
AngA Koli-Juuka 2010 day 1
Siihen voisi vielä lisätä, että +35C, niin alkaa olla avainsanat siinä.
Tänään vietin "keskimatkapäivää". Aamulla Kopravaaran kartalla "karsinta" ja iltapäivällä Juuanvaaran kartalla "finaali". Molemmat tietysti kovaa. Karsinnassa meinasin jopa tummua lopussa, mutta finaalissa nostin loppusuoralla sykkeet 194:ään. Meikäläinen syttyy näissä maastoissa. Ei puutu kuin liput rasteilta, niin lento olisi katkeamatonta. Nyt greppejä ja vanhoja pukkeja pitää välistä vähän tiirustaa, mutta ei sen väliä. Aivan mielettömän isoa nautintoa. Juuanvaara-Tahkovaara ja siihen varmaan vielä Perävaara (jossa en ole vielä käynyt) on suunnistusmaastojen number one meikäläisen kirjoissa.
Kopravaara aamulla
Juuanvaara illalla
Tänään vietin "keskimatkapäivää". Aamulla Kopravaaran kartalla "karsinta" ja iltapäivällä Juuanvaaran kartalla "finaali". Molemmat tietysti kovaa. Karsinnassa meinasin jopa tummua lopussa, mutta finaalissa nostin loppusuoralla sykkeet 194:ään. Meikäläinen syttyy näissä maastoissa. Ei puutu kuin liput rasteilta, niin lento olisi katkeamatonta. Nyt greppejä ja vanhoja pukkeja pitää välistä vähän tiirustaa, mutta ei sen väliä. Aivan mielettömän isoa nautintoa. Juuanvaara-Tahkovaara ja siihen varmaan vielä Perävaara (jossa en ole vielä käynyt) on suunnistusmaastojen number one meikäläisen kirjoissa.
Kopravaara aamulla
Juuanvaara illalla
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Kesä Espalla
On tullut tänä kesänä vietettyä aikaa Helsingin persiissä. En ookkaan täällä juuri aikaisemmin patsastellut. Kyllähän sitä täälläkin reenaa. Meren rannalla on ihan mukava juosta aamulenkkiä, ja keskuspuistossa pitkää, mutta yksi asia täältä puuttuu, nimittäin mäet. Nousua saa hakemalla hakea, eikä sitä löydy siltikään. Muutan Helsinkiin sitten kun rupean maratoonariksi, ei ainakaan asfaltti lopu kesken.
Viime viikolla juostiin rinttikatsastusta, jonka päälle kävin Finillä pari päivää harjoittelemassa. SM-Sprintin jälkeisen sprintti-ähkyn ja pettyneisyyden jälkeen en ollut uhrannut yhtä ainoata ajatusta sprinttiin, puhumattakaan, että olisin sitä varten harjoitellut, ja sen kyllä huomasi. Tuloksena oli kauden selkeästi huonoin sprint-suoritus, kuten reittihärvelistä voi osittain havaita. Parannettavaa jäi ainakin 50 sekuntia. Homma oli alusta asti kauhian epäsujuvaa, eikä oikein ottanut eteen missään vaiheessa. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että saavuin lähtöviivalle n.7sekuntia ennen lähtöä, koska toimitsija ei ohjastanut mua eteenpäin. Fyysinen vire on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä, joten sijakin oli silti kohtuullinen, vaikka en siihen kovin tyytyväinen voikkaan olla. Rata oli kyllä yksi parhaista, ellei jopa paras, jota olen suomessa sprinttaillut, ja olen muuten tutkinut sen kisan jälkeen sprinttikarttojakin taas ihan eri mielenkiinnolla.
Nyt olisi sitten aikaa harjoitella taas vähän enempi. Kisakalenteri on seuraavan kuukauden osalta auki, tai vaihtoehtoisesti kokonaan tyhjä. Sen voi täyttää urheilun osalta harjoittelulla.
Kuriositeettina muuten mainittakoon, että laskeskelin ja jos laskeskelin oikein, niin olen suunnistanut Varsinais-Suomessa kaksi kertaa sitten marraskuun Someron leirin. Joka oli muuten vuonna 2008. Viime kesänä yhden sprinttitreenin kirkonmäessä ja tänä keväänä juoksin am-sprintin Paimiossa. Jokohan tuohonkin tilastoon saisi korjausta tällä viikolla.
Viime viikolla juostiin rinttikatsastusta, jonka päälle kävin Finillä pari päivää harjoittelemassa. SM-Sprintin jälkeisen sprintti-ähkyn ja pettyneisyyden jälkeen en ollut uhrannut yhtä ainoata ajatusta sprinttiin, puhumattakaan, että olisin sitä varten harjoitellut, ja sen kyllä huomasi. Tuloksena oli kauden selkeästi huonoin sprint-suoritus, kuten reittihärvelistä voi osittain havaita. Parannettavaa jäi ainakin 50 sekuntia. Homma oli alusta asti kauhian epäsujuvaa, eikä oikein ottanut eteen missään vaiheessa. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että saavuin lähtöviivalle n.7sekuntia ennen lähtöä, koska toimitsija ei ohjastanut mua eteenpäin. Fyysinen vire on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä, joten sijakin oli silti kohtuullinen, vaikka en siihen kovin tyytyväinen voikkaan olla. Rata oli kyllä yksi parhaista, ellei jopa paras, jota olen suomessa sprinttaillut, ja olen muuten tutkinut sen kisan jälkeen sprinttikarttojakin taas ihan eri mielenkiinnolla.
Nyt olisi sitten aikaa harjoitella taas vähän enempi. Kisakalenteri on seuraavan kuukauden osalta auki, tai vaihtoehtoisesti kokonaan tyhjä. Sen voi täyttää urheilun osalta harjoittelulla.
Kuriositeettina muuten mainittakoon, että laskeskelin ja jos laskeskelin oikein, niin olen suunnistanut Varsinais-Suomessa kaksi kertaa sitten marraskuun Someron leirin. Joka oli muuten vuonna 2008. Viime kesänä yhden sprinttitreenin kirkonmäessä ja tänä keväänä juoksin am-sprintin Paimiossa. Jokohan tuohonkin tilastoon saisi korjausta tällä viikolla.
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Vamo La Furia Roja
Yhdet sille!
Täsä kartat kainuust. Eka ja vika päivä. Katsastukset kävin piirtämässä oikein reittihärpeliin.
1. päivä
Toisen päivän reittihärveli (keski)
Kolmannen päivän reittihärveli (pitkä)
4. päivä
Viikon suorittamiset
Ihan OK arvosanan kai tuosta viikosta voi itselleen antaa. Ennen viikkoa kunto oli kuitenkin aika mysteeri itselle ja jalat eivät paljoa lupailleet. Ainakin pitkän matkan 11. sija lämmittää mieltä, ja se, että jaksoin vetää sen ja koko viikon maaliin asti yllättävän freesinä. Toki virhettä tuli tehtyä aivan liikaa, laskeskelin, että 16min oli viikon pummisaldo. Se keskarin loppumatkalla tullut vajaa nelosen "koukku" ainakin olisi saanut jäädä pois. No ompahan jotain opeteltavaa kesähelteille.
Seuraavaksi Sprintti-katsastus ja pari päivää harjoittelua Finillä.
Täsä kartat kainuust. Eka ja vika päivä. Katsastukset kävin piirtämässä oikein reittihärpeliin.
1. päivä
Toisen päivän reittihärveli (keski)
Kolmannen päivän reittihärveli (pitkä)
4. päivä
Viikon suorittamiset
Ihan OK arvosanan kai tuosta viikosta voi itselleen antaa. Ennen viikkoa kunto oli kuitenkin aika mysteeri itselle ja jalat eivät paljoa lupailleet. Ainakin pitkän matkan 11. sija lämmittää mieltä, ja se, että jaksoin vetää sen ja koko viikon maaliin asti yllättävän freesinä. Toki virhettä tuli tehtyä aivan liikaa, laskeskelin, että 16min oli viikon pummisaldo. Se keskarin loppumatkalla tullut vajaa nelosen "koukku" ainakin olisi saanut jäädä pois. No ompahan jotain opeteltavaa kesähelteille.
Seuraavaksi Sprintti-katsastus ja pari päivää harjoittelua Finillä.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Kirkkovenerastit 2010 - tulokset & sanoma
Lopputulokset
1. TePo 1 41.24 (Parkkinen 13.53, Viita 16.17, Parkkinen 11.14)
2. KenSu 1 54.08 (Kaivosaari 17.57, Kallio 17.36, Huhtanen 18.35)
3. TePo 2 55.24 (Kilpinen 20.55, Kaivosaari 18.03, Tuomaala 16.26)
4. TePo 3 59.59 (Istolahti 18.35, Jaako 25.01, Kautto 15.09)
Kirkkovenerastien sanoma 2010
”Läksivät he saareen, tulivat vitulliseen korpeen, Laajarannan Kaivosaareen, jossa nalkuttavat eukot ja sikailevat ukon köriläät sinkoilivat suuntaan jos toiseen heleässä kesäsäässä. Soutivat he siitä rantaan, pahaiselle kulon polttamalle majalle, jossa tarkoitus oli laittaa naula oikein kunnolla päähän.”
Näin kuvaa kansallissuunnistusblogistimme Tuomo Mäkelä TePon miesten paluuta kotitaloonsa. Samassa perinteisessä hengessä olemme me Kirkkovenerastien suunnistajat kuljettaneet viestin Kreikan Euroopan mestaruudesta alkaen läpi Q-baarien, naapureiden terassien ja kukkakauppojen, nousten muuntajien takaa ylväästi pystyyn, julistamalla: ”mä oon niin onnellinen”, keskisessä Suomessa läpi kesäyön kautta vaativien Kaivosaaren korpien, nousten korkeille kallioille ja samoten tiheitä kuusikkoja, lohkareisia rinteitä ja märkiä soita.
Tämän viestin sanomalla haluamme onnitella TePoa, joka on tehnyt mittavan työn suomalaisen nuorison kasvattamisessa - kiitos OLLI! Luonnon kunnioittaminen sekä henkisen ja fyysisen kunnon vaaliminen yhdistävät Tepolaisia ymmärtämään niitä arvoja, jotka ovat tärkeitä tulevan raikkaan olotilan vaalimiseksi.
Laajarannan Kirkkovenerasteilla 26. kesäkuuta 2010
Kirkkovenerastien suunnistajat
torstai 24. kesäkuuta 2010
Kirkkovenerastit 2010 - ennakkojuttu
Vuoden 2009 tapahtumat Laajarannan Kaivosaaressa ovat pyyhkiytyneet suunnistajien kollektiivisesta muistista, jos ne sinne ikinä ovat tarttuneetkaan. Kirkkovenerastit palaa Laajarannan Kaivosaareen vuoden tauon jälkeen. Kaivosaaressa ja sen lähivesissä on kilpailtu Kirkkovenerastien voitosta vuosina 2008 sekä viimeksi vuonna 2009 kuuluisilla Kura-Kirkkovenerasteilla.
Kaivosaari-Laajarannan maastot tiedetään haastaviksi. Legendaarisiksi ne muodostuivat viimeistään vuoden 2009 Kirkkovenerasteilla. Silloin olosuhteet eivät olleet suunnistajien puolella, sillä perimätiedon mukaan vettä satoi saavista kaatamalla, ja lämpötila painui yöllä nollan tuntumaan. Kirkkovenerasteille lähteneistä 753 kilpailijasta kolmannes jätti leikin kesken. Eikä silloin ollut mukana b-kaaderin-suunnistajia.
Tämänvuotisia Kirkkovenerasteja on odotettu jo vuosia lähes pelonsekaisin tuntein. Tunnelmaa ovat pitäneet yllä vuoden 2009 kilpailuun osallistuneet suunnistajat, jotka ovat tarinoissaan lämmöllä muistelleet huippuvaikeata maastoa ja kilpailukeskuksen mutavelliksi muuttaneita sateita. Nuoremmissa suunnistajissa tällaiset tarinat herättävät ristiriitaisia tunteita – etenkin nyt, kun paluu Kaivosaareen on väistämätön tosiasia.
Kirkkovenerastien paluu Kaivosaareen voidaan nähdä osana vuosikymmeniä kestäneiden ja lähes traumaattisiksi luonnehdittavien kollektiivisten suunnistusmuistojen käsittelyä. 2010-Kirkkovenerastit on välisuorite prosessissa, joka ei näytä päättyvän milloinkaan, sillä ennemmin tai myöhemmin Kirkkovenerastit tulee takaisin Kaivosaari-Laajarannan maastoihin, aina yhä uudelleen.
Hulluja nuo suunnistajat, joku saattaisi todeta. Huippuvaikeasta maastosta huolimatta – tai juuri sen ansiosta – 2010-Kirkkovenerasteista on tulossa kaikkien aikojen suurin Kirkkovenerastit-tapahtuma. Kirkkovenerasteille on ilmoittautunut yli 15000 suunnistajaa. Vaikka Laajarannan sijainti aivan Keski-Suomen tuntumassa on vaikuttanut tapahtuman ennätykselliseen suosioon, taustalla kummittelevalla Kaivosaaren legendalla on varmasti myös sormensa pelissä.
2010-Kirkkovenerastit tarjoaa mahdollisuuden palata legendan syntysijoille. Reilun vuorokauden kuluttua paljastuu, mitä ihmettä siellä Kaivosaaren maastossa oikein on tarjolla. Kaivosaarirasteilla vanhojen tarinoiden nöyrät kuuntelijat muuttuvat notkeakielisiksi tarinaniskijöiksi.
Jo vuosia on tuntunut siltä, että Paarijoki, Usmi, Kytäjä ja Jaanankallio ovat vain välttämättömiä ja luvalla sanoen toisarvoisia välietappeja matkalla kohti todellista päämäärää: Kaivosaarta. Siellä taidot punnitaan ja jyvät erotetaan akanoista. En halua mitenkään vähätellä viime vuosina Kirkkovenerasteja voittaneiden suunnistajien saavutuksia, mutta onhan se niin, että voitto Kaivosaaren haastavassa kilpailumaastossa vaatii poikkeuksellisen hurjaa kuntoa ja rautaisia hermoja. Tarjolla on mestaruus ylitse muiden.
Erityisen haastavaksi kilpailumaasto Kaivosaaressa muuttuu, jos taivas repeää kisaviikonloppuna. Kaivosaaren legendan säilymisen kannalta vuoden 2009 olosuhteiden toisinto olisi tietenkin monien salaisten toiveiden täyttymys. Mutta emmehän me sitä oikeasti toivo, vaan toivelistalla ovat aurinkoinen ilma sekä kuulas ja linnunlaulun täyteinen kesäyö.
Kaivosaari-Laajarannan maastot tiedetään haastaviksi. Legendaarisiksi ne muodostuivat viimeistään vuoden 2009 Kirkkovenerasteilla. Silloin olosuhteet eivät olleet suunnistajien puolella, sillä perimätiedon mukaan vettä satoi saavista kaatamalla, ja lämpötila painui yöllä nollan tuntumaan. Kirkkovenerasteille lähteneistä 753 kilpailijasta kolmannes jätti leikin kesken. Eikä silloin ollut mukana b-kaaderin-suunnistajia.
Tämänvuotisia Kirkkovenerasteja on odotettu jo vuosia lähes pelonsekaisin tuntein. Tunnelmaa ovat pitäneet yllä vuoden 2009 kilpailuun osallistuneet suunnistajat, jotka ovat tarinoissaan lämmöllä muistelleet huippuvaikeata maastoa ja kilpailukeskuksen mutavelliksi muuttaneita sateita. Nuoremmissa suunnistajissa tällaiset tarinat herättävät ristiriitaisia tunteita – etenkin nyt, kun paluu Kaivosaareen on väistämätön tosiasia.
Kirkkovenerastien paluu Kaivosaareen voidaan nähdä osana vuosikymmeniä kestäneiden ja lähes traumaattisiksi luonnehdittavien kollektiivisten suunnistusmuistojen käsittelyä. 2010-Kirkkovenerastit on välisuorite prosessissa, joka ei näytä päättyvän milloinkaan, sillä ennemmin tai myöhemmin Kirkkovenerastit tulee takaisin Kaivosaari-Laajarannan maastoihin, aina yhä uudelleen.
Hulluja nuo suunnistajat, joku saattaisi todeta. Huippuvaikeasta maastosta huolimatta – tai juuri sen ansiosta – 2010-Kirkkovenerasteista on tulossa kaikkien aikojen suurin Kirkkovenerastit-tapahtuma. Kirkkovenerasteille on ilmoittautunut yli 15000 suunnistajaa. Vaikka Laajarannan sijainti aivan Keski-Suomen tuntumassa on vaikuttanut tapahtuman ennätykselliseen suosioon, taustalla kummittelevalla Kaivosaaren legendalla on varmasti myös sormensa pelissä.
2010-Kirkkovenerastit tarjoaa mahdollisuuden palata legendan syntysijoille. Reilun vuorokauden kuluttua paljastuu, mitä ihmettä siellä Kaivosaaren maastossa oikein on tarjolla. Kaivosaarirasteilla vanhojen tarinoiden nöyrät kuuntelijat muuttuvat notkeakielisiksi tarinaniskijöiksi.
Jo vuosia on tuntunut siltä, että Paarijoki, Usmi, Kytäjä ja Jaanankallio ovat vain välttämättömiä ja luvalla sanoen toisarvoisia välietappeja matkalla kohti todellista päämäärää: Kaivosaarta. Siellä taidot punnitaan ja jyvät erotetaan akanoista. En halua mitenkään vähätellä viime vuosina Kirkkovenerasteja voittaneiden suunnistajien saavutuksia, mutta onhan se niin, että voitto Kaivosaaren haastavassa kilpailumaastossa vaatii poikkeuksellisen hurjaa kuntoa ja rautaisia hermoja. Tarjolla on mestaruus ylitse muiden.
Erityisen haastavaksi kilpailumaasto Kaivosaaressa muuttuu, jos taivas repeää kisaviikonloppuna. Kaivosaaren legendan säilymisen kannalta vuoden 2009 olosuhteiden toisinto olisi tietenkin monien salaisten toiveiden täyttymys. Mutta emmehän me sitä oikeasti toivo, vaan toivelistalla ovat aurinkoinen ilma sekä kuulas ja linnunlaulun täyteinen kesäyö.
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Kymppisaekki
Kymppisakkiin suunnistettiin Jukolassa. Sijaan on ilman muuta syytä olla tyytyväinen, omaan suoritukseen ei. Pitkän yön jälkeen teimme joukkueena noin 18 minuuttia selkeää virhettä ja kolmanteen sijaan matkaa oli 9min. Oishan siinä ollu saumoja, muuutta toisaalta monella joukkueella virhettä tuli vielä enemmän. Olihan se vaikeaa, ja totta vie hemmetin hienoa suunnistusta. Ja kyllä meitin joukkueessa nähtiin todella hyviäkin suorituksia.
Kuten kuvasta näkyy meikäläisen kontolle napsahti sellainen reilu viisi minuuttia pummia. Pääsin letkassa metsään, mutta kun olin päättänyt omaa suunnistusta toteuttaa, sitä tein. Ykkönen meni siihen sektoriin, johon olin päättänyt kiertää ekan mäen. Simppa ja HP:n heppu lähtivät K:lta suoraan. En tiedä mitä takana tulleet tekivät, mutta yksin olin. Jaksoin toteuttaa omaa työtä ekat 4 minuuttia, sitten näin Pyrsän miehen selän. Juoksin sen nopeasti kiinni, mutta heppu jatkoi niin ihme suuntaan, että aloin itsekin epäröimään omaa sijaintiani. Kelasin itseni epävarmasti ylös rinteeseen, josta sain aika nopeasti kiinni, mutta en ihan varma kumminkaan ollut, ja jouduin pysähtelemään muutaman kerran rinnettä tahkotessani. Rasti tuli sieltä kuitenkin vastaan, mistä pitikin. Sen jälkeen päätin olla välittämättä muista.
Sitten koitin mennä varmasti. Vääntelin polvisuunnat tauluun joka välillä ja rastit löytyi paria pientä koukkua lukuunottamatta hyvin, kunnes seiskalla sorvasin oikein kunnolla. Olin hyvin kartalla 50m ennen rastia, suunta tanassa notkoa ja kumparetta odotellen. Kalevan Rastin mies meni vähän vasemmalla (suoraan rastille). Metsä muuttui yht'äkkiä uskomattoman tiheäksi kuusikoksi, enkä nähnyt enää metriä enempää mihinkään suuntaan. Yritin puskea sieltä läpi ja ehkä unohdin katsoa kompassia. Vastaan tuli notko vasemmalle ja sen takana kumpare. Täsmäsi. Siihen niin ottamaan leimaa, mutta ei näkyny rastia. Seisoskelin ja ihmettelin. Kohta pian samalle kumpareelle tuli Joensuu, joka etsi samaa rastia. Jomppa sai vissiin itsensä kartalle, koska lähti 180 astetta eri suuntaan kuin minä. Tajusin tilanteen ja sain itseni kartalle noin 20 sekuntia myöhemmin (tässä vaiheessa kartta oli 90 astetta vinossa) ja säntäsin perään. Jumituin aivan täysin pusikkoon, enkä osunut millään rastille. Onneksi pyrsän mies tuli jostain kuusen takaa ja vei mut rastille. Muuten olisin siellä varmaan vieläkin. 2,5 minuutin virhe. Terä ja Lynx menivät ohi.
Tässä vaiheessa olisi ollut hyvä paikka vetää herne nenään, mutta sain kuitenkin juonesta kiinni heti kohta pitkän välin alussa. Pitkä väli meni hyvin, tv-rastia (9) koukkasin hieman. 10 ja 11 löysin hyvin, joskin pysähtelin jonnin verran näillä väleillä varmistamaan. 12 tiesin olevan tv-rasti, joten väänsin suunnan tauluun ja lähdin haistelemaan uria, isompia muotoja lueskellen. Sieltä se tuli. 13:sta tein sitten vielä puolitoistaminuuttisen. Tyhmä virhe tämäkin, niinkuin virheet nyt yleensä ovat. Ei oikein mielikuva vastannut todellisuutta.
Vaihtoon tulin kuudentena. Keskisaari virnuili siinä yleisradion haastattelussa. Minua ei hymyilyttänyt. Yhtä kaikki - hieno Jukola.
Kuten kuvasta näkyy meikäläisen kontolle napsahti sellainen reilu viisi minuuttia pummia. Pääsin letkassa metsään, mutta kun olin päättänyt omaa suunnistusta toteuttaa, sitä tein. Ykkönen meni siihen sektoriin, johon olin päättänyt kiertää ekan mäen. Simppa ja HP:n heppu lähtivät K:lta suoraan. En tiedä mitä takana tulleet tekivät, mutta yksin olin. Jaksoin toteuttaa omaa työtä ekat 4 minuuttia, sitten näin Pyrsän miehen selän. Juoksin sen nopeasti kiinni, mutta heppu jatkoi niin ihme suuntaan, että aloin itsekin epäröimään omaa sijaintiani. Kelasin itseni epävarmasti ylös rinteeseen, josta sain aika nopeasti kiinni, mutta en ihan varma kumminkaan ollut, ja jouduin pysähtelemään muutaman kerran rinnettä tahkotessani. Rasti tuli sieltä kuitenkin vastaan, mistä pitikin. Sen jälkeen päätin olla välittämättä muista.
Sitten koitin mennä varmasti. Vääntelin polvisuunnat tauluun joka välillä ja rastit löytyi paria pientä koukkua lukuunottamatta hyvin, kunnes seiskalla sorvasin oikein kunnolla. Olin hyvin kartalla 50m ennen rastia, suunta tanassa notkoa ja kumparetta odotellen. Kalevan Rastin mies meni vähän vasemmalla (suoraan rastille). Metsä muuttui yht'äkkiä uskomattoman tiheäksi kuusikoksi, enkä nähnyt enää metriä enempää mihinkään suuntaan. Yritin puskea sieltä läpi ja ehkä unohdin katsoa kompassia. Vastaan tuli notko vasemmalle ja sen takana kumpare. Täsmäsi. Siihen niin ottamaan leimaa, mutta ei näkyny rastia. Seisoskelin ja ihmettelin. Kohta pian samalle kumpareelle tuli Joensuu, joka etsi samaa rastia. Jomppa sai vissiin itsensä kartalle, koska lähti 180 astetta eri suuntaan kuin minä. Tajusin tilanteen ja sain itseni kartalle noin 20 sekuntia myöhemmin (tässä vaiheessa kartta oli 90 astetta vinossa) ja säntäsin perään. Jumituin aivan täysin pusikkoon, enkä osunut millään rastille. Onneksi pyrsän mies tuli jostain kuusen takaa ja vei mut rastille. Muuten olisin siellä varmaan vieläkin. 2,5 minuutin virhe. Terä ja Lynx menivät ohi.
Tässä vaiheessa olisi ollut hyvä paikka vetää herne nenään, mutta sain kuitenkin juonesta kiinni heti kohta pitkän välin alussa. Pitkä väli meni hyvin, tv-rastia (9) koukkasin hieman. 10 ja 11 löysin hyvin, joskin pysähtelin jonnin verran näillä väleillä varmistamaan. 12 tiesin olevan tv-rasti, joten väänsin suunnan tauluun ja lähdin haistelemaan uria, isompia muotoja lueskellen. Sieltä se tuli. 13:sta tein sitten vielä puolitoistaminuuttisen. Tyhmä virhe tämäkin, niinkuin virheet nyt yleensä ovat. Ei oikein mielikuva vastannut todellisuutta.
Vaihtoon tulin kuudentena. Keskisaari virnuili siinä yleisradion haastattelussa. Minua ei hymyilyttänyt. Yhtä kaikki - hieno Jukola.
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Saikkauksia jänkhältä
Sain juurikin sitä mitä hain.
Niinkuin oli lupeissa Pellon Ponsi tarjosi TLRP:llä sellaista nautintoa maaston ja radan muodossa, jota Suomessa on niin kovin harvoin tarjolla. Lisäksi sain homman taas toimimaan, ja ajatuksen juoksemaan kovempaa kuin jalat, vaikka mehtä tietää, hopusti siellä sai myös juossa.
Lauantaina Hartiganilla oli aikhanen lähtö, joten saapusima kisapaikalle hyvissä ajhoin. Archie Bunker oli havilisena lähteny suhariksi. Soliki äkäne suhari. Meinasima aijjaa siutti. Hartigani ei olluna visutellu ko oli laittanu uuen kompassin ja kilolasit. Oli suvi ja semmonen normaali yhen tikkurin päivä, kevyt pohjois-vinkka siinä ploosasi, mutta muutampi sääski siinä silti pörisi, joita etelänmies sai huiota. Pistin ommaa lähtöä odotellessa pirrin päähän ja oikasin sölökän pehmeälle poronpaskapedille ja rupesin vilkuilemaan viimosta rastia kissaa seuraten. Siellä leimasikin rohki viinejä tyäriä. Siinä kun aikansa oli kötählään ollu, pitikin jo kötöstää traasut kopahroin, alkaa singuttelemaan ja rukattaa lähtöön. Klassisella 1,4 pelikuorman ja 16 rastin pruuvilla oli Taivaisen hulliainen tarjonnut rohki viinejä rastivälejä. Oli loihakkaa avonaista outaa, joissa piti kuikuilla kompassia ja piettää pää pystössä. Oli mahottoman vistoja tievoja, joita sai vuoroin kiikkua ylös ja alas, sekä reitinvalintoja joissa huneeria koetelthiin. Siellä utameilla varmasti tuli ymmä etheen, ja ihme ettei kethään junan tuoma sinne kaonnu lopullisesti. Mie pietän, että se oli aika hyvä.
Suunnisthin ihan mallikhaasti. Juosseminen oli semmosta näskäämistä, mutta aika hopusti mie olen menny, ko 1,4 pelikuormaa taittui alle yhden ja kymmenen. Pääosin mie nasahdin suoraan rasteille, mutta 1-2 välillä olis pithäänt ravhauttaa reistiksi matalavaaran poikki. Nelosella olin hyvin kartalla, mutta kun saapusin rintheeseen emmie nähny lippua, vaikka kuinka kuikuilin kovasti. Enkä kehannu liikkua, ko en tienny, että mihin suunthaan. Ei siinä auttanu häsytä. Mutta kun toittasin mennä muutaman metrin alemmas, niin johan se lippu näky. Vitoselle oliki pitkä taival. Siinä oli miun reitillä joenylityski, jossa ohtolla oli aamupala keskessä, siinä se poimi kojamoita veenistä. Oli siellä poronkonttikin jossaki matkalla. Ratamestari oli aika kälmi kun oli laittanut vistoja tievoja nopheiden pätkien perrään. Mutta emmie ole niin pörrö miltä mie näytän ja toittasinkin hiljentää vauhtia niissä. 11:sta tosin rastinotto oli äläskelponen ja saikkasin 40 sekuntia, muuta solikin ainoa isompi mukka. Ja kun reitinvalinnatkin onnistuivat vällein hyvin, niin maalissa sai yhäkseen porista pruuvista.
Sunnuntain pikamatkalla se vasta mahoton suota tievoja olikin. Päntiöhnään sai olla kiikkumassa. Lophuun tarjothiin vielä vaaran rinnettä ylöspäin. Tämmösissä tömpyröissähän se yleensä ruukaa hapottaa, joten ei auttanu ko vethää sinnillä vain. Aivan hyvin nasahin taas rasteille. Kasilla meinasin saikata, mutta ei siinä tullu ko pieni viien sekunnin mukka vain. 3-4 välillä mie nousin väärää jonthkaa ja samaistin itteni hetkeksi väährään paikhaan, mutta puolen minuutin tappioilla siitäkin selvithiin, ja viimeselä pitkälä välilä ajauduin hiukan sivvuun, ko en vilkuillu tarpheeksi kompassia. Vajjaa minuutti virhettä siis.
Suunnistus oli molempina päivinä hyvin hallusa. En jähinyt rasteilla, vaan lähdin hallitun hopusti liikkeelle, ja sain piettyä homman eessä. Rastit nasahtivat ja Arto Holappa oli lyöty.
Aika monta vuotta sitä vaan yritethiinkin.
Mie häyn sanoa, että tätä kokemusta ei vaikuta huikkia.
Niinkuin oli lupeissa Pellon Ponsi tarjosi TLRP:llä sellaista nautintoa maaston ja radan muodossa, jota Suomessa on niin kovin harvoin tarjolla. Lisäksi sain homman taas toimimaan, ja ajatuksen juoksemaan kovempaa kuin jalat, vaikka mehtä tietää, hopusti siellä sai myös juossa.
Lauantaina Hartiganilla oli aikhanen lähtö, joten saapusima kisapaikalle hyvissä ajhoin. Archie Bunker oli havilisena lähteny suhariksi. Soliki äkäne suhari. Meinasima aijjaa siutti. Hartigani ei olluna visutellu ko oli laittanu uuen kompassin ja kilolasit. Oli suvi ja semmonen normaali yhen tikkurin päivä, kevyt pohjois-vinkka siinä ploosasi, mutta muutampi sääski siinä silti pörisi, joita etelänmies sai huiota. Pistin ommaa lähtöä odotellessa pirrin päähän ja oikasin sölökän pehmeälle poronpaskapedille ja rupesin vilkuilemaan viimosta rastia kissaa seuraten. Siellä leimasikin rohki viinejä tyäriä. Siinä kun aikansa oli kötählään ollu, pitikin jo kötöstää traasut kopahroin, alkaa singuttelemaan ja rukattaa lähtöön. Klassisella 1,4 pelikuorman ja 16 rastin pruuvilla oli Taivaisen hulliainen tarjonnut rohki viinejä rastivälejä. Oli loihakkaa avonaista outaa, joissa piti kuikuilla kompassia ja piettää pää pystössä. Oli mahottoman vistoja tievoja, joita sai vuoroin kiikkua ylös ja alas, sekä reitinvalintoja joissa huneeria koetelthiin. Siellä utameilla varmasti tuli ymmä etheen, ja ihme ettei kethään junan tuoma sinne kaonnu lopullisesti. Mie pietän, että se oli aika hyvä.
Suunnisthin ihan mallikhaasti. Juosseminen oli semmosta näskäämistä, mutta aika hopusti mie olen menny, ko 1,4 pelikuormaa taittui alle yhden ja kymmenen. Pääosin mie nasahdin suoraan rasteille, mutta 1-2 välillä olis pithäänt ravhauttaa reistiksi matalavaaran poikki. Nelosella olin hyvin kartalla, mutta kun saapusin rintheeseen emmie nähny lippua, vaikka kuinka kuikuilin kovasti. Enkä kehannu liikkua, ko en tienny, että mihin suunthaan. Ei siinä auttanu häsytä. Mutta kun toittasin mennä muutaman metrin alemmas, niin johan se lippu näky. Vitoselle oliki pitkä taival. Siinä oli miun reitillä joenylityski, jossa ohtolla oli aamupala keskessä, siinä se poimi kojamoita veenistä. Oli siellä poronkonttikin jossaki matkalla. Ratamestari oli aika kälmi kun oli laittanut vistoja tievoja nopheiden pätkien perrään. Mutta emmie ole niin pörrö miltä mie näytän ja toittasinkin hiljentää vauhtia niissä. 11:sta tosin rastinotto oli äläskelponen ja saikkasin 40 sekuntia, muuta solikin ainoa isompi mukka. Ja kun reitinvalinnatkin onnistuivat vällein hyvin, niin maalissa sai yhäkseen porista pruuvista.
Sunnuntain pikamatkalla se vasta mahoton suota tievoja olikin. Päntiöhnään sai olla kiikkumassa. Lophuun tarjothiin vielä vaaran rinnettä ylöspäin. Tämmösissä tömpyröissähän se yleensä ruukaa hapottaa, joten ei auttanu ko vethää sinnillä vain. Aivan hyvin nasahin taas rasteille. Kasilla meinasin saikata, mutta ei siinä tullu ko pieni viien sekunnin mukka vain. 3-4 välillä mie nousin väärää jonthkaa ja samaistin itteni hetkeksi väährään paikhaan, mutta puolen minuutin tappioilla siitäkin selvithiin, ja viimeselä pitkälä välilä ajauduin hiukan sivvuun, ko en vilkuillu tarpheeksi kompassia. Vajjaa minuutti virhettä siis.
Suunnistus oli molempina päivinä hyvin hallusa. En jähinyt rasteilla, vaan lähdin hallitun hopusti liikkeelle, ja sain piettyä homman eessä. Rastit nasahtivat ja Arto Holappa oli lyöty.
Aika monta vuotta sitä vaan yritethiinkin.
Mie häyn sanoa, että tätä kokemusta ei vaikuta huikkia.
torstai 10. kesäkuuta 2010
Jänkhäle
Totesin juuri, että yli-huomenna olisi tarjolla 14km siivu täythä suunnistamisnautintoa. Se on ainakin odotusarvo, ja se on muuten samalla enemmän mitä olen juossut tähän mennessä tällä kaudella henkilökohtaisia metsä-kisoja. Henkilökohtaista menestystä ei tosiaankaan ole tullut metsässä tavoiteltua kuin Vårflåsetissa ja Prisma-rasteilla. Silloin kun keväällä juostiin Suomessa metsäkisat, olin tukevasti telakalla, ja siitä johtuen toukokuu meni tukevana sprinttaillen. No nyt en toivottavasti ole enää niin tukevassa kunnossa, ja metsäänkin olen paluun tehnyt.
Muutoin harjoittelu on edennyt polven ehdoilla. Täysipainoista harjoittelua ei uskalla/pysty toteuttaa, vaan harjoittelua on tehty maltilla ja kaikki turha karsittu pois. Niin, ei kai se haittaa jos vain turhat jää tekemättä, mutta sellainen fiilis kuitenkin jäätää persausta, että 80%:sesti tulee nyt mentyä. Tiedä sitten, mutta viime aikoina kun on tullut enemmän taas juostua on polvessa ollut välillä pieniä tuntemuksia. Ihmekös tuo sinänsä, vammahan siellä totta totisesti diagnosoituna on. Se jotenkin palauttaa maan pinnalle kun haaveilee suuremmista mättämisistä.
Mitään suurta päämäärää en tällä hetkellä ole itselleni asettanut, ja sen kyllä huomaa. Joku tavoitehan tässä nyt pitäisi asettaa, joku tarpeeksi kunnianhimoinen. Kirjoittaa se ylös ja laittaa nimi alle. Mutta keskitytään nyt Jukolaan ensin.
Muutoin harjoittelu on edennyt polven ehdoilla. Täysipainoista harjoittelua ei uskalla/pysty toteuttaa, vaan harjoittelua on tehty maltilla ja kaikki turha karsittu pois. Niin, ei kai se haittaa jos vain turhat jää tekemättä, mutta sellainen fiilis kuitenkin jäätää persausta, että 80%:sesti tulee nyt mentyä. Tiedä sitten, mutta viime aikoina kun on tullut enemmän taas juostua on polvessa ollut välillä pieniä tuntemuksia. Ihmekös tuo sinänsä, vammahan siellä totta totisesti diagnosoituna on. Se jotenkin palauttaa maan pinnalle kun haaveilee suuremmista mättämisistä.
Mitään suurta päämäärää en tällä hetkellä ole itselleni asettanut, ja sen kyllä huomaa. Joku tavoitehan tässä nyt pitäisi asettaa, joku tarpeeksi kunnianhimoinen. Kirjoittaa se ylös ja laittaa nimi alle. Mutta keskitytään nyt Jukolaan ensin.
tiistai 25. toukokuuta 2010
Hit the Woods Jack
Tiomilan jälkeen alkanut kolmen viikon prrojekt sprint sai päätöksensä. Se päättyi SM-sprintin 13 sijaan. Se oli pettymys, vaikka hirveän paljon parempaa ei kolmen viikon panostuksella olisi ollutkaan tarjolla. Palketti oli silti minimitavoite, joka jäi 7 sekunnin päähän. Juoksukunto ei ehtinyt kehittyä kevään vammojen jälkeen tarpeeksi, että olisi tosissaan voinut taistella mitalista. Projektin voi silti sanoa olleen jollain tasolla onnistunut, sillä SM-sprintin finaalissa tein kolmen viikon rojektin aikaisista 11 sprint-startista parhaan suorituksen. Jaksoin myös ekaa kertaa juosta samaa vauhtia loppuun asti. Ja vaikka juoksu ei kulkenut kertaakaan Kokkolan leirin jälkeen, niin projektin viimeisenä päivänä jalatkin alkoivat olemaan jo pelissä mukana.
karsinta
finaali
Mutta nyt kohti uusia haasteita ja uusia ärsykkeitä. Eilen teinkin jo (semi)pitkän juoksulenkin. Ekan sitten maaliskuun 21 päivän, joka muuten olikin viimeinen harjoitus ennen telakoitumista. Mieli ja ruumis janoavatkin joo uusia haasteita. Faktinen totus on kuitenkin se, että taktinen fokus oli viimeiset kolme viikkoa vain ja ainoastaan sprintissä. Nyt tekee mieli tehdä jotain ihan muuta. Hit the woods jack!
karsinta
finaali
Mutta nyt kohti uusia haasteita ja uusia ärsykkeitä. Eilen teinkin jo (semi)pitkän juoksulenkin. Ekan sitten maaliskuun 21 päivän, joka muuten olikin viimeinen harjoitus ennen telakoitumista. Mieli ja ruumis janoavatkin joo uusia haasteita. Faktinen totus on kuitenkin se, että taktinen fokus oli viimeiset kolme viikkoa vain ja ainoastaan sprintissä. Nyt tekee mieli tehdä jotain ihan muuta. Hit the woods jack!
maanantai 17. toukokuuta 2010
Rumble in the Tarmac Jungle
Laitetaan tiumila kartta siihen het kärkeen ko viimeks jäi:
Tiomila
Ja sitten jatketaan siitä mihink viimeks jäätiin, eli AM-Sprint oli ja meni. Oli ehkä tasasin vääntö igä. 7 sekuntia hävisin kärkeen, mutta 6 miestä ehti silti edelle. huhuh. Kone leikkas jossain vaihees aivan täysin kiinni.
AM-Sprint
Tuolta tulikin ampaistua Cockersbyhyn Vormiston suunnittelemalle sprinttileirille. Siellä juostiin sprinttiä illalla, päivällä, iltapäivällä, illalla ja aamulla. Maukimia joka kerta, vaikka mihinkään ei kulkenutkaan. Jalat oli niitissä kutakuinkin ekan reenin jälkeen, mutta kovalla tahdolla tahkottiin reenit läpi. Sunnuntai-aamuna ei juoksuaskelten ottaminen enää onnistunut, joten leiri oli onnistunut.
Eremenko citysprint 4000
Cockersby 1
Cockersby 2
Kyrkbacken sprint
Sauna sprint
Leirin päättäneessa Raahe-Sprintissä tuli avattua samalla kotimainen kilpailukausi. A ninguna parte.
Raahe Sprint
Siitä sitten korjattiin mitä muutaman päivän aikana korjattavissa oli, notta EM-katsastuksessa olisi kone ollut kunnossa. No meikäläisen kone ei katsastusta läpäissyt, eikä ollut kovin lähelläkään, siksi paljon vikaa löytyi varsinkin eteenpäin vievästä mekaniikasta, joka oli varsin ruosteessa ja yhdessä kohtaa haritti rumasti väärälle reitinvalinnallekin. Koneesta sentään irtosi puhdasäänisempää ilmaa kuin viikko sitten. Silti tuollaiset tyhmät huolimattomuusvirheet gerberoi ihan gerberasti, GERBERA. Ihan yhtä paljon gerberoi noi finaali säädöt. Tässä olisi nyt avautumisen paikka, mutta antaa olla. Olisihan se ollut hemmetin hauska juosta toi man-mot-man finaali. Loppupeleissä jäin kait yhden sekunnin siitä huvista. Marginaalit oli taas näillä minuuttiluvuilla pienet. 10 sekunnin sisällä oli 6 ukkoa edellä. Ei näin.
EM-katsastus sprint
Prismarasteilla tein paluun monen vuoden jälkeen A-sarjaan. Kommenteistani saattoi ymmärtää, että huippiskin olisi kiinnostanut, mutta verkatessani lähtöpaikalla rahvaan seurassa, koin vain suurta nautintoa, että sain suunnistaa. Sekään ei mikään itsestäänselvyys ole ollut. Meno tosin oli yh(t)ä tahmaista jalkojen osalta, mutta suunnistus oli erittäin stabiilia ja rauhallista, enkä ajautunut kuun pimeälle puolelle kuin hyvin lyhyiksi ajoiksi. Nautin.
Prismarastit
Risman jälkeen sama trendi on jatkunut. Olen ottanut easymmin, mutta ei, ei ainakaan eilen. En tiedä eivätkö jalat ole palautuneet Tiomilasta, vai Cockersbyn rinttileiristä vai mistä, mutta sen tiedän, että ne eivät ole palautuneet. Josko lauantaina kello 9.30 jo olis, tai 14.30 ny viimeistään.
Tiomila
Ja sitten jatketaan siitä mihink viimeks jäätiin, eli AM-Sprint oli ja meni. Oli ehkä tasasin vääntö igä. 7 sekuntia hävisin kärkeen, mutta 6 miestä ehti silti edelle. huhuh. Kone leikkas jossain vaihees aivan täysin kiinni.
AM-Sprint
Tuolta tulikin ampaistua Cockersbyhyn Vormiston suunnittelemalle sprinttileirille. Siellä juostiin sprinttiä illalla, päivällä, iltapäivällä, illalla ja aamulla. Maukimia joka kerta, vaikka mihinkään ei kulkenutkaan. Jalat oli niitissä kutakuinkin ekan reenin jälkeen, mutta kovalla tahdolla tahkottiin reenit läpi. Sunnuntai-aamuna ei juoksuaskelten ottaminen enää onnistunut, joten leiri oli onnistunut.
Eremenko citysprint 4000
Cockersby 1
Cockersby 2
Kyrkbacken sprint
Sauna sprint
Leirin päättäneessa Raahe-Sprintissä tuli avattua samalla kotimainen kilpailukausi. A ninguna parte.
Raahe Sprint
Siitä sitten korjattiin mitä muutaman päivän aikana korjattavissa oli, notta EM-katsastuksessa olisi kone ollut kunnossa. No meikäläisen kone ei katsastusta läpäissyt, eikä ollut kovin lähelläkään, siksi paljon vikaa löytyi varsinkin eteenpäin vievästä mekaniikasta, joka oli varsin ruosteessa ja yhdessä kohtaa haritti rumasti väärälle reitinvalinnallekin. Koneesta sentään irtosi puhdasäänisempää ilmaa kuin viikko sitten. Silti tuollaiset tyhmät huolimattomuusvirheet gerberoi ihan gerberasti, GERBERA. Ihan yhtä paljon gerberoi noi finaali säädöt. Tässä olisi nyt avautumisen paikka, mutta antaa olla. Olisihan se ollut hemmetin hauska juosta toi man-mot-man finaali. Loppupeleissä jäin kait yhden sekunnin siitä huvista. Marginaalit oli taas näillä minuuttiluvuilla pienet. 10 sekunnin sisällä oli 6 ukkoa edellä. Ei näin.
EM-katsastus sprint
Prismarasteilla tein paluun monen vuoden jälkeen A-sarjaan. Kommenteistani saattoi ymmärtää, että huippiskin olisi kiinnostanut, mutta verkatessani lähtöpaikalla rahvaan seurassa, koin vain suurta nautintoa, että sain suunnistaa. Sekään ei mikään itsestäänselvyys ole ollut. Meno tosin oli yh(t)ä tahmaista jalkojen osalta, mutta suunnistus oli erittäin stabiilia ja rauhallista, enkä ajautunut kuun pimeälle puolelle kuin hyvin lyhyiksi ajoiksi. Nautin.
Prismarastit
Risman jälkeen sama trendi on jatkunut. Olen ottanut easymmin, mutta ei, ei ainakaan eilen. En tiedä eivätkö jalat ole palautuneet Tiomilasta, vai Cockersbyn rinttileiristä vai mistä, mutta sen tiedän, että ne eivät ole palautuneet. Josko lauantaina kello 9.30 jo olis, tai 14.30 ny viimeistään.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
2010mila
Hieno Tiomila. Tietysti jos olisi menestytty, niin olisi ollut hienompi. Mutta kyllä sai nauttia suunnistuksesta hienossa maastossa. Välillä oli sellainen fiilis kuin Jukolassa olisi juossut. Olin kyllä odottanutkin kisaa melko suurella innolla, joten se olisi ollut hieno varmaan missä tapauksessa tahansa.
Meitin jengissä nähtiin muutamia hienoja suorituksia, mutta omaan tulemaan en voi olla tyytyväinen. Polvi muuttui paremmaksi viikkoa ennen kisaa ja pääsin koittamaan juoksua. Vaikealtahan tuo juoksu aluksi tuntui, mutta parani joka lenkillä sen verran, että uskoin vakaasti ennen kisaa, että kolmen viikon pakkolepo ei olisi vienyt kuntoa mihinkään.
Tärkein eli suunnistus oli kautta linjan hallittua (6-7 väliä lukuunottamatta, jossa lähdin ensin rastilta väärään suuntaan, eksyin keskellä väliä väärälle uralle ja koukkasin vielä rastiakin). Kahden minuutin virhesummasta suurin osa tuli tällä välillä. GPS. Juoksentelufiilis oli myös hyvä ensimmäiset 5 kilsaa, mutta heti TV-rastin jälkeen tiellä alkoivat molemmat pohkeet kramppaamaan ja se oli sitten siinä. Aina kun tuli kovempaa pohjaa alle, niin pohkeet löi kramppiin. Ei siinä oikein päässyt vauhtia pitämään ja ero kasvoi vähän turhan rumasti. Lihaksisto ei sitten kuitenkaan ollut vielä valmis näin pitkään latuun. Sen olen todennut myös kisan jälkimainingeissa. On meinaan sellaiset jumit jaloissa, ettei ole ollut vuoden 2003 heinäkuun.
Tänään olisi AM-Sprintti ja huomenna pitäisi lähteä leirille suunnistamaan kovaa. Saa kyllä olla tarkkana näiden koipien kanssa. Siinä samassa pitänee keskittyä juoksutekniikan tarkasteluun. On meinaan sellainen olo, että juoksu on varsin toispuolista. Kuulostaapa taas hyvältä.
Meitin jengissä nähtiin muutamia hienoja suorituksia, mutta omaan tulemaan en voi olla tyytyväinen. Polvi muuttui paremmaksi viikkoa ennen kisaa ja pääsin koittamaan juoksua. Vaikealtahan tuo juoksu aluksi tuntui, mutta parani joka lenkillä sen verran, että uskoin vakaasti ennen kisaa, että kolmen viikon pakkolepo ei olisi vienyt kuntoa mihinkään.
Tärkein eli suunnistus oli kautta linjan hallittua (6-7 väliä lukuunottamatta, jossa lähdin ensin rastilta väärään suuntaan, eksyin keskellä väliä väärälle uralle ja koukkasin vielä rastiakin). Kahden minuutin virhesummasta suurin osa tuli tällä välillä. GPS. Juoksentelufiilis oli myös hyvä ensimmäiset 5 kilsaa, mutta heti TV-rastin jälkeen tiellä alkoivat molemmat pohkeet kramppaamaan ja se oli sitten siinä. Aina kun tuli kovempaa pohjaa alle, niin pohkeet löi kramppiin. Ei siinä oikein päässyt vauhtia pitämään ja ero kasvoi vähän turhan rumasti. Lihaksisto ei sitten kuitenkaan ollut vielä valmis näin pitkään latuun. Sen olen todennut myös kisan jälkimainingeissa. On meinaan sellaiset jumit jaloissa, ettei ole ollut vuoden 2003 heinäkuun.
Tänään olisi AM-Sprintti ja huomenna pitäisi lähteä leirille suunnistamaan kovaa. Saa kyllä olla tarkkana näiden koipien kanssa. Siinä samassa pitänee keskittyä juoksutekniikan tarkasteluun. On meinaan sellainen olo, että juoksu on varsin toispuolista. Kuulostaapa taas hyvältä.
torstai 22. huhtikuuta 2010
I have nothing to say and I'm saying it
Niinkuin Suomen toiseksi johtavimmasta suunnistusmediasta (johtavin on tietysti mäksä piste com) on saattanut lukea, niin pientä vammaa on taas pukannut. Eikä ehkä niin pientäkään. Polvihan se on krapannut perkele. Ruotsin leirin jälkeen polvi antoi jo ymmärtää, että kivut oli ja meni, kunnes ne ei niin yllättäen, mutta takuulla pyytämättä palasivat salamana takaisin ainakin kolmea kauheampana. Ei pjustyynt edes pyörällä menemään opistolle ilman kipuja. Parit vesijuoksuveot sain sentään väännettyä. No onneksi megakipujen alettua, sain viiden päivän sisällä käytyä docilla, magneetissa ja taas docilla. Polvestahan löyty taas vaikka ja mitä. En jaksa alkaa edes luettelemaan. Naamatutuilta kyselemättä ja yleisölle soittamatta vedettiin viimeinen oljenkorsi paketista. Polvikivuille annettiin häätöilmoitus kolmen viikon irtisanomisajalla. Päälle uhattiin vielä ottaa puukot käyttöön, jos ei maiseman vaihto miellytä.
Mutta eteenpäin on menty. Tällä viikolla olen jo pystynyt kerran vesijuoksemaan kivutta ja pyöräilemään koululle kivutta. Nyt uskallan koittaa juoksua, mutta liikaa en uskalla toivoa.
Onneksi kevät on sentään täällä. Kaikki merkit ainakin on ilmassa. Jyväskylässä lumet ovat sulaneet kaikkialta paitsi metsästä. Tiomila-kartta on revitty vessan seinältä ja otettu lähempään tarkasteluun. Josko tuo polvi nyt toimisi, niin ei epäilystäkään, ettenkö itseäni sinne saisi vielä trimmattua.
Mutta eteenpäin on menty. Tällä viikolla olen jo pystynyt kerran vesijuoksemaan kivutta ja pyöräilemään koululle kivutta. Nyt uskallan koittaa juoksua, mutta liikaa en uskalla toivoa.
Onneksi kevät on sentään täällä. Kaikki merkit ainakin on ilmassa. Jyväskylässä lumet ovat sulaneet kaikkialta paitsi metsästä. Tiomila-kartta on revitty vessan seinältä ja otettu lähempään tarkasteluun. Josko tuo polvi nyt toimisi, niin ei epäilystäkään, ettenkö itseäni sinne saisi vielä trimmattua.
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Nitro
Janssoo. Ei se ihan ole suunnitelmien mukaan mennyt tämäkään viikko, ei itseasiassa sinne päinkään. Jonkun kerran sentään on metsään päässyt. Neljästi jos ihan tarkoiksi ruvetaan. Polvi senkuin vain krapaa, mutta varpaan teippaamisessa olen ainakin toistaiseksi onnistunut hyvin.
Kronoskogen night
Furuboda
FK Åsenin kisa
Äspet-Yngsjö
Kronoskogen night
Furuboda
FK Åsenin kisa
Äspet-Yngsjö
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Spriiiiiiiiiing Cup, Spriiiiiiiiing NOT
Tällä hetkellä krapaa: Polvi(TM), nilkka, varvas, ranne (ja niistä johtuen mielenterveys), mutta muuten paikat on ihan suhteellisen hyvässä kunnossa. Sen verran on taas osumia tullut tantereilta, että itsenäisyyspäivänä pitäisi tulla mitali jos ei kaksikin. Vähintään suomenleijonaa tai purppurasydäntä odotan.
Polvikivut palasivat reipas viikko sitten. Pidin viime viikon yhtä harjoitusta lukuunottamatta lepona, ennenkuin ohjelmassa oli kevätkuppia Zeelannissa, Tanskanmaalla. Meikäläisen viikonloppu koostui lauantaisesta maastotuntuman hakemisesta ja polven testailusta, sekä tietysti viestistä.
Pitkän tauon jälkeen jonkin verran noviisina olin taas liikenteessä. Lauantaina olin lähtöpaikalla 45min ennen omaa lähtöä. Oletin lähtöaikani mahtuvan 12.20-12.22 väliseen ikkunaan, mutta järjestäjien arvonta-algoritmit olivatkin heittäneet minut starttaamaan 12.46. Käsittämätöntä. No siellä oli sitten kiva värjötellä, ennenkuin sain kartan käteen. Polvi ei oireillut liiaksi, mutta varpaan taitoin yli. Joskin se varvas kipeytyi vasta tänään, lepopäivänä.
Viestissä sain juosta Ankkuri-osuuden. Lyhykäisyydessään voisi todeta, että kartta löytyy alta:
Spring Cup viesti
Viikonlopun ehdottomin kohokohta oli kuitenkin Tiomila 2009 kilpailukeskuksessa vierailu. Sen kun näki viime vuonna vain telkkarista. Persetorppa osui matkan varrelle, kun ajeltiin Ruotsin ja Helsingborgin parhaasta pizzeriasta kohti Åhusia. Siellä mäen päällä Christian Christensen viiletti karussa långa nattenilla. Tästä tien yli juostiin. Tuolta paskikosta tultiin, ja tuonne komiaan kuusikkoon paineltiin pienen mäen päälle. Luonto oli jo korjannut urat lähes näkymättömiksi, mutta ilmasta pystyi edelleen aistimaan suuren urheilujuhlan hengen.
Polvikivut palasivat reipas viikko sitten. Pidin viime viikon yhtä harjoitusta lukuunottamatta lepona, ennenkuin ohjelmassa oli kevätkuppia Zeelannissa, Tanskanmaalla. Meikäläisen viikonloppu koostui lauantaisesta maastotuntuman hakemisesta ja polven testailusta, sekä tietysti viestistä.
Pitkän tauon jälkeen jonkin verran noviisina olin taas liikenteessä. Lauantaina olin lähtöpaikalla 45min ennen omaa lähtöä. Oletin lähtöaikani mahtuvan 12.20-12.22 väliseen ikkunaan, mutta järjestäjien arvonta-algoritmit olivatkin heittäneet minut starttaamaan 12.46. Käsittämätöntä. No siellä oli sitten kiva värjötellä, ennenkuin sain kartan käteen. Polvi ei oireillut liiaksi, mutta varpaan taitoin yli. Joskin se varvas kipeytyi vasta tänään, lepopäivänä.
Viestissä sain juosta Ankkuri-osuuden. Lyhykäisyydessään voisi todeta, että kartta löytyy alta:
Spring Cup viesti
Viikonlopun ehdottomin kohokohta oli kuitenkin Tiomila 2009 kilpailukeskuksessa vierailu. Sen kun näki viime vuonna vain telkkarista. Persetorppa osui matkan varrelle, kun ajeltiin Ruotsin ja Helsingborgin parhaasta pizzeriasta kohti Åhusia. Siellä mäen päällä Christian Christensen viiletti karussa långa nattenilla. Tästä tien yli juostiin. Tuolta paskikosta tultiin, ja tuonne komiaan kuusikkoon paineltiin pienen mäen päälle. Luonto oli jo korjannut urat lähes näkymättömiksi, mutta ilmasta pystyi edelleen aistimaan suuren urheilujuhlan hengen.
tiistai 16. maaliskuuta 2010
The road was slippery
Park with flat woodland and different visibility and runability, street area and coastal terrain.
Days left: 69.
Ei ole liian helppoa ollut näihin Jyväskylän liukkaisiin teihin sopeutua. Vaikka mitään erikoista ei ole tullutkaan tehtyä, niin kroppa on kyllä enemmän jumissa kuin kertaakaan koko talven aikana. Tai no tulihan sitä tehtyä eka ratatreeni puoleentoistavuoteen, mutta se jumitti vain pohkeita. Muut jumit on ammennettu jostain muualta. No josko tässä kohta tottuis lipsutteluun, niin sittenhän ne lumet jo sulaakin.
Toivottavasti jumit sulaa lumien mukana, tai jäävät lumien mukana suomeen, kun reilun viikon päästä lentähämme Tanskaan ja Ruotsiin hakemaan maastotuntumaa ja hiomaan takniikkaa ja tektiikkaa. Toisaalta tekemistä se on siinäkin, että ei tuo sieltä uusia jumeja mukanansa. Mutta uskon olevani kärsivällisempi ja viisaampi kuin joskus aikaisemmin samoilla rantahiekoilla. Laitetaan toki toivomuslistalle myös, että kun pääsiäisen jälkeen saapuu takaisin, jumit eivät ole täällä odottamassa. Lumet meinaan on.
Luontopolkua (kolmatta kertaa) ympäri kiertäessä muistot palaa Granadan maisemiin. Siellä tasaista juoksualustaa ei juurikaan löytynyt. Maasto kumpuilu ensin ylös ja sitten alas, mutta mäet olivat mukavan juostavia. Ohuempaa ilmanalaa ei edes huomannut, vaan sykkeet olivat todennäköisesti ainakin 10 pykälää kotimaata matalammalla. Yebo!
Viimeiset kuvat sieltä
Days left: 69.
Ei ole liian helppoa ollut näihin Jyväskylän liukkaisiin teihin sopeutua. Vaikka mitään erikoista ei ole tullutkaan tehtyä, niin kroppa on kyllä enemmän jumissa kuin kertaakaan koko talven aikana. Tai no tulihan sitä tehtyä eka ratatreeni puoleentoistavuoteen, mutta se jumitti vain pohkeita. Muut jumit on ammennettu jostain muualta. No josko tässä kohta tottuis lipsutteluun, niin sittenhän ne lumet jo sulaakin.
Toivottavasti jumit sulaa lumien mukana, tai jäävät lumien mukana suomeen, kun reilun viikon päästä lentähämme Tanskaan ja Ruotsiin hakemaan maastotuntumaa ja hiomaan takniikkaa ja tektiikkaa. Toisaalta tekemistä se on siinäkin, että ei tuo sieltä uusia jumeja mukanansa. Mutta uskon olevani kärsivällisempi ja viisaampi kuin joskus aikaisemmin samoilla rantahiekoilla. Laitetaan toki toivomuslistalle myös, että kun pääsiäisen jälkeen saapuu takaisin, jumit eivät ole täällä odottamassa. Lumet meinaan on.
Luontopolkua (kolmatta kertaa) ympäri kiertäessä muistot palaa Granadan maisemiin. Siellä tasaista juoksualustaa ei juurikaan löytynyt. Maasto kumpuilu ensin ylös ja sitten alas, mutta mäet olivat mukavan juostavia. Ohuempaa ilmanalaa ei edes huomannut, vaan sykkeet olivat todennäköisesti ainakin 10 pykälää kotimaata matalammalla. Yebo!
Viimeiset kuvat sieltä
torstai 25. helmikuuta 2010
TJ 5
Se on ilmoja pidelly. Useammassa Andalucían kaupungissa on julistettu hätätila tulvien takia. Onhan tuota vettä tullutkin viimeisen kahden viikon aikana vähän liiankin kanssa. Granadassa muutamia luolataloja on romahtanut, mutta tulvia ei ole näkynyt.
Edellisen blogstauksen jälkeen on pitänyt kiirettä. On tullut väsättyä Monachilin rinttimapaa ja järjestettyä leiriä Ankkurin hombreille. Taisi siinä joku tenttikin olla. Siihen kun lykätiin muutamaksi päiväksi pari pahuuden lähettilästä pohjanmaalta, niin urheilija-elämän lainalaisuudet muistuttivat itsestään. Ehtihän sitä toki itsekin reenaamaan, mutta levon ja palautumisen kanssa olikin sitten niin ja näin, ja nuhan se sieltä lykkäs. No olkoon tämä sitten se talven kiintiölenssu.
Täällä sitä nyt on kärvistelty, mutta voiton puolella oltaneen ja toivotaan, että viikonloppuna Rondassa olisi taas kunnossa. Siellä olisi tarjolla kevyehkö kolmen kisan setti 24tuntiin. No ei niitä kaikkia tule juostua kovaa missään tapauksessa. Tälle viikolle suunnitellut pitkät ”jäähyväisreenit” vuoristossa jäänevät kuitenkin tekemättä ja sekös harmittaa. No Ankkurilaiset ovat vetäneet läpi erinomaisen leirisetin, vaikka itse sanonkin, ja mapakin on tarkastuskierrosta vaille valmis. Tenttikin meni läpi. Ja on kyllä ollut hemmetin hauskat pari viikkoa Kokkilan poikain kanssa. La vida es la vida.
Niin olihan siinä jotkut WRE kekkeritkin Santa Polassa. Lyhyesti tiivistettynä nuo menivät näin. Menomatka: ”vituiks - motari suljettu lumen takia”. Keskimatka: ”kesk (kärjessä) kun väsytti liikaa”. Pitkämatka: ”pirun vaikeita rasteja, kutosen koukuilla kolme kärkeen”. Latailen kartat eetteriin kun pääsen Suomeen.
Rondan jälkeen saakin lyödä kamat (ja pyörän) kassiin/kasseihin ja ottaa suunnan kohti Finlandiaa. Olen varma, että polven, lihaksiston ja miehen kuntoutuksen kannalta tämä oli paras mahdollinen paikka viettää tämä aika, koska hommasta haluaa vielä nauttia. Viimeiset 5 kuukautta Granadassa ja Monachilissa ovat olleet erittäin antoisat ja aika on mennyt siivillä. Mutta aikansa kutakin. On mukava palata kotiin, jossa joku jota odottaa, odottaa. Suomessakin on kuulemma lämmin ja vähäluminen talvi. Laitan yhden laukun täyteen vielä raikkaan lämmintä vuoristoilmaa, niin rupiaa sielläkin kelit paranemaan.
Näihin kuviin:
Olé!
maanantai 8. helmikuuta 2010
Kunnon otatusta, part II
Se oli eilen taas yksi juoksukilpailu. Armillassa paineltiin 10.000,00km eli virallinen kympin katujuoksu. Ilmoitin torstaina, että juoksen 32min. Hyvin näköjään tunnistan oman kuntoni, sillä virallinen aika oli 32.00 (omalla kellolla 31.57). Sebulta otin silti käkeen puolisen minuuttia (on se tikis). Sanon selitykseksi sen, että jalat olivat vielä aikast väsyneet edellisestä blogipäivityksestä. Tuoreemmilla jaloilla olisi sen puoli minuuttia saanut puristettua kovempaa. Eka vitonen meni vielä suhteellisen rennosti (15.35), mutta aika pian sen jälkeen jalat niin sanotusti menivät hapoille. Toinen vitonen (16.25) olikin melkoista rimpuilua, mutta loppukiri sentään irtosi, kun meinasi tulla kiire. Olin muuten 988 juoksijan joukossa 12 ja normaali-ikäisten miesten 4. Edessä oli siis 8 ikämiestä. Papat ne jaksaa heilua tänäkin vuonna.
Se on muuten AIKA TARKALLEEN Kalevan Kisojen a-raja, tai pelkkä raja tai mitä ne nyt on, mitä joka vuosi lasketaan, että saadaan kaikille radoille juoksija. En tiiä. En ole ikinä juossut radalla metriäkään kilpaa. Pitäiskö nyt aloittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)