torstai 24. kesäkuuta 2010

Kirkkovenerastit 2010 - ennakkojuttu

Vuoden 2009 tapahtumat Laajarannan Kaivosaaressa ovat pyyhkiytyneet suunnistajien kollektiivisesta muistista, jos ne sinne ikinä ovat tarttuneetkaan. Kirkkovenerastit palaa Laajarannan Kaivosaareen vuoden tauon jälkeen. Kaivosaaressa ja sen lähivesissä on kilpailtu Kirkkovenerastien voitosta vuosina 2008 sekä viimeksi vuonna 2009 kuuluisilla Kura-Kirkkovenerasteilla.

Kaivosaari-Laajarannan maastot tiedetään haastaviksi. Legendaarisiksi ne muodostuivat viimeistään vuoden 2009 Kirkkovenerasteilla. Silloin olosuhteet eivät olleet suunnistajien puolella, sillä perimätiedon mukaan vettä satoi saavista kaatamalla, ja lämpötila painui yöllä nollan tuntumaan. Kirkkovenerasteille lähteneistä 753 kilpailijasta kolmannes jätti leikin kesken. Eikä silloin ollut mukana b-kaaderin-suunnistajia.

Tämänvuotisia Kirkkovenerasteja on odotettu jo vuosia lähes pelonsekaisin tuntein. Tunnelmaa ovat pitäneet yllä vuoden 2009 kilpailuun osallistuneet suunnistajat, jotka ovat tarinoissaan lämmöllä muistelleet huippuvaikeata maastoa ja kilpailukeskuksen mutavelliksi muuttaneita sateita. Nuoremmissa suunnistajissa tällaiset tarinat herättävät ristiriitaisia tunteita – etenkin nyt, kun paluu Kaivosaareen on väistämätön tosiasia.

Kirkkovenerastien paluu Kaivosaareen voidaan nähdä osana vuosikymmeniä kestäneiden ja lähes traumaattisiksi luonnehdittavien kollektiivisten suunnistusmuistojen käsittelyä. 2010-Kirkkovenerastit on välisuorite prosessissa, joka ei näytä päättyvän milloinkaan, sillä ennemmin tai myöhemmin Kirkkovenerastit tulee takaisin Kaivosaari-Laajarannan maastoihin, aina yhä uudelleen.

Hulluja nuo suunnistajat, joku saattaisi todeta. Huippuvaikeasta maastosta huolimatta – tai juuri sen ansiosta – 2010-Kirkkovenerasteista on tulossa kaikkien aikojen suurin Kirkkovenerastit-tapahtuma. Kirkkovenerasteille on ilmoittautunut yli 15000 suunnistajaa. Vaikka Laajarannan sijainti aivan Keski-Suomen tuntumassa on vaikuttanut tapahtuman ennätykselliseen suosioon, taustalla kummittelevalla Kaivosaaren legendalla on varmasti myös sormensa pelissä.

2010-Kirkkovenerastit tarjoaa mahdollisuuden palata legendan syntysijoille. Reilun vuorokauden kuluttua paljastuu, mitä ihmettä siellä Kaivosaaren maastossa oikein on tarjolla. Kaivosaarirasteilla vanhojen tarinoiden nöyrät kuuntelijat muuttuvat notkeakielisiksi tarinaniskijöiksi.

Jo vuosia on tuntunut siltä, että Paarijoki, Usmi, Kytäjä ja Jaanankallio ovat vain välttämättömiä ja luvalla sanoen toisarvoisia välietappeja matkalla kohti todellista päämäärää: Kaivosaarta. Siellä taidot punnitaan ja jyvät erotetaan akanoista. En halua mitenkään vähätellä viime vuosina Kirkkovenerasteja voittaneiden suunnistajien saavutuksia, mutta onhan se niin, että voitto Kaivosaaren haastavassa kilpailumaastossa vaatii poikkeuksellisen hurjaa kuntoa ja rautaisia hermoja. Tarjolla on mestaruus ylitse muiden.

Erityisen haastavaksi kilpailumaasto Kaivosaaressa muuttuu, jos taivas repeää kisaviikonloppuna. Kaivosaaren legendan säilymisen kannalta vuoden 2009 olosuhteiden toisinto olisi tietenkin monien salaisten toiveiden täyttymys. Mutta emmehän me sitä oikeasti toivo, vaan toivelistalla ovat aurinkoinen ilma sekä kuulas ja linnunlaulun täyteinen kesäyö.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Joudutko lähteen siivoomaan lauantaiaamuna?

mädi kirjoitti...

en joudu. siivosin jo tänään KVR-toimiston.
hetken tosin kesti tajuta.