Totesin juuri, että yli-huomenna olisi tarjolla 14km siivu täythä suunnistamisnautintoa. Se on ainakin odotusarvo, ja se on muuten samalla enemmän mitä olen juossut tähän mennessä tällä kaudella henkilökohtaisia metsä-kisoja. Henkilökohtaista menestystä ei tosiaankaan ole tullut metsässä tavoiteltua kuin Vårflåsetissa ja Prisma-rasteilla. Silloin kun keväällä juostiin Suomessa metsäkisat, olin tukevasti telakalla, ja siitä johtuen toukokuu meni tukevana sprinttaillen. No nyt en toivottavasti ole enää niin tukevassa kunnossa, ja metsäänkin olen paluun tehnyt.
Muutoin harjoittelu on edennyt polven ehdoilla. Täysipainoista harjoittelua ei uskalla/pysty toteuttaa, vaan harjoittelua on tehty maltilla ja kaikki turha karsittu pois. Niin, ei kai se haittaa jos vain turhat jää tekemättä, mutta sellainen fiilis kuitenkin jäätää persausta, että 80%:sesti tulee nyt mentyä. Tiedä sitten, mutta viime aikoina kun on tullut enemmän taas juostua on polvessa ollut välillä pieniä tuntemuksia. Ihmekös tuo sinänsä, vammahan siellä totta totisesti diagnosoituna on. Se jotenkin palauttaa maan pinnalle kun haaveilee suuremmista mättämisistä.
Mitään suurta päämäärää en tällä hetkellä ole itselleni asettanut, ja sen kyllä huomaa. Joku tavoitehan tässä nyt pitäisi asettaa, joku tarpeeksi kunnianhimoinen. Kirjoittaa se ylös ja laittaa nimi alle. Mutta keskitytään nyt Jukolaan ensin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti