maanantai 6. huhtikuuta 2015

Lihavõtte paasto

Angan kevätleiriä vietettiin tänä vuonna pääsiäisen yli Virossa Võrun hoodeilla. Keväisestä tunnelmasta vastasi joka reenin vesi ja/tai räntäsade - vaan eipä tuo haitannut, kun pääsi vihdoin lumettomaan metsään. Jokunen HIKInenkin oli mukana, joten voidaan puhua jopa yhteisleiristä. Leiri tarjosi satsareille WOC2017 tyyppimaastoa ja virallisia harjoituksia, wanna-be-satsareille hyviä otatuksia ja maastotuntumaa, sekä muille, huvin ja urheilun vuoksi suunnistaville, kokemuksii ja elämyksii.

Omalta osalta leiri oli ehkä ensimäinen kevätleiri ikinä, jossa lihaksiston ja elimistön rasitus pysyi aisoissa. Valitettavasti se johtui siitä, että suurin osa reeneistä jäi tekemättä tai meni höntsäillen, koska polvi meni soiroon. Toisaalta ne kolme treeniä (sis. 2 kisaa treeninä), jotka roimin kunnolla läpi jättivät hyvän fiiliksen. Näin vanhemmiten sitä on oppinut jättämään reenin tekemättä, jos siltä tuntuu. Tokihan tähänkin pätee, että kaikkea oppimaansa ei aina muista.

Maastojuoksu- eikä metsäsuunnistustuntumaa ollut tämän vuoden puolelta vielä yhtään, joten siihen nähden Võrun seudun maastot tarjosivat mukavan "helppoa" maastopohjaa. Toki silti huomasi (siinä ainoassa pitkässä metsäreenissä, jonka pystyin tekemään kokonaan), että maastossa lihaksisto väsyi selvästi eri tavalla kuin tiellä. Se myös rasitti polvea selvästi enemmän ja parin viikon orastavat kipuilut äityivät kunnon soiroksi. Täytynee puskea itsensä lekurin kautta magneettiin mahdollisimman vikkelään - varmuuden vuoksi.

Suunnistuksen sujuvuuteen olin pääosin tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että edellisestä metsävierailusta oli aikaa melkoisesti. Ekassa reenissä oli rutiinit hukassa, mutta kyllä ne siitä alkoivat palautua mieleen. Muutamat kartat siihen:
Kurainen 4km - leirin eka reeni. Kovat veti koko baanan.
Yö-"race" väliaikalähdöllä - jaksoin 8km, sit väsy pää ja jalat


  Latviassakin käytiin - kävelin ekan ja hölkkäsin tokan:
Ape
Aluksne



Kubija yö-sprint - RaceRace - hyvää tekemistä lyhyillä verkoilla

Lihavõtte lühirada eli lihavien lyhyt matka - Semi-hårdia


Ja loppuun vielä aamupuuroarviopisteet:
Tattaripuuro 5/5
Kaurapuuro 4/5
Riisi(hiutale)puuro 3/5
Ruispuuro 3/5
Neljän viljan puuro 1/5.
Tattaripuurolle täydet viis'kautta'viis ja aamupuurovertailun ylivoimainen voitto.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kevään korvilla

Taitaa kevät puskea päälle Etelä-Suomessa, mitä sosiaalista mediaa seuraa. JKL:ssä kadut on (tai siis oli) ja varmaan kohta taas on sulat, mutta metsään ei ole mitään asiaa vielä. Jostain löytyy joku pieni etelärinteen palanen, josta lumet ovat sulaneet, mutta puhutaan maksimissaan luokkaa 50m x 50m kokoisista alueista. No ovat ne sulat pyörätietkin jotain.
Koska olen nyhjöttänyt viimeisen kuukauden tiukasti Jyväskylän maaperällä, niin suunnistusta ei ole pahemmin tullut muutamaa rinttiä lukuunottamatta harrastettua. Tai tulihan sitä pyörähdettyä nopsjalkaa lapissa, mutta ei sitä lunta siellä varsinaisesti sen vähempää ollut.

Teema onkin ollut juoksemisessa. Eipä tässä sen kummempaa. Viimeisen kolmen viikon kilsat 120 - 120 ja 150. Tehoja pikkuhiljaa nostaen. Nyt taas kevyempi viikko menossa.

Kausi tulee taas syliin, mutta josko tässä vielä sais ennen FinnSprinkiä sulaakin alle. Ootellaan.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Mukavaa tuo juokseminen

Yks kolmeviikkonen on taas taitettu, ja on vuoro asettua kevyemmälle viikolle. Pari vielä ja kevään kisat ovat tohinalla päällänsä. Viimeisen kolmeviikkoisen aikana olen keskittynyt pääosin juoksemaan vähän enemmän - sen mitä työssäkäyvänä Jyväskylän talvessa ehtii ja jaksaa: ~ 110km ~ 130km ~ 150km + hiukan hiihtoa. Ihan ok näin kotioloissa. Viikon pääharjoitukset ovat olleet (aakkosjärjestyksessä) 15km vk, 200-400m ratavedot, pidemmät intervallit tai suunnistukset sprintaten, sekä pitkät lenkit. Voimaa on tullut tehtyä liian vähän. Kun harjoitteluun käytettävä aika on kortilla, eikä (enää TAI toistaiseksi) selkeitä tavoitteitta paperilla, niin tulee "priorisoitua" eli tehtyä sitä mikä tuntuu kivalta. Näin ollen vaaka kallistuu helpommin juoksuun kuin kuntopiiriin tai salilla käyntiin.

Seuraavalla kolmeviikkoisella vois kyllä vähän koittaa skarpata voimailun suhteen. Samaten ajatuksena on tehdä jo vähän enemmän maukkaakin. Sitä on tullut tehtyä vielä hyvin vähän. Samaten mäkeä olen ajatellut juosta vähän enemmän, ja jos vaikka pääsis kerran tai pari maastoonkin suunnistamaan. Voi olla kyllä kinnaksella tuo maastossa suunnistaminen, kun metsässä on lähemmäs puoli metriä lunta. Tai no onhan tuo tuossa viimeisen kolmen päivän aikana sulanut aikalailla, mutta ei metsään silti ole Jykylässä mitään asiaa.

Mieli halaajaakin sulalle ja suunnistamaan, mutta ensimmäistä kertaa 10 vuoteen ei ole mitään varailtuna talvelle. Mutta ehtiihän sitä vuorokaudessa vaikka minne, jos sikseen tulee. Sitä tulemista odotellessa. Tulee jos on tullakseen. Mukavaa se on kotonakin treenailla.