sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Mukavaa tuo juokseminen

Yks kolmeviikkonen on taas taitettu, ja on vuoro asettua kevyemmälle viikolle. Pari vielä ja kevään kisat ovat tohinalla päällänsä. Viimeisen kolmeviikkoisen aikana olen keskittynyt pääosin juoksemaan vähän enemmän - sen mitä työssäkäyvänä Jyväskylän talvessa ehtii ja jaksaa: ~ 110km ~ 130km ~ 150km + hiukan hiihtoa. Ihan ok näin kotioloissa. Viikon pääharjoitukset ovat olleet (aakkosjärjestyksessä) 15km vk, 200-400m ratavedot, pidemmät intervallit tai suunnistukset sprintaten, sekä pitkät lenkit. Voimaa on tullut tehtyä liian vähän. Kun harjoitteluun käytettävä aika on kortilla, eikä (enää TAI toistaiseksi) selkeitä tavoitteitta paperilla, niin tulee "priorisoitua" eli tehtyä sitä mikä tuntuu kivalta. Näin ollen vaaka kallistuu helpommin juoksuun kuin kuntopiiriin tai salilla käyntiin.

Seuraavalla kolmeviikkoisella vois kyllä vähän koittaa skarpata voimailun suhteen. Samaten ajatuksena on tehdä jo vähän enemmän maukkaakin. Sitä on tullut tehtyä vielä hyvin vähän. Samaten mäkeä olen ajatellut juosta vähän enemmän, ja jos vaikka pääsis kerran tai pari maastoonkin suunnistamaan. Voi olla kyllä kinnaksella tuo maastossa suunnistaminen, kun metsässä on lähemmäs puoli metriä lunta. Tai no onhan tuo tuossa viimeisen kolmen päivän aikana sulanut aikalailla, mutta ei metsään silti ole Jykylässä mitään asiaa.

Mieli halaajaakin sulalle ja suunnistamaan, mutta ensimmäistä kertaa 10 vuoteen ei ole mitään varailtuna talvelle. Mutta ehtiihän sitä vuorokaudessa vaikka minne, jos sikseen tulee. Sitä tulemista odotellessa. Tulee jos on tullakseen. Mukavaa se on kotonakin treenailla.


Ei kommentteja: