tiistai 5. elokuuta 2014

Z

Blogi on nautiskellut Jukolan jälkeen mukavista ilmoista, mutta nyt taas pari riviä tekstiä, kun tuli oikein kisoissakin käytyä - ekaa kertaa sitten Jukolan. Jukolan jälkeen menikin se 2-3 viikkoa kylkeä parannellessa ja treenaamiset tapahtui sen ehdoilla. Heinäkuussa sain kuitenkin ihan mukavia harjoituksia taas aikaiseksi ennen ja jälkeen työpäivien. Viime viikko olikin lomailua ja huipentui lauantain Huippuliigaan.

Kuten TV-lähetyksestä  (vaikka kohdasta 57.30-->) saattoikin jo käydä ilmi, niin ihan perusvermeillä ei tällä kertaa kisaa taitettu. Kiitettävää panostusta pojilta, että olivat hommanneet Yleisradion polttareihin paikalle. Itse kisassa meininki oli fyysisesti kauden keskiarvoa parempaa, mutta pari huonoa reitinvalintaa (8-9 ja 13-14) ja rastinottoa (11 ja 17) metsäisissä mäissä toivat reilun puoliminuuttia aikatappiota. Ehkä pientä kisarutiinin puutetta, koska edellisestä sprinttistartista ehti siitäkin jo tovi vierähtää. Ennen seuraavaa isompaa kisaa voisi koittaa sijoittaa kalenteriin harjoitusten lisäksi myös jonkin kilpailun. Tulokset ja GPS-seurannat Turuust.

Vamos!

Ei kommentteja: