keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Not Enough

Liian vähän liian myöhään. Ei riittäny, vaikka varsin hyvin sprintti menikin. Joutuu lähtee pitkille, nyyh.

Lauantain huippis meni aivan perseelleen. Hengityksen kanssa oli jälleen ongelmia. Välillä tuntuu siltä, että happi jää kokonaan keuhkojen yläosiin, eikä kunnon tuuletusta tapahdu lainkaan. No tä oli just niitä päiviä. Toki tein virhettäkin 3,5min. Turha jossitella. En jaksanut juosta enkä osannut suunnistaa. Tulos oli mitä siitä nyt saattaa odottaa. Toivottavasti ensi sunnuntaina sataa.
Tulokset, etc...

Sunnuntain sprintti oli perushyvä sprinttisuoritus, joka tällä kertaa riitti melko korkealle. Elämäni juoksu, joku sanoisi. Neljäs sija katsastuskisassa on ainakin paras tulos mitä miesten sarjassa on tullut vastaan. Silloin kun happi kulkee niin vauhtikin riittää, ainakin sprintissä. Reitinvalinnoista on vaikea sanoa, mutta selkeästi huonompia valintoja en tainnut tehdä kuin 4-5 välillä. Siinä hävisi 5-6 sekuntia. Sen lisäksi selkeitä pikkuvirheitä rasteilla tuli yhteensä n. 10 sekuntia. Ei paha. Sain pidettyä suunnistuksen aika hyvin edessä koko matkan. Tiukimpia välejä lukuunottamatta olin ajatuksissani koko ajan seuraavalla välillä tai sitä seuraavalla. Muy bien!
Täytyy kyllä sanoa, että tykkään tällaisista sprinteistä erityisen paljon. Tällaiset tuo jotakin oikeasti uutta suunnistukseen, ja tällaisiahan ne tuppaa kansainvälisilläkin areenoilla olemaan.
Tulokset ja reittihärveli

Sunnuntaina olisi sitten vuorossa jäätävän pitkä ralli. Alistamaan lähdetään. Nähtäväksi jää onko se sitten muita vai itteä. Tänään käyn vielä suunnistamassa, huomenna vesijuoksemassa ja sitten vain odotellaan starttia.

ps.Jyväskylässä satoi eilen lunta. Oikein kunnon hiutaleita. Pientä kontrastia männä viikonloppuun.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Reitinvalinnoista on vaikea sanoa, mutta selkeästi huonompia valintoja en tainnut tehdä kuin 4-5 välillä. Siinä hävisi 5-6 sekuntia."

Itellä sama valinta. Väitäisin, että oli 2-3 sekuntia hitaampi. Ei enempää.

Mut hyvin vedetty. SM-sprintissä samanlainen laaki, niin...