Vuosikertomus 1.11.2009-31.10.2010
Määrää: (Suluissa 2009)
Reeniä: 467h (369h)
Harjoituksia: 407 (294)
max: 2% (1%) 190<
vk: 13% (7% )170-189
pk: 70% (69%) 90-169
kevyt: 9% (10%) <90
voima: 5% (13%)
Noususumma: n.65000m (n.45000m)
Matkaa:
Jalalla: 3500km (1818km)
Hiihtäen: 8km (266km)
Pyörällä: 653km (989km)
Lajeittain:
Juoksua: 212h (100h)
Vaellusta: 86h (85h)
Hiihtoa: <1h (22h)
Pyöräilyä: 36h (51h)
Vesijuoksu: 8h (12h)
Koordinaatio: 18h (8h)
Suunnistusta: 76h (30h)
Voimaa: 25h (53h)
Pelejä: 3h (7h)
Kuukausittain:
Marraskuu: 40h 196km (41h 330km)
Joulukuu: 57h 316km (53h 385km)
Tammikuu: 56h 424km (61h 205km)
Helmikuu: 47h 332km (58h 219km)
Maaliskuu: 42h 307km (4h 12km)
Huhtikuu: 23h 153km (0h 0km)
Toukokuu: 35h 324km (2h 0km)
Kesäkuu: 33h 261km (9h 18km)
Heinäkuu: 46h 387km (26h 55km)
Elokuu: 37h 314km (30h 178km)
Syyskuu: 26h 233km (38h 176km)
Lokakuu: 24h 225km (43h 236km)
Suunnistusta:
76h 15min (29h 39min)
680km (257km)
Kilpailuja: 47
Muuta:
Sairas: 12 päivää (20 päivää)
Loukkaantunut: 35 päivää (205 päivää)
Matkustuspäiviä (yli 4h päivässä yhteen suuntaan): 69 (41)
- Tämä tarina alkaa analyysistä poiketen jo lokakuusta. Se alkoi Andalucian polttavan auringon alla. Lämpimintä syksyä (loppukesää) pukkasi 40 vuoteen. Aurinko porotti ja +30 oli harvase päivä. Mikon kanssa tuupattiin Monachilista mäkeä ylös ja alas, ja kierreltiin lähiseudun kisoja. Edellisen kauden mennessä kokonaan sivuun, harjoittelu tätä kautta varten oli aloitettu poikkeuksellisen aikaisin. Kyllä sitä tekemistä riittikin. Olin meinaan sysipaskassa kunnossa monen kuukauden pakkolevon jäljiltä - tosin pääsin todella yllättävän nopeasti kohtuulliseen vireeseen jo lokakuun loppuun mennessä, ja suunnistusnälkäkin oli kasvanut sen verran suureksi, että suorituksiin jaksoi keskittyä toden teolla. Kovat kisaviikonloput olivat silti elimistölle vähän liikaa ja möröt tulivat pariin otteeseen kylään.
- Marraskuu ja sama meininki jatkui. Täyttä höögiä ei vieläkään uskaltanut päälle laittaa, vaan polvea varoen toteutettiin. Ei liikaa määrää. Tehoja tuli kisoista, ei juuri muuten. Marraskuun lopussa 15km (175m) kotikaturace sujahti jo 51minuuttiin, mikä oli erittäin positiivinen yllätys. Vuorilla tuli tehtyä paljon pitkiä kävelyvaelluksia suurilla nousumäärillä, jonka ansiosta sohvalla surkastuneet lihaksetkin alkoivat taas näkyä.
- Joulukuun alussa ylös vuoristoon 2500m yläpuolelle satoi lumet. Sitä ei vielä kuitenkaan ollut liikaa ja pari ekaa viikkoa tuli harjoiteltua melko paljon ylhäällä viimeisistä mahdollisuuksista nauttien. Harjoittelu oli mitä suurinta nautintoa. Mulhacenkin ehdittiin valloittaa, kutakuinkin viimeisenä mahdollisena päivänä, ennen suurempien lumien tuloa. Edelleen oli melko lämmintäkin vuoden aikaan nähden. Jouluksi tuli reissattua YT:lle ja siellä pakkasta olikin aika rapsakasti. En halunnut ottaa riskejä polven suhteen ja joulun aika tulikin harjoiteltua aika kevyesti. Vuoden vaihteeksi palattiin taas Espanjaan.
- Tammikuun heti alkuun ohjelmassa oli tehoblokki, mutta neljännen päivän jälkeen möröt tulivat kylään ja lopetin sen kesken. Ne olivat oikeastaan ekat kunnon kisojen ulkopuolella tulleet tehot. Alkoi myös sataa, ja sitä sadetta piisasikin sitten enemmän kuin 50 vuoteen. Loppukuusta alkoi kulkea, mm. 6,4km ”maastojuoksu” sujahti 20.05.
- Helmikuun alussa tuli harjoiteltua viikon verran äärest hyvin, ja siihen päälle luiskahti 10km 32 tasan. Silloin näytti oikkenki hyvält. Loppukuu menikin sitten aika pitkälti reisille. Järkkäilin siinä leiriä ja tein karttaa. En ehtinyt palautua kunnolla reeneistä, enkä levätä tarpeeksi, joten tulin kipeäksi. Viikon verran meni levätessä. Se olikin kauden ainoa yli kahden päivän tauti, enkä sen jälkeen sitten kipeänä ole ollutkaan. Tuli pienen tauon jälkeen juostua taas muutama (hivenen eksoottinen) kisakin, joista ei kyllä paljon positiivisuutta herunut.
- Maaliskuussa oli sitten edessä paluu Suomeen. Harjoittelun suhteen oli pientä rimpuilua, kun oli priimaan tottunut. Talvinen Jyväskylä ei varsinaisesti suunnistajalle/juoksijalle mikään ihannepaikka ole. Tuli siinä tehtyä eka ratatreenikin yli vuoteen. Elimistö ei pelittänyt kunnolla ja jalat olivat jökissä lipsuttelusta - 5000m testijuoksu meni 15.50, joten se näkyi heti myös kulussa. Pari viikkoa rimpuilin liukkautta ja lumisuutta vastaan, sitten tuli polvi kipeäksi. Lepäsin viikon ja juoksin Spring Cupin. Siellä onnistuin sitten telomaan varpaankin, jonka seurauksena olen muuten kärsinyt viimeiset 3 kuukautta plantaarifaskiitista.
- Huhtikuu jatkui Spring Cupista Åhusin leirillä. Se meni puoliksi leväten varpaan takia. Toisen puoliskon sain sitten jo reenattua, mutta polvi oli taas kipeä, suunnistin kuitenkin ja homma oli erittäin hyvin hallussa. Kotiin päästyä marssin lääkäriin. Seuraavat kolme viikkoa menikin sitten enemmän tai kokonaan levätessä. Oli magneettikuvia ja rustovaurio, ajoittaista vesijuoksua, ja viimein polveen lyöty Durolane, joka vei kivut pois. Pääsin takaisin harjoittelun pariin tasan viikkoa ennen Tiomilaa. En ehtinyt kuitenkaan viiden viikon paskajakson jälkeen vireeseen, ja lihakset kramppailivat jo alkumatkasta.
- Toukokuun päätin pyhittää SM-sprintti projektille. Kahden ja puolen viikon rojekti alkoi Tiomilan jälkeen ja sisälsi AM-Sprintin, siihen heti päälle Juhan ja Heinin järkkäämän Kokkolan sprinttileirin, ja Raahesprintin. Sitten EM-katsastuksen, Elonen sprintin ja huipennukseksi SM-sprintin. Kokkolan leirillä tehoja tuli aivan liikaa edeltävään taukoon nähden ja olin sen jälkeen fyysisesti aivan poissa pelistä. Olo tuntui seuraavan kerran palautuneelta vasta SM:issä, jossa onnistuinkin tekemään koko rojektin parhaan suorituksen, mutta juoksukunto ei vielä ehtinyt mukaan. Heti SM-sprintin jälkeen aloitin Jukola-rojektin tekemällä ekan yli 1,5h juoksulenkin 8 viikkoon.
- Kesäkuun tähtäin oli Jukolassa, mutta ehti siinä juoksemaan Lakeuden ja kauden hienoimmat kotimaiset kisat Pellossa. Jukolassa sain 4.osuuden, mutta en onnistunut haluamallani tavalla. Ei ole ikinä mikään pummi häirinnyt mielenrauhaa niin pitkään, kuin se kolmosen koukku, jonka siellä tiheikön keskellä väänsin. 10.sija maistui silti hyvältä, vaikka paljon parempaakin oli tarjolla.
- Heinäkuussa kisailtiin sitten oikein urakalla. Ensin Kainuu ja sitten Imatran sprintti ja pari päivää Finillä. Kainuussa suunnistaminen oli mitä suurinta nautintoa. Varsinkin katsastuskisat olivat todella hienoja haasteita. Imatran sprintin aikaan olin 100% metsämoodissa ja taisin tehdä kauden huonoimman sprintti suorituksen. Silti sija oli (taas) katsastuksista paras. Kuun lopussa mentiin Ankkurin poikain kanssa yksiin maailmankaikkeuden hienoimpiin suunnistusmaastoihin, Juukaan. Suunnistus oli suurinta kuviteltavissa olevaa nautintoa ja suunnistin paremmin kuin koskaan.
- Elokuu menikin aika pitkälle SM:iä kohti reenatessa. Pääkaupunkiseudun lenkkipolut kävivät tutuiksi. Olihan siinä jotain AM-kisaa ja total chicken supreme juoksua. Kunto tuntui olevan nousussa.
- Syyskuun alun veritesteissä totesin, että hb oli tippunut normaalitasosta palttiarallaa 30 pykälää alaspäin. Tämä tuli jokseenkin yllätyksenä, sillä alla oli vielä varmuudeksi popsittu kuukauden rautakuuri, eikä reeneissäkään ollut tuntunut huonolta. Mitään muutakaan syytä ei löytynyt. Jatkoin rautakuuria kuukauden verran, tällä kertaa nestemäisenä, mutta eipä syyskuun loppuun mennessä tapahtunut mitään parannusta veriarvoihin. Tiedä sitten vaikuttiko tämä suuremmin suorituskykyyn SM:issä. Skotlannin PWT:ssä ainakin kulki mainiosti. Pari viikkoa sitten totesin veriarvojen olevan taas normaalilla tasolla.
- Lokakuu oli upeita reissuja puolillaan. 25-Manna oli seuralta mainio veto. Pekingin PWT kiertue maaginen sinänsä ja arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Marraskuun puolella vielä San Marinon PWT ja Venezia viimeistään näyttivät suunnan tulevaisuuden tavoitteille.
tiistai 14. joulukuuta 2010
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
PWT San Marino - bellissimo
Madiventuresit jatkuivat viime viikonloppuna Alonten, San Marinon ja Venezian maisemissa. Matkaseuraksi oli valikoitunut EM-maastoihin valmistautuva Mårten B. Boström, joten kisojen lisäksi lenkillä piti käydä kolmasti päivässä, ainakin. Torstaina käytiin kipaisemassa Alontessa pre-eventit, pastapartyt ja wine tastingit jo 2008 tutuksi tulleella viinitilalla. Perjantaiksi siirryttiin sitten San Marinoon, jossa Monte Cerreton pusikoissa juostiin jotain lyhennetyn keskimatkan ja metsäsprintin sekoitusta. Kisa oli samalla Adriatic Meetingin eka osakisa. Reissi meni muuten hyvin, mutta muutamassa paikassa juutuin piikkipuskiin niin, että piti palata kokonaan takaisin ja etsiä vaihtoehtoista valintaa alle. Siitä se parin minuutin ero kärkeen aikalailla jo syntyikin. Vähän toki tietysti säästeltiin seuraavan päivän pääkisaa varten. Results.
Monte Cerreto
Reissun varsinainen tarkoitus oli lauantaina juostu PWT San Marinon vanhassa kaupungissa (samalla Adriatic Meetingin toinen osakisa). Penkkaa ja tiukkaa reitinvalintaa piisasi reilusti. Kerrassaan erinomaista haastavaa sprinttisuunnistusta alusta loppuun. Oli varmasti yksi vaikeimmista sprinteistä mitä olen juossut. Myös kisan aikaiset näkymät ansaitsevat maininnan, kun matalalla roikkuneet pilvet mahdollistivat auringonpaisteessa juoksemisen pilvien yläpuolella, silti vain 600-700 metrin korkeudessa.
Tuloksiin ja radan haastavuuteen nähden kisa meni suht hyvin. Yhden selkeän suunnistusvirheen tein kun 7-8välillä meinasin pienipiirteisellä kartalla sekoittaa kampajyrkänteen portaisiin. Tarkastuspysähdykseen jälkeen totesin kuitenkin faktat ja palasin "oikealle vasemmalle" reitinvalinnalle. Aikaa meni hukkaan ehkä n.15 sekuntia. 13-14 välillä en hahmottanut kaikkia retinvalintoja kunnolla ja otin väärän valinnan, jossa meni hukkaan n. 20sekuntia. Splitsejä ei netissä ole, mutta ainakin Oysteinille hävisin 25sekkaa tällä välillä. Muuten kisa sujui aika lailla nappiin ja podiumille vei tie. Oystein vei taas voiton, josta jäin 34 sekuntia, mikä on muuten 1 sekunti vähemmän kuin Perthissä, joten kehitystä on selvästi tapahtunut. Results. Saturaisen lisäksi taskuun jäi reilusti kokemusta ja itseluottamusta omiin citysprint abiliteetteihin. Valintaa alla.
San Marino K-14
San Marino 14-17
San Marino 17-Maali
Sunnuntaina juostiin vielä bonukseksi Venetsian cityreissi. Kaksi vuotta sitten olin toinen, joten lähdin vain ja ainoastaan voittamaan. Matkaa linnuntietä oli mitattu reilu kymppi, mutta juostu matka huiteli jossain 17-18km välissä. Kartan reunaan merkattu "noususumma" 80m, muuten tarkoittaa, että optimireitinvalinnalla on 80 siltaa, joista jokaisessa tulee vähintään se 2 metriä nousua, joten ei se ihan flattia koko ajan ole, vaikka tavallaan onkin.
Ihan samanlaiseen sujuvuuteen en yltänyt kuin ensimmäisellä kerralla 2008 (0 sekuntia virhettä), sillä nyt suunnistusvirhettä tein melkein minuutin (1:15'' - 15:15'' - 17:5'' ja 22:15'') + reitinvalintavirhettä toisen samanmoisen (1:15'' ja 24:45''). Aikaa meni hukkaan myös 18-19 välillä, jossa tuuttasin täydellä vauhdilla yhteen jonkun mummelin kanssa. Molemmat luki karttaa ja päät yhteen kops. Siinä kirjaimellisesti aitaa kaatui (ja ehkä mahdollisesti joku ravintolan pöytä ja tuoli myös). Hetken aikaa (~20sekuntia) siinä keräiltiin ja tarkasteltiin vaurioita (toistemme, emme ravintolan) ja todettiin, että pahimmilta tappioilta vältyttiin, ja matka jatkui. Kisan jälkeen tosin kotona karttaa piirtäessäni totesin, että en muista mitään törmäystä edeltävistä väleistä 17-18 ja 18-19. Ei mitään hajua mistä olen juossut, eikä mitään muistikuvia kyseisiltä väleiltä.
Näillä ehti kisassa viidenneksi. Results (sivulla 32). Tosin pitää todeta, että 4 edellä ollutta lähtivät kaikki aika alussa, jolloin ihmisiä on ratkaisevasti vähemmän kaduilla.
Venetsian kisa on hieno, mutta juuri edellämainittujen tilanteiden ja ajoittaisen ihmisvilinän väistelyn takia siitä ei ihan 100%:sesti pääse nauttimaan. Toki Venetsiasta pitää sitä voittoa jahdata myös tulevaisuudessa, kenties kesällä 2014.
Venezia 1
Venezia 2
Kuvia reissusta
CV:hen voi lisätä myös sen, että paluumatkalla ohitin meitin Italialaisella orilla, Fiat Pandalla yhden Maseratin ja kaksi Porchea.
Monte Cerreto
Reissun varsinainen tarkoitus oli lauantaina juostu PWT San Marinon vanhassa kaupungissa (samalla Adriatic Meetingin toinen osakisa). Penkkaa ja tiukkaa reitinvalintaa piisasi reilusti. Kerrassaan erinomaista haastavaa sprinttisuunnistusta alusta loppuun. Oli varmasti yksi vaikeimmista sprinteistä mitä olen juossut. Myös kisan aikaiset näkymät ansaitsevat maininnan, kun matalalla roikkuneet pilvet mahdollistivat auringonpaisteessa juoksemisen pilvien yläpuolella, silti vain 600-700 metrin korkeudessa.
Tuloksiin ja radan haastavuuteen nähden kisa meni suht hyvin. Yhden selkeän suunnistusvirheen tein kun 7-8välillä meinasin pienipiirteisellä kartalla sekoittaa kampajyrkänteen portaisiin. Tarkastuspysähdykseen jälkeen totesin kuitenkin faktat ja palasin "oikealle vasemmalle" reitinvalinnalle. Aikaa meni hukkaan ehkä n.15 sekuntia. 13-14 välillä en hahmottanut kaikkia retinvalintoja kunnolla ja otin väärän valinnan, jossa meni hukkaan n. 20sekuntia. Splitsejä ei netissä ole, mutta ainakin Oysteinille hävisin 25sekkaa tällä välillä. Muuten kisa sujui aika lailla nappiin ja podiumille vei tie. Oystein vei taas voiton, josta jäin 34 sekuntia, mikä on muuten 1 sekunti vähemmän kuin Perthissä, joten kehitystä on selvästi tapahtunut. Results. Saturaisen lisäksi taskuun jäi reilusti kokemusta ja itseluottamusta omiin citysprint abiliteetteihin. Valintaa alla.
San Marino K-14
San Marino 14-17
San Marino 17-Maali
Sunnuntaina juostiin vielä bonukseksi Venetsian cityreissi. Kaksi vuotta sitten olin toinen, joten lähdin vain ja ainoastaan voittamaan. Matkaa linnuntietä oli mitattu reilu kymppi, mutta juostu matka huiteli jossain 17-18km välissä. Kartan reunaan merkattu "noususumma" 80m, muuten tarkoittaa, että optimireitinvalinnalla on 80 siltaa, joista jokaisessa tulee vähintään se 2 metriä nousua, joten ei se ihan flattia koko ajan ole, vaikka tavallaan onkin.
Ihan samanlaiseen sujuvuuteen en yltänyt kuin ensimmäisellä kerralla 2008 (0 sekuntia virhettä), sillä nyt suunnistusvirhettä tein melkein minuutin (1:15'' - 15:15'' - 17:5'' ja 22:15'') + reitinvalintavirhettä toisen samanmoisen (1:15'' ja 24:45''). Aikaa meni hukkaan myös 18-19 välillä, jossa tuuttasin täydellä vauhdilla yhteen jonkun mummelin kanssa. Molemmat luki karttaa ja päät yhteen kops. Siinä kirjaimellisesti aitaa kaatui (ja ehkä mahdollisesti joku ravintolan pöytä ja tuoli myös). Hetken aikaa (~20sekuntia) siinä keräiltiin ja tarkasteltiin vaurioita (toistemme, emme ravintolan) ja todettiin, että pahimmilta tappioilta vältyttiin, ja matka jatkui. Kisan jälkeen tosin kotona karttaa piirtäessäni totesin, että en muista mitään törmäystä edeltävistä väleistä 17-18 ja 18-19. Ei mitään hajua mistä olen juossut, eikä mitään muistikuvia kyseisiltä väleiltä.
Näillä ehti kisassa viidenneksi. Results (sivulla 32). Tosin pitää todeta, että 4 edellä ollutta lähtivät kaikki aika alussa, jolloin ihmisiä on ratkaisevasti vähemmän kaduilla.
Venetsian kisa on hieno, mutta juuri edellämainittujen tilanteiden ja ajoittaisen ihmisvilinän väistelyn takia siitä ei ihan 100%:sesti pääse nauttimaan. Toki Venetsiasta pitää sitä voittoa jahdata myös tulevaisuudessa, kenties kesällä 2014.
Venezia 1
Venezia 2
Kuvia reissusta
CV:hen voi lisätä myös sen, että paluumatkalla ohitin meitin Italialaisella orilla, Fiat Pandalla yhden Maseratin ja kaksi Porchea.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
VCD - check
Muistaakseni pari talvea sitten astelin rasitusastmaan viittaavien oireiden takia ensimmäisen kerran lääkärin pakeille. Laitettiin tutkimukset alulle. Otettiin allergiatestit ja muut härpäkkeet, ja sitten piti ruveta puhaltamaan. 2009 olin kuitenkin sen verran telakalla, että astmatestit ja rasitustestit jäivät tekemättä. Tutkimukset jatkuivat taas tänä vuonna, ja puhaltelemassa käytiin kerran jos toisenkin, kopissa ja matolla. Yleisellä puolella kun tutkittiin, niin mikään ei kovin nopeasti tapahdu. Testien välillä vierähti helposti aina pari kuukautta. Jossain vaiheessa kuitenkin todettiin, että olen astmavapaa yksilö. Mutta jostainhan se ajoittainen hapenoton vaikeus kuitenkin johtuu, ja taas odotettiin pari kuukautta seuraavia testejä.
Eilen sain sitten vihdoin ja viimein diagnoosin, jota jo astmaattisuustestien jälkeen epäiltiin: Vocal Cord Dysfunction. Suomessa on kuulemma yksi ihminen, joka asiasta tietää yhtään enemmän, joten joudun tyytymään kaikkien tieteiden totuuden äidin, wikipedian apuun: VCD.
Lyhyesti sanottuna kun keuhkot vetävät ilmaa sisäänsä, äänihuulet ovat normaalisti apposen auki, mutta VCD:ssä ne rupeaa menemään kiinni ja näin ilma ei pääse keuhkoihin.
Parantavaa hoitoa ei tunneta, joten asian saattamiseksi paremmalle tolalle kävin tänään puheterapeutilla. Juttujen tasoon ei kuulemma parannusta ole luvassa, mutta hengittämiseen, joka empiiriseen tutkimukseen perustuen näyttelee jonkinmoista roolia myös maksimaalisessa urheilusuorituksessa, löytyy kuulemma apuja. Sain läjäpäin neuvoja hengitystekniikan parantamiseksi, jotka saattavat autaa äänihuulia kohti normaalimpaa toimintaa. Hengittäminen on oikeastaan aika monimutkainen prosessi ja hapenkulku aika monesta asiasta kiinni, sen opin tänään. Ei ne meikäläisen hengityselimet muutenkaan ihan oppikirjan mukaan happea keuhkoihin kuljettaneet. Hyvä, että tulee nyt kiinnitettyä siihenkin samalla huomiota. Anyway jos tunnet jonkun vastaavan tapauksen niin ilmianna ihmeessä.
Seuraavaksi sitten kausianalyysiä, mut nyt syksyn sateiseen ja pimenevään iltaan. Maantie siellä jo kaipaa kenkäni kepeää kosketusta. Aion juosta, ja kovaa. Reenin jälkeen ohjelmassa ei ole persehierontaa, vaan voicemassagea.
Eilen sain sitten vihdoin ja viimein diagnoosin, jota jo astmaattisuustestien jälkeen epäiltiin: Vocal Cord Dysfunction. Suomessa on kuulemma yksi ihminen, joka asiasta tietää yhtään enemmän, joten joudun tyytymään kaikkien tieteiden totuuden äidin, wikipedian apuun: VCD.
Lyhyesti sanottuna kun keuhkot vetävät ilmaa sisäänsä, äänihuulet ovat normaalisti apposen auki, mutta VCD:ssä ne rupeaa menemään kiinni ja näin ilma ei pääse keuhkoihin.
Parantavaa hoitoa ei tunneta, joten asian saattamiseksi paremmalle tolalle kävin tänään puheterapeutilla. Juttujen tasoon ei kuulemma parannusta ole luvassa, mutta hengittämiseen, joka empiiriseen tutkimukseen perustuen näyttelee jonkinmoista roolia myös maksimaalisessa urheilusuorituksessa, löytyy kuulemma apuja. Sain läjäpäin neuvoja hengitystekniikan parantamiseksi, jotka saattavat autaa äänihuulia kohti normaalimpaa toimintaa. Hengittäminen on oikeastaan aika monimutkainen prosessi ja hapenkulku aika monesta asiasta kiinni, sen opin tänään. Ei ne meikäläisen hengityselimet muutenkaan ihan oppikirjan mukaan happea keuhkoihin kuljettaneet. Hyvä, että tulee nyt kiinnitettyä siihenkin samalla huomiota. Anyway jos tunnet jonkun vastaavan tapauksen niin ilmianna ihmeessä.
Seuraavaksi sitten kausianalyysiä, mut nyt syksyn sateiseen ja pimenevään iltaan. Maantie siellä jo kaipaa kenkäni kepeää kosketusta. Aion juosta, ja kovaa. Reenin jälkeen ohjelmassa ei ole persehierontaa, vaan voicemassagea.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)