sunnuntai 26. marraskuuta 2006

This river is wild

Ajattelin kirjoitella vähän siitä, miten harjoittelu on lähteny käyntiin ja mitkä ovat olleet fiilikset reeneissä näin harjoituskauden alussa.
Mutta ei tämä nyt kumminkaan mitään tähtitiedettä ole, joten kaikki oleellinen tämän hetken kunnosta tulkittavissa seuraavasta kuvasta:

lauantai 25. marraskuuta 2006

Toisinajattelija

"On helppoa olla samaa mieltä
on helppoa olla mieletön
vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä
ja oikaisee läpi metsikön"

-Juice

R.I.P.

tiistai 21. marraskuuta 2006

Racerock

Harjoituskausi on pyörähtänyt käyntiin.
Ensi talvena tarkoitus on harjoitella taas reilusti enemmän aikaisempaan verrattuna. Pari viikkoa on reeniä takana ja tahti on ollut tämän mukaista.
Kaudenavausleirin piti olla taas Ruotsissa Tiomila maastojen läheisyydessä, mutta koska siellä suunnalla järjestäjät eivät olleet saaneet aikaiseksi ainuttakaan harjoitusta, päätti Ankkuri suunnata lähemmäksi. Männä viikonloppu oltiinkin Lohjan Kisakalliolla leireilemässä.
Perjantai-iltana heitettiin yö-reenit ja sählyt vielä Halikossa, mutta heti lauantai-aamuna suunnattiin kisakalliolle.
Heti alkuun iskettiin kahden hengen ja neljän osuuden sprintti-viestiä. Maukat tauluun!
Illemmalla otettiin tuntumaa oikeaan suunnistukseen. Itse lähdin yö:lle ja onnistuin tekemään rikkinäisen kompassin avulla suurimman pummin varmaan kymmeneen vuoteen.
Illalla vähän loikittiin ja hoidettiin pintakuurit pois alta. Jos joku ei vielä ollut aivan hapoilla, niin nyt viimeistään. Palautukseksi otettiin allasosasto haltuun.
Sunnuntaina vedettiin vielä perusvaellukset, 4h, ylös-alas.

Kaiken kaikkiaan hyvin on lähtenyt harjoituskausi käyntiin. Motivaatiota löytyy vähän muillekkin. Joitain pieniä muutoksia harjoitteluun on tarkoitus tulla. Lähinnä ainakin voimaa lisätään ja pitkiä vk-reenejä, määrän ohella. Jalat saa luvan kestää.


Tikki tai monttu, täältä tullaan.