The Passion of the Mädi

"Do you have problems in your life?" ...kysyi lääkäri eilen Materalaisessa sairaalassa? Tai ainakin siten kysymyksen huonosti englantia ääntävä tulkkini minulle tulkitsi. Ilmeisesti perjantain keskimatkan repimät käsivarteni olivat jotenkin arvelluttavat. Vastasin, että "Only one. I am an orienteer".
No eipä ollut ensimmäinen kerta. Kerran työhaastattelussa haastattelija kysyi, käsivarsiani mulkoiltuaan, onko minulla kissaa? Silloinkin ymmärsin asian pointin jo lauseen puolivälissä ja vastasin, että "ei, olen suunnistaja".

Olihan tuossa taas kauden-avaus-viikonloppua kerrakseen. Kolme kisaa ja kaksi kertaa ambulanssissa. Ekalla kerralla sentään riitti vierailu, mutta eilen piti matkustaa ospidaleen asti.
Silti tuo lääkärin esittämä kysymys pisti miettimään. Hetken mietittyäni totesin, että suunnistus ei ole ongelma, mutta moni muu asia, jotka ovat ongelmia, eivät olisi ongelmia, ellen olisi suunnistaja. Kuten nyt esimerkiksi yksi murtunut kylkiluu. Mutta kun olen suunnistaja, ja kauden todelliseen alkuun on aikaa tasan kuukausi, niin yksi pieni murtuma on yksi aika ISO ongelma.

Eilen se siis vihdoin koitti. Päivä jolloin pääsi (tai piti päästä) kunnolla haastamaan Materaa. Tuota päivää olin odottanut jo tiäs kuinka monta vuotta. Matera on meidän sprinttisuunnistajien uskonnossa elävä legenda. Pyhä kartta, joka saa jopa fundamentalistiset pitkään matkaan uskojat kieltämään Tipasojan kolmesti ennen Jukolan viidennen osuuden lähtöä.
Kisa lähti hyvin liikkeelle, sain homman haltuun heti kättelyssä, mutta hieman ennen ykköstä portaita alaspäin juostessa astuin huonosti. Jalka petti alta ja hiukan horjahdin vasemmalle. Vasempaan kylkeen iski ruoskan lailla tiukan oloinen kipu, ja totesin, että nyt saattoi napsahtaa. Sen jälkeen reissu oli kuin Mel Gibsonin elokuva - yhtä Via Dolorosaa loppuun asti.
Jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa muu maasto/kaupunki, niin varmasti olisin keskeyttänyt oitis. Mutta Matera - ei puhettakaan, että olisin tullut kesken pois. Väänsin radan läpi ja yritin pitää suunnistuksen kasassa. Suunnistus sujuikin oikeastaan pirun hyvin, mutta jossain vaiheessa ajatukset vaihtuivat enemmän kivun kuin nautinnon puolelle. Oli se silti kaikesta huolimatta sen arvoista.
Maalissa järjestäjät naulitsivat minut ambulanssin penkkiin, ja sen jälkeen, maisemien sijaan, tuli katseltua lähinnä sairaalan kattoa. Ei riittäneet orjantappurat.

En ole vielä ehtinyt konsultoimaan lääkäreitä suomen kielellä, joten en osaa yhtään sanoa, kuinka kauan tässä pitää levätä tai olla juoksematta. Juoksu nyt varmaan ainakin on hetken poissa kuvioista, mutta pyörän selkään sitä voisi päästä korvaavaa tekemään. Parin viikon päästä pitäisi sprinttailla Espanjassa. Saas nähä, josko siihen mennessä kokisi jonkinmoisen ylösnousemuksen.

Matera saa nyt odottaa toista tulemistani. Mutta siitä Matera voi olla varma - minä tulen toistamiseen.

Palometsää ja orjantappuraa

MOC racet ovat pyörähtäneet käyntiin. Alla on jo keskari ja pitkäri. Huomenna vielä sprinturi.

Viime blogahduksessa hieman arvuuttelin, että kuinkakohan sitä vielä jaksaa painaa viikonlopun kisat. No eilen jaksoin - tänään en.
Eilen ennen starttia olo oli hyvin erilainen, mitä yleensä ennen kauden ensimmäisiä kisoja. Yleensä sitä on reenattu koko talvi hyvällä sykkeellä, kunto tuntuu paremmalta kuin koskaan, ja into piukassa odottaa, että pääsee mittaamaan tasoaan muihin. Nyt odotin kisaa lähinnä lihakset piukassa, sillä harjoittelu on vielä hyvinkin vaiheessa, eikä kovia harjoituksia ole alla kuin kourallinen, ja siitäkin kourasta puolet tältä viikolta. Edellisestä metsässä tehdystä kovasta suunnistuksestakin on aikaa kohta puoli vuotta - taisi olla Kiinassa. Eilinen keskari oli sekoitus übernopeaa metsäpaloaluetta, nopeaa muuta maastoa, sekä perkuleen hidasta puskaa.

Paloaluetta

MOC 2013 stage 1 Middle

Se oli hyvä keskarin suoritus mulle, 1:stä lukuunottamatta. Lähdin K:lta huolimattomasti väärää uraa, jota luulin kartalla olevaksi poluksi ja aivan soiroon. Saattoi siinä silti olla hieman liikaa intoa ja yritystäkin kauden ekaan starttiin kuitenkin. Sain kuitenkin homman haltuun ja suunnistuksen eteen heti ykkösen jälkeen, jonka jälkeen puskin aika aggressiivisesti menemään. Neljä minuuttia jäin kärkeen. Siihen sekä loppuradan hyvään suunnistamiseen olin eilen hyvinkin tyytyväinen.
Tulokset

Tämän päivän yhteislähtö pitkällä matkalla olin sitten aivan lahna. Ei löytynyt jaloista enää voimaa puskea. Yritin lähteä kovaa, mutta juju tuli selväksi jo heti kättelyssä. Tänään ei paljoa letkoissa pysytä. Yritystä kuitenkin oli hetken aikaa. Pitkän ykkösvälin päätteeksi perhosille lähtiessä omalle hajonnalle ei juuri siinä vaiheessa muuta porukkaa ilmoittautunut. Yritin vetää vähän kovempaa kohti kakkosta, josko olisin saanut jonkun letkan hännän näkyviin. En saanut ja koukkasin 5min. Sen jälkeen ohjelmassa oli piiitkä pk suunnistus. Joku järkevämpi olisi voinut tulla siinä vaiheessa pois ja säästää jalkoja huomiseen kisaan. Mutta kestävuusurheilu. Ja järkevyys eivät aina mahdu samaan lauseeseen.

Katsotaan, miten huomenna Materassa. Se on selvää, että siellä mennään suunnistus edellä.

Alla muutama kartta viikon riennoista, kun eilen jäi laittamatta:

Alberobello - leirikisan finaali

Castellaneta

Nova Yardinia - majoitus

It's a good day to sprint hard

MOC sprint-camp on kääntynyt MOC kisoiksi. Maanantaista alkaen ollaan pyöritty ympäri Basilicatan maakuntaa etelä-Italiassa sprinttitouhujen merkeissä. Kävin mä kyllä kerran metsässäkin - sielläkin tuli pyörittyä ympyrää.
Mestat ovat olleet suhteellisen paaveja sprinttimestoja, joskin Matera, Monopoli, Alberobello ja Castellaneta saattavat olla tuttuja myös korkkareista tai lautapeleistä.

Lähdin leirille erittäin innostuneena, sillä Suomessahan ei nyt talvella sprinttiä pääse juoksemaan, ja jos ei kahta viime viikolla Espanjassa tehtyä reeniä lasketa, niin edellisistä kunnon sprinttailuista on vierähtänyt tovi. Leirin alussa huomasi, että rutiineissa oli selvästi pientä kankeutta, mutta kyllä se sieltä selkärangasta jostain vain tuli heti kättelyssä. Toki on selvää, että parissa ekassa treenissä tekeminen ei vielä mitään maagista ollut, mutta ei huonoakaan. Pientä hakemista kuitenkin ajatusmalleissa ja rutiineissa.
Toinen asia, jota odotin suurella mielenkiinnolla oli oman tason mittaaminen, sillä leirin kansainvälinen osallistujakaarti oli varsin nimekäs. Myös oma taso viime kauden montun jälkeen on ollut ja on kyllä vieläkin itselle pieni mysteeri. Onhan sitä tasotestejä tullut juostua, mutta kunnon testijuoksut ovat jääneet polvivaivojen takia tekemättä.
Se tuli taas todettua, että kärki menee kovaa, mutta myös se, että itsekin menen kevään vaivoihin nähden hyvässä vauhdissa. Suunnistus on lähtenyt sujumaan ja sprinttiajatus toimimaan koko ajan paremmin, ja uskoakseni olen taas oppinut pari juttua. Jaloistakin näköjään irtoaa jotain, kun suunnistus toimii ja on edessä.

Reenit ovat olleet vaihtelevilla teemoilla. On juostu harjoituksia mm. lyhyempinä lenkkeinä kunnon palautuksella, karsinta simulaattoria, sprinttiviestiä, sekä tietysti leirikisa. Leirikisan karsinta juostiin Monopolissa, jossa homma kaatui kapean kujan ja leveän auton yhdistelmään - ihan siinä vesilaitoksen kulmilla. En viitsinyt alkaa pomppimaan auton yli, koska 'vapaudu vankilasta ilmaiseksi' -kortti tuli käytettyä jo ennen lähtöruutuun saapumista. Siitä tappiot.
Alberobello:ssa juostu finaali sen sijaan oli vanhaa kunnon mädiä. Viikon parasta tekemistä, ja vauhtiin olen ainakin itse erittäin tyytyväinen tässä vaiheessa. Kyllä sitä voi yhdestä treenistä tulla hyvä fiilis.

Nyt camp-osuus on päätetty ja edessä ovat MOC-kisat. Kovaa ajoa on alla, mutta ainakin toistaiseksi ovat hyvin jaksaneet niin keskittyminen, jalat kuin kroppakin, vaikka hiukan tietysti jo painaa. Saas nähdä, miten käy kun siirrytään metsän puolelle.
Ohjelmassa on seuraavaksi siis kisat mallia keskari, pitkä ja sprint. Tänään iltapäivällä on tarjolla keski-matka. Lauantaina vedellään pitkää matkaa yhteislähdöllä, ja koko homman ja sprinttipainotteisen viikon kruunaa sunnuntaina Materassa juostava (pidemmän puoleinen?) PWT-sprintti.
Saas nähä vieläkö jaksaa viikonlopun kisat. Lepopäiviä ei varsinaisesti ole pidetty. Materan sprintti on tietysti mulle se pääkisa, mutta jos vain jalat ja kroppa antaa myöden, niin muillakin matkoilla aion katsoa, että vieläkö syke (ja polvi) nousee. Kattellaan.

Forza pasta!