torstai 28. maaliskuuta 2013

Semana Santa


Pyhä viikko. Pääsiäinen on se aika Espanjassa, kun koko maa pysähtyy. Tai ei varsinaisesti pysähdy, vaan on lomalla ja lähtee liikkeelle. Joka paikassa on jos jonkinmoista enemmän tai vähemmän uskonnollista kulkuetta/karnevaalia. Erityisesti Andalucíassa.

Meille sprinttereille pyhä viikko tarkoittaa tietysti sitä, että aamulla juostaan sprinttiä, välissä syödään kalaa, ja illalla juostaan sprinttiä. Se mikä hommasta tekee mielenkiintoisen on se, että vuonna 2013 sprinttereiden pyhä viikko osuu Espanjaan ja samaan aikaan Semana Santa:n kanssa. Siinä voi olla kaduilla ja kujilla katsoja poikineen. Vamos a ver.

Pääsiäismunat jätän siis tällä kertaa syömättä Caños de Meca:ssa SSL:n leirikeskuksessa. Täältä on kirjoitettu noin tuhat blogi päivitystä, joten kaikille on varmasti tullut selväksi, mikä on kuvio, ja että homma toimii.
Omat kuvioni ovat tosin olleet hieman poikkeavat tässä alkuviikosta kylkiluun takia. Aamulenkit olen toistaiseksi jättänyt väliin, mutta aamupalapöytään olen silti aina löytänyt. Ekat aamut menivät pyörän selässä ja tottumattomuutta mellankött alkaakin olemaan jo aika hellänä. Päivät olen tehnyt töitä (etätyömahdollisuus on mutten aika jees). Niin ja syönyt lounasta. Illemmalla olen käynyt kartan kanssa maastossa. Parina päivänä kävellen, mutta eilen uskalsin jo koittaa juoksua. Ekat juoksut sitten Materan. Pehmeäpohjaisessa maastossa juokseminen rauhallisella vauhdilla sujui ihan hyvin, ja juoksinkin koko 5,5km sirkkelin, lukuunottamatta niitä kahta kertaa jolloin seisoin paikallani kuula hukassa päätäni pyöritellen. Vähän normaalia enemmän tuli katseltua maahan kaatumisten välttämiseksi.

Huomenna alkaa neljän päivän sprinttisetti. Saas nähdä miten juokseminen kovalla alustalla luonnistuu ja millä vauhdilla. Riittääkö pitkäperjantai vai tuleeko pitkä viikonloppu. Kylki alkaa olla selvästi parempi, joten odotuksissa on, että happoa alkaa kertymään. Vamos a ver.
Suomessakin alkaa pääsiäislomat huomenna, joten voi sulkea läppärin muutamaksi päiväksi ja keskittyä päivät pitkät vain ja ainoastaan urheilemiseen.

Ai niin meinasi unohtua.. Välipala, päivällinen & iltapala - Check!


Ei kommentteja: