sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Suisse saisse satsaa

Kausi avattu. Niin kai voi sanoa, kun eilen oikein numerolappua rintaan ripusteltiin.
Sveitsissä ollaan ja vedellään viimeistä päivää rinttileiriä. Homma on ollut tuttua Sveitsiä. Sprinttitreenit ja maastot ovat priimaa ja kahvi maksaa viisi euroa. Tutun tehokasta on ollut tekeminen niin kuin rinttileirillä olla pitääkin. Eilen juostiin kisaakin. Ensin vedeltiin perus väliaikalähdöllä parin kilsan prologi, jonka mukaan lähdettiin sitten puskemaan paria tuntia myöhemmin takaa-ajoon. Oli muuten aika hektinen kokemus.

Valitettavasti meikäläisen kunto ei vieläkään ole sellainen, että kovin hyvistä sijoista taisteltaisiin. Ihmekös tuo, koska vieläkään ei ole päässyt harjoittelemaan niin kuin haluaisi. Alkaa tässä kauden lähetessä asia kohta jo ns. ketuttamaan. Kyllä täältä vielä tullaan - se on varma, mutta jotain voisi jo alkaa tapahtua.

Eilisen kisan reittihärvelit löytyy täältä:
Takaa-ajon 1.osa
Takaa-ajo

Suunnistus oli molemmissa suhteellisen sujuvaa.
Finaalissa tein yhden 15'' reitinvalintavirheen, mutta muuten homma pysyi kaiken hektisyyden ja muiden kilpailijoiden väistelyn keskellä melko hyvin lapasessa.
Karsinnassa virhettä laskin 35 sekuntia. Siitä 33 sek oli sellaista, että en erottanut kartalta porttia tai aitaa. 4:lta lähtiessä ja 14:sta tullessa en erottanut portteja aidassa, vaikka nopeasti aidan skannasinkin läpi. Sen takia kiersin sitten turhaa ekstraa. Samaten 17:sta en havainnut lainkaan kartasta rastin länsipuolella olevaa aitaa (joka oli sen verran ohut, että ei tainnut olla ihan standardien mukaan piirretty). Onkohan näössä jotain vikaa. No itse suunnistus oli sujuvaa tässäkin, mikä kai tässä vaiheessa kautta ja tässä tilanteessa on tärkeämpää.

Ei kommentteja: