lauantai 31. maaliskuuta 2007

Zombie

Istun junassa. Olen matkalla kotiin Jyväskylään. Juna jatkoi matkaansa juuri Tampereelta, vartin myöhässä, tottakai. Mietin mennyttä leiriä ja Spring Cupia. Junassa soi palohälytys tai jokin muu. Kukaan ei tee mitään.

Spring Cupissa piti tulla. Ei tultu. 10minuuttia käkeen David Anderssonilta tunnin kisassa. Puhdasta virhettä 2min, lisäksi pienistä reitinvalinnoista ehkä toinen samanmoinen. Puhtaallakin liikaa. No kunto on vielä kesken, tai en ole ottanut sitä vielä juurikaan esiin. Niin on hyvä uskotella. Pettymys yhtä kaikki.

Seuraavana päivänä oli viesti. Se meni paljon paremmin, ainakin melkein. Juoksin vaihteeksi aloitusosuuden, 10,5km. Verrytellessä tuntui huonolta ja sykkeet olivat korkealla. Heitin vyön ja mittarin pois. Startin tapahduttua tuntui paljon paremmalta. Alussa lyhyellä hajonnalla kärkeen. Sen jälkeen seuraavat 7kilometriä oli kahta rastia lukuunottamatta putkea. Letkajenkkaa letkan etupäässä. Kuusi meitä pääsi minuutin karkuun, ihan kait juoksemalla, hyvää kyytiä mentiin. Neljänneksikin viimeisellä leimasin toisena. Kolmanneksi viimeistä pummasin isosti. Virhe vihreällä ja tasaisella alueella, n.2,5min. Väärän hajonnan kautta. Letka tuli takaa kiinni. Onneksi muukin kärki pummasi omaa rastiaan. Vaihtoon 8:na, 1.45 kärjestä. Sacha lähti, teki suunnilleen samanlaisen suorituksen kuin minä, kohtuullisen. Suna veti hemmetin hyvin kolmannen. Max ankkuroi, sija 12. Parempi kuin viime vuonna, mutta silti jäi hampaankoloon. Turha jossitella. Parempaankin pystytään.
Parempaankin pystyn.

Spring Cupin jälkeen leireiltiin 4päivää Kungsbackassa IF Rigorin majalla. Maastot olivat kohtalaisia, kartat ruotsalaisia. Hieman myrskyt olivat tehneet tuhojaan. Ei ollut sellaista sulan maaston kuumaa houkutusta kuin aikaisempina vuosina on aina ollut. Suunnistusreenit meni aika lailla fifty-sixty sujumisen suhteen. Välillä liput halkesivat kuin itsestään, välillä olin väärässä mäessä, väärällä puolella järveä. Eroa kuin yöllä ja päivällä. Oikeastaan voiskin sanoa, että päivällä homma oli aika hyvin hanskassa. Yöllä hanskat aivan helvetin hukassa.

Viikon päästä lähdetään uudestaan Ruotsiin, reilun parinkymmenen Ankkurilaisen voimin. Torstai-iltana lähtö, perjantaina reenit, lauantaina Kolmårdskavlen ja sunnuntaina reenit. Sitten takaisin. On se vaan hienoo.

Kausi on alkanut. Tiomilaan on kuukausi.
The heat is on!

kartan kommer senare...

Ei kommentteja: