Melkoinen vuosi. Oli taas rasitusvaivoja ja pari loukkaantumistakin, mutta niistäkin huolimatta pystyin kauden parhaimpiin suorituksiin niissä kisoissa kun sitä itse eniten halusin. MM-kisat, Ultra Sierra Nevada ja Ulta-trail Kosciuzko menivät kaikki oikeastaan todella hyvin. Kun pystyy toimittamaan kauden kolme parasta suoritusta kolmessa tärkeimmässä kisassa, niin voi olla tyytyväinen. Aina voi jossitella, että jos olisi pystynyt harjoittelmaan kunnolla läpi vuoden, niin mikä olisi ollut lopputulos, mutta siitä ei ole mitään hyötyä eikä se ole edes kovin kehittävää saatikka muutenkaan mielekästä, joten en lähde siihen. Urheilu on itselle kuitenkin ensisijaisesti tapa pitää hauskaa samanmielisten ja mukavien ihmisten kanssa. Ilon kautta tätä tehdään, ja olen kiitollinen kaikista niistä ihmisistä joita olen tavannut tämän yhteisön kautta. Silti, kyllä jonkinmoinen kilpailuvietti on edelleen läsnä. Vaikka nautinkin harjoittelusta ylenmäärin, niin kyllä (polkujuoksu) kilpailut edelleen motivoi harjoittelemaan. Siirryin lajiin verrattain myöhään, joten paljon on vielä koettavaa.
Harjoittelun suhteen vuosi meni kohtuullisen hyvin maaliskuun loppuun saakka, kunnes alkoivat erinäköiset vaivat. Tai itseasiassa suurin vaiva (lonkassa) – reisiluun yläpään ödeema – ei oikeastaan missään vaiheessa edes vaivannut, mutta siinä oli suuri riski murtumalle, joten sen takia piti olla juoksematta aika paljon ja muutenkin kompensoida harjoittelua eri tavoilla. Maaliskuun jälkeen en oikeastaan saanut kuin muutaman "normaalin" harjoitusviikon aikaiseksi koko loppuvuonna, mutta onnistuin korvaavan tekemisessä erittäin hyvin ja jollain ihmeen kaupalla onnistuin kaivamaan hyvän kisakunnon esiin silloin kun sillä oli eniten merkitystä. Kauteen mahtui myös heikompia kisoja – erityisesti kesälle, kun MM:ien jälkeen olin kuukauden juoksematta ja siitä meni tovi ennen kuin pääsin tuottavan juoksuharjoittelun pariin. Kauden kohokohta oli ehdottomasti hyvä juoksu MM-kisoissa ja koko kokemus muutenkin.
Juoksin kauden aikana 11 kisaa, joissa oli yhteensä 387km & 18000m nousua. Koko kauden aikana ei tullut yhtään DNS:ää - kun 2022 kaikki tärkeimmät kisat jäivät väliin. Oli melko suurta iloa jo päästä viivalle.
Ultra Sierra Nevada. Tämä kisan voitosta olin haaveillut. USN:sta käytännössä koko oma polkujuoksuinnostus kolme vuotta sitten alkoi. Kaksi viikkoa ennen kisaa kramppasi selkä ja kisaviimeistelyt menivät jumppailuksi. En ollut vielä edes päivää ennen kisaa varma pystynkö starttaamaan, mutta onneksi selkä sen verran helpotti, että pystyin juoksemaan. Ja juoksin hyvin. Toteutin yhden haaveistani. Huikea fiilis maaliviivalla.
Bodom Trail. Olin saanut USN:n jälkeen selän jokseenkin kohtuulliseen kuntoon. Mutta alkuverryttelyssä se yllättäen kramppasi taas – ilman mitään näkyvää syytä. Meinasin jo jättää starttaamatta, mutta päätin kuitenkin koittaa, koska lippu GTNS-finaaliin houkutteli. Alku meni vielä hyvin, mutta melko varhaisessa vaiheessa selkä kramppasi pahemman kerran ja eteneminen meni aika vaivalloiseksi. Pari kilsaa ennen maalia vielä iso mälli rintalasta edelle puunronkoon ja loppu meni ihan raahautumiseksi. Kuitenkin juuri sain pidettyä lippuun oikeuttaneen 5. sijan.
World Mountain and Trail Running Championship. MM-kisat. Eittämättä kauden päätavoite ja se kisa, jossa eniten halusin tehdä hyvän juoksun. Valinta kisoihin tuli jo hyvissä ajoin talvella, joten koko talven-kevään harjoittelu oli tarkoitus rakentaa maltilla tähän kisaan tähdäten. Vaivoista johtuen, maaliskuun jälkeen valmistautuminen oli todella haastavaa, kuten tuohon Strava-tekstiin olen avannut. Juoksumäärät jäivät lonkan takia todella mataliksi, mutta jotenkin tuntuu, että siinä mitä pystyin tekemään onnistuin todella hyvin. Viimeisen parin viikon viimeistelyt tein jonkinmoisella riskillä käytännössä juoksumäärää loppuun saakka nostamalla, ja onnistuin juuri ja juuri palautumaan riittävästi kisaan. Toki lonkan takia oikeastaan kaikki juosten tehty oli enemmän tai vähemmän riskaabelia. Premium-valmistauminen kisaan korkealla oli ehdottomasti hyvä veto. Kisa ei mennyt täydellisesti; alussa jäin ruuhkaan ja hävisin aikaa, lopussa kramppasi pohkeet ja hävisin aikaa. Siitäkin huolimatta tulos oli siinä mielessä kauden paras, että onnistuin voittamaan lukuisia juoksijoita, joita en ollut voittanut koskaan aikaisemmin (ja joita en onnistunut voittamaan enää loppuvuonna). Huikea kokemus päästä edustamaan Suomea (aika pitkän tauon jälkeen) ja koko tapahtuma ja matka muutenkin.
Dolomyths Run. Klassikko. Ei mitään odotuksia tälle kisalle, mutta oli siistiä päästä kokemaan Golden Trail -fiilistä. MM:ien jälkeen otin kuukauden juoksutauon, ja palasin juoksuun käytännössä vain reilua viikkoa ennen tätä kisaa. Ja sitten juoksin sen viikon vuorilla. Väsyneillä ja jumisilla jaloilla huonossa kunnossa kisaan – siihen nähden meni oikeastaan ihan hyvin. Hieno kisa kaikinpuolin.
Tiirismaa Trail. Välipala kesäharjoittelun keskellä. Kunto oli vielä aika nahkea, mutta Suomen tapahtumista tämä on yksi kivoimmista, joten ehdottomasti halusin mukaan viivalle. Kunnon pikkupolkua ja mäkeäkin on reitille saatu (haettu) mukavasti. Mutta erityisesti ihmiset saavat lähtemään mukaan.
Sierre-Zinal. Täällä olisin halunnut juosta hyvin, mutta tästä tuli kauden oikeastaan ainoa selkeä epäonnistuminen – suorastaan farssi. En ensinnäkään ollut vielä ennättänyt harjoitella kisan vaatimalla tavalla, ja toiseksi en ollut lainkaan palautunut siitä harjoittelusta, enkä edeltävän viikonlopun Tiirismaa & 100k pyörälenkki combosta. Kisavalmistautuminenkin meni jollain tavalla vihkoon, koska kisapäivänä oli todella raskaat jalat. Paska kisa, mutta erittäin hieno ja motivoiva reissu ja kokemus muutoin. Reflect and learn.
Fyri Trail. GTNS Nordicin finaali. Aika sellainen tasapaksu suoritus. En ollut vielä oikein ehtinyt päästä takaisin hyvään kuntoon ja jaloissa ei vielä ollut kestoa tämän mittaiseen kisaan. Odotin parempaa, mutta erityisesti mäet olivat todella vaikeita itselle. Eksoottinen kisa tuntureilla +3C lämpötilassa. Hiton hieno reissu Salomonin porukan ja muiden Suomen edustajien kanssa.
Vaarojen Maraton. Tämän kisan otin harjoittelun kannalta. Testailin vähän uusia juttuja valmistautumisen, varusteiden ja energioidenkin osalta. En lähtenyt ns. "kilpailemaan" vaan säästin nälkää kauden pariin viimeiseen starttiin. Olin myös ilmoittaunut kisaan n. 4 vuotta ennen ja se oli jäänyt itseltä 3 kertaa väliin. Nyt kun vihdoin pääsi viivalle, niin olihan se päästävä vihdoin kokemaan tämä klassikko. Ja olihan se hieno. Loukkasin kuitenkin kaatuessa lonkankoukistajan, joka jäi vaivaamaan pidemmäksi aikaa.
Helsinki City Trail. Toisilla kotipoluilla. Lonkankoukistaja oli vähän kysymysmerkki, mutta se kesti kohtuullisesti – ei ihan maaliin saakka, mutta riittävän hyvin. Salomonin tiimi vahvasti meiningissä mukana, joka oli taas vähintään yhtä mukavaa kuin itse juokseminen.
Kullamannen. Lonkankoukistajan tilanne oli aika iso kyssäri. Onneksi tämä oli kauden flatein kisa, sillä ylämäkeä se ei ollut kestänyt kovinkaan hyvin. Juoksin mielestäni melko järkevällä taktiikalla ja olin nousujohteisesti jo vahvasti sijalla 8 noin maratonin kohdalla, kunnes tuli viimeinen (suhteellisen) pitkä nousu ja lonkankoukistaja räjähti siihen. Vaivalloista raahautumista maaliin. Siksi kuitenkin tärkeä etappi, että osoitin itselleni, että jaksan taas tämän matkan juosta.
Ultra-Trail Kosciuszko. USN:n ja MM:ien jälkeen kauden kolmas keskeinen tavoite oli saada lippu ensi vuoden OCC:lle. Käytännössä se tarkoitti, että tässä kisassa piti juosta kolmen joukkoon. Taaskaan ei ihan suurimmalla itseluottamuksella paikkojen osalta lähdetty liikkeelle, kun nyt oli vaivannut toinen lonkankoukistaja (kenties toisen varomisen takia?). Mutta se kesti kisan hyvin. Ja itse kisastahan muodostui sitten erittäin hyvä suoritus. Lähdin kisaan kolmanneksi rankattuna, joten tiesin, että saumoja on, mutta voitto –vieläpä reilulla erolla– tuli aika suurena yllätyksenä. Olihan se toki vahva suoritus. Todella kruunasi kauden. Siinä missä USN:n maalissa tunsin yhden haaveen täyttymisen ja jonkinlaista helpotusta vaikean viime kauden jäljiltä, niin Koscin maalissa tunsin enemmän suurta iloa yhden tavoitteen saavuttamisesta. Lippu UTMB-viikolle oli plakkarissa ja sen myötä kuviot vuodelle 2024 selkiintyivät. Ja yksi niistä itselle tärkeistä asioista tässä lajissa – päästä näkemään erilaista luontoa ja erilaisia polkuja.
Päällimäisenä tästä kaudesta jäi mieleen ihmiset. Kiitos kaikille mukana seikkailuissa olleille sekä somen ja muiden kanavien kautta kannustaneille. Nähdään poluilla myös 2024. Tekisi myös mieli suunnistaa enemmän, mutta kaikkea ei voi saada (tällä vamma-alttiudella). Onneksi sillekin vielä löytyy aikaa tulevaisuudessa.
