lauantai 9. maaliskuuta 2013

Mar & Sol? Kyl maar ja sol hianoo se


Pikaraporttia Hilton Helsinki Airportista. Eipä ole ennen tullut oltua Suomen päässä lentokenttähotlassa, mutta tällä kertaa oli tällainenkin ratkaisu eteen tuleva. Palasin tänä aamuna 8 päivän Espanjan vierailulta, ja huomenna aamulla nokka nousee kohti Italiaa ja MOC-camppia & kisoja. Reenaaminen jatkuu hirmuistakin hurjempana, mutta seura vain vaihtuu Janesta Mäksään.

Espanjassa käytiin ensin rannikolla haistelemassa merituulia (joita tottavie riitti), jonka jälkeen siirryttiin Granadaan nauttimaan raikkaasta vuoristoilmasta. Ohjelmassa oli pitkiä vaelluksia, pari sprinttiä, lyhyempiä ja vähän pidempiä intervalleja, reilusti penkkaa ylös ja alas, kehon ja mielen huoltoa, hyvää ruokaa, hyvää viiniä, rentoutumista, tapaksia, vanhoja kotihoodeja, huikeita maisemia ja viimeisen lenkin päätteeksi palaneet pohkeet.

Kaiken kaikkiaan talven paras ja ammattimaisin harjoitusviikko myös harjoitusten välissä, mutta samalla myös todellinen rentoutumisloma mielelle parhaassa mahdollisessa seurassa. Polvikaan ei liikaa vaivannut. Tuntemuksia siellä edelleen on, mutta ei sellaisia, että harjoittelua suuremmin haittaisi.
Aurinkoenergialla toimiva mielikin (huom. ei keho) virkistyi ihan eri tavalla. Toivottavasti paistaisi Italiassakin.

Jotain kuva settiä saattaa tulla myöhemmin eetteriin. Tässä kuitenkin kaikki oleellinen:




Ei kommentteja: