lauantai 8. maaliskuuta 2014

Aurinkoa seuraten

Se on muuten aurinko joka tuolla Jyväskylän taivaalla möllöttää. Meikäläinen möllöttää sohvalla - on näes lepopäivä. Ensi viikolla on luvassa harjoittelurintamalla sen verran reipasta settiä, että pare ottaa pari päivää kevyemmin ja toivoa, että jumiset jalat aukeisivat. Tokihan tässä on kompressiorikoot jalassa, venyttelyt ohjelmassa ja pilatesrulla hinkkauksella, joten ihan itsestään niiden ei tarvitse aueta.

Espanjan keikan jälkeen tosiaan sain säärestä juurikin sen diagnoosin, jota epäilinkin, eli tulehtunut jänne. Siinä tuli otettua hetki lepoa ja muuta hoivaa, sitten tehtyä korvaavaa spinning-pyörällä. Nyt on jo reilu viikon verran juoksukin luonnistunut. Back on track siis!

Suunnistustuntumaa on tullut pidettyä yllä parin sprintin voimin ja karttoja katselemalla. Perus talveilua. Viikon päästä suattaa päästä jo Jyväskylässäkin täysin suliin metsiin suunnistamaan, ellei takatalvi sitten yllätä. Monesti se talvi kyllä yllättää - lehdestä olen lukenut.

Silti, kyllä tässä - konservatiivisesti - alkaa olla jo kevättä rinnuksilla. Vai onkohan alahuuli taas falskannut. Yhtä kaikki, gelatoa kehiin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Muutenhan hommat menee pääosin ihan hyvin, mutta toisaalta toinen ja useimmin totuttu tunne on kuitenkin hommien menevän päin sitä isoa tyhjää reikää jonne lämpöinen aurinko ei juurikaan pääse paistamaan?