Joopa joo. Siitä on nyt kohta kolme viikkoa kun mursin sen luun ja vieläkin se vaivaa. Jukola jäi väliin ja katsastukset jäi väliin. Ei puhettakaan, että viikko sitten olisi pystynyt juoksemaan kovaa, saatikka kisaa metsässä. /kele!
Selkeetä kehitystä on kuitenkin tapahtunut viimeisen viikon aikana, ja juhannuksenakin pystyin jo juoksemaan pidempää rauhallista lenkkiä suhteellisen kivuttomasti, kun ei tarvinnut liikoja hengittää. Ja tulihan siinä viiteen päivään pitkälti toistasataa kilometriä juostua, suurin osa pikkupolkuja maastossa. Syvään hengitys sen sijaan ei vieläkään täysin suju. Suoritin asian puitteissa empiirisen testin, jossa juoksin muutaman kerran laskettelurinnettä ylös. Jaloista irtosi, sykkeet nousi ja reidet sain jumiin, mutta hengitys toimi ööbaut vain 90%:sesti - pinnalliseksi jää.
Huomenna olisi tarkoitus palata kisojen pariin, kun Hervanta-sprint-tour jatkuu Tampereella. Nähtäväksi jää, miten happi kulkee. Otetaan käyttöön koko tämänhetkinen 90% hapenottokapasiteetti, juostaan kisa, lähdetään malabadaan syömään lammasta, ja sitten kotiin katsomaan netistä, että mihin se riitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti