lauantai 29. kesäkuuta 2013

Herwood II

Se oli paska suoritus. Kauden huonoin tähän mennessä ja tämän jälkeen. Sanomattakin lienee jo selvää, että käkeen tuli.
Hengitys pelasi ehkä juuri sen 90%:sti, ja viimeinen rutistus juoksusta jäi puuttumaan. Sen huomasi selkeästi vauhdikkaammilla pätkillä kun yritti kiristää vauhtia. Valitettavasti, kenties samasta syystä, myös keskittyminen oli vain 90%:sta. Tekeminen oli kurjaa. Sinänsä sujuvaa, mutta laiskaa suunnistamista. Homma ei pysynyt tarpeeksi edessä - tai oikeastaan se kyllä pysyi, mutta ei tarpeeksi selvänä, ja sen takia tein reitinvalintavirhettä ja yhden 10sekunnin umpikujaan juoksun. Sinänsä homman pitämiselle edessä selkeämmällä käsityksellä ei olisi ollut mitään fyysisiä tai taidollisia esteitä. Suunnistin vain laiskasti. Selkeimmin tämä tuli esille 11-12 välillä. Olin mukamas mielestäni opetellut alueen ulkoa mallikartasta, enkä sitten jaksanut kisan aikana tarkistaa kartasta omien muistikuvien paikkaansapitävyyttä. Omasin täysin vääränlaisen kuvan ko. alueesta, jonka johdosta tein ensin väärän reitinvalinnan ja senkin jälkeen vielä toteutin sen aivan väärin. Ei hyvää päivää.
Jos jotain positiivista, niin kylki ei kipeytynyt kisasta juurikaan, vaikka pari kertaa tuli vastaantulevien kanssa törmäiltyäkin.
Onnittelut myös ratamestarille. Rata oli erinomainen. Reitinvalintaa oli tarjolla jatkuvalla syötöllä niin kuin pitääkin.

Hervanta Sprint Tour 2013 - 2






Ei kommentteja: