sunnuntai 17. elokuuta 2008

Bleeding Me

Voiehan perse. Täällä Varsinais-Suomessa ei eilen juostu pitkää-matkaa, vaan keskaria. Pitkä on viikon päästä samaan aikaan huippiksen kanssa. Ihme touhua saatana. Nilkkakin meni ympärs.

Keskimatka juostiin Lyömäsen kartalla Pöytyällä. 5,9km ja 14 rastia. Suorituksen aikainen keskittyminen on ollut viime aikojen reeneissä hiukan hakusessa, joten päätin lähteä kisaan rauhassa, suunnistuksen ehdoilla ja antaa vauhdin tulla sitten itsestään. No äkkiä se vauhti sieltä tuli, pohjat kahdelle ekalle välille. Homma oli kuitenkin hyvin hanskassa ja aina kympille asti, suunnistus pysyi edellä ja maltoin pysähtyä tarvittaessa. 10:llä olin kolmantena. Kattelin muuten väliajoista, että hävisin Muukkoselle kahdella pidemmällä välillä yht. 1.11 ja olin 1.26 tässä perässä. Ilman sen kummempia suunnistusvirheitä. 3-4 välin lopun juoksin väärää valintaa ja kait se 4-5 välikin olis ollu toisaalta nopiampi. Tiedän mitä pitää reenata ennen pitkiä.

10-11 väli olisi ehkä pitänyt juosta kokonaan vasemmalta ympäri, tietä ja uraa, takakautta rastille. Ainakin mun, sillä puolessa välissä väliä nyrjäytin nilkan, en pahasti kumminkaan. Meno oli hetken aikaa melko vaivalloista ennen kuin nilkka turtui. Kartan katsominen tosin loppui siihen samaan paikkaan ja survasin rastille vielä pumminkin. REITTIHÄRVELI

Maalissa heitin jääpussia kehiin ja jätin verkat tekemättä. Meinasin kumminkin, että kyllä ilman muuta tän päivän viestissä pystyisi juoksemaan. Illalla lähdin sitten verkkaamaan. Juoksin 4 minuuttia ja totesin, että hiljasta on. Nilkkaan ja akillesjänteeseen hiukan sattui, enkä uskaltanut varata täyttä painoa jalalle. Mieleen juolahti, että alkaa olla södiksen leiriläiset aika lailla nipussa. Parempi oli jättää viesti väliin ja pitää pari päivää juoksutaukoa ja paljon kylmää. Luulisin, että sillä jo hoituu juoksukondikseen.

ps.Parta-Matti kellotti eilen 2.38.04. Ei huono. Itseäkin himottais juosta maratooni joskus syksyllä, kenties lokakuussa. Katotaan.

Ei kommentteja: