Se toinen haaveen poikanen toteutui suurin piirtein juuri lauantain puolella.
Jyväskylän jäähallin lavalle nousi Mike, Andy, Lacu, Conny & A.C. (ja tapojensa mukaisesti Mike n. 7 metriä lavan yläpuolellekkin)
Dingo ja Yö meni ensin siinä värjötellessä, mut siin vaihees ko Hanoi Rocks otti homman kirjaimellisesti haltuun, ni sitä jengii vietiin, ja kovaa. Ja vaikka suurimmista hiteistä onkin 20+ vuotta aikaa, kohtuu hyvin ne oli jengin hallussa. Ei tarvinnut Miken niitä laulaa, yleisö lauloi ne sen puolesta. Aivan maagista.
" I'm-a-going to rock 'til I drop, around the clock. Ain't never ever gonna stop... "
Ou Yeah!!
Aamulla raahattiin sitten viimeiset rippeet Terän testijuoksuun, jossa laapotettiin erittäin hapokkaalla fiiliksellä se kaksi kierrosta, eli 11km. Aikaa meni reilun minuutin verran vähemmän kuin maaliskuussa, mutta silloin keli oli yhtä jäätynyttä helvettiä, kun nyt se oli enemmän perussuomalaista talvea, +7C, auringon kuumentamalla soraisella asvaltilla.
Ihan hyvin se kai meni siis.
" Remember all them nites we wrote on the walls that 'Punks never die!' " (-Andy 13v)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti