Ja olivat muuten hyvät kisat järjestäneet. Oli hommat kohillaan. Tärkeimpänä tietysti erinomainen rata.
Nostan molemmat peukut pystyyn kisan järjestäjille ja ratamestarille.
Lauantai meni vielä sprinttirutiinien hakemiseen ja heikon fyysisen vireen ihmettelyyn. Gradun vaatima massiivinen istumismäärä on vienyt jalat sen verran jökkiin, että jaloista ei irtoa mitn. Istuminen on kyllä ihmiselle pahasta, sen sanon.
Kisasta otin hylsyn. Ykköselle mennessä katsoin, että talon jälkeen ei saa kääntyä ekaan väliin, joka johtaa katiskaan, vaan vasta toiseen. No en nähnyt sitä ekaa väliä lainkaan ja juoksin sitten kolmanteen väliin. Ja kun tajusin tilanteen olinkin jo pienen mökin takana. Ensimmäistä (sallittua) aitaa en nähnyt missään vaiheessa autojen takaa, ja toinen oli sen verran matala, että virheenjälkeinen korjaus liike "mökin takaa sallitun aidan yli" menikin sitten vahingossa 5 metriä liian aikaisin väärän aidan yli. Katsoin kyllä vielä kartasta, että tuosta saa mennä, mutta eihän siitä saanut. Valvojalta tulikin heti siihen kohtaan välitön negatiivinen palaute ja siinä sitten chattailtiin ikuisuudelta tuntuva aika (~20sek) ja sain luvan jatkaa radan loppuun. Ja kun rastilta lähdin, niin näin sitten sen sallitunkin aidan. Lopulta hylsyä ei olisi edes järjestäjien puolesta tullut, mutta paikan kisan jälkeen tarkastettuani, totesin, että onhan tämä nyt selvä homma ja kävin kisakansliassa hylkäämässä itse itseni.
![]() |
| ykkönen |
| suurta nautintoa |
