Semmoinen vuosi. Muutama sana muistoksi.
Ei tullut viimeistä valssia vielä, vaikka vuoden alussa se olikin ajatuksena. Päätin tammikuun alkupäivinä, että treenaan vielä kerran vähän enemmän, vähän paremmin, muu elämä sekä työkuormitus ja -rajoitteet huomioiden. Siinä kohtaa ei ollut SARS-kakkonen vielä esiintynyt Helsingin Sanomissa edes alaviitteenä, joten odotuksena oli hyvin toisenlainen vuosi kuin mitä siitä lopulta tuli – aikalailla kaikilla sektoreilla. Kuten yleensä leffoissakin, tässäkin tapauksessa kakkososa osoittautui ensimmäistä paskemmaksi. Kun homma alkoi aueta, niin ensinnä peruuntui lähes kaikki kotimaan työmatkat ja kaikki ulkomaanmatkat. Jokseenkin perverssiä, että tämän vuoksi itsellä oli huomattavasti paljon enemmän aikaa ja energiaa harjoitteluun käytettäväksi kuin normaalitilanteessa, enkä usko että olisin päässyt vastaavaan kuntoon, jos kaikki olisi pyörinyt normaalisti. Toisaalta, olin asettanut itselleni tasan kolme tavoitetta – kronologisessa mutta käänteisessä tärkeysjärjestyksessä: Tiomila, Jukola, USN. Niistä ei sitten lopulta toteutunut yksikään. Siksi pitikin löytää vaihtoehtoisia tapahtumia oman kunnon testaamiseen ja elämyksien hakemiseen. Näitä oli lopulta oikeastaan vain kaksi tai kolme. Pari maratonia + Himos Trail. Yhtäkään näistä ei ollut alunperin tarkoitus juosta. Esim. ensimmäistä kertaa ajatus Maratonin juoksemisesta 2020 aikana tuli mieleen toukokuun puolen välin paikkeilla kun USN siirrettiin heinäkuulta marraskuulle. Siinä kohtaa Tiomilat ja Jukolat oli peruttu jo hyvän aikaa sitten, joten jotain piti keksiä. Kalenterista löytyikin siinä kohtaa Yyteri Maraton, joka oli tosin jo kolmen viikon päästä, joten erityisempi valmistautuminen jäi aika lyhyeksi. Onneksi talven ja kevään lenkkeilyt olivat kuitenkin menneet muuten aikalailla suotuisasti.
Lähtökohta tammikuun alussa ei ollut mikään erityisen häävi. Olin viimeksi harjoitellut yli 4000km vuodessa 2011 ja harjoitellut yli 400h 2014. Useampia vuosia on tullut keskityttyä enemmän aivan muihin asioihin, mutta jonkinlaista kuntotasoa kuitenkin ylläpidetty. Kroppakaan ei varsinaisesti ole ollut kovin vastaanottavainen harjoittelulle, mutta viimeisen vuoden-kahden aikana kuitenkin merkkejä paremmasta on ollut ilmassa, ensimmäistä kertaa sitten 2012 tammikuun. Varmasti osittain senkin takia motivaatio harjoitella vähän enemmän ja paremmin siirtyi tänä vuonna teoiksi asti.
Näiltä pohjilta lähdettiin siis rakentamaan "vielä kerran" projektia. Lisäksi joulukuussa, pari viikkoa Kiinan reissun jälkeen, olin ensin viikon verran 24/7 paskalla ja sen jälkeen kaksi viikkoa kaamiassa flunssassa – kuumettakin oli ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. Sen jälkeen pelkkä sisätiloista poistuminen tuntui sekä piristävältä että raskaalta, ja arvosti taas kerralla enemmän sitä kun pääsi hölkälle. Sanomattakin lienee selvää, että tammikuussa kunto oli vähän allapäin ja muutamassa ratatreenissä saikin laittaa MK:lle, että pysyi vaimon perässä. Mutta, vuosi oli vasta alkanut ja tavoitteisiin oli aikaa. Intoa oli, mutta jonkinlaista järkeä lähtökohdat vaativat.
Tein suunnitelman: ensin pari viikkoa totuttelua, sitten siitä eteenpäin kolmen viikon rytmityksellä, siten että jokaisella kolmeviikkoisella viikkokilometrit olisivat +10km edelliseen verrattuna. Totuttelun jälkeen optimistina arv(i)oin lähtötasoksi 110km / viikko, ja siitä se lähti. Viisi kolmeviikkoista meni jotakuinkin melkein täysin suunnitelmien mukaan muutamaa plus-merkkistä lipsahdusta lukuunottamatta – viimeinen siis reilu 150km / keskiarvoilla. Varmastikin onnistunein talviharjoittelukausi ikinä – ei vammoja. Tammikuusta kun selviytyi läpi, niin kunto alkoi kohoamaan hitaasti mutta varmasti. Motivaatio kohosi samassa suhteessa – oli pirun mukava käydä lenkillä kun juoksu tuntui hyvältä ensimmäistä kertaa 8 vuoteen, ja oikeastaan koko ajan. Yllätyin isosti kuinka hyvin ja nopeasti tunsin palautuvani harjoituksista vaikka km-määrät olivat selvästi korkeampia kuin kertaakaan 2011 jälkeen. Harvassa olivat ne treenit, joissa ei tuntenut olevansa valmis kyseiseen sessioon. Tiedä sitten oliko vaikutusta vai enemmän mutua, mutta #itujajugurttiin lopetin lihansyönnin 2019 lopussa, ja koin siitä selkeää hyötyä palautumisen nopeutumiseen yksittäisistä harjoituksista ja yleiselläkin tasolla.
 |
| Progressio |
Yyteri Maraton
Kauden ensimmäinen kilpailu (joskin lähdin viivalle enemmän tutkimusmatkailu- kuin kilpailumielellä) osui kaksi viikkoa viidennen kolmeviikkoisen jälkeen (koska muut kisat olivat sitä ennen peruttu). USN:n siirron jälkeen Yyteri Maraton löytyi kalenterista ja lopullisen päätöksen osallistumisesta tein kaksi viikkoa ennen, hyvin menneen pitkän testijuoksun jälkeen. Olin muutamaa päivää aikaisemmin ilmoittautuessa ajatellut, että 2.40 alitus olisi hyvä tavoite, mutta tuon Adioksilla juossun (33,2km 3:39/km + verkat) treenin jälkeen jopa 2.35 aika tuntui mahdolliselta.
Maratonia varten pikatilasin kuitenkin nettikaupasta Vaporflyt, jotka sain pari viikkoa ennen Yyteriä – totuttelu niillä jäi aika vähäiseksi. Samaten vähäiseksi jäi totuttelu juoma/energiapuoleen. Ei ollut sellaiseenkaan ollut tarvetta ~10 vuoteen. Muutaman lenkin ehdin tehdä, jossa nautiskelin energiajuomia lenkin aikana; testasin myös geelejä pari kertaa, mutta niistä meni pakki sekaisin. Itse kisa meni lopulta melko vähillä nesteillä ja energioilla. Aika noviisina siis tuli lähdettyä ensimmäiselle Maratonille. Itse juoksu oli erinäisiä vaikeuksia, mutta pystyin ja jaksoin raastaa loppuun asti ja 2.35 alittui selvästi – 2.33:41 debyytti. Maratontyytyväisyys oli läsnä. Tällaisia ajatuksia siitä kisan jälkeen kirjoittelin ylös:
Muistan, että 35km kohdalla ajattelin, että tästä eteenpäin on ns. uncharted territory – tätä pidemmälle en ole koskaan juossut, mitäköhän nyt tapahtuu, fyysisesti ja henkisesti? Sellainen fiilis, joka on aina kokemisen arvoinen (ja jonkalaisia haluan kokea myös vielä tulevaisuudessa).
Maratonista palautuminen sujui odotuksia nopeampaan, joskin kisassa kipeytyneet pohkeet ja jalkapohjat olivat useamman päivän aika kirrillä. Viikkoa myöhemmin olin ns. hupijukolassa viivalla. Aamuyön tunteina rymysin itselleni murtuneen kylkiluun ja edessä oli kauden ensimmäinen suunnittelematon harjoitustauko. Pari viikkoa meni toipuessa, jonka jälkeen treenasin viikon verran, kunnes viikon vikalla lenkillä – 30km pikkupolkuja ja sateen jäljiltä pirun liukkaat juurakot – hiukan ennen kotia vapaana ollut koira lähti perään, käännyin katsomaan, astuin juurakkoon, liukastuin, kaaduin ja taas meni kylkiluu. Toinen parin viikon tauko siihen. Sen jälkeen ei meinannut millään lähteä juoksu sujumaan. Tuntui melko nihkeältä seuraavan kuukauden ja jalatkin vähän oireili. Ensimmäinen merkki paremmasta oli Himos Trail, joka meni siihen väliin selkeästi odotuksia paremmin. Tässä vaiheessa ajatuksissa oli kuitenkin lähinnä marraskuulle siirretty USN, mutta sain siitä kipinää ja seuraavat kolme viikkoa meni taas ~140km keskiarvolla; samalla rupesin harjoittelemaan treenien aikana urheilujuoman ja geelien nauttimista. Tosin alkuun alkukesän kunto tuntui edelleen kaukaiselta enkä juuri ollut ajatellut toista maantiemaratonia tälle vuodelle; toisella viikolla meinasin jo heittää pyyhettä kehään, kun ei tuntunut juoksu lähtevän ollenkaan – jaksoin muutamassa treenissä 20km OK-vauhtia, mutta sitten leikkasi jalat kiinni. Mutta, eipä mennyt siitä kuin viikko kun aivan yllättäen kunto palasi ja pitkä lenkki 35km sujahti helpon tuntuisesti 3:34/km keskarilla. Huokaisin ja otin sittenkin välitavoitteeksi tasan 4 viikon päässä olleen SM-maratonin.
Pistin mäkijuoksut tauolle ja kovensin hiukan harjoittelua – ehkä liikaakin. Koska alla oli kolmeviikkoinen (melko reippaalla viimeisellä viikolla), otin alkuun yhden kevyen 43km viikon, jonka jälkeen yhden 126km viikon, sitten parilla kovemmalla treenillä höystetyn 64km viikon, ja sitten olikin jo kisaviikko vuorossa. Avaintreenit tuon viimeisen 4-5 viikon aikana alla; lisäksi harjoittelin enemmän nesteen ja energian nauttimista treenien aikana – sain mahan kestämään urheilujuomaa, mutta en vieläkään geelejä:
5 - 133km:
Ti: 3x3km (3:20/km) + 1x1km (3:05/km), pal 3'
Pe: 39km (3:37/km – 35k 3:34/km)
4 - 43km: –
3 - 126km:
Ma: 10x 400m/200m (ka. 75''), pal 200m (~50'')
Ke: 3x3km (3:20/km) + 1x1km (3:12/km), pal 2'
La: 35km (3:36/km – 32k 3:33/km)
Su: MPS sprinttisuunnistuskisa (15' MK)
2 - 64km:
Ti: JNC sprinttisuunnistus"kisa" (13' MK)
To: 2x 3.15km (3:14/km & 3:17/km ), pal 2'
La: 26km (3:35/km – 24k 3:33/km: 7,2k 3:38/km + 4k 3:19/km + 7,2k 3:39/km + 3,2k 3:17/km + 2,4k 3:40/km)
1 - 77km:
Ke: 2km (3:15/km) + 1,6km (3:13/km), pal 2'
La: Maraton
SM-Maraton
Ennen kisaa maratoninnostuneisuudessa uskoin 2.29 alitukseen, mutta ei mennyt edes alle 2.30, joka oli maratontavoittelevaisuuden minimitavoitteena. 2.29 vauhdissa olin vielä kolmen kierroksen jälkeen, mutta kramppien oireet pakottivat hidastamaan sen verran, että viimeinen kierros venähti pitkäksi. Pettymys oli päällimmäinen tunne maalissa. Ei ollut paras päivä fyysisesti, ei optimaalinen vauhdinjako, eikä reittikään nopeimmasta päästä lukuisine 90-mutkineen ja kierroksella ohitettavineen. Varsinkin vikalla kierroksella häiritsi, kun piti välistä pujotella ja ottaa minispurtteja, jotta pääsi sopivasta välistä ohi, ja mutkissa meinasi aina krampata kun jalka tuli vinossa maahan, joten ne piti ottaa varovaisemmin myös (#maratonselitteleväisyys). Toki olosuhteet muuten lokakuun alkuun olivat melko ihanteelliset - aurinko ainakin paistoi ja ennätyksiä juostiin laajalla rintamalla. Maalissa olo oli kuitenkin turhan freesi, ei pystynyt antamaan kaikkea tielle. Olin odottanut sitä fiilistä, kun saa alkaa raastamaan viimeisiä kilometrejä, mutta enpä siihen olotilaan päässyt, koska kramppiuhan takia en uskaltanut mennä all out kuin viimeiset 400 metriä. 2.30:26 ja sija 6. Kenties viimeisen kuukauden treenit olivat kokonaisuudessaan liian kuluttavia. Tällaisia ajatuksia siitä kisan jälkeen kirjoittelin ylös:
Palautuminen Maratonista sujui taas yllättävän nopeaan ja yhden kevyemmän viikon jälkeen jatkoin harjoittelua normaalisti ja otin mäkijuoksut takaisin ohjelmaan. Tässä vaiheessa oli vielä kalenterissa USN marraskuun lopulla, joten harjoittelu keskittyi taas siihen kuukauden Maraton-projektin jälkeen – USN oli kuitenkin alun alkaen se kauden päätavoite, joskin nyt eri ajankohdassa. Harjoittelin marraskuun puoleenväliin asti kohtuulisen hyvin erinäköisten rasitusvaivojen kanssa kunnes tuli tieto, että USN on peruttu vuodelta 2020. Se oli melkoinen pettymys, joskaan ei enää tullut suurena yllätyksenä. Otin siihen kohtaan parin viikon ylimenokauden.
Mitä seuraavaksi
Jatkuuko harrastus? kysyi eräs kokeneempi Maratonmatkojen myöhäisherännäinen SM-maratonin jälkeen. Silloin ei ollut itsellä hajuakaan, ja jos jatkuisi niin mikä harrastus. Mutta, USN on vielä valloittamatta, joten onhan se jatkettava. Ja kun se on ajatuksissa, niin miksei muutama muukin urheiluhenkinen tapahtuma kalenteriin sopisi. Ennen kaikkea nautin suunnattoman paljon siitä kun juoksu tuntuu hyvältä niin pitkä ajan jälkeen. Nähtäväksi jää mitä lopulta sitten järjestetään ja pysynkö ehjänä, mutta 2021 elämyskalenterissa on jo merkintä jos toinenkin. Ja jossain vaiheessa tekisi kyllä mieli ottaa ihan Maraton-projektikin (pidempi kuin kahden viikon tai kuukauden). Josko tästäkin tekstistä jotain oppisi jatkoa varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti