Saarella

23 enemmän tai vähemmän kokenutta merenkulkijaa vetivät purjeet salkoon ja suuntasivat kompassinsa vuosien suunnitelun jälkeen kohti lounasta. Kuuluisa laivanrakentaja Panostaja Koskela oli rakentanut kapteeni Kivelälle miehistöineen viikinkien taruista peräisin olevan laivan - Hänen Rakkautensa. Laivan päänavigaattori Maco Yliperämies luovi ja navigoi läpi tyynen ja auringonpaisteen kohti suurta tuntematonta. Ankkurit lyötiin maihin ensimmäisen suuremman saaren kohdalla. Sini-kelta-punainen viiri roikkui tangossa. Olimme löytäneet Ahvenanmaan - tuon mustaleivän ja pannukakun luvatun maan. Tosin ensin luulin, että olimme eksyneet ja saapuneet takaisin Kokkilaan. Sen verran samanlaista oli maisemat, maalaisidylli ja maastot. Toki pieniä erojakin löytyi. Vesi oli kirkkaampaa, maalaisidyllissä ruotsalaiset liikennemerkit, ja maastoissa mukana ylitorniolaista "rikkinäistä" avokalliota ja rakkaa. Muutoin oli niin perusvarsinaissuomalaista kuin olla ja voi. Yhtä kaikki, suurimman ihmettelyn aiheen aiheuttivat kuitenkin nämä Angelniemen valtakunnasta lähteneet erityiserikoisennäköiset tutkimusmatkailijat, joissa riitti ihmeteltävää paikallisille "saarelaisille" yli ymmärryksen.

Maihinnousun jälkeen tutkimusryhmämme aloitti välittömästi tutustumisen paikalliseen metsämaisemaan, histöriään ja kylttyyriin. Tätä tehtiin navigoimalla niin yöllä kuin päivällä, perinteisin menoin, käyrin, sekä multiteknisesti. Päivällä pärisi perseet, yöllä kuninkaallinen jyske. Laivueen korheat sprinttiorit tutustuivat tarkemmin myös saarelaisten asumisympäristöön ja heidän staadiumiinsa. Tammavarsat eivät tähän venyneet.

Madison Merenkävijälle kävi muutama hauska yöllinen kommellus kaiken hauskuuden keskellä, kuten alla olevista kuvista voi havaita. Seuraavaksi kirstunvartija voisikin palkata miehistön matkaan uusien hammas- ja selkälääkäreiden lisäksi myös silmälääkärin.

Yöllinen navigointi ilman heijastimia on vaikiaa - reitti

 GPS:stä

Yö-navigoinnissa pitäisi muistaa välillä katsoa myös kompassia

Muutoin tuntuma maastoaskellukseen alkoi löytyä matkan loppua kohden, kuten myös maastonavigointiin liittyvät ajatusmallit. Tekemistä kuitenkin vielä riittää molemmilla saroilla ennen kuin askellus ja navigointi johdattavat aarteen luo.
Pyrin myös dokumentoimaan matkan vaiheita erinäisin fotoin ja kartoin.

Paluumatkalle Kapteeni Kivelä miehistöineen suuntasi kokonaan uudella aluksella. Monilla oli jalat ja päät väsyneinä kaikista uusista kokemuksista. Miehistö pysyi kuitenkin kaidalla tiellä loppuun saakka - no fall from grace.

Ja MOC:ssa aurinkoa riitti

Vaniglia, panna cotta, tiramisu, pistachio, chocolate arance, limon, cheesecake, nocciola, mango, yogurt, chocolate extra nero, nutella, yogurt alpino, bananela, rocher, rasberry, crema, fior di latte, caffe, yogurt frutti di bosco, cheesecake ai fichi, puffi, zuppa inglese, macaron ja amarena. Ja vielä toiset pistachiot, mangot, tiramisut, panna cottat, nocciolat ja vanigliat siihen kylkeen - kirjaimellisesti. Siinä siis viikon aikana maistetut jäätelömaut. Huomattavasti vakuuttavampi saldo kuin viikon harjoitussaldo. Olipa yksi voittanut vielä jäätelöiden Oscarinkin.

MOC-viikon aikana oltiin ensin Venetsian hoodeilla kolme päivää Jannen MOC-sprinttileirillä, josta siirryttiin Montecatini Termeen, joka toimi MOC-kisojen tukikohtana. Harjoitusmittariin kertyi 12h ja 135km, josta aika hyvä prosentti oli sprintti-suunnistusta, mutta tehot jäivät hyvin vähälle suunniteltuun verrattuna. Syy tähän oli juurikin se kylki. Kaaduin ensimmäisen päivän ensimmäisessä harjoituksessa 300m juoksun jälkeen rinta edellä katukivetykseen, vieläpä niin, että nyrkki jäi väliin. Viime kesänä onnistuin murtamaan yhden kylkiluun samalla tavalla - silloin tosin metsässä - ja Jukola jäi väliin. Katukivetystä rähmälläni tuijjottaessani vietin pari hiljaista sekuntia miettien, että älä satu, älä satu. Nousin ylös ja eihän se sattunut. Luulin, että selvisin säikähdyksellä. Ei se tuntunut reenin jälkeenkään. Iltapäivän kovassa treenissä siihen hiukan tuntui, joten juoksin hiukan säästellen. Seuraavana päivänä aamulla se oli jo ihan OK, ja ajattelin, että se siitä. Juoksin silti varmuuden vuoksi iltapäivän kovan treenin hieman säästellen. Sitä seuraavana päivänä aamun treenissä se sitten ei niin y&p alkoi tuntua ja syvään hengittäminen kävi varsin vaivalloiseksi. Iltapäivällä juoksin suosiolla pk2:ta. Loppuviikon treenit ja kisat menivätkin sitten vain hölkkäillessä. Juostessa se ei haitannut, mutta syvään hengittäessä tuntui sen verran, että kovaa ei pystynyt juoksemaan. Onneksi tällä kertaa ei kuitenkaan ollut mitään murtumaa, vaan kylkivälilihas vain otti osumaa. Näin totesi Donna tella doctore. Joten eiköhän tästä toivottavasti kohta päästä taas tehotreenienkin pariin. Sitä odotellessa pk:ta. Mitenköhän olisi käynyt, jos Aatami olisi ollut yhtä lahjakas telomaan kylkiluitansa kuin meikäläinen.

En perusta juurikaan makeasta, en syö karkkia enkä pullaa ja sen semmoisia, mutta kuten tekstin alkuosasta voi hitaampikin Sherlock päätellä, jäätelö* kyllä maistuu. Joten ihan hukkaan viikko ei mennyt. Ja saattoi tuolta taitopuolellekkin jotain tarttua.
(*Jäätelön toki tarkoittaessa jäätelöä - ei mitään litran kortongeissa myytävää aromeilla maustettua maitoa).

Oscar patsas

Kuvia ja karttoja viikon riennoista ja turismoiluista täällä.

Aurinkoa seuraten

Se on muuten aurinko joka tuolla Jyväskylän taivaalla möllöttää. Meikäläinen möllöttää sohvalla - on näes lepopäivä. Ensi viikolla on luvassa harjoittelurintamalla sen verran reipasta settiä, että pare ottaa pari päivää kevyemmin ja toivoa, että jumiset jalat aukeisivat. Tokihan tässä on kompressiorikoot jalassa, venyttelyt ohjelmassa ja pilatesrulla hinkkauksella, joten ihan itsestään niiden ei tarvitse aueta.

Espanjan keikan jälkeen tosiaan sain säärestä juurikin sen diagnoosin, jota epäilinkin, eli tulehtunut jänne. Siinä tuli otettua hetki lepoa ja muuta hoivaa, sitten tehtyä korvaavaa spinning-pyörällä. Nyt on jo reilu viikon verran juoksukin luonnistunut. Back on track siis!

Suunnistustuntumaa on tullut pidettyä yllä parin sprintin voimin ja karttoja katselemalla. Perus talveilua. Viikon päästä suattaa päästä jo Jyväskylässäkin täysin suliin metsiin suunnistamaan, ellei takatalvi sitten yllätä. Monesti se talvi kyllä yllättää - lehdestä olen lukenut.

Silti, kyllä tässä - konservatiivisesti - alkaa olla jo kevättä rinnuksilla. Vai onkohan alahuuli taas falskannut. Yhtä kaikki, gelatoa kehiin.