maanantai 6. toukokuuta 2013

Mila 013


Tiomila vuosimallia 2013 on taputeltu.
Ankkurin joukkue marssi läpi yön nousujohteisesti saavuttaen neljänneksi parhaana suomalaisjoukkueena itselleen 14. sijan. Ihan hyvä. Itse tosin tarjosin, viimeaikaisen aikamoisen alavireisyyden ja huonon FinnSpring viikonlopun seurauksena tulitukea kakkosjoukkueessa.

Juoksin aloitusosuuden. Vaihdoin kakkosletkassa reilun vitosen kärjestä, ja puolisen minuuttia ykkösjoukkueen jälkeen. Suunnilleen samaisen vitosen verran otin koukkua. Yö-harjoitusten puute näkyi itseluottamuksen puuteena varsinkin alkumatkasta, jossa en uskaltanut ottaa ihan niin paljoa omaa valintaa ja tehdä niin paljoa omaa työtä kuin olisi tarvinnut. Letkan kärkeen tuntui aina eksyneen joku tunari, joka veti joka ikisen suon ja vihreän läpi - tai sitten olin itse väärässä letkassa. Ensimmäisen isomman koukun jälkeen letkan tunarointi alkoi sitten pikkuhiljaa riittää ja aloin tehdä enemmän omaa työtä ja ottamaan omia valintoja. Koko reissusta varmaan 2km tulikin juostua niin, etten nähnyt muita valoja lainkaan. Aika eri tavalla tuli juostua, mitä ykkösjoukkueessa olisi tullut juostua. Pieni hauskanpito kakkosen miehille sallittakoon. Ja hauskaa se vaan olikin. Nautin yö-suunnistamisesta aivan suunnattomasti, vaikka kompassi tanassa useimmilla väleillä meninkin. Kisan jälkeen laitoinkin hankintalistalle uuden lampun, jottei tarvitsisi lainahepeneissä enää kekkuloida.

Juoksufiilis oli erinomaisen positiivinen yllätys. Jalat ja keho toimivat aivan eri tavalla mitä viikko sitten tai mitä viimeisen kuukauden aikana. 13,6km sujahti kuin lasillinen linnunmaitoa. Eteneminen tuntui helpolta. Ei se toki vielä sellaista ollut kuin parhaimmillaan, että minuutin koukun jälkeen olisi voinut hypätä ohituskaistalle ja juosta tuon minuutin samantien kiinni. Mutta toivottavasti silti lupauksia paremmasta huomisesta.

Tulokset


10mila 2013

Ei kommentteja: