On se vaan kovaa touhua tuo opintojen viimeistely kahdentoista tunnin työpäivinensä. Ei ole ikinä ollut kulku ja juoksuvire niin hukassa kuin viimeisen kahden kuukauden aikana. Ne kerrat, kun lenkillä on tuntunut (fyysisesti) hyvältä ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Todellinen antikliimaksi oli viikon ja kahden takaiset AV-testit ja 25-Manna. Olin niin lahna molemmissa, että oikein hävettää. Varsinkin AV-testeissä tarpostin sellaisessa suossa, että radallakin keskisykkeet jäi vk1:sen puolelle. Eiii mihinkään. En ole varmaan 10 vuoteen ollut niin hidas. Jalat täysin poissa pelistä.
Mutta katso. Kun sain viikoksi irtauduttua tietokoneelta niin fyysisesti kuin henkisestikin, niin elimistössä ja lihaksistossa tapahtui jotain ihmeellistä. Eilen kävin juoksemassa Esakalliohölkässä 10,4km 34.40. Ei nyt todellakaan mitään kuuhun meno tavaraa, mutta kun alla oli perjantailta vuoden pisin juoksulenkki ja lauantailta koko päivän seisoskelut HV-keskuksessa, niin olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Tasainen 3.20 vauhti tuntui jopa suht helpolta ja vikalle kilsalle sain iskettyä vielä kunnon kirivaihteenkin silmään. Kero tosin meni pari sataa metriä ennen maalia ohi, mut se onkin juoksija. Eilinen oli hyvä esimerkki siitä, miten jokin täysin merkityksetön juoksu voi olla henkisesti tärkeä. Ei sitä takamatkaa omaan tasoon olekkaan niin paljoa, mitä viikko sitten vielä kuvittelin. Reenejä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti