Syys tä

On se vaan kovaa touhua tuo opintojen viimeistely kahdentoista tunnin työpäivinensä. Ei ole ikinä ollut kulku ja juoksuvire niin hukassa kuin viimeisen kahden kuukauden aikana. Ne kerrat, kun lenkillä on tuntunut (fyysisesti) hyvältä ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Todellinen antikliimaksi oli viikon ja kahden takaiset AV-testit ja 25-Manna. Olin niin lahna molemmissa, että oikein hävettää. Varsinkin AV-testeissä tarpostin sellaisessa suossa, että radallakin keskisykkeet jäi vk1:sen puolelle. Eiii mihinkään. En ole varmaan 10 vuoteen ollut niin hidas. Jalat täysin poissa pelistä.

Mutta katso. Kun sain viikoksi irtauduttua tietokoneelta niin fyysisesti kuin henkisestikin, niin elimistössä ja lihaksistossa tapahtui jotain ihmeellistä. Eilen kävin juoksemassa Esakalliohölkässä 10,4km 34.40. Ei nyt todellakaan mitään kuuhun meno tavaraa, mutta kun alla oli perjantailta vuoden pisin juoksulenkki ja lauantailta koko päivän seisoskelut HV-keskuksessa, niin olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Tasainen 3.20 vauhti tuntui jopa suht helpolta ja vikalle kilsalle sain iskettyä vielä kunnon kirivaihteenkin silmään. Kero tosin meni pari sataa metriä ennen maalia ohi, mut se onkin juoksija. Eilinen oli hyvä esimerkki siitä, miten jokin täysin merkityksetön juoksu voi olla henkisesti tärkeä. Ei sitä takamatkaa omaan tasoon olekkaan niin paljoa, mitä viikko sitten vielä kuvittelin. Reenejä odotellessa.

Käsi pystyyn virheen merkiksi

Käytiin Mäksän kanssa viettämässä sprinttiviikonloppua Tampereella. Lauantaina pari erinomaista reeniä ja sunnuntaina myös erinomainen Mikonpäivän sprintti. Kyllä muuten teki erittäin hyvää, niin fyysisesti, taidollisesti kuin henkisestikin. Tein myös yhden erittäin oleellisen havainnon omasta suunnistustekniikastani.

Ja olivat muuten hyvät kisat järjestäneet. Oli hommat kohillaan. Tärkeimpänä tietysti erinomainen rata.
Nostan molemmat peukut pystyyn kisan järjestäjille ja ratamestarille.

Lauantai meni vielä sprinttirutiinien hakemiseen ja heikon fyysisen vireen ihmettelyyn. Gradun vaatima massiivinen istumismäärä on vienyt jalat sen verran jökkiin, että jaloista ei irtoa mitn. Istuminen on kyllä ihmiselle pahasta, sen sanon.

Kisasta otin hylsyn. Ykköselle mennessä katsoin, että talon jälkeen ei saa kääntyä ekaan väliin, joka johtaa katiskaan, vaan vasta toiseen. No en nähnyt sitä ekaa väliä lainkaan ja juoksin sitten kolmanteen väliin. Ja kun tajusin tilanteen olinkin jo pienen mökin takana. Ensimmäistä (sallittua) aitaa en nähnyt missään vaiheessa autojen takaa, ja toinen oli sen verran matala, että virheenjälkeinen korjaus liike "mökin takaa sallitun aidan yli" menikin sitten vahingossa 5 metriä liian aikaisin väärän aidan yli. Katsoin kyllä vielä kartasta, että tuosta saa mennä, mutta eihän siitä saanut. Valvojalta tulikin heti siihen kohtaan välitön negatiivinen palaute ja siinä sitten chattailtiin ikuisuudelta tuntuva aika (~20sek) ja sain luvan jatkaa radan loppuun. Ja kun rastilta lähdin, niin näin sitten sen sallitunkin aidan. Lopulta hylsyä ei olisi edes järjestäjien puolesta tullut, mutta paikan kisan jälkeen tarkastettuani, totesin, että onhan tämä nyt selvä homma ja kävin kisakansliassa hylkäämässä itse itseni.

ykkönen

Loppurata oli hyvää tekemistä. Menetin kyllä aikaa, mutta en juuri varsinaisiin suunnistusvirheisiin. Kahdella rastilla juoksin metrin päästä lipusta ohi tulevia välejä lukien (+10sek) - SILMÄT AUKI! Ja yhdellä rastilla sössin leimauksen ja jouduin palaaman takaisin (+10sek). Selkeää kisarutiinin puutetta molemmissa tapauksissa. Vieläköhän sitä saisi jostain kisoja alle tälle syksylle?

suurta nautintoa