A Hard Day's Night

En tiedä mitä tapahtui.
Käsittämätön jäätyminen.
SM-Erikoispitkät juostiin eilen. Ennen kisaa olin hieman epävarma. Jaksaisinko läpi, ja jaksaisinko läpi kunnialla. Olin kuitenkin tankannut hyvin ja tiesin, että ilman hyytymistä 10 joukkoon olisi hyvät mahdollisuudet. Mitään suurempaa tavoitetta en kumminkaan uskaltanut asettaa, kun viimeksi olen ollut ylipitkillä 18-sarjassa.

Mutta.

Ennen lähtöä verkkasin viitisen minuuttia, ehkä liian vähän, mutten uskaltanut enempääkään.

Lähtö oli kyllä metka, kun on tottunut avauksia juoksemaan. Ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen ei tarvinnut juosta lähtösuoralla täysillä. Eikä metsänkään puolella.

Ykköselle mentiin rauhallista vauhtia kiltisti letkassa. Ykkösellä leimasin samaan aikaan monen muun kanssa ja jatkoin matkaa. Sitten alkoi perhoset ja heti kakkoselle mennessä olin yksin. En oikein tajunnut mikä oli meininki, mutta kakkosella olin sitten samaan aikaan sivulta tulleen letkan kanssa. Siinä sitten juostiin rauhallista kyytiä jonkin matkaa. Perhosten toisella lenkillä sitten tipuin letkasta. En tiedä miksi, mutta vaikka vauhti oli rauhallista en vaan jaksanut. Oli ehkä 4km takana. Vähän ajan päästä Fincke ja Öyppä tuli vielä takaa ohi, mutten siinäkään jaksanut kuin yhden välin. Sitten oli yksin. Viimeisen lenkin juoksin yksin ja otin vähän koukkua. Olin aivan valmis keskeyttämään. Ei kiinnostanu yhtään. Ekojen Perhosten jälkeen olin Huttusen mukaan 3-4min kärjestä. Jatkoin kumminkin matkaa ja sain Joensuun vetämän letkan kiinni. 45min kohdalla alkoi tuntumaan taas hyvältä. Toisaalta vauhtikin oli aika rauhallista. Varvauksessa olin 7min kärjestä. Päätin jatkaa matkaa, kun oli niin mukava letka siinä.

Toisaalta heti seuraavalla pitkällä välillä otin omaa valintaa ja iskin itseni H40sarjan letkaan, jossa juoksin pari kilsaa. 21:llä sen aikaisemman letkan ei keskeyttäneet saivat mut kiinni. Tästä oli matkaa maaliin ehkä 8km. Sitten alkoi hauskuus. Piiparisen kanssa oli tokat perhoset samoten päin ja koko loppumatka vedeltiinkiin vuorovedoin. Ja voi veljet, että oli hauska juosta Pipun kanssa. Äijä jaksoi valaa uskoa, että vielä noustaan 15sakkiin. Muutenkin meno oli kuin Elviksen kanssa konsanaan. Hyviä juttuja ja kannustusta. Ja kyllähän sitä porukkaa tuli selkä edellä vastaan tasaisin väliajoin, ja eivät ne perässä pysyneet. Ja vaikka koko ajan oli pieni pelko perseessä, että tuleeko kramppeja, tuleeko hyytyminen, niin hyvin jaksoi ilman ongelmia maaliin asti. Viimeisessä ylämäessä Piiparisen kiri oli niin jäätävä, etten pystynyt vastaamaan. Tulin maaliin 45sekuntia hänen jälkeensä, siinä vaiheessa kahdentenakymmenentenä miehenä, joka siinä vaiheessa tuntui helvetin hyvältä reilun 3tunnin taistelun jälkeen.

Maalissa sain sitten lopulta kuulla erinäisten vaiheiden jälkeen, että olin leimannut jo ykkösellä väärin, 50metriä väärässä paikassa. Jonkun toisen sarjan keskusrastilla. En ymmärrä lainkaan miten olen onnistunut tässä, letkassa kun mentiin. Se ehkä selittää miksi olin kakkoselle mennessä yksin.

Ja eiku opettelemaan numeroita. Voitte uskoa, että vituttaa ja paljon.

Mutta.

Kaikki tämä löpertelykään ei kerro miksi hemmetissä tipuin siitä letkasta siinä 4km kohdalla, vaikka vauhti tuntui putoamisvaiheessakin rauhalliselta. Olisiko sittenkin pitänyt tehdä kunnon verkat. Itselle on oikeasti aika mysteeri mitä tapahtui. En ole vieläkään päässyt allergiatesteihin, kun niitä kuulemma tehdään seuraavaksi syksyllä, kun siitepöly aika on ohi. Epäilen kyllä, että jotain sellaista saattaisi olla. Keuhkoihinkin sattui puolet matkasta. Ei sellaistakaan ole ennen käynyt.

Vaikka nämä kisat nyt kaikessa koomisuudessaan menevätkin pettymysten kansioon ja vidudus on melkoinen, niin jollain perverssillä tavalla kisoista jäi silti ihan hyvä fiilis. Läpi tultiin ja sijakin olisi ollut kohtuullinen, ja ennenkaikkea oli hauskaa.

Maco on päälikkö!