maanantai 23. huhtikuuta 2007

Riders On The Storm

PM-katsastus viikonloppu takana. Lähtökohdat viikonloppuun olivat hieman ennakoitua heikommat, kun viime viikolla nappasin jostain pienen flunssa. Ensin oli pari päivää pelkästään kurkku kipeä. Perjantaina sitten kurkkukipu katosi, mutta röörit meni tukkoon. Pieni flunssa iski päälle vittumaiseen aikaan. No, on sitä ennenkin juostu "kipeänä" tärkeitä kisoja.
Lyhyesti voisi todeta, että flunssasta huolimatta ihan hyvin meni sekä sprintti, että pitkä.
Näin jälkikäteen jäi kyllä harmittamaan vielä enemmän kuin ennen viikonloppua se, että ei mahtunut Siljarasteilla eliittiin. A-sarjaan en flunssaisena viitsinyt startata.

Perjantaina juostiin Paraisten keskustan kupeessa Sprinttiä. Spekuloin jo ennen kisaa, että tämä tälläinen saattaisi sopia mulle. Olen muutenki vahvasti sitä mieltä, että sprinttejä ei pitäisi viedä metsään lainkaan. Se nyt vaan on tyhmää juosta puolikasta vanhaa pikamatkaa 1:5000 kartalla.
Urbaanissa ympäristössä Sprintti on yksinkertaisesti paljon hauskempaa, vaikkakin välillä saattaa mennä kikkailuksi, mutta se onkin sitten ihan eri asia se.

Itse kisaan päätin lähteä kovaa. Puristaen alusta asti. Ja hyvinhän se alku meni.
Ysillä, kun 2/3 oli juostu, olin toisena, sekunnin kärjestä ja 5sek Tervoa edellä.
10:lle lähtiessä näin Kratovin selän edessä ja ajattelin juosta sen kiinni. Virhe. Selkä hävisi. Itse olin vähän ulapalla ja vedin väärälle puolelle taloa. Sain kumminkin nopeasti kiinni ja korjasin virheen. Aikaa tässä meni hukkaan noin 12sekuntia. 11 olin vielä kolmantena. Sitten tuli virhe, jollaisia olen tehnyt ennenkin: en erottanut vauhdissa saako aitaa ylittää vai ei, joten käännyin ympäri ja kiersin varmuuden vuoksi aidan. Oishan sen saanu ylittää. Noin 11,3sekuntia meni aivan turhaan hukkaan. Loppu tuli sitten taas ihan hyvin. Yhden vaalenvihreän pensasaidan kiersin vielä turhaan, mutta siinä ei 3sekuntia kauemmin mennyt.
Lopulta olin 8. (Suomalaisista 7.) +25 sek Tervoa perässä. Vähän jäi hampaankoloon, vaikka kyllähän tulos oli tässä vaiheessa, minulle, mitä mainioin.

Tulokset:
http://www.piforienteering.fi/pmkats/h21.htm

Reittihärveli:
http://www.ykkosrasti.net/harveli/2007su/

Kartta ja reitti:


9-12 (virheet):
9:ltä kahdentoista kautta kympille ja 11:sta ensin ylös, sitten stop ja takasin ja ympäri.



Lauantaina juostiin Pitkää matkaa +2C räntäsateessa. Flunssa ei parantunut, mutta kisa meni hyvin. Suurempia virheitä ei tullut. Suurin yksittäinen virhe oli puoli minuuttia. Yhteensä pienistä koukuista virhettä alle 2min + ehkä minuutti turhan kiertävistä reitinvalinnoista. 1:15000 mittakaavan lukeminen tuotti välillä vaikeuksia, mutta ei suurempia. Perhosten jälkeiset rajut nousut pistivät kyllä pahemman kerran hapottamaan. Täytyy ilmeisesti käydä Tiomilan jälkeen vähän mäessä. Loppumatkasta aloin jo hiukan väsymään, mutta perhosten lopuksi kiinni saamani Koiviston Matti huusi, että pitäisi jaksaa polkea vielä. Viimeiselle rastille juostessa olin jo sen verran kuutamolla, että Tölkkö ja Bäckman livahtivat sekuntitaistelossa ohi.
Lopulta olin 20. (Suomalaisista 17). Vajaa 8min Muukkosta perässä.
Tiedä sitten vaikuttiko flunssa loppujen lopuksi suoritukseen vai ei. Omaan suunnistukseen olen varsin tyytyväinen ja miksen olisi myös tulokseen.

Reittihärveli ja tulokset:
http://www.resultfellows.com/ar_2007/

Kartta ja reitti:



Aikaisempaan tasoon verrattuna kausi kotimaassa on lähtenyt mainiosti käyntiin ja todennäköisesti rankipisteitäkin herui sen verran, että ei tarvitse arpoa pääseekö seuraavissa kisoissa Eliittiin.

Nyt palautellaan ja koitetaan tervehtyä Tiomilaan, jotta ei siellä enää tarvitisisi potea flunssaa.

Ei kommentteja: