maanantai 15. kesäkuuta 2015

Jukola'15

Jukolassa on jotain taikaa ja fiilistä, jota muualla ei koe. Joka vuosi. Tänä vuonna omat suuret fiilikset syntyivät yksinkertaisesti siitä, että pääsin juoksemaan. Oma osallistuminen oli aika pitkään vaakalaudalla polvioperaation jäljiltä, ja Jukola oli ylipäätään kuudes kerta tänä vuonna kun pääsin kartan kanssa metsään. Onneksi maastotyyppi oli tuttuakin tutumpi, joten tiesin, että mitään vanhoja hiekkakuoppia yllätävämpää ei voi tulla vastaan.

Lähtökohdat huomioiden olen melko tyytyväinen omaan tekemiseeni. Virhettä tuli puolisentoista minuuttia - pääosin epäsuoraviivaisena etenemisenä väleillä. Rasteille en juuri virhettä tehnyt, ojan mutkaa (13.) lukuunottamatta. Kisarutiinin puute silti näkyi. Varsinkin alkumatkasta oli haasteita saada kunnon karttakontaktia ja se olikin aika suurella pensselillä maalailua. Mutta 5:sen jälkeen sain ajatuksen paremmin hallintaan.

Fyysisesti jäin vähemmän kuin odotin. Keuhkoja ei ollut nimeksikään, eikä jaloissa mitään hermotusta. Se oli vakionopeudensäädin päällä koko ajan. Jonkin verran piti polvea varoa, erityisesti kivikoissa ja alamäissä menin aika varovasti, mutta sen suuremmin se ei kisan aikana vaivannut. Enemmän vaivasi edeltävän tiistain suunnistuksesta jökkiin mennyt saman jalan pakara-takareisi akseli. Kisan jälkeen kolottikin sitten lihaksia melko lailla paljon. Josko juhannukseen mennessä helpottais. Alla reitti ja väliajat. Suhteellisen stabiilia menoa.

Jukola 2015 - 5.osuus
Väliajat
 Muuttumisleikki (kuvat Ilkka Saarimäki):

Ennen

Jälkeen




torstai 11. kesäkuuta 2015

Back on track

Niinhän siinä vierähti 1,5 kuukautta niin että puuhun tuli lehti ja nurmikko alko vihertää. Kesä ei kuitenkaan ehtinyt tulemaan. Ehkä ensh kauel sit.

Polvioperaatio oli onnistunut ja toipuminen meni / on mennyt hyvin. Kuusi viikkoa ja 2 päivää sitten oli operaatio, ja nyt olen juossut 1,5 viikon verran. Sitä ennen ehdin jo muutaman kerran altaaseen ja kuntopyörän selkään. Ekat kaksi viikkoa meni täysin leväten. Toki kuntoutusjumppaa tuli tehtyä päivittäin kerran tai kaksi - ja on tullut edelleen koko toipumisajan. Lihakset ovat olleet suhteettoman jökissä tehtyihin harjoituksiin nähden pidemmän tauon jälkeen, ja huoltoa on saanut tehdä vähintään saman verran kuin harjoitellakin. Jukolakuntoa on viritetty seuraavan ohjelman mukaan:







Alkuviikosta kävin vielä lekurilla ja fysiolla lopputarkastuksissa, ja nyt palaillaan sitten pikkuhiljaa normaalin harjoittelun pariin. Mutta sitä ennen: Jukola ja 5.osuus.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vauhtia vaakatasosta

Niinhän siinä sitten kävi, että Viron reissun jälkeen polvi vaivasi vaan enenevissä määrin vaikkei mitään oikein tehnytkään. Sain Puskettua itseni suht nopealla aikataululla lekurin kautta magneettiin, ja siitä uusintakierroksella lekurin kautta tähystykseen. Magneetti näytti polvessa olevan rustovaurion, joka tähystettiin tiistaina.

Tähystyksen yhteydessä polvesta löytyi rustovaurion lisäksi myös plica, joka oli todennäköisesti se suurin kivun aiheuttaja. Pientä ruston pehmentymää / vauriota löytyi myös parista muusta paikasta. Eli loppujen lopuksi polvesta poistettiin plica ja korjattiin yksi isompi ja kaksi pienempää rustovauriota. Kunnon puhdistus samalla kertaa.

Kolmen viikon päästä kontrolliin, jolloin katsotaan tilanne juoksun suhteen. Altaaseen ja kuntopyörän selkään pitäisi päästä pikkuhiljaa ehkä viikon päästä. Sitä ennen jalkajumppaa sohvalla, että lihakset eivät surkastuisi ja saisi hermotuksen taas toimimaan. Se kun tuppaa menemään tuollaisessa ronkkimisessa aina vähän sekaisin. Johan nuo reidet tuossa alkaa jännittyä.

Kevään kilpailut olivat sitten aikalailla siinä. Jos hyvin menee, niin kesäkuun alussa voisi päästä maastoon. Ehkä jotain rinttiä jo sitä ennen. Kattellaan.

Paketissa