Intercityjuna lähtöpaikalle

Muistan kun joskus suunnilleen vuonna nolla (tai vähän aikaisemmin) oltiin O-festivalenilla Norjassa. Olin ehkä 16 sarjassa silloin. Siellä koin ensimmäistä kertaa ekan junalla lähtöpaikalle kertani. Koska olin silloin varsin kokematon (junamatkustaja), niin se tuntui aivan erikoiselta ja hiukan taisi jännittääkin. Muistaakseni meinasin jo jäädä pois junasta liian aikaisin, mutta kestin kuitenkin loppuun asti.

No sen jälkeen junailukokemusta on karttunut vähintäänkin riittävästi. Pelkästään armeijavuonna kiersin mm. maapallon ja hiukan ylikin. Lähtöpaikoillekin on muutaman kerran tullut siirryttyä junalla ja muutamilla muilla kulkuvälineillä sitten O-festivalenin. Kirkkovenerasteilla lähtöpaikalle mentiin jopa soutuveneellä.

Anyway.. Tänään oli taas vuorossa sellainen junalla lähtöpaikalle kisa. Tosin tällä kertaa kilpailukeskuksen virkaa toimitti Jyväskylän pääty ja itse kisan lähtöpaikka sijaitsi Espoon Kauklahdessa, joten perkeleen pitkät verkat siinä olisi tulleetkin. Vetelin siis kotona kisa-asun ylle, kiinnitin (omat) hakaneulat paidanpieleen ja suuntasin VR:n vihreä-valkoista viitoitusta seuraten kohti lähtöpaikkaa. Koska lähtöpaikalle oli hieman tavallista pidempi matka, niin pitihän siinä vähän evästelläkin matkalla. "Kisamakkaran" söinkin itse asiassa jo Jyväskylän Shalimarissa: Naan-leipää ja Chicken Vindaloo kastiketta muuan muassa. Matkalla lähtöpaikalle - siinä Jämsän paikkeilla kun puhelin löysi taas verkot tunneliputken jälkeen - piti vielä tsekata kilpailuohjeet ja valvojan lausunto, koska en niitä ennen lähtöpaikalle lähtemistä ehtinyt vilkuilemaan. Niissä suositeltiin maastolenkkaria. Vilkaisin jalkoihini ja totesin, että kai näillä voi maastossakin juosta. (Jäin kuitenkin miettimään sanan maastolenkkari tarkoitusta, mutta ei siitä sen enempää). Matka lähtöpaikalle oli sen verran pidemmän puoleinen, että Tampereella oli vähän jaloiteltava. Toijalassa nautin pientä välipalaa ja Hämeenlinnassa teippasin nilkat ja vedin kompressiosukat jalkaan. Pasilassa taas jaloittelin kun vaihdoin junaa. Oma juna oli hieman myöhässä, mutta juuri ehdin seuraavaan. Leppävaarassa kiristin Inov8:ien nauhat ja riisuin verkkahousut. Vaikka matka olikin sprinttikisoihin, niin viimeisessä lähijunassa pääsi oikein hyvin pellon laidalle kaivetun paskahuussin tunnelmaan. Kilossa alkoikin tehdä mieli keventää itseäni puolikkaalla sellaisella. Epäilin kuitenkin omaa sipa nopeuttani, enkä uskaltanut hyökätä puskaan tuon varsin lyhyen pysähdyksen aikana. Kauniaisissa kaivoin sitten repusta emitin ja rastimääritekotelon. Espoossa vedin hikinauhan päähän. Lopulta saavuin Kauklahden asemalle 36minuuttia ennen omaa lähtöä. Siitä ei ollutkaan sitten lähtöön enää jalkapatikkaa kuin 200metriä. Aloinkin olla siinä vaiheessa jo aika valmis. Junasta ulos, kamat säilöön, ja eikun verkkaamaan. Juoksin suoraan lähtöpaikalle.

Gauklahti

Juoksu tuntui juuri siltä kuin olettaa saattaa. Löysältä. Löst. Yritin pomppia ja kiihdytellä ja what not ennen lähtöä, saada lihaksiin vähän eloa, mutta eipä ne oikein heränneet. Kulku oli sitten sellaista, että melkein ehti ylämäessä hengästymään. Suunnistus puolella tuli yksi pahempi hassi, kun suuntasin 4:lta suoraan 6:lle. Suunnistus oli ihan hyvin edessä (siinäkin), ja oikeasti luulin, että sinne piti lähteä. Viivat meni lähekkäin ja kartta oli pirun suttuinen. Huomasin kuitenkin erheeni, kun numerot eivät täsmänneet ja suuntasin takaisin 5:lle (joka oli aivan vastakkaiseen suuntaan). Siinä meni sellainen 15sekuntia. Pieni iäisyys siis. Muuten jäin tasaisesti tossulla (tai maastolenkkarilla). Se siitä.

Hauskaa kuitenkin oli. Valvojan lausunnon perusteella ei oikein tiennyt mitä odottaa - ja olihan siellä aika erikoisen turhiakin pätkiä - mutta mukavaahan tuo suunnistaminen silti oli.

Kartta ja kookerot alla. Tulokset Internetissä.

Akilleksen kevätsprintti 2014

Alun häröilyt, jos saa selvää