über Suissea

Se on kisakausi avattu. Viime viikonloppuna Sveitsissä ampaistiin paikallista mestaruustason sprinttiä. Letkoissa oli jos jonkin maan sprinttimaajoukkuetta, joten taso oli erittäin mukava - kyllä oli hienoa juosta kisaa, kun vielä yleisöäkin oli radan varrella reippahasti. Mestaruudet jäi voittamatta, ja sveitsiläiset olivat aika suurella porukalla edellä, mutta oli siellä jotain positiivistakin havaittavissa. Sinänsä sujuvuus ja tekeminen kisassa oli varsin hyvää, vaan kun se ei kestänyt koko matkaa, niin se erinomainen sijoitus jäi ottamatta. Suomalaisten keskinäisessä kamppailussa oli tyytyminen kolmanteen sijaan.

En malttanut suunnistaa tarpeeksi tunnokkaasti loppuun asti, ja hävisin viimeisillä väleillä kautta linjan useampia sekunteja. Ehkä tuli kiire, ehkä yritin liikaa juosta kun totesin, että loppuveto ei nyt oikein irtoakkaan. Lisäksi otin matkan varrella yhden huonon valinnan, jossa tuli vielä häröiltyäkin. Kartan reunaan jouduin kirjaamaan 34 sekuntia virhettä - sellaista ei näissä gameksissa suvaita. Muutoin homma oli erittäin hyvin hanskassa. Jännä sinänsä, yleensä kun sujuu niinkin hyvin kuin nyt suurimman osan rataa, niin sujuvuus on yleensä priimaa koko radan. Pitkän välin häröilyn jälkeen sain siitä kuitenkin taas heti kiinni, kunnes lopussa sitten taas homma vähän karkasi lapasesta. Nyt pitäisi kaivaa jostain esiin se suoritusvarmuus, joka oli jo Portugalissa hyvin vahvasti läsnä.
Kisan reittihärveli täällä ja kartat alla.






Kisan ympärille rakennettu maajoukkueleiri oli tutun tehokas paketti. Perjantai-iltana suunnistettiin kovaa, lauantai-aamuna simuloitiin karsintaa, illemmalla kisat, ja sunnuntaina vielä pari tehokasta reeniä. Sujuvuus parani koko ajan leirin mittaan, ja viimeisen reenin puistossakin olo tuntui kotoisalta. Jaloissa oli tutun saanut olo leirin päätteeksi. Kurkussa sen sijaan ei. Jonkin kurkku tulehduksen sain nimittäin heti kättelyssä - epäilen, että majoituksesta. Tuskin se vielä ehti suuremmin suorituskykyyn leirin aikana vaikuttamaan, vaikka tukkoiselta olo tuntuikin, mutta tällä viikolla kylläkin. Tohtorin pika-viljelyn perusteella kurkusta ei mitään tautia löytynyt, mutta värin perusteella se muistutti enemmän tomaattia, ja oli viittä vaille turvonnut umpeen. Pitänee päivittää virustorjunta, vaikka ahkerasti siitä huolta olenkin pitänyt. Sen verran jouduin nöyrtymään, että harjoituspäivyriin piti keskiviikon 13.4 kohdalle merkitä saikkua ja lepo. Se oli ensimmäinen 'sairas'-päivä sitten helmikuun kahdennenkymmenennen viidennen - 2010. 413 päivää meni ilman mitään. No onneksi torstaina sain leimata kellokortin jo lähes normaaliin tapaan, vaikkei ihan täydellä pakalla vielä pelatakkaan. Huomenna tuo barbababa on toivottavasti jo paennut kurkustani, sillä ohjelmassa olisi viikonlopun verran maajoukkueleireilyä Turus. Ja saattaahan tuo olla, että ohjelmasta löytyy myös jonkin verran tehoja.


Leirin kartat: