keskiviikko 10. tammikuuta 2007

Mädi in Hong Kong, part 1

Suomeen ollaan selvitty. Reissu sujui oikeastaan yllättävänkin hyvin siihen nähden, että teoriassa jotain suurempaakin säätöä olisi voinut tulla vastaan. Ainoa huonommin mennyt hommeli oli Lontoon sumujen ja jouluruuhkien takia 4h myöhässä ollut lento Tampereelta Lontooseen, mutta silläkään ei ollut muuta väliä kuin yöunien jääminen hieman lyhyemmiksi. Sen jälkeen loppu olikin pelkkää priimaa.

Alunperin sitä spekuloi aivan riittävän paljon aikaeroja sun muita faktoreita. Kuuden tunnin aikaerosta selviämiseen meni oikeastaan 2päivää. Kahtena ensimmäisenä aamuna heräsin kuuden aikaan ja olin aivan valmis lähtemään lenkille. Tajusin sentään olla lähtemättä. Loppuajan nukuin mainiosti. Länteenpäin tultaessa aikaeron pitäisi kuuleman mukaan olla pahempi, mutta ihan hyvin on nyt tullu nukuttua, tosin melkoisia liskojen öitä ovat kyllä viime yöt olleet.

Muista seteistä sen verran, että ihmiset olivat yli-ystävällisiä (ja pieniä) ja ruoka oli törkeän halpaa, ainakin ulkona syödessä, ja sitä tulikin harrastettua päivittäin, kun hotellin alakerrassa sai puikotella safkasetit 2 - 5 eurolla. Ja yhtään lihavaa en nähnyt koko aikana, siis ihmistä.
Taksilla ja metrolla kulkeminen oli erittäin helppoa ja halpaa. Kaikkiin kisoihin tulikin mentyä taksilla ja/tai metrolla. Taksin lähtömaksu oli muuten 1,2€, jolla sai mennä ekat 2kilometriä, sen jälkeen kyyti oli saman hintaista eli 1,2€ / 2km.
Vaikka asukkaita olikin tungettu asumaan kohtuu tiiviisti, niin siisteys oli jotain käsittämätöntä. Tosin roskaamisesta sai 5000taalan eli 500euron sakot, joten se ehkä selittää sen. Samansuuruisen pikavoiton nappasi kadulle sylkemisestä, tupakoimisesta ja metrossa aterioinnista. Metron hätäjarrun painamisesta turhaan oli luvassa 1000€ sakko ja 2vuotta vankeutta. En viitsinyt kokeilla.
Grafittigraafikot ja tussitaiteilijat ovat ilmeisesti tuntematon laji Hong Kongissa, oli kyseessä sitten talon seinät tai yleinen vessa.
Kovasti joka puolella varoiteltiin hyttysistä, ja taudeista, joita ne levittävät, mutta koko aikana en kyllä nähnyt ainuttakaan hyttystä. Sen sijaan lintuinfluenssasta nähtiin vain yksi varoituskyltti, joka sekin oli erään vaellusreitin lähtöpisteessä. Viimeisenä päivänä paikallisessa lehdessä sitten lukikin, että aivan ydinkeskustasta oli löydetty kuolleita lintuja, jotka kantoivat H5N1:stä. Oli muuten sellainen ihan perus uutinen, ei mitenkään muista poikkeava. Millaisetkohan otsikot Suomessa olisi revitelty, jos Mannerheimintieltä olisi löydetty vastaavia raatoja.
Smog eli savusumu oli aika vallitseva piirre. Suurimmat paskat leijailivat kumminkin Kiinan puolella Shenzenin päällä ja HK:n keskustan paikkeilla. Meitä tämä ei oikeastaan haitannut juurikaan, sillä meidän majoituksemme lähellä ei ollut mitään pahempia saastuttajia, ja siellä missä kisat olivat, ilma oli puhdasta. Maisemien katselua se tosin paikoitellen häiritsi.
Ilmoja piteli, vaikka muuta luvattiin. Ei tullut crafteille ja lämpöseteille käyttöä, kun koko ajan oli +20C ja aurinko paistoi kahta päivää lukuunottamatta koko ajan.
Vasemman puoleinen liikenne tuotti jonkin verran vaikeuksia, vaikka auton rattiin ei lähdettykkään. Jonkin kerran meinasi teiden ylityksessä olla ihmeissään kun autoja tuli ties mistä, ja paikallisten tapa kävellä päin punaisia aina kun mahdollista oli omaksuttu heti kättelyssä.
Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että hotellissamme työskenteli virkailija, jonka nimilaatassa luki nimi ....... Cartman. Voin kertoa, että oli jonkin verran naurussa pidättelemistä.

Ei kommentteja: