I have nothing to say and I'm saying it

Niinkuin Suomen toiseksi johtavimmasta suunnistusmediasta (johtavin on tietysti mäksä piste com) on saattanut lukea, niin pientä vammaa on taas pukannut. Eikä ehkä niin pientäkään. Polvihan se on krapannut perkele. Ruotsin leirin jälkeen polvi antoi jo ymmärtää, että kivut oli ja meni, kunnes ne ei niin yllättäen, mutta takuulla pyytämättä palasivat salamana takaisin ainakin kolmea kauheampana. Ei pjustyynt edes pyörällä menemään opistolle ilman kipuja. Parit vesijuoksuveot sain sentään väännettyä. No onneksi megakipujen alettua, sain viiden päivän sisällä käytyä docilla, magneetissa ja taas docilla. Polvestahan löyty taas vaikka ja mitä. En jaksa alkaa edes luettelemaan. Naamatutuilta kyselemättä ja yleisölle soittamatta vedettiin viimeinen oljenkorsi paketista. Polvikivuille annettiin häätöilmoitus kolmen viikon irtisanomisajalla. Päälle uhattiin vielä ottaa puukot käyttöön, jos ei maiseman vaihto miellytä.

Mutta eteenpäin on menty. Tällä viikolla olen jo pystynyt kerran vesijuoksemaan kivutta ja pyöräilemään koululle kivutta. Nyt uskallan koittaa juoksua, mutta liikaa en uskalla toivoa.
Onneksi kevät on sentään täällä. Kaikki merkit ainakin on ilmassa. Jyväskylässä lumet ovat sulaneet kaikkialta paitsi metsästä. Tiomila-kartta on revitty vessan seinältä ja otettu lähempään tarkasteluun. Josko tuo polvi nyt toimisi, niin ei epäilystäkään, ettenkö itseäni sinne saisi vielä trimmattua.

Nitro

Janssoo. Ei se ihan ole suunnitelmien mukaan mennyt tämäkään viikko, ei itseasiassa sinne päinkään. Jonkun kerran sentään on metsään päässyt. Neljästi jos ihan tarkoiksi ruvetaan. Polvi senkuin vain krapaa, mutta varpaan teippaamisessa olen ainakin toistaiseksi onnistunut hyvin.



Kronoskogen night


Furuboda


FK Åsenin kisa


Äspet-Yngsjö

Spriiiiiiiiiing Cup, Spriiiiiiiiing NOT

Tällä hetkellä krapaa: Polvi(TM), nilkka, varvas, ranne (ja niistä johtuen mielenterveys), mutta muuten paikat on ihan suhteellisen hyvässä kunnossa. Sen verran on taas osumia tullut tantereilta, että itsenäisyyspäivänä pitäisi tulla mitali jos ei kaksikin. Vähintään suomenleijonaa tai purppurasydäntä odotan.

Polvikivut palasivat reipas viikko sitten. Pidin viime viikon yhtä harjoitusta lukuunottamatta lepona, ennenkuin ohjelmassa oli kevätkuppia Zeelannissa, Tanskanmaalla. Meikäläisen viikonloppu koostui lauantaisesta maastotuntuman hakemisesta ja polven testailusta, sekä tietysti viestistä.

Pitkän tauon jälkeen jonkin verran noviisina olin taas liikenteessä. Lauantaina olin lähtöpaikalla 45min ennen omaa lähtöä. Oletin lähtöaikani mahtuvan 12.20-12.22 väliseen ikkunaan, mutta järjestäjien arvonta-algoritmit olivatkin heittäneet minut starttaamaan 12.46. Käsittämätöntä. No siellä oli sitten kiva värjötellä, ennenkuin sain kartan käteen. Polvi ei oireillut liiaksi, mutta varpaan taitoin yli. Joskin se varvas kipeytyi vasta tänään, lepopäivänä.

Viestissä sain juosta Ankkuri-osuuden. Lyhykäisyydessään voisi todeta, että kartta löytyy alta:


Spring Cup viesti


Viikonlopun ehdottomin kohokohta oli kuitenkin Tiomila 2009 kilpailukeskuksessa vierailu. Sen kun näki viime vuonna vain telkkarista. Persetorppa osui matkan varrelle, kun ajeltiin Ruotsin ja Helsingborgin parhaasta pizzeriasta kohti Åhusia. Siellä mäen päällä Christian Christensen viiletti karussa långa nattenilla. Tästä tien yli juostiin. Tuolta paskikosta tultiin, ja tuonne komiaan kuusikkoon paineltiin pienen mäen päälle. Luonto oli jo korjannut urat lähes näkymättömiksi, mutta ilmasta pystyi edelleen aistimaan suuren urheilujuhlan hengen.